12v, elämä hankalaa alkavan murrosiän vuoksi, käytös niin kamalaa, että en jaksa enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan naurettavaa, että lasten annetaan mesota noin, olivatpa sitten minkä ikäisiä hyvänsä! Meillä vaaditaan kotona kohteliasta käytöstä puolin ja toisin, murrosikä ei ole mikään tekosyy huonolle käytökselle. Lasten kanssa vietetään aikaa, heitä kuunnellaan, annetaan tilaa kasvaa ja kehittyä, mutta ihan normaalia käytöstä myös vaaditaan iästä riippumatta.

Hormonikuohahtelu on eri asia kuin huono käytös. Se tulee niin nopeasti, ettei sitä ehdi kontrolloimaan. Jos et annan sille tilaa, niin se tulee esiin myöhemmin tavalla tai toisella. Se että kuohahtaa, kyseenalaistaa ja jopa väittelee, ei ole huonoa käytöstä. On olemassa erilaisia temperamenttejä, jotka tarvitsevat erilaista otetta. Kenenkään ei pidä haistatella tai lyödä yms. Mutta tunnekuohuisaa saa möyriä ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Meillä lapsi pesee tse pyykkinsä, koska ei enää halua pyöriä minun pyykkisysteemini mukaan. Aluksi siihen liittyi kiukkua, mutta nykyään hän hoitaa samalla muidenkin pyykit. En siis yrittänyt pakottaa häntä omaan muottiin, vaan jatkoin omaa käytäntöäni ja hänelle jäi omaa valinnanvaraa.

Kiroilu ja huutaminen on aina huonoa käytöstä. Samoin se, ettei tee läksyjä, omia kotitöitä tai että jollain muulla perheenjäsenellä on ahdistavaa olla kotona toisen jatkuvan pahantuulisuuden ja äyskimisen vuoksi. Jo sisaruksetkin kärsivät, jos joutuvat kotona kuuntelemaan jonkun kiroilua. 

Meillä saa olla vihainen, itkuinen, olla eri mieltä ja vastustaa, mutta kunnioittava asenne pitää toista kohtaan olla aina mukana. Meillä 14v poika on tosiaan sellainen, että kaikki ärsyttää ja ottaa päähän ja se on ihan ok, meille, mutta hän ei koskaan nimittele tai kiroile meille ja tekee myös kotityönsä. Samoin 13v tyttö osaa olla e r i t t ä i n ärsyttävä ja hänen kanssaan joutuu usein keskustelemaan, että asioista voi puhua. 

Itse olen huomannut, että kaikista oleellisinta on säilyttää hyvä keskusteluyhteys lapseen. Peittelen vielä joka ilta lapset (kyllä, myös 14v pojan). Jutellaan ja pohditaan kaikenlaista. Yritän nykyisin lähinnä kuunnella ja olla kertomatta omia mielipiteitä liiaksi. Jos joku asia ärsyttää, kuten se ettei ole omaa rauhaa, yritän kysyä, miten voitaisiin järjestää hänelle enemmän omaa tilaa jne. 

Mutta mutta, voihan se olla, että varsinkin tuosta tytöstä kuoriutuu vielä kammottava teini-ikäinen hirviö :D

Miten olette kokeneet esimurrosiän pahemmaksi, kuin murrosiän?

Mitä eroja?

Vierailija kirjoitti:

Omassa murrosiässäni omat vanhemmat ärsytti suunnattomasti. Sama ärsytys kyllä jatkui ihan murrosiän jälkeenkin, mutta toimeen tultiin se pari tuntia viikossa mitä oltiin tekemisissä.

Murrosiässä ihminen alkaa kehittyä omaksi itsekseen. Ei ole enää se vanhempien muovaama lapsi, vaan kavereilta, mediasta ja opettajilta tulee omat vaikutteet ja alkaa omakin aivot ajatella. Lapsi kritisoi vanhempien toimia ja ajatuksia, kun on kuullut muualta parempia. Lasta ei pidä tyrmätä eikä vähätellä. Antakaa tilaa olla oma itsensä.

