Yliopisto-opiskelijoiden tilanne, koronarajoitukset tekevät pahaa jälkeä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näillä opiskelijoilla ole ystäviä ja perhettä? Minun opiskeluaikoina kaikilla uusilla opiskelijoilla oli myös muuta elämää. Itse introverttinä en tutustunut lopulta oikein kehenkään ja vietin aikaani 99% yksin. Etäopinnot kuitenkin mahdollistavat asumisen vaikka lapsuudenkodissa, joten mikä hätä näillä on? Epäilen, että kun nyt kauhistellaan mediassa tilannetta katastrofaaliseksi, niin moni luulee olevansa yksin ja ahdistunut. Kun niin kuuluu olla!

Mistä uudelle paikkakunnalle muuttanut olisi saanut ystäviä, kun kaikki tapahtumat ja harrastukset on peruttu? Eikä kukaan täysipäinen opiskelija jolla napanuora on katkaistu vietä vapaa-aikaansa vanhempien kanssa kuin satunnaisesti.

Mitä tapahtui ennen yliopistoa alkaneille kaverisuhteille, sisaruksille, serkuille, joiden kanssa ennen opintoja hengaili? Laittavatko nykynuoret välit poikki vanhaan ystäväpiiriin lähtiessään opiskelemaan?

No olisiko syynä se, että elämä ja opinnot vievät ihmisiä eri suuntiin ja paikkoihin elämässä? Itselläkin yhteydenpito hyviin, oikeastaan parhaisiin kavereihini on vaikeutunut heidän muutettua toiseen kaupunkiin asumaan toiselle puolelle Suomea. Hyvässä lykyssä muutaman kerran vuodessa tavataan. Siksi ne yliopiston suhteetkin olisivat tärkeitä, vaan jos niitä ei muodostu niin aika yksinäiseksi käy aika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi nuoret aikuiset opiskelijat.. Teillä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia rentoutua opintojen vastapainoksi (on videopuhelut, Netflixit, kavereita voi tavata pienessä porukassa, liikuntaa voi harrastaa monella tapaa jne). Voitte itse vaikuttaa aikatauluunne ja järjestää sinne rentoutumisaikaa ja viihdettä.

Kyllä tässä koronassa on jaksamista myös esim. pienten lasten vanhemmille. Pienten lasten äitinä täytyy hoitaa kaikki, esim. vaativa työ ja kotityöt/lastenhoito/ruuanlaitto/siivous jne. Isovanhemmat eivät voi nyt auttaa eivätkä uskalla edes tavata meitä. Ei voi mennä Hoploppiin, uimahalliin, pienten lasten harrastuksiin kuten muskariin.. Ystäväperheitä ei nyt nähdä. Ei ole bileiltoja/matkoja yms. keinoja rentoutua. Lapset uhmaa/riitelee/sairastaa. Koronatesteissä hypätään kun lapsen nenä vuotaa.

Ei ole minkäänlaista hengähdystaukoa. Jos haluaisi vaikka elokuvan katsoa Netflixistä niin sekin onnistuu vasta kun lapset nukkuu ja silloin olisi yleensä vielä tuhat kotihommaa tehtävänä.Kyllä olisin mielummin opiskelija, joka voi itse päättää milloin opiskelee, syö, rentoutuu, tapaa ystävää , nukkuu, katsoo elokuvan jne. Ilmeisesti opiskelijoiden ongelmana korona-aikana on se, että sitä ”omaa aikaa” on nyt liikaa ja ovat pulassa kun ei ole tarpeeksi lähiopetuksen ”rakenteita” aikatauluineen ja harrastusaikatauluineen ja vapaa-ajan bileineen tuomassa ohjelmaa ja rytmiä viikkoon. Nyt se aikataulutus ja rajaaminen (milloin opiskelee, milloin rentoutuu) pitäisi tehdä itse.

Vielä joskus muistelette kaiholla korona-aikoja, kun olitte opiskelijoita ja teillä oli mahdollisuus lojua koko päivä tekemättä mitään, jos siltä tuntui.Nauttikaa vielä kun voitte. Toinen ääripää odottaa kun elätte ruuhkavuosia. Toivottavasti silloin ei ole mikään pandemia päällä. Ei ole herkkua tämäkään 24/7 vastuuta ja työtä ilman tukiverkkojen apua ja hengähdystaukoja.

Onpa naurettava kommentti! Tuo kyllä hyvin esiin sen, miten vaikea ihmisten on tuntea empatiaa ja miten se oma osa nähdään aina kaikkein kurjimpana. Jos opiskelija on istunut koko päivän etäluentojen äärellä niin veikkaan ettei tuollainen ruudun tuijotus Netflixin muodossa välttämättä ole monellekaan se ensimmäinen asia, jota haluaa pitkän luentopäivän jälkeen tehdä. Ja mikset itse noudata opiskelijoille antamaasi neuvoa: liikuntaa voi harrastaa monella tapaa, ei siihen tarvita hoploppeja ja uimahalleja. Lisäksi monille tuo sinun kuvaamasi kamala poikkeustila ilman isovanhempien lastenhoitoapua on ihan normaalia elämää. 

