Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän teitä miehiä joilla nalkuttaa vaimo koko ajan
09.02.2021 |
Lähtisin lasten kanssa heti kun olisi mahdollista.
Vuodesta toiseen jatkuvaa nalkutusta aamusta iltaan.
Aamulla alkaa ja jatkuu kunnes nukahtaa aiheina; korona, lumi, lumettomuus, sateet, satamattomuus, valonsäteet, pimeys, lapset ja niiden tekemiset ja tekemättä jättämisen. Minä ja minussa riittää sekin kun isossa pihassa parkkeeraan auton 20 cm eri paikkaan kuin hän tai syönkin kevyempää ruokaa kuin hän tai haluan lenkkeillä toisin kuin hän ja ihan kaikesta kuuluu nalkutus.
Eräs arkipäivå laskin jokaisen eri asiasta huutamisen ja nalkutuksen ja pääsin 35 kertaan.
Miten tätä jaksaa kunnes tulee hermoromahdus?
Kommentit (351)
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Minä olen sellainen vaimo, joka ei nykyään enää sano yhtään mitään mistään tekemisistä. Mieheltä jää kaikki kesken tai vallan tekemättä, ei esim. imuroinut ennenkään ellen pyytänyt. Nykyään en edes pyydä, vaan imuroin itse.
En kuvittele, että tekisimme mitään remonttia kuten jonkin huoneen tapetointia tai lattian uusintaa. Pesutuvan pöydän altaasta puuttuu hana, hyvä kun on sentään viemäri, johon voi johtaa pesukoneen letkun. Mutta vettä täytyy siis erikseen hakea keittiöstä jos haluaa tehdä altaassa jotain vettä vaativaa, kuten huuhtoa likaisia kengänpohjia. Useimmiten laitan kengät altaaseen ja haen keittiöstä märän rätin ja serlan.
Olkoon, koska hän ei koskaan tee konkreettista aloitetta, vaikka saattaa puhella noista asioista, mitä nyt vanhan omakotitalon huoltamiseen ja paranteluun yleensä kuuluu. On kulunut esim. 12 vuotta siitä kun eräs eterniittilaatta hajosi myrskyilmassa, kun siihen iskeytyi jotain kovaa, en muista mitä. Aluksi puhelin, että kyllä sen voi vaihtaa, onhan meillä muutama laatta autotallissa.
Mutta kun huomasin, miten vastenmielistä hommaan ryhtyminen oli hänelle, hiljenin. Hän ei myöskään enää ole asiaa huomaavinaan. Onhan se hajonnut laatta ruma, mutten enää jaksa ottaa asiaa esille. Saisin kuitenkin kuulla a) että nalkutan, b) "joo joo" - eikä sitten kuitenkaan tapahtuisi mitään.
Enkä tarkoita, että hänen yksin pitäisi tehdä tuollaisia asioita, vaan että tekisimme tarpeellisia juttuja yhdessä. Eihän yksin tekeminen ole kivaakaan.
Tietysti olen onneton, ettei suhteemme ole enää kunnossa. Mutta toisaalta ajattelen, etten enää tässä iässä jaksa lähteä omilleni saati että rupeaisin etsimään uutta kumppania.
Ihan hirveää, että jonkun elämä on tuollaisena parhainta mitä elämällä on tarjota.
Niinpä. Tuli ihan tippa linssiin kun kommentoit noin. Eikä tällaiseen tilanteeseen ole olemassa mitään maagista hyvää ratkaisua. Olisikin. Ero varmaan ainoa, eikä sekään hyvä ratkaisu.
Hiukan jopa naurattaa, kun mieleen tulee se ketju täällä miten "ero tuli puskista" kun puolison mielestä kaikki oli ihan OK.
No teillä se satavarmasti on juuri niin, jos siihen pisteeseen joskus päädyt. En tiedä mitä on taustalla, että kokee tuon nykytilan yksinoloa (tai uusia mahdollisuuksia) paremmaksi. Ehkä elämä vaan uuvuttanut, kun luovutit, silloin olisi ollut oikea hetki erolle luovuttamisen sijaan.
Juu, sitä on vain jotenkin turtunut, ja ymmärtää kyllä näin monen vuoden jälkeen, että olisi varmaan pitänyt lähteä paljon aiemmin, että olisi jaksanut järjestää elämänsä uudelleen. Nyt tuntuu siltä, että ei vain jaksa. Vaikka tajuaa, että ei puoliso tuosta miksikään enää muutu, ja yrittää vain kestää arjen päivä kerrallaan. Tyytyä osaansa.
