Lue keskustelun säännöt.
12v, elämä hankalaa alkavan murrosiän vuoksi, käytös niin kamalaa, että en jaksa enää
03.02.2021 |
Ennen niin kiltti ja tunnollinen poika, tottelevainen,iloinen, nyt murrosiän merkit ilmassa. Olen lukenut aiheesta, että alkaa kritisointi auktoriteetteja kohtaan, on eri mieltä asioista, pahantuulinen, ym. Aivoissa myllertää, tulkitsee hyväntahtoiset asiat negatiivisesti, jne. Etuaivolohko ei ole kehittynyt ja tulee taantumaa käytökseen. Kaikki tämä on normaalia, kun murrosikäinen ottaa etäisyyttä vanhempiin.
Nyt, kun tuo on jatkunut syksystä asti ja vaan pahenee, eikä tunnu olevan yhtään normaalia aikaa lapsen ollessa kotona,en jaksa enää. Miehen/lapsen isän kanssa alkanut tulla riitoja, kun molemmilla pinna on niin kireällä.
Lapsi vastustaa kaikkea, haastaa riitaa ja ärsyttää, jos antaa tuumaakaan periksi, vaatisi heti vaan enemmän ja enemmän. Ei puhu kunnolla, vaan pelleilee, kiroilee, huutaa ja raivoaa. Ei tee mitään mitä pyydetään.
Koulussa ei ole ongelmia.
Miten tähän pitäisi suhtautua, milloin menee ohi?
Olen alkanut tehdä pitkiä kävelyitä lapsen ollessa kotona ja muutenkin välttelen kotina olemista, koska en vaan jaksa riitelyä ja jatkuvaa asioista vääntämistä ja ärsytyksen kohteena olemista.
Kokemuksia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo verensokerin lasku tuntuu tosi simppeliltä selitykseltä mutta meillä oli ihan sama juttu!
12-vuotias ilmeisesti kulutti niin nopeasti syömänsä energian että verensokerilaskuja tuli usein. Välipalojen lisääminen auttoi kummasti. Annoin myös kouluun välipalapatukoita. Useon kotimatkalla bussissa söi sen ja oli huomattavasti rauhallisempi kotiin tultuaan.Tuohan se on järkevää, eli lisää vaan verensokeripiikkejä. Olisko kannattanut opettaa syömään järkevämmin, ettei noita heilahteluja tulisi?
No miten se järkevä syöminen toteutuu jos kouluruokailu on klo 10.15 ja kotona vasta 15.30? Kerrothan arvon valopää...
Syömällä vatsan täyteen oikeaa ruokaa jaksaa kyllä tuon 5 tuntia.
Joku pieni täti toimistossa kyllä jaksaakin, mutta kohinalla kasvava teini-ikäinen poika ei, ainakaan ilman nälkäkiukkua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koululaiset jaksa, usein liikuntaakin koulupäivän aikana. Kouluruokakin voi olla toisinaan varsin kevyttä, esim. puuro tai kasvissosekeitto.
Jaa, tämäkin homma muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Ennen ainakin oli vaan pakko jaksaa se koulupäivä sillä kouluruoalla, ja jaksettiin. Liikuntaakin oli ainakin ennen 2 tuntia viikossa, en tiedä miten nykyään. No ei se syöminen silloin ollutkaan elämän kohokohta.
Vaikka sua harmittaakin, että syömisestä on tullut sulle elämän kohokohta, niin älä sitä silti heijasta keskenkasvuisiin opettamalla heitä "sietämään vähän nälkää", vai mitä ikinä yritätkään. Annetaan teinien syödä se välipala, jooko? Vanhat hyvät ajat ei välttämättä olekaan niin hyviä
Jaaaaa. Pahin alkaa sitten, kun menee yläkouluun. Alkaa tupakki, nuuska, alko kokeilut.
Saat hakee sitä kaupungista yöllä,kun jää sinne ilman lupaa.
Helpottaa tossa 16-17v.
Näin meillä tytön kans. Vieläki se ärisee välillä mutta parempaan mennään.
Teini ikä, kun loppuu 19v.
Onnea.
