Te 40-50 -vuotiaat, kuinka suhtaudutte työelämään?

Vielä 10 vuotta sitten koin itseni ennen kaikkea työni kautta tituleeratuksi, en ensi sijaisesti esim. äidiksi.

Työ oli elämän suola ja tein kaikkeni koko ajan työpaikkani eteen, mm. syötin pienille lapsilleni kauheat määrät D-vitamiinia (nykyisten suositusten rajoissa, muttei silloisten), etteivät vaan saisi tautia ja minä lakisääteisesti joutuisin olemaan kotona heitä hoitamassa.

Ihan sairasta ajattelua! Myönnän ja häpeän.

Nykyään (51v.) käyn tekemässä pakolliset kuviot, kun etänäkään en voi työtä tehdä.

Täysin rahan vuoksi työtä teen.

Viikot kuluvat tosi tympeästi, kun odotan vain seuraavaa viikonloppua.

Työ on ollut välttämätön paha että pystyy elämään ja elättämään perheen.

Jossain vaiheessa luulin että saisin jotain myös säästöön.

Tässä vain olen huomannut että koko elämä menee työn tekoon ja ihmettelen milloin pääsisin myös elämään.

Mietin vain että mitä pitäisi tehdä että jaksaisin tehdä myös elämään iloa tuovia asioita.

Työn takia olen laiminlyönnyt itseäni ja perhettäni.

Tässä iässä on kai enää mahdotonta ilman kunnon koulutusta päästä kiinni työhön jolla elää mukavasti vaikka tekisi osa- aikaisena. Pahimmillaan olen tehnyt kolmea työtä että saan elämisen kulut maksettua.

Up

Mä olen 46-vuotias, todennäköisesti urani huipulla pikkupomona. Nykyisessä työssä olisi mahdollista edetä vielä yksi porras ylöspäin, mutta en usko että haluan niin paljoa vastuuta. Työ on merkityksellistä ja pidän työstäni pääosin, varsinkin nyt kun tehdään etätöitä kokoajan. Palkka on ihan ok, varsinkin kun mulla ei ole mitään soveltuvaa koulutusta vaan olen vanhanaikaisesti työssä oppinut. Tosin ehkä se on hyväkin koska olen saanut paljon kiitosta esimiestyöstäni, mutta on mulla kyllä niin huipputiimikin että helppoahan siinä on olla pomo. Työnantaja on hyvä ja työkaverit pääosin tosi kivoja, pari ikävää aina mahtuu joukkoon.

Aikaisemmin pohdin, että haluaisin vielä opiskella mutta lapseni sairastui vakavasti. Nyt eletään enemmän perheen ehdoilla, enkä suunnittele tulevaa kovin pitkälle.

41-vuotiaana myin yritykseni, minkä jälkeen olin vielä vuoden töissä siellä, kuten tyypillistä on. Tästä on nyt kymmenisen vuotta, eikä ole käynyt mielessäkään olla enää tekemisissä työelämän kanssa. Palkkatyö ei ole minua varten, enkä enää jaksa yrittäjäksi lähteä uudelleen, kun rahaakaan en tarvitse.

Työ oli ennen intohimo, nyt tapa rahoittaa vapaa-ajan harrastuksia. Työuraa kaiketi jäljellä 15 v. Jos saisin lottovoiton, jättäisin työni heti.

Olen vapaaehtoisesti urani huipulla, sillä olen systemaattisesti kieltäytynyt ylennyksestä tai headhuntereiden kutsuista korkeampiin tehtäviin. Syy on hyvin yksinkertainen, tienaan nykyisessä senior asiantuntijan työssä hyvin ja olen työssäni hyvä, joka antaa suojaa potkuilta. Vielä kun ottaa huomioon, että ylitöitä ei tarvitse tehdä ja verotus veisi puolet palkankorotuksesta.

Ja olen huomannut, että johtajien on vaikea löytää uusia töitä, jos Yt-arpa on osunut kohdalle (kun taas hyvät asiantuntijat ovat nopeasti löytäneet uusia samantasoisia töitä).

Työ on orjuutta jota en todellakaan tekisi jos olisi vaihtoehtoa. Hyvä kun pystyn edes tekemään nyt. En jaksa jatkuvaa kiusaamista, lyttäämistä, uhkailua, riistoa yms. Yhtään hyvää ja reilua työpaikkaa en ole elämässäni kokenut. Olen ihan loppu.

Lähinnä pohdin jäänkö eläkkeelle hyväkuntoisena: työtahti on kiihtynyt vuosikymmenissä ja perustin samaan syssyyn perheen vasta 40- vuotiaana. Painoa tuli vuodessa 10 kiloa. Etuudet ovat surkastuneet työpaikassani. Lopulta kaikki on turhaa Suomessa: jos joudut hoivakotiin siitä 1400 e eläkkeestä jää kanttiinirahat (300€) käyttöösi, seinänaapurilla sama (siitä 3500€ eläkkeestä jää kanttiinirahat 300€). Jee, välitilinpäätös täälläkin menossa.

Työnteko on pakollinen paha, vain rahan takia. Työni on tällä hetkellä ok, osaan työni ja olen suht hyvä siinä, mutta mitään halua ei ole edetä. Ehkä jotain pientä koulutusta, mutta ei muuta. Jos olisi rahaa, en tekisi enää päivääkään töitä, saisin kyllä aikani kulumaan. Se on pakko todeta, että tämä etätyöaika on vähentänyt stressiä ja parantanut työmotivaatiota todella paljon. En tajunnut ennen tätä, kuinka rasittavaa se työmatka/eväidenteko/toimistolla olo oli. Voisin jatkaa tätä etätyötä ihan hyvillä mielin vaikka kuinka pitkään.