Onpa kurjaa! Mä taas olen voimaton mieheni nalkuttamisen ja mitätöimisen takia. Erota kai kannattaisi, mutta jospa se onkin oikeassa, että olen vain heikko kitisevä surkimus, ja aina möhlin kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs kun nalkutetaan jos ei tee jotain ja jos sen tekee niin nalkutetaan sitten siitä että et tehnyt niinkuin piti eli taas väärin. Se se vasta nalkutusta on kun mikään ei kelpaa!
Kysytkö sinä koskaan, miten toinen haluaisi sen tehtävän vaiko teet vaan?
Jos nyt vaikka lätyistä puhutaan niinkuin joku tuolla nimesi. Useimmilla ihmisillä on joku preferenssi, haluaako lättynsä vaaleina vai tummina ja paksuina vai ohuina. Normaalissa kanssakäymisessä lätynpaistaja ei paiski niitä vihamielisesti toisen eteen kuin sosialistipuolalainen keittolaemäntä, vaan kysyy minkälaisista lätyistä pidät. Ja yrittää tehdä sellaisia.
Minusta jotenkin tuntuu, että tässä keskustelussa kyllä puhuu moni mies joka myötäilee ja mukailee toista, mutta ei tule koskaan vastaan niinkuin lämminhenkinen lätynpaistaja tekisi vaan kokee uhraavansa sydänvertaan joka hetki, kun ylipäätään pitää toiselle niitä lätynperkeleitä vääntää. Eihän parisuhteesta voi tulla mitään jos toisen asenne on noin vihamielinen koko konseptia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan samantekevää nykyään kirjoitti:
Minä olen sellainen vaimo, joka ei nykyään enää sano yhtään mitään mistään tekemisistä. Mieheltä jää kaikki kesken tai vallan tekemättä, ei esim. imuroinut ennenkään ellen pyytänyt. Nykyään en edes pyydä, vaan imuroin itse.
En kuvittele, että tekisimme mitään remonttia kuten jonkin huoneen tapetointia tai lattian uusintaa. Pesutuvan pöydän altaasta puuttuu hana, hyvä kun on sentään viemäri, johon voi johtaa pesukoneen letkun. Mutta vettä täytyy siis erikseen hakea keittiöstä jos haluaa tehdä altaassa jotain vettä vaativaa, kuten huuhtoa likaisia kengänpohjia. Useimmiten laitan kengät altaaseen ja haen keittiöstä märän rätin ja serlan.
Olkoon, koska hän ei koskaan tee konkreettista aloitetta, vaikka saattaa puhella noista asioista, mitä nyt vanhan omakotitalon huoltamiseen ja paranteluun yleensä kuuluu. On kulunut esim. 12 vuotta siitä kun eräs eterniittilaatta hajosi myrskyilmassa, kun siihen iskeytyi jotain kovaa, en muista mitä. Aluksi puhelin, että kyllä sen voi vaihtaa, onhan meillä muutama laatta autotallissa.
Mutta kun huomasin, miten vastenmielistä hommaan ryhtyminen oli hänelle, hiljenin. Hän ei myöskään enää ole asiaa huomaavinaan. Onhan se hajonnut laatta ruma, mutten enää jaksa ottaa asiaa esille. Saisin kuitenkin kuulla a) että nalkutan, b) "joo joo" - eikä sitten kuitenkaan tapahtuisi mitään.
Enkä tarkoita, että hänen yksin pitäisi tehdä tuollaisia asioita, vaan että tekisimme tarpeellisia juttuja yhdessä. Eihän yksin tekeminen ole kivaakaan.
Tietysti olen onneton, ettei suhteemme ole enää kunnossa. Mutta toisaalta ajattelen, etten enää tässä iässä jaksa lähteä omilleni saati että rupeaisin etsimään uutta kumppania.
Ihan hirveää, että jonkun elämä on tuollaisena parhainta mitä elämällä on tarjota.
Niinpä. Tuli ihan tippa linssiin kun kommentoit noin. Eikä tällaiseen tilanteeseen ole olemassa mitään maagista hyvää ratkaisua. Olisikin. Ero varmaan ainoa, eikä sekään hyvä ratkaisu.
Hiukan jopa naurattaa, kun mieleen tulee se ketju täällä miten "ero tuli puskista" kun puolison mielestä kaikki oli ihan OK.
No teillä se satavarmasti on juuri niin, jos siihen pisteeseen joskus päädyt. En tiedä mitä on taustalla, että kokee tuon nykytilan yksinoloa (tai uusia mahdollisuuksia) paremmaksi. Ehkä elämä vaan uuvuttanut, kun luovutit, silloin olisi ollut oikea hetki erolle luovuttamisen sijaan.
