Mikä itsestäänselvä asia sinulle selvisi aivan liian myöhään?

Mä luulin lapsena ja nuorena reality tv-ohjelmien olevan täysin rehellisesti totta.

Nykyään se teennäisyys näkyy hyvin ruudun läpi.

Vierailija kirjoitti:

Että parisuhteen ei kuulu olla työtä. Näin virheellisesti sanotaan, ja minähän tein työtä itseni eteen. Vuosikymmen myöhemmin selvisi, että omalla työlläni, eli peiliinkatsomisella, olin mahdollistanut miehen henkisen pahoinpitelyn.

Täällä sama. Tajusin vasta erottua mitä oli tapahtunut.

10v meni käsitellessä ja pelkäsin jo jääväni siihen katkeruuteen kiinni ja sainkin sen sitten selätettyä.

Katse eteen ja suun pielet ylospäin.

Vierailija kirjoitti:

Olen lapsesta asti lukenut tosi paljon kirjoja. Joskus jopa useaa samaan aikaan. Vasta tuhansien kirjojen jälkeen keski-ikäisenä tajusin, että kirjan voi myös jättää kesken, jos se ei kiinnostakaan. Olisi tällä jotain tekemistä sen kanssa, että kaikki lautaselle otettu ruoka piti syödä loppuun?

Minulla sama juttu. Monta kertaa olen ollut tilanteessa, että on tullut vastaan jokin kiinnostava kirja, mutta en ole lainannut sitä "kun minulla on se toinen vielä kesken". Vasta aikuisiällä tajusin, että kirjoja voi lukea useampia myös yhtä aikaa. 

Sama asia on minulle muutenkin vähän ongelmallinen. Jos aloitan esimerkiksi harrastuksen tai koulutuksen tai työn, on todella vaikeaa jättää se vapaaehtoisesti kesken. Aloitin muutama vuosi sitten oman yrityksen ja syksyllä oli sen puitteissa tosi kova stressi ja ahdistus, että tätä tämä nyt sitten on. Sitten päähäni pälkähti ajatus, että kyllähän minä voin lopettaa yritystoiminnan ja mennä takaisin palkkatöihin ja vaikka vaihtaa alaakin ihan kokonaan. Ja olipas muuten vapauttava ajatus. 

Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin, että äitini ja isoveljeni eivät ole aina oikeassa ihan kaikessa. Olen pitänyt heitä jotenkin ehdottomina viisaudenlähteinä, mutta yhtäkkiä vain päähäni tupsahti ajatus, että hekin ovat ihmisiä ja voivat olla väärässä. Eikä tähän liity mitään negatiivista eikä asia ole koskaan vaikuttanut minuun suuntaan tai toiseen, mutta ihan huvitti itseänikin, kun tällainen asia vasta nyt edes juolahti mieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin lapsena ja nuorena reality tv-ohjelmien olevan täysin rehellisesti totta.

Nykyään se teennäisyys näkyy hyvin ruudun läpi.

Minä olen vasta muutama vuosi sitten tajunnut, että erilaisissa elokuva- ja tv-sarja-genreissä ei ole yleensä tarkoituskaan keksiä mitään uutta tai spontaania, vaan ne luodaan sen tietyn kaavan ukaan. Enkä tarkoita pelkästään niitä yksittäisiä kliseitä vaan ylipäätään sitä ydintarinan luomista. Luulin esimerkiksi tykkääväni kauhuelokuvista, kun katselin niitä harvakseltaan. Nyt Netflixin aikakautena kun niitä saa katsottua useampia putkeen, huomaa, että katson sitä samaa elokuvaa uudelleen ja uudelleen. Vai hahmot ja paikat muuttuvat. Sama juttu useimpien nordic noirien kanssa. Kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt ne kaikki. 

Vierailija kirjoitti:

Luulin lapsena, että 7Up -limonadin nimi on Zup. Puhuin aina Zupista niin kauan kunnes tulin teini-ikään ja tajusin, että se on SEVENUP.