Samaa ihmettelen. Pienten lasten äiti kadehtii opiskelijan rauhaa. Juupa. Ei voi kun hämmästellä!

Ymmärrät sitten kun joskus saat niitä omia lapsia. Opiskelijaelämässä on aina se ihana vapaus tehdä sillä omalla ajalla mitä ihan itse haluaa. Lapsiperhe-elämässä on paljon enemmän vastuuta ja velvollisuuksia ja rajoitteita.

No ei kyllä todellakaan ollut! :D Opiskelijan vapaa-aika menee aika pitkälti luentojen palautustehtävissä, tentteihin lukemisessa, ryhmätöissä jne. Jotkut käy vielä töissäkin opiskelujen päälle. Työelämässähän asia on noin, että työpäivän päättyessä työt jää työpaikalle ja loppuaika on ihan oikeaa vapaa-aikaa jonka voi käyttää ihan miten haluaa. Sinä olet näköjään halunnut käyttää sen lapsiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi nuoret aikuiset opiskelijat.. Teillä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia rentoutua opintojen vastapainoksi (on videopuhelut, Netflixit, kavereita voi tavata pienessä porukassa, liikuntaa voi harrastaa monella tapaa jne). Voitte itse vaikuttaa aikatauluunne ja järjestää sinne rentoutumisaikaa ja viihdettä.

Kyllä tässä koronassa on jaksamista myös esim. pienten lasten vanhemmille. Pienten lasten äitinä täytyy hoitaa kaikki, esim. vaativa työ ja kotityöt/lastenhoito/ruuanlaitto/siivous jne. Isovanhemmat eivät voi nyt auttaa eivätkä uskalla edes tavata meitä. Ei voi mennä Hoploppiin, uimahalliin, pienten lasten harrastuksiin kuten muskariin.. Ystäväperheitä ei nyt nähdä. Ei ole bileiltoja/matkoja yms. keinoja rentoutua. Lapset uhmaa/riitelee/sairastaa. Koronatesteissä hypätään kun lapsen nenä vuotaa.

Ei ole minkäänlaista hengähdystaukoa. Jos haluaisi vaikka elokuvan katsoa Netflixistä niin sekin onnistuu vasta kun lapset nukkuu ja silloin olisi yleensä vielä tuhat kotihommaa tehtävänä.Kyllä olisin mielummin opiskelija, joka voi itse päättää milloin opiskelee, syö, rentoutuu, tapaa ystävää , nukkuu, katsoo elokuvan jne. Ilmeisesti opiskelijoiden ongelmana korona-aikana on se, että sitä ”omaa aikaa” on nyt liikaa ja ovat pulassa kun ei ole tarpeeksi lähiopetuksen ”rakenteita” aikatauluineen ja harrastusaikatauluineen ja vapaa-ajan bileineen tuomassa ohjelmaa ja rytmiä viikkoon. Nyt se aikataulutus ja rajaaminen (milloin opiskelee, milloin rentoutuu) pitäisi tehdä itse.

Vielä joskus muistelette kaiholla korona-aikoja, kun olitte opiskelijoita ja teillä oli mahdollisuus lojua koko päivä tekemättä mitään, jos siltä tuntui.Nauttikaa vielä kun voitte. Toinen ääripää odottaa kun elätte ruuhkavuosia. Toivottavasti silloin ei ole mikään pandemia päällä. Ei ole herkkua tämäkään 24/7 vastuuta ja työtä ilman tukiverkkojen apua ja hengähdystaukoja.

Onpa naurettava kommentti! Tuo kyllä hyvin esiin sen, miten vaikea ihmisten on tuntea empatiaa ja miten se oma osa nähdään aina kaikkein kurjimpana. Jos opiskelija on istunut koko päivän etäluentojen äärellä niin veikkaan ettei tuollainen ruudun tuijotus Netflixin muodossa välttämättä ole monellekaan se ensimmäinen asia, jota haluaa pitkän luentopäivän jälkeen tehdä. Ja mikset itse noudata opiskelijoille antamaasi neuvoa: liikuntaa voi harrastaa monella tapaa, ei siihen tarvita hoploppeja ja uimahalleja. Lisäksi monille tuo sinun kuvaamasi kamala poikkeustila ilman isovanhempien lastenhoitoapua on ihan normaalia elämää. 

Samaa ihmettelen. Pienten lasten äiti kadehtii opiskelijan rauhaa. Juupa. Ei voi kun hämmästellä!

