Elämättä jäänyt elämä ja katkeruus siitä

Toki se voi läikkyä yli jos jatkat tuota ajatusmallia. Mutta ei se kannata, elämä siinä menee hukkaan. Voin kertoa, että vaikka noita olisit kokenutkin, et silti välttämättä olis yhtään sen onnellisempi. Tutustu kunnolla itseesi ja mieti mitä oikeasti haluat. Ja tee kaikki mahdollinen sen saavuttamiseksi. Matkalla siihen voit saada yllättäviä ja hauskoja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääsi. Älä pelkää, elämä on elämistä varten, siinä kuuluu ryvettyä ja saada vähän kolhuja, mutta se tekee myös hyvää. Ole rohkea ja lähde pienin askelin epämukavuusalueillesi, voit voittaa itsesi, ja siitä tulee se aivan mahtava fiilis! Paljon parempi kuin rakastumisesta tms.

Vierailija kirjoitti:

Toki se voi läikkyä yli jos jatkat tuota ajatusmallia. Mutta ei se kannata, elämä siinä menee hukkaan. Voin kertoa, että vaikka noita olisit kokenutkin, et silti välttämättä olis yhtään sen onnellisempi. Tutustu kunnolla itseesi ja mieti mitä oikeasti haluat. Ja tee kaikki mahdollinen sen saavuttamiseksi. Matkalla siihen voit saada yllättäviä ja hauskoja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääsi. Älä pelkää, elämä on elämistä varten, siinä kuuluu ryvettyä ja saada vähän kolhuja, mutta se tekee myös hyvää. Ole rohkea ja lähde pienin askelin epämukavuusalueillesi, voit voittaa itsesi, ja siitä tulee se aivan mahtava fiilis! Paljon parempi kuin rakastumisesta tms.

Entäs jos näitä korjaavia kokemuksia ei kaikesta itsetutkiskelusta ja yrittämisestä huolimatta kerry riittävästi, vaan elämän selkäsauna tylyttää kerta toisensa jälkeen eikä henkilökohtaista rimaakaan voi enää laskea ennen kuin se palaa helvetin liekeissä? On kuvottavaa sysätä vastuu yksilölle ja toitottaa positiivisen asenteen ja yritteliäisyyden pyyhkivän kaiken eteen heitetyn paskan olemattomiin. Te kermapers€€t ette liene kokeneet elämässänne mitään kauheampaa kuin hylsyn työnhaussa.

No esimerkiksi nuoruuden bilehuumaa tai kännisekoiluita ei voi enää kolmekymppisenä kokea, kun ikätoverit alkavat rakentaa taloja ja hankkia lapsia. Ei voi enää saada ensimmäistä poika- tai tyttöystävää - jos nyt seurustelusuhteen onnistuu aloittamaan, jos sitä ei ole vielä siihen mennessä kokenut, niin "juokunsa juossut" kumppani ihmettelee miten kukaan voi olla noin vanhana vielä kokematon. Ei voi elää huoletonta nuoruutta, kun omanikäisillä on ne ruuhkavuodet ja nuorempien joukkoon et enää solahdakaan vaivatta.

Ihan älyttömän naiiveja vastauksia tässä ketjussa. Joo menkää vaan 33-vuotiaana yliopistoon ja ekoihin bileisiinne fuksien kanssa, takaan että tunnette olonne rannalle ajautuneeksi maitovalaaksi. Jos masennus tai yksinäisyys on estänyt kokemasta niitä nuoruuteen kuuluvia asioita, niin eipä niitä kavereita yhtäkkiä enää tupsahda taivaalta siinä vaiheessa, kun konkreettisesti alkaa huomaamaan, että ikää alkaa kertyä ja ns. nuoruus on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset hae opiskelemaan?

Tämä. Itse olen 33v ja haen yhteishaussa yliopistoon.

Tsemppiä!!

T. 34v kandiaan kirjoittava

Ei kiinnosta pätkääkään nuo asiat, eli en ole katkera. Olen elänyt hyvän elämän jo tähän mennessä harrastusten parissa.

M34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki se voi läikkyä yli jos jatkat tuota ajatusmallia. Mutta ei se kannata, elämä siinä menee hukkaan. Voin kertoa, että vaikka noita olisit kokenutkin, et silti välttämättä olis yhtään sen onnellisempi. Tutustu kunnolla itseesi ja mieti mitä oikeasti haluat. Ja tee kaikki mahdollinen sen saavuttamiseksi. Matkalla siihen voit saada yllättäviä ja hauskoja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääsi. Älä pelkää, elämä on elämistä varten, siinä kuuluu ryvettyä ja saada vähän kolhuja, mutta se tekee myös hyvää. Ole rohkea ja lähde pienin askelin epämukavuusalueillesi, voit voittaa itsesi, ja siitä tulee se aivan mahtava fiilis! Paljon parempi kuin rakastumisesta tms.