Kiva tietää, että en ole ainut, joka on lukenut tuon tuollein.

Aivan pikkupoikana, alle kouluikäisenä kävelin isoäitini kanssa meidän kotiimme. Välimatkaa näiden kahden kerrostalon välillä oli ~ 600 metriä. Vanhempani olivat ilmeisesti menneet aikaisemmin.

Isoäitini liukastui liukkaalla jalkakäytävällä noin matka puolessa välissä, eikä päässyt nousemaan ylös. Hänellä oli dementia sekä erittäin paha nivelreuma, ja lisäksi useita haavaumia jaloissa, jotka eivät parantuneet ja jotka ilmeisesti johtuivat siitä reumasta.

Olin niin pieni etten pystynyt auttamaan häntä ylös, joten pysäytin lähes paniikissa ohiajavan auton. Siellä oli kuskin paikalla joku alle kolmekymppinen nainen ja matkustajana joku mies jota en muista tarkemmin. Pyysin heitä auttamaan isoäitini jaloilleen, mutta se nainen ei suostunut vaan naureskeli ja vitsaili asialla.

Naisella ja sillä miehellä ei ollut aikaa tulla auttamaan kaatunutta vanhusta talvipakkasella, mutta heillä oli aikaa seistä siinä paikallaan vitsailemassa monta minuuttia, kunnes he lopulta ajoivat pois. Sitten isäni tuli autolla, ehkä 20 - 30 minuutin päästä, kun olivat alkaneet ihmetellä missä me viivymme.

Olin tuohon hetkeen asti ollut aina tekemisissä vain vastuullisten ja hyvien ihmisten kanssa. Isäni, äitini, tarhan tädit, seurakunnan ihmiset, naapurit. Kaikki vastuullisia ihmisiä, ja sellaisia jotka tulevat auttamaan ihmisiä hädässä. Minulle tuli silloin yllätyksenä että kaikki ihmiset eivät olleet sellaisia.

Toki tiesin että on olemassa rikollisia, mutta luulin että he jäävät aina kiinni ja heidät laitetaan vankilaan, kuten Mikki Hiiri ja poliisimestari Sisu tekivät Aku Ankka -sarjakuvissa. Mutta en tiennyt silloin sitä että suuri osa ihmisistä on sellaisia että he eivät ole rikollisia tai mitään, mutta joita ei voisi vähempää kiinnostaa joku hankeen kaatunut mummo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa isä alisti ja hyväksikäytti. No aikuisena suhteissa en osannut pitää puoliani yhtään. En sitten yhtään.

Se veti puoleeni hyväksikäyttäjiä, jotka koki oikeudekseen vahingoittaa minua lisää.

En osannut olla vastaamatta kun puhelin soi. Vastaamatta jättäminen ei ollut vaihtoehto.

Nyt vanhana ja traumatisoituneena vihaan entistä itseäni joka ei osannut puolustautua.

SUomesssa on ollut niiin kovat ajat etttä ihmiset ei ole oppineeet käsittelemäään tunteitaaan välttämätttä. Minun onnekseni papppani joka selvisi sodista oli ääärimmäisen rauhallinen. Äitini äiti eli mummoni kuoli äitini ollessa lapsi ja äitini huolehti koko lapsikatraaasta lapsuuuudedesta lähtien ja on tehhnyt töiä aboy 50 vuottta elämässsääään.

Muttta sen huomasi lapsuuudessa vaikka äitini on lähioitaja ammmatiltaaan ja äidin siisko on sairaaanhitaja niin ja isäni suvuusta kaiiki on yliopiston käyyneitä nnii huomaa äitini ajatus on moneesti hyvin epäolennaisuuuksiin tarttuvaaa ja heillä oli paljon riiitoja lapsuuudessani ja nytt huomaaa mikä se suhde on niiin isäni on paljon autotalllissa puuhaaamasssa omiaan mutta liitto on pysynyt monia kymmeniä vuoooosia kasassa syntymästääni lähtien.