Juu, sitä on vain jotenkin turtunut, ja ymmärtää kyllä näin monen vuoden jälkeen, että olisi varmaan pitänyt lähteä paljon aiemmin, että olisi jaksanut järjestää elämänsä uudelleen. Nyt tuntuu siltä, että ei vain jaksa. Vaikka tajuaa, että ei puoliso tuosta miksikään enää muutu, ja yrittää vain kestää arjen päivä kerrallaan. Tyytyä osaansa.
Onpa kurjaa! Mä taas olen voimaton mieheni nalkuttamisen ja mitätöimisen takia. Erota kai kannattaisi, mutta jospa se onkin oikeassa, että olen vain heikko kitisevä surkimus, ja aina möhlin kaiken.
Mitä pitempään jatkat noin, sitä varmemmin mies on oikeassa, koska kenestä tahansa tulee möhlivä surkimus kun riittävän kauan palaute väittää niin. Oletko koskaan pysäyttänyt hänet ja kysynyt, mitä hän kulloinkin haluaa? Eikö mies möhli itse ollenkaan? Minunkin kimppuun on yritetty käydä joka möhlönpoikasesta, mutta olen silloin kysynyt, muistaako toinen miten minä reagoin kun hän möhläsi jutut x, y ja z. Lisäksi, olen muistuttanut, että en möhli tahallani ja haluan myös onnistua seuraavalla kerralla paremmin, mutta todennäköisesti möhlöni tuplaantuvat jos hän reagoi niihin halveksien.
Sinä, kenen mies haukkuu sinua möhliväksi surkimukseksi. Ehkä sellaiseksi, ettei kukaan muu jaksaisi sinua katsoa. Mieti kuinka menestynyt oma miehesi on (käännä tarvittaessa esimerkin sukupuolet). Onkohan se valittaja se möhlivä surkimus, joka yrittää painaa sinua alas, jotta et menestyisi häntä paremmin. Vai onko hän ihan oikeasti itse menestynyt ja loistava? Jos on niin asenne on ainakin aika sosiopaattinen ja hanurista. Sosiaalista menestystä saavuttaakseen pitää olla myös mukava ja reilu. Rahaa voi saavuttaa kyynärpäilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on millintarkka perfektionisti. Muuten ihana ihminen, mutta välillä tulee kausia, kun hän tykkää nalkuttaa nalkuttamisen ilosta, kun joku asia häiritsee häntä. Hänen bokserit väärin kuivumassa pyykkitelineellä
Mikä on syynä, että hän ei ole itse laittanut boksereitaan kuivumaan mieleisellään tavalla?
En ole tuo jolta kysyit, mutta: Ihan sama kuin naispuolisellakin nalkuttajalla. ”Voisit sinäkin edes joskus laittaa pyykit kuivumaan, miksi sinä et ikinä, koskaan sinä et, aina minun täytyy...” Ja sitten kun toinen laittaa kuivumaan, niin ”eihän niitä nyt tuolla tavalla laiteta, tyhmäkö olet, tuohanhan on ihan väärin...” jne.
En oikein ymmärrä tätä valitusta. Totta kai jos olen tekemässä jotain mitä aiemmin en ole tehnyt, niin joudun kysymään vinkkejä siihen. Jos en kysy, toinen haluaa kertoa ne itse. Jos nakkelen niskojani ja haluan olla seppä syntyessäni tai halveksin koko hommaa ja tapaa jolla toinen kaikkine kokemuksineen asiasta tekee sen, niin kyllähän siinä tulen loukanneeksi moneen kertaan toista, joka sitten joutuu katselemaan niitä ryttyisiä, hitaasti kuivuneita ja siksi osittain haisevia vaatteita tai silittämään ne, vaikka fiksusti ripustettuna ne olisivat olleet ihan jees pukea päälle.
Miehet eivät yleensä ymmärrä miten naiset itse toimisivat vastaavassa tilanteessa jossa joku homma pitää opetella, eivätkä käsitä että heiltä odotetaan samaa. Joustavuutta ja yhteistyökykyä, yhteiseksi hyväksi. Mutta vaikka ymmärtäisivätkin, niin eihän niin voi toimia jos se tarkoittaa että oma asema kärsii tilanteessa, jossa jokainen myönnytys naiselle on kuolemaa kamalampi menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?
Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.