Tuon ikäisen kanssa on helppoa, kun ne omat hermot menee niin sanot vaa heippa ja painelee itse ulos tekemään jotain mistä itse pitää. Ei siinä lapsessa kannata enää kiinni roikkua niin paljon, luultavasti se kiukku menee hänelläkin ohi nopeammin ihan omissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut tehdä uutta aloitusta aiheesta kun liippaa tarpeeksi läheltä. Eli mua ihmetyttää 12-vee tytön käytös suunnattomasti. Lapsi hakee koko ajan huomiota esim. lemmikille lässyttämällä. Joka ikinen kerta kun näkee lemmikin, niin pitää alkaa lässyttämään ja suukottelemaan yms., ja tämä saattaa toistua siis 20 kertaa päivässä. Muita huomionhakukeinoja ovat mm. jatkuva moikkailu ja "miten menee" -kyselyt. Siis jos käy vaikka vessassa, niin pitäisi muka moikata uudelleen, kun minun mielestäni kotona ollessa moikkailuksi riittää hyvät huomenet ja hyvät yöt. Lisäksi tyttö kimittää, lässyttää tai narisee melkein koko ajan, varmaan n. 20% puheesta tulee normaalilla äänenpainolla ilman mitään teatraalisuutta. Kavereita ei lapsella ole, ja veikkaisinkin tuollaisen em. käytöksen kyllä karkottavan aika tehokkaasti muita lapsia... vai onko vika minussa ja olen tosikko, kun en (miehenä) siedä tuollaisia jatkuvia maneereja?
Tyttö tarvitsee ehdottomasti enemmän huomiota sinulta. Hän yrittää epätoivoisesti viestiä sinulle että haluaisi olle vielä pieni, ja haluaisi sinulta sellaista huomiota kun antaa lemmikille tai antaisi sinulle: läheisyyttä, huomiota, turvaa, moikkailua ja huomaamista, kohtaamista. Jos hän kokee, että huomioisi vie työ/puhelin/sisarus/puoliso/uusi kunppani, tilanne jatkuu ja pahenee. Jos annat hänelle säännöllisesti huomiota/halia jne päivän aikana ja jotain kahdenkeskistä säännöllistä tekemistä, tilanne paranee. Ehdotan että otat puheeksi asian koulupsykologin tai muun ammattihenkilön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoi, ja olet jo uupunut….
Uusi vaihe. Totut kyllä. Lapselle uusi ja myrskyisä.
Jäitä hattuun. Olet aikuinen ja oman murrosikäsi jo läpikäynyt. Vai?
Ota omiin tunteisiin etäisyyttä. Lue kirjallisuutta.
Tsemppiä. Lapsesi kasvaa ja kehittyy. Niin sinäkin.
Kyllä meillä on rajoja laitettu ja paljon on puhuttu.
Se puhuminen auttaa kaikkia ja siinänoppii.
Kun aikuinen ihmettelee ääneen omaa osaamattomuuttaan näissä tilanteissa, niin se antaa lapsellekin mahdollisuuden. Ei tarvi kaikkea osata. Opetellaan. Yhdessä.
Kerro, että rakastet. Kerro, että on tärkeä kaikkinensa.
Halaamista ei kannata jättää pois, ja voi koskettaa vaikka olkapäälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koululaiset jaksa, usein liikuntaakin koulupäivän aikana. Kouluruokakin voi olla toisinaan varsin kevyttä, esim. puuro tai kasvissosekeitto.
Jaa, tämäkin homma muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Ennen ainakin oli vaan pakko jaksaa se koulupäivä sillä kouluruoalla, ja jaksettiin. Liikuntaakin oli ainakin ennen 2 tuntia viikossa, en tiedä miten nykyään. No ei se syöminen silloin ollutkaan elämän kohokohta.
Vaikka sua harmittaakin, että syömisestä on tullut sulle elämän kohokohta, niin älä sitä silti heijasta keskenkasvuisiin opettamalla heitä "sietämään vähän nälkää", vai mitä ikinä yritätkään. Annetaan teinien syödä se välipala, jooko? Vanhat hyvät ajat ei välttämättä olekaan niin hyviä
Ehkä näin, mutta minä en kuitenkaan ole ylipainoinen kuten yli puolet minun ikäisistä. Eli napostelkaa ihanat bodypositiiviset menemään vaan, ja opettakaa lapsillennekin sama tyyli :).
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut tehdä uutta aloitusta aiheesta kun liippaa tarpeeksi läheltä. Eli mua ihmetyttää 12-vee tytön käytös suunnattomasti. Lapsi hakee koko ajan huomiota esim. lemmikille lässyttämällä. Joka ikinen kerta kun näkee lemmikin, niin pitää alkaa lässyttämään ja suukottelemaan yms., ja tämä saattaa toistua siis 20 kertaa päivässä. Muita huomionhakukeinoja ovat mm. jatkuva moikkailu ja "miten menee" -kyselyt. Siis jos käy vaikka vessassa, niin pitäisi muka moikata uudelleen, kun minun mielestäni kotona ollessa moikkailuksi riittää hyvät huomenet ja hyvät yöt. Lisäksi tyttö kimittää, lässyttää tai narisee melkein koko ajan, varmaan n. 20% puheesta tulee normaalilla äänenpainolla ilman mitään teatraalisuutta. Kavereita ei lapsella ole, ja veikkaisinkin tuollaisen em. käytöksen kyllä karkottavan aika tehokkaasti muita lapsia... vai onko vika minussa ja olen tosikko, kun en (miehenä) siedä tuollaisia jatkuvia maneereja?
