Lue keskustelun säännöt.
Elämättä jäänyt elämä ja katkeruus siitä
04.02.2021 |
Kohtalotovereita? Ja mielellään ikäisiäni ja siitä yli, eli kolmekymppisiä. Kun kaikki jäi kokematta: nuoruuden vapaudenhuuma. Opiskelupaikan saaminen ja riemu siitä. Opiskelijaelämä. Mahdolliset ulkomaanmatkat, vaihtovuosi jossain muualla. Juhlat ystävien kanssa. Tupareita, polttareita, häitä, valmistujaisia - en ole ollut kuin muutamissa ja ne kaikki sukulaisten. Työelämään astuminen ja siellä pärjääminen, eteneminenkin ehkä.
Rakastumiset, tunne että saa vastarakkautta.
Kaikki kokematta.
En ehkä koskaan pääse tästä yli, katkeruus kasvaa ja kasvaa. Voiko se joskus läikkyä yli?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No esimerkiksi nuoruuden bilehuumaa tai kännisekoiluita ei voi enää kolmekymppisenä kokea, kun ikätoverit alkavat rakentaa taloja ja hankkia lapsia. Ei voi enää saada ensimmäistä poika- tai tyttöystävää - jos nyt seurustelusuhteen onnistuu aloittamaan, jos sitä ei ole vielä siihen mennessä kokenut, niin "juokunsa juossut" kumppani ihmettelee miten kukaan voi olla noin vanhana vielä kokematon. Ei voi elää huoletonta nuoruutta, kun omanikäisillä on ne ruuhkavuodet ja nuorempien joukkoon et enää solahdakaan vaivatta.
Ihan älyttömän naiiveja vastauksia tässä ketjussa. Joo menkää vaan 33-vuotiaana yliopistoon ja ekoihin bileisiinne fuksien kanssa, takaan että tunnette olonne rannalle ajautuneeksi maitovalaaksi. Jos masennus tai yksinäisyys on estänyt kokemasta niitä nuoruuteen kuuluvia asioita, niin eipä niitä kavereita yhtäkkiä enää tupsahda taivaalta siinä vaiheessa, kun konkreettisesti alkaa huomaamaan, että ikää alkaa kertyä ja ns. nuoruus on ohi.
Jep, olen kyllä samaa mieltä noista. Monia asioita voi toki kokea vanhemmallakin iällä mutta ne eivät kuitenkaan välttämättä ole aivan sama asia, kun ajatusmaailma tuppaa olemaan vanhempana hieman erilainen kuin vaikkapa kaksikymppisenä. Mutta ei se silti tarkoita, että elämä olisi ohi ja kannattaisi katkeroitua. Nuoruutta ei valitettavasti saa takaisin mutta tulevaisuuden voi vielä vaikuttaa.
Miksi ei saa katkeroitua? Eikö ihminen olekaan enää yksilö, jonka päätöksiä pitää kunnioittaa?
Jotkut puhuvat, että vuodet 15-30 olivat elämän parhaat ja sen jälkeen on enää alamäkeä. Entäs, jos joku näistä nuoruuden menettäneistä on samaa mieltä? Miksi hän ei saa olla katkera ja surullinen siitä, että menetti suuren osan elämästään ja kaikki ne hyvät ja oleelliset kokemukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo luettelemasi asiat tarkoita, että kaikki koettuasi sulla menisi hyvin. Itselläni esim. äiti kuoli nuorena ja alkoholisti-isä joi pian sen jälkeen itsensä hautaan. Se ihana rakkauskin voi päättyä niin, että jää vain hirveä ikävä.
Parempi olla epäonnistuneitakin kokemuksia rakkaudesta kuin ei yhtään mitään.
Ei sitä turhaan sanota, että aika aikaansa kutakin. Lapsuuden kuuluisi olla turvattu, nuoruuden kokeilevaa ja itsensä etsimistä. Aikuisuuteen kuuluu vastuu ja velvollisuus, perheen perustaminen ja työn tekeminen. Lasten pois muuton jälkeen alkaa usein se uusi nuoruus ja sen jälkeen vapautuminen työelämästä. Mummina ja vaarina olo sekä lopulta luopuminen tästä kaikesta. Elämänkaari nyt vain nähdään tietynlaisena ja myöskin ihmisen biologia tukee tätä ajatusta. Se on täysin normaalia ajatella, että elämän pitäisi mennä tietyllä kaavalla ja kokea ahdistusta siitä, jos se ei menekään niin.