Entäs jos näitä korjaavia kokemuksia ei kaikesta itsetutkiskelusta ja yrittämisestä huolimatta kerry riittävästi, vaan elämän selkäsauna tylyttää kerta toisensa jälkeen eikä henkilökohtaista rimaakaan voi enää laskea ennen kuin se palaa helvetin liekeissä? On kuvottavaa sysätä vastuu yksilölle ja toitottaa positiivisen asenteen ja yritteliäisyyden pyyhkivän kaiken eteen heitetyn paskan olemattomiin. Te kermapers€€t ette liene kokeneet elämässänne mitään kauheampaa kuin hylsyn työnhaussa.

Jossain löytyy varmasti ihminen, jonka elämän suurin vastoinkäymimen on ollut kaakaon loppuminen.

Mutta muilla ei elämä ole aina ihan niin helppoa.

Tulee ero, lapsi sairastuu vakavasti, läheinen kuolee, firma menee konkkaan koronasta ja koti menee pakkomyyntiin ja vielä mitä.

Hieman on fatalismi pyrkinyt pintaan.

Elämä on tässä, suunnitelma on tuollainen ja jos nyt sitten putoaa kuuma kivi päähän (kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti), niin koko elämä voi olla pskana saman tien.

Ei voi mitään ja ei kun eteenpäin.

Mitä sitä muutakaan?

Kyllä taas melkoisia etuoikeutettujen normojen vastauksia. Tullaan valtaistuimelta kertomaan miten ei ole oikeutta valittaa ja kaikki ongelmat ovat itseaiheutettuja. No, sitähän se on, kun ei ole empatiaa tai älykkyyttä.

Varmaan samat ihmiset menevät vanhainkotiin koko elämänsä yksin eläneelle mummolle huutelemaan, että mitä siinä itket, ihan hyvin vielä voit kokea teinirakkauden, opiskelijaelämän ja aikuistumisriitit. Lopeta itkeminen senkin paska mummo!

Ällöttävä ketju. Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi nuoruuden bilehuumaa tai kännisekoiluita ei voi enää kolmekymppisenä kokea, kun ikätoverit alkavat rakentaa taloja ja hankkia lapsia. Ei voi enää saada ensimmäistä poika- tai tyttöystävää - jos nyt seurustelusuhteen onnistuu aloittamaan, jos sitä ei ole vielä siihen mennessä kokenut, niin "juokunsa juossut" kumppani ihmettelee miten kukaan voi olla noin vanhana vielä kokematon. Ei voi elää huoletonta nuoruutta, kun omanikäisillä on ne ruuhkavuodet ja nuorempien joukkoon et enää solahdakaan vaivatta.

Ihan älyttömän naiiveja vastauksia tässä ketjussa. Joo menkää vaan 33-vuotiaana yliopistoon ja ekoihin bileisiinne fuksien kanssa, takaan että tunnette olonne rannalle ajautuneeksi maitovalaaksi. Jos masennus tai yksinäisyys on estänyt kokemasta niitä nuoruuteen kuuluvia asioita, niin eipä niitä kavereita yhtäkkiä enää tupsahda taivaalta siinä vaiheessa, kun konkreettisesti alkaa huomaamaan, että ikää alkaa kertyä ja ns. nuoruus on ohi.

Tätähän se on. Ihmiset ovat paskoja ja itsekkäitä.

Jos eivät itse ole kokeneet vastoinkäymisiä tai eivät tunne jostain asiasta tuskaa niin sitten ei saa kukaan muukaan tuntea. He elävät jossain satumaailmassa, jossa kaikki on milloin tahansa ja kenelle tahansa mahdollista ja luulevat, että on sama asia kokea vaikka ensisuudelmansa nelikymppisenä kuin 12-vuotiaana ja että tällä ei olisi mitään vaikutusta ihmisen kehitykseen tai psyykeeseen. Ihmisen elämällä on sovittu ja hyväksi havaittu kehityskaari, josta ei kannata poiketa, koska silloin väistämättä jää paitsi ihmisen kehitykselle kriittisistä vaiheista, joita ei voi myöhemmin mitenkään korvata. Tällaisten asioiden vähättely kertoo kyllä kaiken ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on taitaa olla tämä iäkäs 36v joka tänne on ennenkin kirjoittanut. 

Ei ole mun aloitus, elin nuorena täysillä. Nyt elämä ohi.