Ymmärrät sitten kun joskus saat niitä omia lapsia. Opiskelijaelämässä on aina se ihana vapaus tehdä sillä omalla ajalla mitä ihan itse haluaa. Lapsiperhe-elämässä on paljon enemmän vastuuta ja velvollisuuksia ja rajoitteita.

Aika kultaa muistot. Itsekin muistelen toisaalta sitä opiskeluaikojen vapautta kaiholla. Mutta sen sijaan kaiholla en muistele sitä ikuista penninvenyttämistä, asumista pienissä solukopeissa vaihtuvien kämppisten kanssa, stressiä opinnoista ja tenttikirjojen/ tehtävien äärellä valvottuja öitä jne. Lapsista on vastuuta ja velvollisuuksia, mutta myös sellaista iloa ja onnea, jota ei mistään muusta saa. Kaikenkaikkiaan en vaihtaisi nykyistä vakaata ja taloudellisesti hyvää elämäntilannettani edes siihen vapaaseen opiskelijaelämään. 

Minä vaihtaisin. Opiskeluvuodet yliopistolla

olivat elämäni parasta aikaa. Opiskelin kyllä alaa, joka oli intohimoni. Lapsiperhe-elämä on rankkaa. Toki en silti kadu lasten saamista. Onnellisuuteni ei kuitenkaan ole samalla tasolla kuin opiskeluvuosina. Minua ei näköjään raha (vakaat tulot), työ ja lapsiperhe-elämän yhdistelmä tehnytkään onnelliseksi. Hullua kyllä, olin onnellisempi soluasunnossa ylioppilaskylässä köyhänä opiskelijana. Asuin todella edullisesti, joten ruuasta ei tarvinnut koskaan tinkiä. Kaiholla muistelen noita aikoja. Nyt on aineellista hyvinvointia enemmän, mutta se ihana vapaus on menetetty. Tosin silloin ei ollut koronaa.

Perheellisillä on sentään toisensa. Lapsista saa uskomattoman paljon energiaa ja iloa ja on aina joku kenen kanssa tehdä jotain.

Monet syksyllä aloittaneet opiskelijat ovat täysin yksin paikkakunnalla mistä eivät tunne ketään. Päivät ja illat istuvat koneella opiskellen, tapaamatta ketään! Ei mitään paikkaa missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Etäopiskelu on todella rankkaa verrattuna normaaliin lähiopiskeluun. Tehtäviä rutkasti enemmän, kaikki pitää selvittää itse, koska opettajatkin väsyneitä ja ylikuormittuneita. Sosiaalisten kontaktien puuttuminen nuorilta on todella huono asia ja etenkin ne, jotka ovatko muuttaneet ensi kertaa omilleen asumaan, ovat kaikista pahimmassa tilanteessa.

Minä olen viimeisilläni raskaana ja minua harmittaa, että ei ole vauvauinteja, äitikerhoja ja kaikkea muuta tuoreille vanhemmille suunnattuja aktiviteetteja. Sen sijaan saan pyöriä pienen vauvan kanssa kaksin kotona.

Mutta silti teen sitä mielummin kuin olisin opiskelija. Opiskelin vielä kevään 2020 ja ei kateeksi käy. Mulle riitti Zoomissa istumista ja etäryhmätöitä se pari kk, tulisin hulluksi jos samaa pitäisi tehdä vieläkin. Onneksi valmistuin juuri sopivasti syksyllä.

Yliopistolla käyminen oli kuitenkin mukavaa ihan vaikka vaan siksi, että pääsi hakemaan ennen luentoa kahvin, sanomaan moi opiskelukavereille ja vuorovaikutus luennoitsijan kanssa oli helpompaa. Korona toi mulle myös haasteen graduohjaajani kanssa, joka vastasi todella huonosti sähköposteihin. Ennen koronaa olisin voinut käydä yliopistolla vetämässä häntä hihasta. Lisäksi opiskelurauha kärsi, kun en voinut enää paeta kirjastoon muusikko-naapuriani ja sekä mieheni että minä kökötimme pienessä työhuoneessamme höpöttelemässä Zoomiin. Kun tähän vielä yhdistää sen, että kaikki on kiinni ja harrastukset tauolla... huhhuh.

Jokaisella meistä on omat haasteensa koronan tuomien rajoitusten kanssa. Minä olen tyytyväinen, etten enää etäopiskele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmasti kaikki kärsii tästä koronasta sekä opiskelijat, lukiolaiset ja ruuhkavuosia elävät aikuiset. Kyllä tämä on vaikuttanut aikalailla kaikkien ikäryhmien elämään. Ei voi nostaa yhtään ikäryhmää kärsijöinä ylitse muiden. Moni varmasti kaipaa jo vaihtelua arkeensa. Onhan korona kapeuttanut elämää. Opiskelijoiden on hyvä ymmärtää että kyllä se vaan kuule kapeuttaa myös lapsiperheiden elämää. Omassa perheessäni ainakin sosiaalinen elämä kapeutunut huomattavasti siitä mitä se oli ennen koronaa. Uskon että tekee rumaa jälkeä myös lapsiperheisiin.