Kuulostaa täsmälleen ex-vaimoltani. Seurusteluaikana ei riidelty koskaan, ei myöskään avioliiton alkuaikoina. Lasten syntymän jälkeen lauhkeasta ja lempeästä naisesta kuoriutui jatkuvasti nalkuttava ja raivoava ilmestyskirjan peto, joka käytti valveillaoloaikansa energiasta suurimman osan someen, aivottomien hömppäohjelmien katsomiseen, vikojen etsimiseen minusta, draaman kehittämiseen tyhjästä, itkemiseen ja silmittömään raivoamiseen. Minua on lyöty, koska erehdyin etätyöpäivänä ja työaikana kieltäytymään kotitöistä ja sulkemaan kotitoimiston oven koska olin neuvottelupuhelussa, päälleni on syljetty, minut on haukuttu ties kuinka monet kerrat omien lasteni edessä kelvottomaksi isäksi, maailman surkeimmaksi mieheksi, luuseriksi, kusipääksi ja ties miksi ja mitä moninaisimmista syistä. Ylitöiden tai työmatkan jälkeen silmitön raivoaminen ja haukkuminen oli takuuvarmaa, heti kun palasin sontaiseen kotiin jossa pöydät olivat täynnä astioita, lapset juoksivat täysissä vaipoissa ja ex-vaimo katseli telkkarista realityroskaa pyjamassa. Hän oli lasten kanssa kotona vuosikaudet omasta halustaan, minä kävin töissä ja elätin perheen, vaikkakin ex-vaimon mukaan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin kuulemma itsekäs paska. Sopua ja rauhaa oli ainoastaan isojen hankintojen kuten talon, autojen, lomamatkojen, jne jälkeen jonkin aikaa.
Kaikki tämä sen naisen toimesta, jonka vuoksi ensimmäiset neljä vuotta parisuhteestamme kehuin kavereille kuinka onnekas olen kun olen saanut niin ihanan naisen, jonka kanssa ei ole mitään draamaa eikä riitaa ikinä. Sitten alkoi maanpäällinen helvetti, vieläkin puistattaa ja oksettaa vaikka erosta on jo vuosikausia.
Olin niin tyhmä että kärsin vuosikaudet nöyränä enkä tajunnut erota aiemmin. Sen jälkeen olen kehottanut kaikkia tuntemiani miehiä eroamaan, jos kärsivät kotona henkisestä väkivallasta. Pelkkä nalkutuskin on sellaista, turhasta draamasta ja huutamisesta puhumattakaan.
Mikä tekee draamasta ja huutamisesta turhaa muu kuin se, että huutaja on sinun mielestäsi turha ämmä, koska hän kerran huutaa? Vieläkään sinulle ei ole tullut mieleen, että olet alun perin saattanut vaatia liikaa olettaessasi, että draamaa tai riitaa ei saa lainkaan olla? Minusta olet nyt saanut sitä mitä olet tilannut. Koska normaali ihminen pitäisi itsestäänselvänä, että erimielisyyttä ajoittain tulee. Et ollut realisti vaan haaveilija. Nyt olet sitten nihilisti, ja tuhoat kavereittenkin suhteet. Kun et kestä olla yksin väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs kun nalkutetaan jos ei tee jotain ja jos sen tekee niin nalkutetaan sitten siitä että et tehnyt niinkuin piti eli taas väärin. Se se vasta nalkutusta on kun mikään ei kelpaa!
Kysytkö sinä koskaan, miten toinen haluaisi sen tehtävän vaiko teet vaan?
Jos nyt vaikka lätyistä puhutaan niinkuin joku tuolla nimesi. Useimmilla ihmisillä on joku preferenssi, haluaako lättynsä vaaleina vai tummina ja paksuina vai ohuina. Normaalissa kanssakäymisessä lätynpaistaja ei paiski niitä vihamielisesti toisen eteen kuin sosialistipuolalainen keittolaemäntä, vaan kysyy minkälaisista lätyistä pidät. Ja yrittää tehdä sellaisia.
Minusta jotenkin tuntuu, että tässä keskustelussa kyllä puhuu moni mies joka myötäilee ja mukailee toista, mutta ei tule koskaan vastaan niinkuin lämminhenkinen lätynpaistaja tekisi vaan kokee uhraavansa sydänvertaan joka hetki, kun ylipäätään pitää toiselle niitä lätynperkeleitä vääntää. Eihän parisuhteesta voi tulla mitään jos toisen asenne on noin vihamielinen koko konseptia kohtaan.
Kysyn melkein aina, jos oloni on vähänkään epävarma. Siitä huolimatta, että kysymällä saan lisää nalkutusta siitä, miten en tajua tai muista mitään (eli hänen mielipidettään). Jos nalkuttamalla voisi kouluttaa toisesta ajatustenlukijan, olisin jo kuuluisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa fairy voi tehdä lapselle tai lemmikille? Ei se mies ole osa kehoasi joka tekee liikkeen heti kun haluat.
Tässäpä taas oikein hyvä esimerkki siitä, että ilmeisesti se maalaisjärki ei kuitenkaan kaikilla riitä. Tottakai tuollaisella sivistystasolla ne ihan järkevät ja lähes välttämättömät käytännöt vaikuttavat mielivaltaisilta ja turhilta.