Itttse en esim tykkkää keskustellla äitini kansssa koska hänen ajatuuuksensa ottaaa epäolennnaisen kannan ja minua se alkaaa väsyttttää.

En minäkään tykkää keskustella äitini kanssa, ehkä sää on ainoa neutraali aihe.  Mutta kun on niin ikävää kuulla huomautuksia jo edesmenneistä tai sitten muista vanhoista, että se oli suuri juoppo, sillä on iso nenä, ihan mitä tahansa huomautuksia, jotka oikeastaan kuuluvat lapselle. Lapselle, joka ei vielä oikein ymmärrä, mitä sopii sanoa ja mitä ei. Äiti kasvatti minut niin, että kenestäkään ei saa sanoa mitään, mutta minustapa sai, ihan mitä tahansa. Äidin ja tyttären suhde, ei tämä korjaannu ikinä. Jospa ongelman ydin on se, että 1950-luvun alussa ei kummankaan suku halunnut lasta syntyväksi, ja näin olen olen tässä asiassa kaiken pahan alku ja juuri.

Se selvisi, että vanhempani eivät ole turvallisia. Selvisi, kun olin noin kymmenvuotias.

Luulin kolmekymppiseksi asti että sdp ja vasemmistopuolueet oikeasti ajavat tavallisen kansan etua. Ja että oikeistolaiset ovat vain pahoja ja ahneita ihmisiä jotka haluavat ottaa köyhiltä pois heidän sosiaaliturvansa ja heidän palvelunsa, ja ainoa keino estää tämä on äänestää sosiaalidemokraatteja.

Vierailija kirjoitti:

Joopasjoovaan kirjoitti:

Mulle selvisi liian myöhään, että kenenkään juttuja ei pidä ottaa ihan täysin vakavasti, ei kenenkään. Eikä minkään tyyppisiä juttuja. Voi aina ajatella omilla aivoilla, tehdä päätelmiä ja yhteenvetoja, karsia ylimääräistä draamaa, hoksata asioita jne.

Ihmisillä on monesti tapana vääristellä, kaunistella, peitellä ym. sanomisiaan tai muiden sanomisia.

Esim. jollekulle oli tällä palstalla kerrottu lapsena, että äitis oksenteli makkarissa usein migreenin kourissa. Edelleen kirjoittaja ajatteli näin asian olleen. Mutta niin kuin joku kysäisi, oliko oikeasti kyseessä äidin masennus, jota tuohon aikaan piti peitellä hävettävänä asiana???? Tosi tärkeä tieto, jos pitäisikin paikkansa.

Masennus on viimevuosien keksintöä, siitä ei aiemmin oltu kuultukaan saati että joku olisi sellaista oikeasti potenut.

Nyt sitä tuputetaan joka luukusta ja joka vaivaan syyksi, vaikka asia on toisin päin. On joku sairaus ja hoitamattomana johtaa tietenkin jonkinsortin mielialan alavireeseen, josta tehdään diagnoosikisi 'masennus'.Sitä sitten eri pillereillä 'hoidetaan' ja ihmiset muuttuu zombeiksi niistä lääkkeistä joita ei pitäisi käyttää ollenkaan.Vaan hoitaa se sairaus sieltä taustalta pois.

Entisaikaan ihmiset tekivät itsemurhia ihan ilman masennusta. Niin se varmaan oli. En sitten tiedä, miksi tekivät.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että miehet eivät ole empaattisia mutta naiset ovat. Miehet eivät ymmärtäneet lapsia ja olivat etäisiä. Naiset ymmärsivät ja osasivat huolehtia ihmisistä.

Siksi oli vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla esim. "isän tyttö". Miten kukaan voi olla vaikeasti lähestyttävän, etäisen ja ei-lapsirakkaan ihmisen suosikkilapsi. Ihmisen, joka ei välitä lapsista ja ärsyyntyy heidän jutuistaan.