Minusta tilanne juuri aloittaneilla opiskelijoilla on kyllä erilainen kuin monilla muilla. Esim. lapsiperheissä nuo sosiaaliset kontaktit ja harrastukset on pitkälti järjestelykysymys: tapaa tuttuja/ kavereita ulkona ja pienissä porukoissa, ulkoilusät ovat olleet mahtavat, isovanhemmille jne. voi soitella videopuheluita, matkailukin on ollut mahdollista kotimaassa jne. , koulut ja päiväkodit ovat olleet auki lähes koko ajan. 

Opiskelijaelämä on aika erityistä aikaa nuoren elämässä: siihen liittyy paljon muutakin kuin vain yhden tutkinnon suorittaminen. Uusiin ihmisiin tutustuminen, opiskelijakavereihin (aka. tulevaisuuden työkavereihin ja kollegoihin) verkostoituminen, opiskelijabileet ja muut tapahtumat ovat myös osa sitä, esim. yliopistojen sitsit ym. ovat yli sata vuotta jatkunut perinne (mikä on aika huikeaa!), itsenäistyminen ja aikuistuminen, irtiotto vanhempien holhouksesta. Nyt jos tämä kaikki on muuttunut yksin huoneessa läppärin äärellä istumiseksi. 

No todellakin on. Itse aloitin jo vuosi sitten syksyllä yliopistossa, ja jäin ulkopuoliseksi ilman kontakteja, koska jouduin aloittamaan lukuvuoden myöhässä armeijasta johtuen. Missasin kaikki alkutapahtumat, tutustumisviikot jne. Talvi oli muutenkin raskas äkillisesti todetun terveysongelman (ei mielenterveysongelman) takia ja sitten kun asiat alkoivat sillä saralla järjestyä niin tuli korona ja kaikki pysähtyi kuin seinään. En ole maaliskuun jälkeen yliopistolla käynyt enkä sinne tällä hetkellä pääsisikään, koska tilat on suljettu. 

Yhtään sosiaalista kontaktia en ole paria hyvänpäiväntuttua lukuunottamatta yliopistolta saanut, ja kiinnostus opintoja kohtaan on aika nollissa tällä hetkellä. Kyllä tuntuu aika masentavalta. Kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta mennyt täysin läskiksi. En edes seurustele, joten arki on todella yksinäistä. Kavereita kuitenkin on, mutta elämäntilanteet vienyt monet eri suuntiin. Armeijassa totuin siihen että ympärillä oli jatkuvasti ihmisiä ja siksi tämä jotenkin tuntuu niin raskaalta kun ei näe enää ketään.

Täysin naurettavaa tulla sanomaan että tilanne on nyt vain tämä, voi voi ja se pitää hyväksyä. Kuitenkin meillä on todennäköisesti vain yksi elämä ja parhaat nuoruusvuodet menevät vessasta alas "poikkeusajan kourissa". Ei ole ihan helppo sitä hyväksyä. 

Stnan kitisijät! Yhyy yhyy kun mulla on niin rankkaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi nuoret aikuiset opiskelijat.. Teillä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia rentoutua opintojen vastapainoksi (on videopuhelut, Netflixit, kavereita voi tavata pienessä porukassa, liikuntaa voi harrastaa monella tapaa jne). Voitte itse vaikuttaa aikatauluunne ja järjestää sinne rentoutumisaikaa ja viihdettä.

Kyllä tässä koronassa on jaksamista myös esim. pienten lasten vanhemmille. Pienten lasten äitinä täytyy hoitaa kaikki, esim. vaativa työ ja kotityöt/lastenhoito/ruuanlaitto/siivous jne. Isovanhemmat eivät voi nyt auttaa eivätkä uskalla edes tavata meitä. Ei voi mennä Hoploppiin, uimahalliin, pienten lasten harrastuksiin kuten muskariin.. Ystäväperheitä ei nyt nähdä. Ei ole bileiltoja/matkoja yms. keinoja rentoutua. Lapset uhmaa/riitelee/sairastaa. Koronatesteissä hypätään kun lapsen nenä vuotaa.

Ei ole minkäänlaista hengähdystaukoa. Jos haluaisi vaikka elokuvan katsoa Netflixistä niin sekin onnistuu vasta kun lapset nukkuu ja silloin olisi yleensä vielä tuhat kotihommaa tehtävänä.Kyllä olisin mielummin opiskelija, joka voi itse päättää milloin opiskelee, syö, rentoutuu, tapaa ystävää , nukkuu, katsoo elokuvan jne. Ilmeisesti opiskelijoiden ongelmana korona-aikana on se, että sitä ”omaa aikaa” on nyt liikaa ja ovat pulassa kun ei ole tarpeeksi lähiopetuksen ”rakenteita” aikatauluineen ja harrastusaikatauluineen ja vapaa-ajan bileineen tuomassa ohjelmaa ja rytmiä viikkoon. Nyt se aikataulutus ja rajaaminen (milloin opiskelee, milloin rentoutuu) pitäisi tehdä itse.