Meillä on fairypullo pöydällä eikä yksikään eläin ole sitä niellyt. Hlvetin huonosti on koulutettu eläimet, jos vievät pullon pöydältä.
Aha. Tuossa kysyttiin, mitä pahaa fairy voi tehdä lapselle tai lemmikille. Pöydästä ei puhuttu yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa fairy voi tehdä lapselle tai lemmikille? Ei se mies ole osa kehoasi joka tekee liikkeen heti kun haluat.
Tämä oli ihan täysin keksitty esimerkki, mutta kaikkien mielestä ei ole kovin kiva juttu, jos taapero esim keksii tyhjentää fairypullon tiskikoneeseen, eikä se hyvää tee nautittunakaan. Tietenkään puoliso (mies tai nainen) ei ole osa kehoa, mutta jos asiasta mainitsee perusteluineen ja toinen myöntelee eikä sano mitään vastaan, niin sitä voisi olettaa että hän on samaa mieltä ja toimii yhteisen hyvän eteen. Jos toinen on sitä mieltä, ettei fairyä tarvitse laittaa kaappiin niin voisi varmaan sanoa asiasta?
Osa ihmisistä on hajamielisiä, vaikka kuinka skarppaisivat. Syynä hajamielisyyteen voi olla vaikka mitä. Harvemmin ilkeys tai omahyväisyys. Laita muistilappu tai keksi jotain muuta. Jos nalkutus olisi tehonnut ongelma olisi jo poistunut.
Jos oikeasti on hajamielinen, eikö silloin kannata sitten vain hyväksyä se nalkutus. Ei se toinenkaan osapuoli voi mitään sille hajamielisyydellesi, mutta kyllä hänellä on oikeus välillä turhautua. Ja siinä vaiheessa, kun samasta asiasta on sanonut noin miljoona kertaa, hajamielisyys todistaa vain, että et oikeasti kunnioita pätkääkään sitä toista ja hänen sanomisiaan.
Jos toinen ei hyväksy omaa olennaista luonteenpiirrettä, niin ei siihen kannata yrittää tottua. Joku toinen voi pitää siitä, että on suurpiirteinen ja rento. Nalkuttajan kanssa eläessään ei saa tätä tunnetta, että on hyvä ja ihana. Kun eroaa, tulee taas elämiseen vapautta ja iloa.
Eli hajamielisyys on vain suloinen luonteenpiirre, mutta täsmällisyys on sitten hirveää tyranniaa? Miksi sitä täsmällisen ihmisen luonteenpiirrettä ei voi hyväksyä, vaan koko perheen pitää elää sen hajamielisen tyypin haahuiluja mukaillen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saa peljätä kun raivohirviö iskee. Varpaillaan saa olla kaiken aikaa. M
Hanki sinäkin massaa sen verran ettei tarvitse olla varpaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on millintarkka perfektionisti. Muuten ihana ihminen, mutta välillä tulee kausia, kun hän tykkää nalkuttaa nalkuttamisen ilosta, kun joku asia häiritsee häntä. Hänen bokserit väärin kuivumassa pyykkitelineellä
Mikä on syynä, että hän ei ole itse laittanut boksereitaan kuivumaan mieleisellään tavalla?
En ole tuo jolta kysyit, mutta: Ihan sama kuin naispuolisellakin nalkuttajalla. ”Voisit sinäkin edes joskus laittaa pyykit kuivumaan, miksi sinä et ikinä, koskaan sinä et, aina minun täytyy...” Ja sitten kun toinen laittaa kuivumaan, niin ”eihän niitä nyt tuolla tavalla laiteta, tyhmäkö olet, tuohanhan on ihan väärin...” jne.
En oikein ymmärrä tätä valitusta. Totta kai jos olen tekemässä jotain mitä aiemmin en ole tehnyt, niin joudun kysymään vinkkejä siihen. Jos en kysy, toinen haluaa kertoa ne itse. Jos nakkelen niskojani ja haluan olla seppä syntyessäni tai halveksin koko hommaa ja tapaa jolla toinen kaikkine kokemuksineen asiasta tekee sen, niin kyllähän siinä tulen loukanneeksi moneen kertaan toista, joka sitten joutuu katselemaan niitä ryttyisiä, hitaasti kuivuneita ja siksi osittain haisevia vaatteita tai silittämään ne, vaikka fiksusti ripustettuna ne olisivat olleet ihan jees pukea päälle.
Miehet eivät yleensä ymmärrä miten naiset itse toimisivat vastaavassa tilanteessa jossa joku homma pitää opetella, eivätkä käsitä että heiltä odotetaan samaa. Joustavuutta ja yhteistyökykyä, yhteiseksi hyväksi. Mutta vaikka ymmärtäisivätkin, niin eihän niin voi toimia jos se tarkoittaa että oma asema kärsii tilanteessa, jossa jokainen myönnytys naiselle on kuolemaa kamalampi menetys.