Kesti aika kauan tajuta, että kaikki miehet eivät ole sellaisia.

Empatian kyvystä on tehty Suomessakin tutkimuksia, on verrattu esim. poliisialan (miehet) ja sairaanhoitoalan (naiset) opiskelijoita ja vertailtu empatiaan liittyviä käsityksiä ja arvoja.

Tutkimuksessa ei löytynyt mitään erityistä empatiasukupuolta, vaan suurimmat erot olivat täysin

yksilökohtaisia....

....arvattavasti löytyy paljon ihmisiä joille tällaisesta "miehet eivät ole empaattisia" -jankkaamisesta on jotain henkilökohtaista iloa ja hyötyä....mutta mihinkään tutkittuun tietoon se ei perustu.

Vierailija kirjoitti:

Joopasjoovaan kirjoitti:

Mulle selvisi liian myöhään, että kenenkään juttuja ei pidä ottaa ihan täysin vakavasti, ei kenenkään. Eikä minkään tyyppisiä juttuja. Voi aina ajatella omilla aivoilla, tehdä päätelmiä ja yhteenvetoja, karsia ylimääräistä draamaa, hoksata asioita jne.

Ihmisillä on monesti tapana vääristellä, kaunistella, peitellä ym. sanomisiaan tai muiden sanomisia.

Esim. jollekulle oli tällä palstalla kerrottu lapsena, että äitis oksenteli makkarissa usein migreenin kourissa. Edelleen kirjoittaja ajatteli näin asian olleen. Mutta niin kuin joku kysäisi, oliko oikeasti kyseessä äidin masennus, jota tuohon aikaan piti peitellä hävettävänä asiana???? Tosi tärkeä tieto, jos pitäisikin paikkansa.

Masennus on viimevuosien keksintöä, siitä ei aiemmin oltu kuultukaan saati että joku olisi sellaista oikeasti potenut.

Nyt sitä tuputetaan joka luukusta ja joka vaivaan syyksi, vaikka asia on toisin päin. On joku sairaus ja hoitamattomana johtaa tietenkin jonkinsortin mielialan alavireeseen, josta tehdään diagnoosikisi 'masennus'.Sitä sitten eri pillereillä 'hoidetaan' ja ihmiset muuttuu zombeiksi niistä lääkkeistä joita ei pitäisi käyttää ollenkaan.Vaan hoitaa se sairaus sieltä taustalta pois.

Siis väität, että masennus-nimistä sairautta ei ole olemassa, mutta silti ehdotat, että pitäisi hoitaa sairaus sieltä taustalta pois. Mikähän se taustalla oleva sairaus sitten mielestäsi on? 

Tajusin vasta vanhana ja paksukaisena, että jos olisi halunnut pyydystää itselleen miljonäärin, se olisi pitänyt tehdä silloin kun oli nuori nätti ja hoikka.

Luulin vielä joskus yläasteella, että kaikki ihmiset käyvät yliopiston. Vähän samaan tyyliin kun peruskoulun. Että jos ei ole käynyt yliopistoa niin on joku harvinaisuus.

Kun yläaste päättyi, meidän luokalta yli 90% jatkoi lukioon (eliittikoulu) ja vain muutama meni amikseen. Tajusin että nämä muutamat eivät mene yliopistoon ja pidin sitä tosi radikaalina ratkaisuna. En silloinkaan vielä tajunnut, että kaikki lukioon menevät ei mene yliopistoon.

Nyt vielä aikuisiälläkin elin pitkään uskossa, että suurin osa kuitenkin käy yliopiston. Luulin että korkeakoulutetuilla tarkoitettiin vain yliopistotason koulutuksen käyneitä, ajattelin että suurin osa lopuista käy sitten AMK:n. Vasta muutama vuosi sitten selvisi, että korkeakoulutettujen tilastoilla tarkoitetaan myös AMK:n käyneitä.

