Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja pitkä saikku
06.02.2021 |
En kehtaa kysyä tätä muualta. Mihin perustuu se, että maaennuksen takia voidaan olla jopa vuosia pois töistä? Ihmisellä on siis hyvä työpaikka, jossa on kaikki osa-aikaisuuden ja työkuvan muuttamisen mahdollisuudet olemassa. Mutta miten paranemista edistää se, että saikku kestää vaikka 10 kuukautta? Jos hoitona on terapia tyyliin viikottain ja lääkitys? Eikö edes vähäinen työ olisi parempaa
Kommentit (66)
"Ymmärrän kuitenkin että ahdistus ja alakulo ovat normaaleja reaktioita elämän ikäviin tapahtumiin."
Kyllä minäkin niin "ymmärsin". Olinhan pyöritellyt tiettyjä hankalia asioita mielessä jo melkein seitsemän vuotta ennenkuin sairastuin . Mitä se "ymmärrys" siinä vaiheessa auttaa kun sairaus puhkeaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule olen ollut ahdistunut ja masentunut. Ymmärrän kuitenkin että ahdistus ja alakulo ovat normaaleja reaktioita elämän ikäviin tapahtumiin.
BDI-pisteesi pahimmassa vaiheessa? Ei sillä että se kaikkea kertoisi, mutta antaa kyllä hyvin suuntaa. Ahdistus ja alakulo ovat normaaleja reaktioita elämän ikäviin tapahtumiin, kyllä, mutta kun ne jatkuvat pitkään ja niistä tulee vakiintunut tila, eivätkä ne välttämättä ole enää reaktioita johonkin selkeään tapahtumaan, kyse on sairaudesta.
Yleensähän ihminen on tarkoitus kuntouttaa työkykyiseksi ja siksi työhönpaluuta, osa-aikaisena jos mahdollista ja tarpeen, yritetään mahdollisimman pian. Mutta jos on ajanut itsensä siihen pisteeseen, ettei vaan pysty, tietysti toivutaan ensin kunnolla. Ihmiset ajavat nykyään itsensä helposti luoppuun, kun ei saa myöntää aikaisemmassa vaiheessa tarvitsevansa apua, ja silloin toipumisaikakin on pidempi. Ja jos masennuksen syyt ovat työssä (liian kuormittava työtehtävä tai -määrä, kiusaaminen jne), palaamisen kynnys on paljon korkeampi kuin niissä tilanteissa, joissa työ ei liity sairastumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule olen ollut ahdistunut ja masentunut. Ymmärrän kuitenkin että ahdistus ja alakulo ovat normaaleja reaktioita elämän ikäviin tapahtumiin.
BDI-pisteesi pahimmassa vaiheessa? Ei sillä että se kaikkea kertoisi, mutta antaa kyllä hyvin suuntaa. Ahdistus ja alakulo ovat normaaleja reaktioita elämän ikäviin tapahtumiin, kyllä, mutta kun ne jatkuvat pitkään ja niistä tulee vakiintunut tila, eivätkä ne välttämättä ole enää reaktioita johonkin selkeään tapahtumaan, kyse on sairaudesta.
Yleensähän ihminen on tarkoitus kuntouttaa työkykyiseksi ja siksi työhönpaluuta, osa-aikaisena jos mahdollista ja tarpeen, yritetään mahdollisimman pian. Mutta jos on ajanut itsensä siihen pisteeseen, ettei vaan pysty, tietysti toivutaan ensin kunnolla. Ihmiset ajavat nykyään itsensä helposti luoppuun, kun ei saa myöntää aikaisemmassa vaiheessa tarvitsevansa apua, ja silloin toipumisaikakin on pidempi. Ja jos masennuksen syyt ovat työssä (liian kuormittava työtehtävä tai -määrä, kiusaaminen jne), palaamisen kynnys on paljon korkeampi kuin niissä tilanteissa, joissa työ ei liity sairastumiseen.
Tuo että ajaa itsensä, on minulle tuttua. Masennus ja ahdistuneisuus on diagnosoitu. Painan eteenpäin itsestäni irtaantuneena, että selviydyn, ja siitä aiheutuu lopulta kunnon romahdus. Kehonikaan viestejä en huomaa ajoissa, kun en reagoi kehon kipuihin ja muihin oireisiin, ja näin on kehittynyt muuten nivelrikkoja (ei tapaturmaisia) ja verenmyrkytyskin.
Ai niin, ja jatkan vielä, että en siis ole tuo, jolta kysyit. Kommentoin vain täältä sivusta, eräänä masentuneista. T: nro 65
Sinä olet tuota mieltä, minä omaani. Kokemukseni mukaan työpaikoilla on sekä herkästi saikuttavia että ei juuri koskaan saikuttavia ihan yhtä lailla. Ja voivat olla yhtä lailla masennus-diagnoosin saaneita tai eivät. Samaten on yhtälailla niitä joilla on korkea työmoraali ja joillain heikko. Osasta pitkäaikaissairaista voi sanoa että kyllä on kova työmoraali, tulevat sinnikkäästi töihin vaivojensa kanssa, jotka monet meistä muista vetäisi petin pohjalle. Sen tajuaa kun näkee.
Masennuksen takia saikuttajat, jaa, voi olla aika monia, mutta entäs sitten? Onhan tukielinsairauksienkin takia saikuttajia paljon, pitäisikö heitäkin syyllistää että mites kehtaat sinäkin lusmu teitä on jo ihan liikaa. Jos sinua ei saikuttaminen mielestäsi auta, niin tuskin se silloin auttaakaan. Joskus hiusten päästä repiminen voi auttaa enemmän, minäkin olen tehnyt niin, kunnes käsistäni otettiin kiinni enkä päässyt jatkamaan sitä. Työtä kannattaa toki kokeilla vaihtaa. Minäkin olen vaihtanut työtehtäväni monotonisemmaksi ja vähemmän haasteelliseksi ja huonommin palkatuksi menettäen siinä muitakin saavuttamiani etuja - ihan vain pysyäkseni edes jotenkin työelämässä mukana.