Tämä on hyvä huomio. Jos mulla on vaikka ongelmia auton, ruohonleikkurin tai jonkun muun teknisen vempaimen kanssa kiltisti ja nöyrästi pyydän mieheltä apua. Yhtä kiltisti ja nöyrästi otan opastuksen vastaan ja painan mieleeni, että seuraavan kerran osaan.
Mutta sitten esimerkkinä vaikka nuo pyykit, koska meilläkin on niistä "nalkutettu". Mies on sitä mieltä, että hän nyt vaan tekee omalla tavallaan ja hänen on saatava tehdä. Lopputulos vuodesta toiseen ne ryppyiset pyykit, joita ei ole ravautettu (naiset tietää) ennen ripustamista, sisään kääntyneitä hihoja ei ole oiottu, jolloin ne on vielä märkiä, kun muu vaate on kuiva. Vaatetta ei ole ripustettu mahdollisimman suoraan vaan se on vain heitetty narua päin. Ja sitten vielä se, minkä mun mies onnistui tekemään, että venyttää paidan helmaa sivusuunnassa pyykkinaru pitkin (tämä kai on hänen mielestään sitä oikomista) jolloin kaikissa paidoissa on kuivumisen jälkeen sellaiset pussit sivusaumassa.
Ja ei, ei voi ottaa oppia vastaan. Mieluummin pilaa vaatteet ja teettää mulle lisää töitä, kun silitän niitä vaatteita käyttökelpoisiksi.
Onneksi meillä on nykyään lapset sen ikäisiä, että osaavat ripustaa paremmin kuin isänsä ja voin pyytää heitä, jos en itse ole sitä tekemässä.
Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Näitä kyllä riittää...
T. nalkuttaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä myös sen nalkuttajan puolelta. Oletteko keskustelleet suhteenne tilasta? Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa!
Siinä ei enää nalkuttaja huomaa nalkuttavansa, eikä ymmärrä miltä se toisesta tuntuu.
Mutta ei ole normaalia tuollainen ja syy todennäköisesti puhumattomat ongelmat/tyytymättömyys parisuhteessa.
Hyvinkin ongelmat voivat johtua myös työelämästä tai muista ihmissuhteista. Ei se aina ole parisuhteen vika, mutta siihen se heijastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?
Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.
Kuulostaa täsmälleen ex-vaimoltani. Seurusteluaikana ei riidelty koskaan, ei myöskään avioliiton alkuaikoina. Lasten syntymän jälkeen lauhkeasta ja lempeästä naisesta kuoriutui jatkuvasti nalkuttava ja raivoava ilmestyskirjan peto, joka käytti valveillaoloaikansa energiasta suurimman osan someen, aivottomien hömppäohjelmien katsomiseen, vikojen etsimiseen minusta, draaman kehittämiseen tyhjästä, itkemiseen ja silmittömään raivoamiseen. Minua on lyöty, koska erehdyin etätyöpäivänä ja työaikana kieltäytymään kotitöistä ja sulkemaan kotitoimiston oven koska olin neuvottelupuhelussa, päälleni on syljetty, minut on haukuttu ties kuinka monet kerrat omien lasteni edessä kelvottomaksi isäksi, maailman surkeimmaksi mieheksi, luuseriksi, kusipääksi ja ties miksi ja mitä moninaisimmista syistä. Ylitöiden tai työmatkan jälkeen silmitön raivoaminen ja haukkuminen oli takuuvarmaa, heti kun palasin sontaiseen kotiin jossa pöydät olivat täynnä astioita, lapset juoksivat täysissä vaipoissa ja ex-vaimo katseli telkkarista realityroskaa pyjamassa. Hän oli lasten kanssa kotona vuosikaudet omasta halustaan, minä kävin töissä ja elätin perheen, vaikkakin ex-vaimon mukaan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin kuulemma itsekäs paska. Sopua ja rauhaa oli ainoastaan isojen hankintojen kuten talon, autojen, lomamatkojen, jne jälkeen jonkin aikaa.
Kaikki tämä sen naisen toimesta, jonka vuoksi ensimmäiset neljä vuotta parisuhteestamme kehuin kavereille kuinka onnekas olen kun olen saanut niin ihanan naisen, jonka kanssa ei ole mitään draamaa eikä riitaa ikinä. Sitten alkoi maanpäällinen helvetti, vieläkin puistattaa ja oksettaa vaikka erosta on jo vuosikausia.
Olin niin tyhmä että kärsin vuosikaudet nöyränä enkä tajunnut erota aiemmin. Sen jälkeen olen kehottanut kaikkia tuntemiani miehiä eroamaan, jos kärsivät kotona henkisestä väkivallasta. Pelkkä nalkutuskin on sellaista, turhasta draamasta ja huutamisesta puhumattakaan.