Vielä joskus muistelette kaiholla korona-aikoja, kun olitte opiskelijoita ja teillä oli mahdollisuus lojua koko päivä tekemättä mitään, jos siltä tuntui.Nauttikaa vielä kun voitte. Toinen ääripää odottaa kun elätte ruuhkavuosia. Toivottavasti silloin ei ole mikään pandemia päällä. Ei ole herkkua tämäkään 24/7 vastuuta ja työtä ilman tukiverkkojen apua ja hengähdystaukoja.

Onpa naurettava kommentti! Tuo kyllä hyvin esiin sen, miten vaikea ihmisten on tuntea empatiaa ja miten se oma osa nähdään aina kaikkein kurjimpana. Jos opiskelija on istunut koko päivän etäluentojen äärellä niin veikkaan ettei tuollainen ruudun tuijotus Netflixin muodossa välttämättä ole monellekaan se ensimmäinen asia, jota haluaa pitkän luentopäivän jälkeen tehdä. Ja mikset itse noudata opiskelijoille antamaasi neuvoa: liikuntaa voi harrastaa monella tapaa, ei siihen tarvita hoploppeja ja uimahalleja. Lisäksi monille tuo sinun kuvaamasi kamala poikkeustila ilman isovanhempien lastenhoitoapua on ihan normaalia elämää. 

Samaa ihmettelen. Pienten lasten äiti kadehtii opiskelijan rauhaa. Juupa. Ei voi kun hämmästellä!

Ymmärrät sitten kun joskus saat niitä omia lapsia. Opiskelijaelämässä on aina se ihana vapaus tehdä sillä omalla ajalla mitä ihan itse haluaa. Lapsiperhe-elämässä on paljon enemmän vastuuta ja velvollisuuksia ja rajoitteita.

Aika kultaa muistot. Itsekin muistelen toisaalta sitä opiskeluaikojen vapautta kaiholla. Mutta sen sijaan kaiholla en muistele sitä ikuista penninvenyttämistä, asumista pienissä solukopeissa vaihtuvien kämppisten kanssa, stressiä opinnoista ja tenttikirjojen/ tehtävien äärellä valvottuja öitä jne. Lapsista on vastuuta ja velvollisuuksia, mutta myös sellaista iloa ja onnea, jota ei mistään muusta saa. Kaikenkaikkiaan en vaihtaisi nykyistä vakaata ja taloudellisesti hyvää elämäntilannettani edes siihen vapaaseen opiskelijaelämään. 

Minä vaihtaisin. Opiskeluvuodet yliopistolla

olivat elämäni parasta aikaa. Opiskelin kyllä alaa, joka oli intohimoni. Lapsiperhe-elämä on rankkaa. Toki en silti kadu lasten saamista. Onnellisuuteni ei kuitenkaan ole samalla tasolla kuin opiskeluvuosina. Minua ei näköjään raha (vakaat tulot), työ ja lapsiperhe-elämän yhdistelmä tehnytkään onnelliseksi. Hullua kyllä, olin onnellisempi soluasunnossa ylioppilaskylässä köyhänä opiskelijana. Asuin todella edullisesti, joten ruuasta ei tarvinnut koskaan tinkiä. Kaiholla muistelen noita aikoja. Nyt on aineellista hyvinvointia enemmän, mutta se ihana vapaus on menetetty. Tosin silloin ei ollut koronaa.

Asioihin voi vaikuttaa itse yllättävän paljon. Ja oma asennoituminenkin merkitsee. Jos sinusta tuntuu, että olet virran vietävänä työ- ja perhe-elämässäsi niin miksi et tee jotain, mikä järjestäisi asiat paremmin? Esim. meillä on sovittu miehen kanssa viikossa kaksi "vapaapäivää" kummallekin, jolloin on töiden jälkeen vapaa tekemään ihan mitä haluaa, toinen hoitaa lapset. Nyt tuntuu että elämme ihan win-win-tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selittäkää toki nyt tyhmälle miksi juuri heihin tämä vaikuttaa NIIN kovasti, kovemmin kuin muihin? Vaikkei olisi muuttanut niin silti olisi korona ja etäopetusta. Jutun neidillä on motivaatio hukkunut puolivuotta(!!!) unelma-alan aloituks9esta. Jeesus sentään. Uni, liikunta jne on ihan itsestään kiinni saako hoidettua. Motivaatioharjoituksia voi myös tehdä. Nyt erotellaan jyvät akanoista, kenellä on yliopisto-opiskeluun vaadittavia itseohjautuvuus-taitoja.