Minä olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus katkeruuteen. Kun on tarpeeksi kauan kynnysmatto ja väärinymmärretty ja jää paitsi asioista, katkeroituminen on väistämätöntä. Toiset ovat myös persoonaltaan taipuvaisempia negatiiviseen ajatteluun.
Katkeruudesta kannattaa kuitenkin yrittää taistella eroon, koska katkeruus tuhoaa ihmisen. Syntyy kierre: Katkeruus estää yrittämisen, huonoja asioita kasautuu lisää, elämä pysyy ikävänä ja sitten on taas lisää syytä olla katkera.
Katkeruushan on suurinpiirtein sitä, että kokee antaneensa enemmän kuin muut ja saaneensa vähemmän kuin muut. Että on jäänyt paitsi asioista, jotka muut ovat ottaneet annettuina. Monen kohdalla näin onkin.
Lopulta on kuitenkin niin, että katkeruus on subjektiivista. Kaksi saman kohtalon kokenutta voi reagoida hyvin eri tavoilla. Jos haluaa voittaa tässä pelissä, kannattaa harjoitella kiitollisuutta, vaikka se tuntuisi kuinka vastenmieliseltä.
Voi, kunpa näkisit kaikki mahdollisuutesi Ap. Et voi mitään menneisyydelle, mutta voit jo tänään ottaa tavoitteeksi, että pääset vielä katkeruudesta eroon. Sinulla on täysi oikeus tuntea kuten tunnet, mutta ennen kaikkea sinulla on OIKEUS OLLA ONNELLINEN.
Minä olen kokenut melkein kaikki luettelemasi asiat, mutta myös karmeita, katkeroittavia juttuja. Olen siis 30. Vieläkin katkeruus painaa hetkittäin, mutta hoen itselleni: ”Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Voisit olla orjana keskitysleirillä.” Aivot on muokkautuva elin, eikä ole huuhata opettaa niille uusia asioita. Kärsivällisyyttä se vaan vaatii.
Enkä vähättele ihmissuhteiden merkitystä ollenkaan. Itse kuljin pimeydessä siihen asti, kun tapasin mieheni. Kun vihdoin joku ymmärsi, katkeruuskin helpotti. Ennen tätä hoin vain itselleni: Nyt olet yksin, mutta löydät vielä rakkauden ja sitten se tuntuukin erityisen hienolta. Tämä toteutui, mutta tuskinpa olisi toteutunut, jos en olisi siihen itse uskonut.
Uskosi on mennyt, mutta yritä silti jaksaa uskoa muutokseen. Ihminen on itsensä pahin vihollinen ja vankila. Me luullaan näkevämme kaikki niin selkeästi, vaikka oikeasti asioita jää koko ajan pimentoon.
Yritä kohdella itseäsi mahdollisimman hyvin. Mieti, mitkä asiat tuovat hyvinvointia ja keskity niihin. Ilo ruokkii iloa, ja voisit yllättyä siitä, miten upea olo esim. vapaaehtoistyöstä voi tulla. Ehkä sinua voisi myös auttaa, jos lukisit jonkun sellaisen ihmisen elämäkerran, joka on kokenut kovia ja päässyt yli siitä.
Paljon voimia Ap. Kaikki ei tosiaan ymmärrä, ettei kaikilla ole yhtä helppoa. Mutta maailma on täynnä empaattisia ja välittäviä ihmisiä. Tälläkin hetkellä jossain joku kaltaisesi kärsii yhtä paljon kuin sinäkin. Joku päivä vielä kohtaatte. Sulla on vielä runsaasti aikaa, huippusi on vasta edessä.
”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, mielen vapaus”
- Vexi Salmi
Olen 30 ja ainakin mulla elämä on vasta edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt sun pitää vaan alkaa puuhastella kaikkea.
Eikä muuten nuoruuden biletys mitään ihmeellistä ole, ihan ylimainostettua. Ole iloinen että säästyit siltä!