Mikä tekee draamasta ja huutamisesta turhaa muu kuin se, että huutaja on sinun mielestäsi turha ämmä, koska hän kerran huutaa? Vieläkään sinulle ei ole tullut mieleen, että olet alun perin saattanut vaatia liikaa olettaessasi, että draamaa tai riitaa ei saa lainkaan olla? Minusta olet nyt saanut sitä mitä olet tilannut. Koska normaali ihminen pitäisi itsestäänselvänä, että erimielisyyttä ajoittain tulee. Et ollut realisti vaan haaveilija. Nyt olet sitten nihilisti, ja tuhoat kavereittenkin suhteet. Kun et kestä olla yksin väärässä.
Ei noita tilanteita voi voittaa. Ei ole mitään mitä voisit tehdä, jos tilanne on tuo miehen kuvaama. Se on vaan vallankäyttöä ja kiusaamista. Elämäänsä pettynyt nainen purkaa vihansa siihen lähellä olijaan aika keskenkasvuisella tavalla.
Ja toi on ihan idioottimaisesti sanottu noista riidoista. Joo niitä tulee kyllä. Mutta ei ne aikuisilla ihmisillä enää saa olla sitä että toista satutetaan henkisesti tai fyysisesti. Oikeastiko olet sitä mieltä että toista saa lyodä "koska riita puhdistaa ilmaa" Ton asenteen kun opetat lapsillesi niin hyvä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä myös sen nalkuttajan puolelta. Oletteko keskustelleet suhteenne tilasta? Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa!
Siinä ei enää nalkuttaja huomaa nalkuttavansa, eikä ymmärrä miltä se toisesta tuntuu.
Mutta ei ole normaalia tuollainen ja syy todennäköisesti puhumattomat ongelmat/tyytymättömyys parisuhteessa.Hyvinkin ongelmat voivat johtua myös työelämästä tai muista ihmissuhteista. Ei se aina ole parisuhteen vika, mutta siihen se heijastuu.
Joo, sitten asia kyllä osataan purkaa sanoiksi. Että mikä harmittaa ja mistä tämä ärtyneisyys johtuu. Mutta ei toiselle syyttä suotta saa aikuinen ihminen kiukutella. Ja moni täälläkin on puhunut siitä kuuntelusta, pitää kuunnella sitä nalkutuksen kohdettakin.
Entä jos syy nalkutukseen on yksinkertaisesti vain sitä että kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä ovat päätyneet yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä myös sen nalkuttajan puolelta. Oletteko keskustelleet suhteenne tilasta? Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa!
Siinä ei enää nalkuttaja huomaa nalkuttavansa, eikä ymmärrä miltä se toisesta tuntuu.
Mutta ei ole normaalia tuollainen ja syy todennäköisesti puhumattomat ongelmat/tyytymättömyys parisuhteessa.Hyvinkin ongelmat voivat johtua myös työelämästä tai muista ihmissuhteista. Ei se aina ole parisuhteen vika, mutta siihen se heijastuu.
Joo, sitten asia kyllä osataan purkaa sanoiksi. Että mikä harmittaa ja mistä tämä ärtyneisyys johtuu. Mutta ei toiselle syyttä suotta saa aikuinen ihminen kiukutella. Ja moni täälläkin on puhunut siitä kuuntelusta, pitää kuunnella sitä nalkutuksen kohdettakin.
Enemmän on puhuttu keskustelusta. Molempien pitäisi aidosti kuunnella ja yrittää ymmärtää toista JA opetella kertomaan omat näkemyksensä eikä olettaa toisen tietävän niitä ja olevan tahallaan ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Tulin lenkiltä puoli tuntia myöhemmin kuin tavallisesti kun juoksu kulki. Ensimmäiset sanat oven avattuani oli raivo miksi viivyin niin kauan. Mitään syytä miksi olisin mistään myöhästynyt ei ollut kuten ruokailu tai jonkin asian tekeminen. Asumme maalla ja oli valoisaa sekä olen terve ihminen.
Koko ajan saa olla varpaillaan eikä saa elää omaa elämää. Koko ajan kontrollia ja ohjailua.
Kyttää ruokalautasen mitä sille otan. Jääkaapin ovea ei saa avata enää klo 21.00 jälkeen. Kirjoja ei saa lukea. Puhelimessa ei saa puhua pitkään, vaikka oma liittymä ja itse maksuni maksan.
Olen pitkään syönyt vähillä kaloreilla ja erittäin edullista ruokaa. Välillä on herkkupäivä eli kerran kuussa ja silloin nousee meteli kun haluankin ostaa sen purkkitonnikalan ja silakoiden tilalta lohipalasen. Maksan oman osani menoista, mutta silti... Itse vetää herkkuja naamariin joka päivä.