Kyllä musta tuntuu että olet vähän liian tosikko. Lapsi on vielä lapsi. Tuossa voisi vähän itsekin koettaa asettautua samanlaiseksi hetkittäin (tosin voisi käydä ettei lapsi sitä hyväksyisikään vaan haluaisi vain yksin olla lapsi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei siedä yhtään, että hänen asioitaan pitää rajoittaa, koska itse ei kykene vielä kaikkeen. Pelaamisen ja telkkarin katsomisen rajoittaminen on pahimmat. Samoin, kun pitää kehottaa läksyjen tekoon, pyykkien viemiseen likapyykkikoriin, jne. Niistä väännetään joka päivä.
Tuo murrosikäiselle jatkuva nalkuttaminen joka asiasta ei ainakaan auta asiaa. Minulla oli vaikea murrosikä ja samoin tyttärelläni mutta koska oma murrosikäni oli vielä tuoreessa muistissa niin osasin tyttäreni murrosikää odottaa ja siihen suhtautua ja koitin välttää jatkuvaa nalkuttamista. Tietty jos asuu ahtaassa kerrostalossa ja on yksi tv olohuoneessa niin ymmärrän vaikka tuon telkkarin katsomisen rajoittamisen, meillä ok talo ja tyttärellä oma huone yläkerrasssa jossa sai olla rauhassa kun halusi ja katosa tv:tä kun huvitti, en siitä nalkuttanut, nyt hän on jo aikuinen ja opisklee yliopistossa. Murrosikäinen voi myös masentua tuosta että hänen joka asiaan puututaan ja moititaan ja nalkutetaan, niin itselleni kävi nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun 11-vuotiaalla oli tämmöinen kausi. Naama nurin, kiukutteli, jätti tekemättä kotityönsä ja sotki jne. Nyt täytti juuri 12 ja on ollut jo muutaman kuukauden taas hyväntuulinen. Eli ohi menee ap!
Vierailija kirjoitti:
Ap, I feel you, itsellä oli niin kiltti tyttö sinne kasiluokkaan saakka, että olin jopa huolissani! Hänellä ei ollut uhmaikääkään eikä mitään kiukkuja, joskus jopa kyselin koulupsykologilta, että onko normaalia😄
Sitten iski helvetti ja olin ihan ihmeissäni, millainen monsteri hänestä tuli yläasteella. Läpi käytiin kaikki viltelyt ja humalahakuiset juomiset (joi siis yläkerrassa kaverinsa kanssa salaa, kun itse olin kotona). Hän haukkui ja syytti minua pahasta olostaan, kapinoisamaan aikaan oli kodin ulkopuolella enkeli. Riitelimme jatkuvasti enkä osannut asettua yhtään hänen asemaansa.
Olin jo mielessäni sijoittamassa häntä jonnekin muualle, kunnes otin yhteyttä kaupungin varhaiseen perhetukeen.
Meillä kävi kerran viikossa juttelemassa nuorten perhetyöntekijä, jonka kanssa sovittiin pelisääntöjä ja tyttö sai kertoa neutraalissa ilmapiirissä, mikä minussa mätti. Ja minä sain toivoa tytöltä asioita, kotitöitä ja par
Meillä oli samanlaista, tosin mun lapseni on aikuinen jo eikä täällä mitään perhetukea silloin ollut, joten apu saatiin nuorisopsykiatrian kautta. Nykyään sinnekin on varmaan hirveät jonot. Tytär piti myös lähettää puoleksi vuodeksi maalle (oikein ns rysänperälle) asumaan, jotta koulutaksi haki ja vei varmasti kouluun eikä tie vienyt muualle.