Nuoret elää elämäänsä somen kautta. Koulussa kaikki nuoret nenä kiinni ruudussa. Tosiaan, mihin se on nyt unohtunut? Entäs se perheetön 45.v Marjatta jonka on vaihtanut työpaikkaa, eikä osaa edes facea käyttää? Entä ne 4-10-vuotiaat joilta on synttärit peruttu, eikä he ymmärrä miksi kukaan ei tule kylään.

Saatana kun mua ärsyttää tollanen ENTÄS MINÄ, MINUUN TÄMÄ VAIKuTTAA ENEMMÄN Kuin SINUUN yhyhyhyyyy sitten puoli Suomea huokailee mukana ja kauhistelee. Kaikki tässä ollaan samassa veneessä!

Mites amislaiset pärjää? On etäopetusta ja harjoittelupaikat kiinni tai eivät voi ottaa opiskelijoita. Ei ne vingu eikä tehdä "huolestuneita" tutkimuksia. Jännä juttu.

Hyvä huomio. Poikani opiskelee ammattikoulussa ja kun nyt piti hakea työharjoittelupaikkaa, vastaus oli, etteivät ota ketään koronan takia. Onneksi kuitenkin sai paikan toisesta yrityksestä. Itse koulussakin on tietysti paljon käytännön opetusta, jota ei voi tehdä etänä. Sitten kun on ollut etäkoulujakso koronatilanteen takia, ovat siihen kasanneet kaikki teoriaopinnot, koska ne voi hoitaa etänäkin. Tähän nähden on aika jännää, että lukiossa ja yliopistossa opiskelu etänä on jotenkin niin vaikeaa, vaikka käsitellään valtaosin abstrakteja asioita. Ja on niin vaikea herätä etätunnille, joka alkaa aikaisintaan klo 8, lukiolaisethan ovat vasta niin pieniä. Saman ikäinen amislainen menee seitsemäksi työharjoitteluun eikä todellakaan anneta erivapauksia, kun on niin pieni vielä. Ymmärrän kyllä ne tunteet, että seinät kaatuu päälle, mutta luulen että me olemme suuri osa siinä samassa tilanteessa. Toisaalta pitää vaan ryhdistäytyä ja kasvaa aikuiseksi, sitähän periaatteessa parikymppisen voi jo olettaakin olevan, sitten taas toisaalta kaivaa ties mistä kiven alta niitä omia ratkaisuja, joilla saa iloa elämään.

Vierailija kirjoitti:

Itse yliopisto-opiskelijana koronan tuoma etäopiskelu on ollut ihan huippua! Aikaa säästyy ihan älyttömästi kun luennot on verkossa ja työssäkäynti ei juurikaan opinnoista häiriinny. Olen pystynyt tekemään paljon enemmän opintopisteitä, kuin olisin pystynyt ilman koronaa :)

Tuo kysely on muuten äärimmäisen huonosti laadittu, siinä oli mahdollisuus vastata vain negatiivisesti, eli kysymykset oli muotoiltu niin, ettei niihin voinut antaa vastausta, joka olisi tuonut esille sen, että koronalla on ollut erittäin positiivisia vaikutuksia opiskeluun ja jaksamiseen.

Yliopistolla työskentelevänä totean, että yliopistoissa on ollut yllättävän vähän kiinnostusta selvittää koronapandemian tuottamia hyötyjä ja innovaatioita. Kyllähän minäkin haluan päästä tästä viruksesta eroon ja ymmärrän, että ihmiset reagoivat tähän tilanteeseen eri tavoin, mutta toivon, että etäkokouksia ja etäopettamista voisi harjoittaa jatkossa normaalioloissakin - ei toki ihan tässä mittakaavassa, mutta jossain määrin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Meidän nuori tuli kotiin, kun ei enää kestänyt soluasumista. Naapuri kolistelee aamuyöllä, kun tulee töistä. Toisella ramppaa kavereita, kokkaavat etnisiä ruokia, niin että haju tunkeutuu joka paikkaan, pitävät kunnon älämölöä ja huutaa takaisin, jos huomauttaa. Keittiötä kämppikset eivät siivoa, vessanpöntössä on raidoitusta. Joskus haisee tupakka, joskus oksennus vessassa. Jatkuvaa riitelyä, kun yksi täyttää jääkaapin ruuillaan, toinen ei vie ikinä roskista jne.

Nyt opiskelee etänä mitä voi ja asuu kotona. On aika masentunut, pohtii tulevaisuutta, miten tässä käy valmistumisen, työnsaannin ja ylipäätään koko yhteiskunnan kanssa. Hirveilee Suomen velkataakkaa. Sinänsä ei kaipaa Helsinkiin, kun ei kauhean hyvin ole viihtynyt, mutta opiskelu on niin tärkeää, että kyllä se kuulemma menee.