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä turhaan sanota, että aika aikaansa kutakin. Lapsuuden kuuluisi olla turvattu, nuoruuden kokeilevaa ja itsensä etsimistä. Aikuisuuteen kuuluu vastuu ja velvollisuus, perheen perustaminen ja työn tekeminen. Lasten pois muuton jälkeen alkaa usein se uusi nuoruus ja sen jälkeen vapautuminen työelämästä. Mummina ja vaarina olo sekä lopulta luopuminen tästä kaikesta. Elämänkaari nyt vain nähdään tietynlaisena ja myöskin ihmisen biologia tukee tätä ajatusta. Se on täysin normaalia ajatella, että elämän pitäisi mennä tietyllä kaavalla ja kokea ahdistusta siitä, jos se ei menekään niin.
Se on normaalia, muttei järkevää. Jos elämä ei mene tuon vanhanaikaisen kaavan mukaan, mielestäni on parempi hyväksyä se ja vapauttaa itsensä kaikista odotuksista ja vain ELÄÄ. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.
Moni menestyjä, julkkis ja miljonääri elää täysin epänormatiivisesti, eikä heidän kohtaloaan kukaan surkuttele. Tähän voi sanoa, että helppoahan niillä on. Näistäkin suurin osa on kuitenkin alunperin ollut ihan tavallisia, katkeroituneitakin ihmisiä tai jopa köyhiä juoppoja, joilta on jäänyt monet tavalliset asiat kokematta.
Ratkaisevaa on, mitä yksilön päässä tapahtuu kurjien kokemusten jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuletko, että kaikki on kokeneet nuo asiat? Jos luulet, ilmankos olet katkera. Monella on mennyt asiat aika lailla päin persettä. Itsellänikin. Olin yksinäinen jo peruskoulussa ja se varmaan vaikutti siihen, että eipä kiinnostanut jatkaa opiskelua vaan lähdin suoraan työelämään. Sielläkin jatkui yksinäisyys. Lopulta 23 vuotiaana löytyi eka poikaystävä, mutta mitään rakastumista se ei ollut kummallekaan. Siinä suhteessa vaan junnattiin monta vuotta ja erottiin ystävinä. Mutta tietenkään ystävyys ei jatkunut siitä kovinkaan kauaa ja se loppui viimeistään siinä kohtaa kun hän löysi uuden naisen. Sen jälkeen oon sitten ollut yksin ja käynyt vaan töissä ja nyt oon 42v.
Pari työkaveria oon "saanut", mutta siinä on aina käynyt niin että heillä työsoppari loppuu eivätkä halua pitää yhteyttä sen jälkeen. Voi johtua siitäkin, että he olivat mua paljon vanhempia ja muutenkin oon huono luomaan syviä ystävyyssuhteita kun ei oikein ole kokemusta sellaisista.
Minullakin oli muutama vuosi sitten todellinen romahdus. Masennukseni otti minusta täysin vallan enkä jaksanut enää esittää työpaikalla, että oon vahva ja kaikki on ok. Silloin jouduin sairaslomalle ja olin osastohoidossakin muutaman päivän. Sen jälkeen on kaikki jatkunut niin kuin ennenkin. Esitän vahvaa, iloista ja hymyilevää. Sama tullee jatkumaan koko loppuelämäni, koska en minä edes osaa enää päästää ketään lähelle. En oikein tiedä mitä tarjottavaa minulla olisi kenellekään, kun olen maailman tylsin ihminen jolla ei ole mitään jänniä ja hauskoja muistojakaan. Olen hyväksynyt asian näin.
Siinä on vaan sellainen juttu, että ei elämää voi pakottaa menemään mielensä mukaan, vaikka saisi ihan kaiken haluamansa.
Vaikka saisi opiskelupaikan, niin opinnot voivat olla pettymys, ei välttämättä pääse piireihin mukaan ja jää ulkopuoliseksi. Parisuhteetkaan harvoin ovat ihmisillä enää nykyään pysyviä ja loppuelämän yhdessäoloon tähtääviä. On myös hyvin harvinaista, että kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa samalla intensiteetillä samanaikaisesti, aina siinä on jotain epätasaisuutta, jompi kumpi rakastaa enemmän, tulee epävarmuuksia, mustasukkaisuutta jne. Töistä voi joutua irtisanotuksi, lomautetuksi, voi tulla yt-neuvottelut jne.