Nyt tosiaan aikuisella on ihan normaalin onnellinen nuoren elämä ja meillä lämpimät välit. Mä en silti ole unohtanut noita vuosia ja sitä ainaista huolta. En olisi jaksanut, jos lapsia olisi ollut useampia, tuolloin oli paljon muutakin huolta. Kaikki sen ajan kaverit eivät ole enää hengissä, jotkut tekivät liikaa vääriä valintoja. Tsemppiä kaikille kasvattajille, koittakaa jaksaa - myös niitä paremmintietäjiä. That too shall pass.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa ihmiset, ettei teini-ikä ole mikään tekosyy käyttäytyä kusipäisesti! Huonoa käytöstä ei tule sietää
Aika usein tuo vaihe tulee juuri kuukilla.
Vierailija kirjoitti:
Kuri on kaiken a ja o
Ongelma on siinä, että sitä ei enää hyväksytä. Sen sijaan pitää vaan sietää teinin käytöstä ja vetää loputonta teoretisointia teinin tunne-elämän suhteen ja mielellään ottaa mukaan lätisemään myös lastensuojelu ja sen perhetyöntekijät.
Vierailija kirjoitti:
Murkkuiällä silotellaan monesti myös ihan pelkkää huonoa käytöstä. Ei kaikkea tarvitse hyväksyä, vaan sille murkullekin on pantava rajat. Ei se siitä mene rikki, että kaikkea sen temppuilua ja kenkkuilua ei hyväksytä. Mutta äiti tai isä, pysy aikuisena, älä mene kiukutteluun mukaan.
"älä... mukaan"
Ei nyt ollut ehkä suoranaisesta kiukuttelusta mutta...
Äidin kanssa kehittyi usein eräänlaista kinastelevaa jankkaavaa väittelyä (ei koskaan isän kanssa).
Sitten joskus viidentoista paikkeilla luin jostain lehdestä artikkelin jossa sanottiin mm. että jotkut aikuiset jäävät henkisessä kehityksessä murrosikäisiksi. Silloin minulla välähti että äitini on ehkä yksi tuollaisia. Ja elämäni siltä osin selkiytyi sillä sen jälkeen en enää mennyt mukaan hänen kinasteluvedätyssessioihinsa.
Ole onnellinen että lapsi on terve, kuuluu ikään. Lapsen koulussa 12v poika kulkee vielä isän kyydissä polkupyörällä kouluun. Eikä isällä ole aikomustakaan opettaa poikaa itsenäiseksi. Kyllä voin sanoa että tuosta lapsesta tulee peräkammarinpoika....
Tytöllä sama vaihe. Kuuluu asiaan. Tärkeää on olla provosoitumatta ja itse provosoimatta. Antaa mennä toisesta korvasta ulos, mutta tietenkään ei pidä kaikkea sietää. Räyhääminen ei auta mitään. Kyseessä on normaali kehitysvaihe, joka tasaantuu kyllä. Huonoinakin aikoina on tärkeää osoittaa lapsen olevan tärkeä ja välttää kaikenlaisia hylätyksi tulemisen tunteiden aiheuttamista. Sekin pahentaa vain.
Ap, I feel you, itsellä oli niin kiltti tyttö sinne kasiluokkaan saakka, että olin jopa huolissani! Hänellä ei ollut uhmaikääkään eikä mitään kiukkuja, joskus jopa kyselin koulupsykologilta, että onko normaalia😄
Sitten iski helvetti ja olin ihan ihmeissäni, millainen monsteri hänestä tuli yläasteella. Läpi käytiin kaikki viltelyt ja humalahakuiset juomiset (joi siis yläkerrassa kaverinsa kanssa salaa, kun itse olin kotona). Hän haukkui ja syytti minua pahasta olostaan, kapinoi…samaan aikaan oli kodin ulkopuolella enkeli. Riitelimme jatkuvasti enkä osannut asettua yhtään hänen asemaansa.
Olin jo mielessäni sijoittamassa häntä jonnekin muualle, kunnes otin yhteyttä kaupungin varhaiseen perhetukeen.
Meillä kävi kerran viikossa juttelemassa nuorten perhetyöntekijä, jonka kanssa sovittiin pelisääntöjä ja tyttö sai kertoa neutraalissa ilmapiirissä, mikä minussa mätti. Ja minä sain toivoa tytöltä asioita, kotitöitä ja parempaa käytöstä.
Keskustelut olivat ihania ja tytön oli ”pakko” käyttäytyä.😄
Pari kk ajan hän kävi meillä ja se kyllä auttoi, vaikkeivat asiat toki heti ihanaksi muuttuneet. Minäkin opin, miten kauhistuttava asia murrosikä voi olla, ja miten murkun kapina on luottamuksen osoitus.
Myrsky oli ohi lukioon mennessä ja nyt välimme ovat taas mitä parhaat, kun tytär täysi-ikäinen.
Mutta ilman apua ei olis selvitty!