Mikä on tunnearvoltaan rakkain esineesi

hmmm-hmmm... didl'dodl'

sitäpä kerro en

🤣

Kitarat ja muutama moottoripyörä

Lapsuudessa parikymmentä vuotta sitten asuimme maalla omakotitalossa. Pellon toisella puolella asui n.60 vuotias "ruotsin mummo" joka siis puhui vain ruotsia jota siis itsekin osasin jo silloin. Kävin lähestulkoon päivittäin siellä n. 6 vuoden ajan. Käveltiin metsissä, juteltiin, käytiin yhdessä kaupassa.

Hänellä oli kissoja ja valitettavasti siihen aikaan niitä ei leikattu.. mutta tottakai kun olin lapsi enkä niistä asioista mitään ymmärtänyt niin tuo paikkahan oli minun paratiisini. Oli ihanaa hoitaa, leikkiä, ruokkia jne. paljon hyviä muistoja sieltä.

Muutettiin sitten kaupunkiin vanhempien työn perässä. Muistoksi hänestä jäi lasinen sininen kulhosetti sekä kivi johon on maalattu kissan kuva.

Molemmat ovat paraatipaikalla hyllyssä tänäkin päivänä.

Isoisältä saatu korurasia. Hän on yhä onneksi elossa, ikää on 90 vuotta.

Kaulakoru

Vierailija kirjoitti:

Nyt tuli paha - lapsuusajan kamoista en tiedä sanoa mitään, mutta olisikohan se tuo keittiön naulassa roikkuva saksalaisvalmisteinen, käsin taottu hiiliteräspannu. Sitä kohtaan on joku maaginen tunnelataus, vaikka olen sen itse ostanutkin.

Kuka nyt voisi olla Saksalaista Laatua rakastamatta?

T. Germanofiili

Sain isältäni peltisen aarrearkun näköisen säilytysrasian kun olin 10. Meillä on aikalailla aina ollut huonot välit.. ehkä siksi en ole hennonnut heittää sitä pois. Edes sen hetken hän ajatteli minua.

rynde rymytintti kirjoitti:

hmmm-hmmm... didl'dodl'

sitäpä kerro en

🤣

hahahaha hassu dildo heh

valokuvat lapsesta, joka on kuollut

Ensimmäisen koirani pentupanta.

Yritin kovasti miettiä tähän vastausta, mutta on kyllä pakko sanoa, että ei mikään. Mulla ei ole tunnesiteitä tavaroihin eikä oikeastaan paikkoihinkaan. Voisin helposti luopua kaikesta materiasta ja muuttaa johonkin toiseen maahan.

Draken sormus PlayStation Gearista. Uncharted ku o se tärkein asia elämäs. :)

Joulukoriste jonka sain ekaluokan opettajalta v 1984, keraaminen enkeli. Joka joulu kun otan koristelaatikon esiin, tervehdin häntä ilolla, ja joka loppianen kun koristeet korjataan pois, peittelen hänet pehmeästi ja lämpimästi (muut koristeet vaan pakataan) ja sanon, että tavataan taas ensi jouluna.

Muuten olen ihan normaali ihminen, enkä ajattele tavaroilla olevan henkeä/sielua, enkä juttele esineille. Jouluenkelini on poikkeus. :D