Ei kannata rakentaa omaa onnellisuutta ulkopuolisten seikkojen varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo luettelemasi asiat tarkoita, että kaikki koettuasi sulla menisi hyvin. Itselläni esim. äiti kuoli nuorena ja alkoholisti-isä joi pian sen jälkeen itsensä hautaan. Se ihana rakkauskin voi päättyä niin, että jää vain hirveä ikävä.
Parempi olla epäonnistuneitakin kokemuksia rakkaudesta kuin ei yhtään mitään.
No miten sen nyt ottaa. Jos on tullut suhteessa hyväksikäytetyksi esimerkiksi liian kiltteydensä takia, ei se ainakaan rohkaise kokeilemaan parisuhdetta enää uudestaan. Mutta joo, on siinä se etu ettei enää ole niin hyväuskoinen kuin oli ennen sitä kokemusta ja osaa kenties nauttia yksinolosta hieman helpommin. Kun tietää ettei parisuhde ole mikään automaatio onneen.
Toisaalta siinä on edelleen jäänyt vaille sitä oikean molemminpuolisen rakkauden kokemusta ja kyllä se jää mieltä jäytämään loppuiäksi. Näin ainakin itse koen asian.
Itse taas olen kokenut melkein kaiken, mutta silti on jokin syvä onkalo ja tuntuva tyhjyys sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen kokenut melkein kaiken, mutta silti on jokin syvä onkalo ja tuntuva tyhjyys sisällä.
No nyyhkis. Tämä nyt on sama kuin lottovoittaja tulisi köyhien ketjuun lässyttämään että eipä ne miljoonat kuulkaas onnea tuoneet.
Ai teetkö mitä itse haluat vai mitä muut haluavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on täysin päinvastainen näkökulma: olen joutunut kokemaan tai saanut kokea yleisesti kadehdittuja asioita, vaikka vaikeiden sairauksien takia olisin halunnut vain vetäytyä näkymättömänä nurkkaan lepäämään maallisen vaellukseni ajaksi. Muiden mielestä huikeat asiat ovat olleet minulle painajainen. Olen mennyt tilanteesta toiseen aivopestynä ajatuksella ”lahjakkuus” (tai milloin mikäkin) velvoittaa”.
Ne asiat joista monet ovat voineet vain haaveilla ovat merkinneet minulle voimien käyttöä lähinnä siihen, ettei fyysinen kipu ja tuska näkyisi päällepäin. Ehkä se on jonkun mielestä turhaa kulissien säilyttämistä, mutta en halua tartuttaa huonoa oloani muihin tai yleensä edes näyttää sitä. Jos ja kun alan voida paremmin, mieluiten haluan huomiota itseni ulkopuolisille asioille.
Arvostan yksinkertaisuutta ja tavallisuutta rutkasti enemmän kuin aiempia huippukokemuksia. Poikkeuksena ja piristysruiskeena on ollut mahdollisuus syvälliseenkin vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Siihen ei ole tarvittu juurikaan rahaa eikä työ- tai tutkintotodistuksia. Mahdollisuus opiskeluun ja työntekoon on silti kieltämättä auttanut paljon sitäkin. Jopa erakkona myönnän tämän. On myös vaikea kuvitella elämää ilman edes jonkinlaisia toimeentulon edellytyksiä. Sairauksiani on kuitenkin saatu hoidettua, vaikka pankkitilini on useimmiten ollut tyhjä niiden pahennuttua entisestään.
Usean menetetyn vuosikymmenen jälkeenkin asiat voivat vielä järjestyä vaikka eri tavalla kuin sitä kuvitteli. Kannattaa aina yrittää saada jalka edes johonkin ovenrakoon. Mikä vain pienimuotoinenkin ponnistelu riittää tuomaan mielekkyyttä elämään kunhan se on oma juttusi.
Vierailija kirjoitti:
No nyt sun pitää vaan alkaa puuhastella kaikkea.