Olen todella huolissani opiskelijoista, lapsista, yrittäjistä, velallisista, masentuneista, yksinäisistä, syrjäytyneistä....mistä ne miljardit saadaan, jolla nämä tuhot korjataan ja velat maksetaan?

No problem: jatketaan velaksi elämistä ja otetaan mekin vaihteeksi avustuksia niin kuin Välimeren maat. Jos ei meinaa rahaa tulla, niin aina voi esittää puolivakavissaan, että vuokrataan Putinille saaria Ahvenanmaalta, niin eiköhän lännen rahahanat aukene. Meidän pitää oppia yhtä häikäilemättömiksi kuin muutkin maat eikä esittää jotain luokan kilttiä priimustyttöä.

Näin se vain on!

Pois, pois turhat maskit, rajoitukset ja rokotukset!

Nyt on jo aika keskittyä hyvään oloon, inhimilliseen lämpöön ja sen levittämiseen lähellesi iloisin mielin, avoimin hymyin ja halauksin!

Spread the Love!

Herranen aika sentään mitä maitovelli porukkaa! miten sitä suomalaiset tulikaan sotavuosina toimeen kun missään ei ollut  mitään ja monet vielä kaatu sodassa - mikä oli oikeasti todellinen uhka, niin hengelle kuin mielenterveydelle... Toivottasti kenenkään noiden opiskelijoiden kanssa en joudu koskaan tekemisiin!

Nimim "itsellä kantti kestää ihan hyvin ilman mitään ongelmia"

Nämä opiskelijat on aina ollut maanvaiva, varsinkin nyt

Vierailija kirjoitti:

Herranen aika sentään mitä maitovelli porukkaa! miten sitä suomalaiset tulikaan sotavuosina toimeen kun missään ei ollut  mitään ja monet vielä kaatu sodassa - mikä oli oikeasti todellinen uhka, niin hengelle kuin mielenterveydelle... Toivottasti kenenkään noiden opiskelijoiden kanssa en joudu koskaan tekemisiin!

Nimim "itsellä kantti kestää ihan hyvin ilman mitään ongelmia"

Tarkoitat varmaan niitä maitovellejä, jotka vaatimalla vaativat nuoria eristäytymään sellaisen taudin takia joka ei edes ole heille vaarallinen.

Ai niin, kas kun se tauti sattuu olemaan vaarallinen näille kitiseville maitovelleille, niin hemmoteltuja he ovat että ovat mielestään oikeutettuja vaatimaan nuorilta loputonta eristäytymistä jotta itseä ei pelottaisi niin paljon.

Minä taas valmistuin yliopistosta viime vuoden lopulla. Syksy oli rankka, painoin päivät etätöitä ja illat ja viikonloput opintoja, lähinnä gradua. Ei juuri ehtinyt koronatuskailuja tuskailla kun minuuttiaikataulu. Sain gradun todella nopeasti tehtyä aikataulupaineessa, ja nyt on maisterin paperit.

Tällä hetkellä teen pelkästään töitä, joten nyt on aikaa paljon enemmän. Tuntuu aivan mahtavalta, että vapaa-aikaa ylipäänsä on. Nautin siitä, että voin iltaisin käydä lenkillä, kuntosalilla, tavata jotain kaveria, katsoa leffoja/sarjoja. Ja kevättä jo ilmassa, kesällä voi tehdä taas ulkona paljon enemmän juttuja, käydä piknikeillä, terasseilla, vaikka koronatilanne jatkuisikin. Voisin minäkin tuntea oloni yksinäiseksi, kun en ole parisuhteessa ja asun yksin, mutta ole päättänyt keskittyä niihin juttuihin mitkä ovat positiivisia tässä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yliopisto-opiskelija, nyt neljättä vuotta. Olen ollut etäopetuksessa täysin kohta vuoden. Vituttaa eniten se, että mitään stressinpurkukeinoja ei ole. Harrastukset kiinni, liikuntapaikat kiinni, bileitä ei ole, hengailuiltoja ei ole, tilalla pelkkää stressiä. Opiskelen noin 40-60h viikossa, sillä opintoni ovat raskaita. Ennen oon pärjännyt kun vastapainona on ollut jotain HAUSKAA. Jotain, mikä vie ajatukset pois muualle kotona odottavista tekemättömistä tehtävistä. En löydä sitä tunetta lenkkipolulta tai kotiharrastuksista.

Vaikutuksista uskon että se "oikea aikuistuminen" jää ainakin itselle kauemmas, kuin mitä muutoin. Haluan vielä rellestää ja olla vapaa ilman vastuita, enkä ole valmis työelämään. Tässä on tätä syntyvyyden laskua valiteltu, ja uskoisin, että tämä tilanne varmasti vetää sen vielä matalammaksi. Valmistautuminen lykkääntyy, ei päästä valmituttua töihin, puhumattakaan kumppanin löytämisen vaikeudesta näinä aikoina. Itse seurustelen jo, ja se onkin ollut aika henkireikä tässä ja on onneksi kavereita. Mutta miettikää näitä vaikutuksi tulevaisuudelle.