Meidän perhepiirissä ei ole kun yliopiston käyneitä, joten olen elänyt jonkinlaisessa kuplassa jossa yliopistotutkinto on vähän sama asia kun peruskoulu: kaikki sen käyvät.

Luulin kouluikään asti, että kaikkien vanhemmat soittavat jotain instrumenttia. Olen muusikkoperheestä ja kaikki sukulaiset ja ystäväperheiden aikuiset (ja usein lapsetkin) soittivat jotain.

Olin ihmeissäni, kun kysyin koulukavereilta, että mitä soittimia sun vanhemmat soittavat, ja vastaus oli, että ei mitään.

Se, että kannattaa alkaa sijoittamaan rahojaan pörssiin nuorena, tällöin olet alle 50v vapaaherra taikka -rouva.

Vierailija kirjoitti:

Ei minä mutta koulukaverini. Oltiin noin 10 vuotiaita. Kerroin hänelle että olimme menossa illalla käväisemään mummilla. Kaveri ihmetteli että miten te oikein ehditte illan aikana. No mummihan asuu tuossa kaupungin toisella puolella, eihän sinne aja kuin vartin. Tyttö oli ällistynyt siitä että mummini asuu kaupungissa. Hänen tietääkseen kaikki isovanhemmat voivat asua vain maaseudulla.

Me asuimme uudessa lähiössä missä oli paljon lapsiperheitä. Ilmeisesti kaveri ei ollut huomannut vanhempia ihmisiä alueellamme ja sitten omat isovanhempansa asuivat maalla.

Tulipahan valistettua kaveria!

Tulee mieleen mieheni ja minun seurustelun alkuvaihe. Toki hän aikuisena ihmisenä tiesi, että vanhoja ihmisiä asuu myös kaupungeissa, mutta omat isovanhempansa olivat aina asuneet maalla. Näin ollen minun isovanhempiini ja heidän elämäänsä liittyvät asiat tuntuivat hänestä hiukan erikoisilta, kun kaikki isovanhempani olivat asuneet vähintään nuoresta aikuisiästä asti kaupungissa, vanhempien lapsuustarinat sijoittuvat kaupunkiympäristöön, samoin isovanhempien työpaikat ym ja toiset isovanhemmat vieläpä muuttivat viimeisiksi vuosikseen kerrostaloon.

Ja mulle myös tuo yliopistojuttu on tullut yllätyksenä, mistä monet ovat puhuneet. Kilttinä kymppinörttinä ja kaveriporukoista vähintään lievästi ulkopuolisena odotin, että yliopistossa on fiksuja ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä, ja siellä saa arvostusta olemalla opiskelemassaan asiassa todella hyvä. No, toki on niin että äärimmäisen lahjakas poikkeusyksilö voi menestyä vaikka olisikin sosiaalisesti outo, mutta sellaisia ihmisiä ei ole edes yhtä joka vuosikurssilla, ja kaikkien muiden uraan vaikuttaa p*rseennuolentataidot ja suhteet vähintään yhtä paljon kuin substanssiosaaminen.

kaikkiookoo kirjoitti:

Se, että kannattaa alkaa sijoittamaan rahojaan pörssiin nuorena, tällöin olet alle 50v vapaaherra taikka -rouva.

No, saattaa pitää paikkansa, jos sijoittamisessa käy pullamunkki hillon kera eli helvetin hyvä säkä.

Vierailija kirjoitti:

Mä lapsena luulin, kun ihminen hukkuu veteen niin ihminen katoaa sitten olemattomiin. Hukkua sanaa kun käytetään myös, kun tavarat katoavat olemattomiin niin siitä olen sitten tehnyt tuon johtopäätöksen. Olisikohan seitsemän vuotiaaksi asti luullut noin.

Tämä oli hauska, itse taas en ole koskaan ennen ajatellut tuota yhteyttä, vaikka on sama sana. Ja osahan myös hukkuu lopullisesti tai pitkäksi aikaa, jos vaikka hyppää veteen laivalta tai tekee muuten itsemurhan katseilta piilossa.