-se iäkäs 36v-

Elämässä on aina kärsimystä. Kun tämän sisäistää, niin tulee vähän perspektiiviä asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi nuoruuden bilehuumaa tai kännisekoiluita ei voi enää kolmekymppisenä kokea, kun ikätoverit alkavat rakentaa taloja ja hankkia lapsia. Ei voi enää saada ensimmäistä poika- tai tyttöystävää - jos nyt seurustelusuhteen onnistuu aloittamaan, jos sitä ei ole vielä siihen mennessä kokenut, niin "juokunsa juossut" kumppani ihmettelee miten kukaan voi olla noin vanhana vielä kokematon. Ei voi elää huoletonta nuoruutta, kun omanikäisillä on ne ruuhkavuodet ja nuorempien joukkoon et enää solahdakaan vaivatta.

Ihan älyttömän naiiveja vastauksia tässä ketjussa. Joo menkää vaan 33-vuotiaana yliopistoon ja ekoihin bileisiinne fuksien kanssa, takaan että tunnette olonne rannalle ajautuneeksi maitovalaaksi. Jos masennus tai yksinäisyys on estänyt kokemasta niitä nuoruuteen kuuluvia asioita, niin eipä niitä kavereita yhtäkkiä enää tupsahda taivaalta siinä vaiheessa, kun konkreettisesti alkaa huomaamaan, että ikää alkaa kertyä ja ns. nuoruus on ohi.

Jep, olen kyllä samaa mieltä noista. Monia asioita voi toki kokea vanhemmallakin iällä mutta ne eivät kuitenkaan välttämättä ole aivan sama asia, kun ajatusmaailma tuppaa olemaan vanhempana hieman erilainen kuin vaikkapa kaksikymppisenä. Mutta ei se silti tarkoita, että elämä olisi ohi ja kannattaisi katkeroitua. Nuoruutta ei valitettavasti saa takaisin mutta tulevaisuuden voi vielä vaikuttaa.

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Älä luovu toivosta. Itsellä oli samanlainen tilanne, mutta myöhemmin löysin vielä uuden kumppanin, jonka kanssa suhde toimii paremmin. Vaikka en olisi sitä voinut silloin uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Älä luovu toivosta. Itsellä oli samanlainen tilanne, mutta myöhemmin löysin vielä uuden kumppanin, jonka kanssa suhde toimii paremmin. Vaikka en olisi sitä voinut silloin uskoa.

No sanottaisiinko näin, että suoranainen ihme että tähän ihmiseen törmäsin. En jaksa mitään nettideittiveivaamista tai tinderöintiä, joten odotukseni eivät ole kauhean korkealla.

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Itse koin elämäni rakkauden tasan 20 vuotiaana, jonka tosin epävarmana ja nuorena hölmönä päästi karkuun. Pilasin koko jutun itse. Katumuksen tunnetta nyt näin jälkeenpäin on vaikea edes kuvata. Miten elämäni olisi voinut mennä ihan eri tavalla, jos olisi tullut tehtyä asiat eri tavalla. Nyt varmaan loppuelämän yksinäisyys edessä.

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Miksi hommat kariutuivat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Itse koin elämäni rakkauden tasan 20 vuotiaana, jonka tosin epävarmana ja nuorena hölmönä päästi karkuun. Pilasin koko jutun itse. Katumuksen tunnetta nyt näin jälkeenpäin on vaikea edes kuvata. Miten elämäni olisi voinut mennä ihan eri tavalla, jos olisi tullut tehtyä asiat eri tavalla. Nyt varmaan loppuelämän yksinäisyys edessä.

Sama ja itse pilasin koko jutun, paitsi että olin vain tosi epävarma ja vanha hölmö. Silloin ne ongelmat tuntui ylipääsemättömiltä mutta nyt taas tuntuu että ehkä ne olisikin olleet selvitettävissä ja hätiköin. No, se on myöhäistä nyt kun juttu päättyi miten päättyi eikä ole enää paluuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin pian nelikymppisenä koin viimein tuon rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunteen, se oli ihanaa mutta nyt jälkeenpäin homman pian kariuduttua huomaan että se on aivan kauhea tunne muistella niitä hyviä hetkiä ja todeta nyt että ne ovat iäksi mennyttä, eikä sitä todennäköisesti koe enää koskaan uudelleen. Lähes toivon, että olisi jäänyt kokematta.

Miksi hommat kariutuivat?

Omasta syystäni, kun tunsin niin vahvasti etten riitä ja toinen odotti minulta kaikenlaista, mikä sai tuntemaan etten kykene niitä hänelle tarjoamaan. Hän olisi halunnut kuitenkin jatkaa, mutta minä olin niin maanisessa masennustilassa että poistuin ja loukkasin häntä syvästi.

Ei nuo luettelemasi asiat tarkoita, että kaikki koettuasi sulla menisi hyvin. Itselläni esim. äiti kuoli nuorena ja alkoholisti-isä joi pian sen jälkeen itsensä hautaan. Se ihana rakkauskin voi päättyä niin, että jää vain hirveä ikävä.

Nostetaan.