Narsisti. Ihan klassinen. Suosittelen lähtemään. Niikun suosittelen kaikille, joiden puoliso jatkuvasti nalkuttaa. Joskus kaikki varmaan nalkuttaa MUTTA PAINO SANALLA JOSKUS. Jos se on jatkuvaa, niin nostaisin kytkintä. AIkuinen ihminen saa syödä mitä haluaa, liikkua missä haluaa ja milloin haluaa. Ei tarvita lupaa siihen , saako mennä vaikka katsomaan kaveria tai harrastamaan. EI helvata, miten kestätte tollasta pskaa? Ja olen siis nainen, en mies.
Vierailija kirjoitti:
Jos osa ihmisistä lakkaisi koko ajan puhumasta ääneen ajatuksiaan ja selostamasta mitä ovat tekemässä tai aikovat tehdä seuraavaksi valveilla olonsa ajan, niin nalkuttamisen tunne vastapuolelle jäisi paljon vähäisemmäksi.
Tiedän kokemuksesta, että verenpaine nousee, hermot kiristyy ja naama vääntyy norsun v tulle, kun toinen vain on äänessä koko ajan ja puhe on syyllistävän kuuloista.
Oppikaa siis ihmiset olemaan hiljaa myös ja ihan kaikkea ei tarvitse pohtia ääneen.
Lisäksi on ihan naurettavaa nalkuttaa siitä, kuinka astianpesukone on täytetty tai lumet luotu pihalta. Lopputulos on tärkein. Se, että saatavilla on puhtaita astioita ja pihasta pääsee kulkemaan lumisateen jälkeen.
No on se minusta aika huono taloudellisesti, että mies täyttää tiskikoneen vaan puolilleen. Tiskipöydälle jää astioita ja kone pitää täyttää toisen kerran. Siksi mä hoidankin meillä tiskikoneen itse, minusta on tuhlauta käyttää konetta kaksi kertaa kun astiat mahtuis yhteen koneelliseen. Toki annan miehen tehdä homman kuten itse haluaa, silloin kun hän sen haluaa tehdä. En nalkuta kuin mielessäni. Niin ja on tuo meidän pihaliittymässä oleva "kynnyskin" aika ikävä, ei siitä kohta enää autolla pääse, mutta koska miehen mielestä se on ok, niin en puutu asiaan. Jos auto hajoaa niin sitten hajoaa. Mies ei siis vaivautunut kolaamaan liittymää aura-auton jäljiltä ja se valli jäätyi liittymään kynnykseksi. Mun vissiin pitäis se jotenkin lapiolla hakata siitä matalammaksi. Tosin jos niin tekisin, niin sekin olis miehen mielestä nalkuttamista. Arvostelua häntä kohtaan. Joten annan olla. Kai se siitä pois sulaa kevään tullessa. Vuosien varrella olen oppinut sekä olemaan hiljaa että tekemättä mitään, koska kumpikin ärsyttää miestä. Hommat on siis rempallaan enemmän tai vähemmän. Minua se ärsyttää, mutta olen oppinut sen sietämään. Mies ei ole samaa taitoa oppinut.
Lopputulos on tärkein. Viis siitä, että tiskikonetta täytetään monta kertaa päivässä, sähköä ja vettä kuluu turhaan ja autolla ei meinaa päästä pois pihasta tai pihaan. Hommat on tehty vähän sinne päin. Mut hei, lopputulos on tärkein.
Miksi mies kuuntelee nalkuttavaa vaimoa vuodesta toiseen?
Mikä ihme siinä on, ettei suomalainen mies osaa erota, vaan senkin joutuu tekemään nalkuttava vaimo ja laittaa eropaperit vetämään ja usein se tulee vielä miehelle yllätyksenä, vaikka vuosia valittanut nalkuttavasta vaimostaan.
Minulla taas oli nalkuttava mies, en pitkään katsonut ja pakkasin miehen tavarat ja laitoin miehen ulkoruokintaan. Helpotti kummasti elämääni, kun vaihdoin lukon oveen, enkä vastannut yhteydenottoihin.
Alue: Aihe vapaa
Juu, sitä on vain jotenkin turtunut, ja ymmärtää kyllä näin monen vuoden jälkeen, että olisi varmaan pitänyt lähteä paljon aiemmin, että olisi jaksanut järjestää elämänsä uudelleen. Nyt tuntuu siltä, että ei vain jaksa. Vaikka tajuaa, että ei puoliso tuosta miksikään enää muutu, ja yrittää vain kestää arjen päivä kerrallaan. Tyytyä osaansa.