Niin, kaikilla ei ole sitä hauskanpitoa normaalioloissakaan. Monella ei ole parisuhdetta eikä ystäviä, joiden kanssa pitää hauskaa ja purkaa stressiä. Ja oli mielestään valmis työelämään tai ei, monen on sinne pitänyt mennä, koska tarvitsee rahaa elämiseen. Siksi siellä töissä yleensä käydään, en minäkään ole koskaan tuntenut olevani sinne erityisesti valmis, silti olen töitä jo pitkään tehnyt.

Aikuistuminen on pitkälti itsestä kiinni, et sinä voi ympäröivää yhteiskuntaa sen mahdollisesta lykkääntymisestä syyttää. Etenkin kun ollaan tässä kaikki samassa veneessä.

Kyllähän tämä etäopiskelu menee, siis suorituksia ropisee, mutta ovathan päivät nyt huomattavasti monotonisempia kuin vielä vuosi sitten. Pois on jäänyt kaikki normaali yliopistoelämä, vaikka en mikään bilettäjä ennen koronaa ollutkaan.

Kieltämättä alkaa apaattisuus ja kyynistyminen hiipiä mieleen, kun tuntuu, että työtilannekin on mitä on. Eli mitä hyötyä on kaikesta vuosien puurtamisesta, jos valmistuukin suoraan kortistoon tai päätyy johonkin täysin omaa osaamista vastaamattomaan työhön.

Voi kunpa tätä olisi ollut omana opiskeluaikanani! Koin ryhmätyö- ja projektipainotteisen työskentelyn, tutustumisleikit, jatkavan läsnäolopakon ym. introverttinä tosi kuormittavana. Luennoilla oli jatkuvasti vähintään keskustelupiirejä ja päivien jälkeen piti jäädä valmistelemaan ryhmätöitä, joita esitettiin sitten luokan edessä. Esiintyminen ei minua jännitä, mutta voi kun piti olla sosiaalinen koko ajan! Ja opiskelun ulkopuolella ne bileet, en halunnut osallistua yksiinkään! En jaksanut olla sosiaalinen koko ajan ja muut jättivät minut ulkopuolelle, koska olin "outo ja hiljainen ".

Hyvä työntekijä minusta silti tuli, työyhteisössä olen mukana siinä missä muutkin. Mutta voi että tällainen poikkeusaika olisi tehnyt opinnoilleni hyvää! Olisin jaksanut niin paljon paremmin. Kunpa olisi edes joku välimuoto. Mutta äärimmäisen erakkoluonteisena tuntuu, että korona-ajassa tämä eristäytyminen on ollut vain mukavaa. Muut huonot puolet toki kumoavat ne hyvät omallakin kohdallani. Mutta ihan varmasti AMK ja yliopistossa on opiskelijoita jotka pärjää nyt paremmin kuin normaali olosuhteissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yliopisto-opiskelija, nyt neljättä vuotta. Olen ollut etäopetuksessa täysin kohta vuoden. Vituttaa eniten se, että mitään stressinpurkukeinoja ei ole. Harrastukset kiinni, liikuntapaikat kiinni, bileitä ei ole, hengailuiltoja ei ole, tilalla pelkkää stressiä. Opiskelen noin 40-60h viikossa, sillä opintoni ovat raskaita. Ennen oon pärjännyt kun vastapainona on ollut jotain HAUSKAA. Jotain, mikä vie ajatukset pois muualle kotona odottavista tekemättömistä tehtävistä. En löydä sitä tunetta lenkkipolulta tai kotiharrastuksista.

Vaikutuksista uskon että se "oikea aikuistuminen" jää ainakin itselle kauemmas, kuin mitä muutoin. Haluan vielä rellestää ja olla vapaa ilman vastuita, enkä ole valmis työelämään. Tässä on tätä syntyvyyden laskua valiteltu, ja uskoisin, että tämä tilanne varmasti vetää sen vielä matalammaksi. Valmistautuminen lykkääntyy, ei päästä valmituttua töihin, puhumattakaan kumppanin löytämisen vaikeudesta näinä aikoina. Itse seurustelen jo, ja se onkin ollut aika henkireikä tässä ja on onneksi kavereita. Mutta miettikää näitä vaikutuksi tulevaisuudelle.

Olen kuullut monen opiskelijan sanovan tuota samaa, että aikuistuminen ja vakiintuminen tulee lykkääntymään tämän takia.

Jos eivät ole kasvaneet aikuiseksi vielä tässä vaiheessa, vaikka yliopistossa jo opiskelevat, olisiko nyt jo korkea aika? Vai pitäisikö jonkun muun tehdä se aikuistuminen heidän puolestaan?