Lue keskustelun säännöt.
Elämättä jäänyt elämä ja katkeruus siitä
04.02.2021 |
Kohtalotovereita? Ja mielellään ikäisiäni ja siitä yli, eli kolmekymppisiä. Kun kaikki jäi kokematta: nuoruuden vapaudenhuuma. Opiskelupaikan saaminen ja riemu siitä. Opiskelijaelämä. Mahdolliset ulkomaanmatkat, vaihtovuosi jossain muualla. Juhlat ystävien kanssa. Tupareita, polttareita, häitä, valmistujaisia - en ole ollut kuin muutamissa ja ne kaikki sukulaisten. Työelämään astuminen ja siellä pärjääminen, eteneminenkin ehkä.
Rakastumiset, tunne että saa vastarakkautta.
Kaikki kokematta.
En ehkä koskaan pääse tästä yli, katkeruus kasvaa ja kasvaa. Voiko se joskus läikkyä yli?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen kokenut melkein kaiken, mutta silti on jokin syvä onkalo ja tuntuva tyhjyys sisällä.
Jaha ei kiinnosta. Mene muualle etuoikeutesi kanssa itkemään. Pelle.
Se että on "kokenut kaiken" voi tarkoittaa myös sitä että on kokenut helvetisti pahojakin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoo, että ei kukaan anna noita asioita sulle, vaan sun pitää ihan ite mennä ja tehdä. Niin kaikki muutkin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihminen sentään. Vastahan sitä kolmekymppisenä aletaan päästä pikkuhiljaa vauhtiin elämässä. Viisikymppisenä on täysi meno päällä.
No ei sitä rummoutuneena viiskymppisenä voi enää elää samaa elämään kuin 20-30 välillä. Sellaisen kuvittelu on itsepetosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihminen sentään. Vastahan sitä kolmekymppisenä aletaan päästä pikkuhiljaa vauhtiin elämässä. Viisikymppisenä on täysi meno päällä.
No ei sitä rummoutuneena viiskymppisenä voi enää elää samaa elämään kuin 20-30 välillä. Sellaisen kuvittelu on itsepetosta.
Miksi ei voisi?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus katkeruuteen. Kun on tarpeeksi kauan kynnysmatto ja väärinymmärretty ja jää paitsi asioista, katkeroituminen on väistämätöntä. Toiset ovat myös persoonaltaan taipuvaisempia negatiiviseen ajatteluun.
Katkeruudesta kannattaa kuitenkin yrittää taistella eroon, koska katkeruus tuhoaa ihmisen. Syntyy kierre: Katkeruus estää yrittämisen, huonoja asioita kasautuu lisää, elämä pysyy ikävänä ja sitten on taas lisää syytä olla katkera.
Katkeruushan on suurinpiirtein sitä, että kokee antaneensa enemmän kuin muut ja saaneensa vähemmän kuin muut. Että on jäänyt paitsi asioista, jotka muut ovat ottaneet annettuina. Monen kohdalla näin onkin.
Lopulta on kuitenkin niin, että katkeruus on subjektiivista. Kaksi saman kohtalon kokenutta voi reagoida hyvin eri tavoilla. Jos haluaa voittaa tässä pelissä, kannattaa harjoitella kiitollisuutta, vaikka se tuntuisi kuinka vastenmieliseltä.
Voi, kunpa näkisit kaikki mahdollisuutesi Ap. Et voi mitään menneisyydelle, mutta voit jo tänään ottaa tavoitteeksi, että pääset vielä katkeruudesta eroon. Sinulla on täysi oikeus tuntea kuten tunnet, mutta ennen kaikkea sinulla on OIKEUS OLLA ONNELLINEN.
Minä olen kokenut melkein kaikki luettelemasi asiat, mutta myös karmeita, katkeroittavia juttuja. Olen siis 30. Vieläkin katkeruus painaa hetkittäin, mutta hoen itselleni: ”Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Voisit olla orjana keskitysleirillä.” Aivot on muokkautuva elin, eikä ole huuhata opettaa niille uusia asioita. Kärsivällisyyttä se vaan vaatii.
Enkä vähättele ihmissuhteiden merkitystä ollenkaan. Itse kuljin pimeydessä siihen asti, kun tapasin mieheni. Kun vihdoin joku ymmärsi, katkeruuskin helpotti. Ennen tätä hoin vain itselleni: Nyt olet yksin, mutta löydät vielä rakkauden ja sitten se tuntuukin erityisen hienolta. Tämä toteutui, mutta tuskinpa olisi toteutunut, jos en olisi siihen itse uskonut.
Uskosi on mennyt, mutta yritä silti jaksaa uskoa muutokseen. Ihminen on itsensä pahin vihollinen ja vankila. Me luullaan näkevämme kaikki niin selkeästi, vaikka oikeasti asioita jää koko ajan pimentoon.
Yritä kohdella itseäsi mahdollisimman hyvin. Mieti, mitkä asiat tuovat hyvinvointia ja keskity niihin. Ilo ruokkii iloa, ja voisit yllättyä siitä, miten upea olo esim. vapaaehtoistyöstä voi tulla. Ehkä sinua voisi myös auttaa, jos lukisit jonkun sellaisen ihmisen elämäkerran, joka on kokenut kovia ja päässyt yli siitä.
Paljon voimia Ap. Kaikki ei tosiaan ymmärrä, ettei kaikilla ole yhtä helppoa. Mutta maailma on täynnä empaattisia ja välittäviä ihmisiä. Tälläkin hetkellä jossain joku kaltaisesi kärsii yhtä paljon kuin sinäkin. Joku päivä vielä kohtaatte. Sulla on vielä runsaasti aikaa, huippusi on vasta edessä.
”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, mielen vapaus”- Vexi Salmi
Upea kirjoitus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole koskaan tuommoisista ollut nuorenakaan kiinnostunut, ja olen elänyt oman näköistäni introvertin erakon elämää. Nyt 46 v eikä kaduta mikään elämätön elämä: joka hetken olen elänyt oman luonteena ja haluni mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan! Jo teininä putosin kelkasta ja kaikki ikäpolvikokemukset wanhojen tansseista alkaen jäivät väliin.
Tässä on taas käytetty aivan väärin sanaa "ikäpolvikokemus".
Ikäpolvikokemus tarkoittaa samaa kuin sukupolvikokemus, eli asiaa joka on yhteinen tietylle sukupolvelle. Esim. sota on sukupolvikokemus. Vanhojen tanssit EI ole mikään ikä/sukupolvikokemus, koska ne ovat samanlaiset kaikille sukupolville.
Ymmärrän täysin täysin tuon asenteen, vaikka olenkin enemmän sekaisin kuin luultavasti suurin osa porukasta täällä. Luulen, että minulta puuttuu jotain mikä kaikilla muilla on itsestäänselviö, en vain osaa tiedostaa mikä se voisi olla.