Eikä muuten nuoruuden biletys mitään ihmeellistä ole, ihan ylimainostettua. Ole iloinen että säästyit siltä!
Samaa mieltä. Seksi, parisuhde ja lapset. Olihan ne joskus ihan kivoja, mutta lopulta eivät mitään ihmeellistä. Olisin pärjännyt ilmankin. Kannattaa ap:n olla vain iloinen, että ei ole noita päässyt kokemaan ja kaikkea sitä huonoa mitä tuovat mukanaan. Helpompi elellä elämä ilman sitä ylimääräistä vaivaa mitä liiasta seksin harrastamisesta ja parisuhdearjesta tulee. Ylimainostettuja ovat ja en ymmärrä miksi niistä kohkataan. En enää itsekään jaksa seksiä kuin ehkä kerran parissa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä turhaan sanota, että aika aikaansa kutakin. Lapsuuden kuuluisi olla turvattu, nuoruuden kokeilevaa ja itsensä etsimistä. Aikuisuuteen kuuluu vastuu ja velvollisuus, perheen perustaminen ja työn tekeminen. Lasten pois muuton jälkeen alkaa usein se uusi nuoruus ja sen jälkeen vapautuminen työelämästä. Mummina ja vaarina olo sekä lopulta luopuminen tästä kaikesta. Elämänkaari nyt vain nähdään tietynlaisena ja myöskin ihmisen biologia tukee tätä ajatusta. Se on täysin normaalia ajatella, että elämän pitäisi mennä tietyllä kaavalla ja kokea ahdistusta siitä, jos se ei menekään niin.
Se on normaalia, muttei järkevää. Jos elämä ei mene tuon vanhanaikaisen kaavan mukaan, mielestäni on parempi hyväksyä se ja vapauttaa itsensä kaikista odotuksista ja vain ELÄÄ. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.
Moni menestyjä, julkkis ja miljonääri elää täysin epänormatiivisesti, eikä heidän kohtaloaan kukaan surkuttele. Tähän voi sanoa, että helppoahan niillä on. Näistäkin suurin osa on kuitenkin alunperin ollut ihan tavallisia, katkeroituneitakin ihmisiä tai jopa köyhiä juoppoja, joilta on jäänyt monet tavalliset asiat kokematta.
Ratkaisevaa on, mitä yksilön päässä tapahtuu kurjien kokemusten jälkeen.
Vuoden typerin viesti. Onneksi olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen kokenut melkein kaiken, mutta silti on jokin syvä onkalo ja tuntuva tyhjyys sisällä.
Jaha ei kiinnosta. Mene muualle etuoikeutesi kanssa itkemään. Pelle.
Oh dear.
Kaikki on turhaa.
Lue Saarnaaja.
Ei mitään uutta auringon alla.
En ole kokenut 90% noista asioista eikä harmita yhtään :)
Kun olin lapsi, isäni hyväksikäytti minua. Ulospäin kulissit oli kunnossa. Hyväksikäytön tarkoitus on alistaa ja käyttää valtaa. Vaikka pääsin muuttamaan pois kotoa, en osannut yhtään pitää puoliani ja jouduin vakavan seksuaalirikoksen ja myöhemmin parisuhdeväkivallan kohteeksi.
Erona nykyaikaan, ei ollut ketään joka olisi uskonut tai auttanut minua. Terveydenhuollossa leimautui. Sain kuulla että olen liian helppo ja huoleton. Kysyttiin käytitkö minihametta. En käyttänyt. Narsismista ei vielä voinut lukea mistään, mutta kun ei ollut muusta tietoa, ajattelin että kaikki miehet on samanlaisia.
Olisin halunnut vain lukea. Edes yhden kirjan, minkä tahansa että saa päähän muita ajatuksia. Mutta trauma tekee sen ettei voi keskittyä. Mikä voitto kiusaajille, jotka porskuttaa vailla huolen häivää.
Kadehdin nykyaikaa jolloin syy ei aina olekaan uhrissa. Kadehdin nuoria jotka voi hakea ja saada apua. AP, olet nuori eli sulla on laskennallisesti aikaa jäljellä ja mahdollisuuksia niin älä valita.
Terveisiä vanhoille jotka ei ole saaneet mitään apua.