Se, että kehittyy omaksi itsekseen ja se, että kiukuttelee on eri asioita. On vanhempia joiden on vaikea hyväksyä, jos lapsi valitseekin eri tien mitä heille on ajatellut. Mutta on paljon lapsia, joille se teinivaihe jää aikuisuuteen asti päälle. Aika välillä näitä tapaa ja jää miettimään, että mitenköhän eivät ole päässeet siitä vaiheesta yli? Niitä jotka luulevat, että aikuisuuteen kuuluu kiukuttelu, huutaminen, äksyily ja ikävien/hankalien asioiden tekemättä jättäminen, koska he ovat aikuisia eikä ole pakko.

Tämä pelottaa minua eniten, mitä jos kasvatan ikuisen teinin? Samoin, se miten voin hyväksyä, jos lapseni arvomaailma on aivan eri kuin omani? Nyt tuntuu, että hänelle on tärkeintä merkkituotteet ja raha. Tietokonepeliäkin pelaa, kun joku oli voittanut siitä miljoonia, eikä sen takia, että se olisi kivaa. Pelottaa, jos hän jää tuollaiseksi. Yritän tarjota vastakkaisia mielipiteitä, ilman, että väheksyn hänen omiaan.

Meillä onneksi se kiukuttelu on toistaiseksi vähäistä. Yritän antaa lapselle silloin tilaa. Ja aina silloin tällöin sovimme sääntöjä yhdessä ja pohdimme niiden tärkeyttä. Pyykit oppi viemään koriin, kun yksi päivä ei vaan enää puhtaita ollut ja joutui laittamaan minun verkkarit kouluun.

Huoneensa siivoaa, jos haluaa kavereita yöksi, oppi sen tärkeyden, kun oli ollut jossain kaverilla missä oli joutunut roskien päällä nukkumaan. Muuten saa olla sotkussa jos niin haluaa, välillä kysyn haluaako siivousapua.

Sanon vielä sen, että minusta on vain hyvä että murrosiässä purkaa tunteitaan ja antaa niiden tulla, ja että käy läpi niitä omien vanhempien kanssa turvallisesti.

Itse kasvoin perhekulttuurissa, jossa negatiiviset tunteet eivät saaneet näkyä lainkaan. Kuri oli kova, ja ympärillä toitotettiin miten olen niin fiksu verrattuna samanikäisiin taantuneisiin murkkuihin.

No, minulta jäi kapinointi väliin silloin teininä. Seurauksena minulla alkoi identiteettin haku ja kapina parikymppisenä, kun muutin pois kotoa ja pääsin vapaaksi. Siihen liittyi päihteitä, rappioelämää ja kaikkea sitä, mitä kotona ei saanut olla. Olisi ollut helpompaa, jos olisin vain saanut olla murrosikäinen.

Voisitko höllätä vähän rajoituksia jne?

Menee ohi.Ovia paiskotaan ja kirosanat lentää.Lisäksi jatkuvaa ärsyttämistä ja nännättelyä. Meillä oli pahinta tuo kesä juurikin, 12-13 välissä.Nyt tyttölapsi tulossa tuohon ikään... Poika on jo ajat sitten tasoittunut ja on kohta tuleva mies.Oikein kiva ja fiksu sekä tunnollinen nuorimies. Eli kestää aikansa, kannattaa suhtautua vähän huumorilla. Eikä suuttua liikaa.Tsemppiä..

Meillä pojalla pahin aika 7.-8. luokka, alkoi kuudennella murrosikä. Nyt ysillä vähän helpompaa. Saatiin sossusta perhetyötä ja tukihenkilöt, suosittelen yhteydenottoa sinne! Jouduin itse tekee omasta lapsesta lastensuojeluilmoituksen.

dillindallin kirjoitti:

ai niin,voip syödä liian vähän,pahantuulisuus johtui mun nuorella usein siitä että oli koulussa syönyt liian vähän,rauhoittui kun sai suuhunsa murenan tai kaksi

Tämä on uskomatonta, mutta ihan totta! Äitinä en itse pitkään aikaan tajunnut, että sekä miehellä että kahdella pojalla oli yksinkertaisesti tosi usein nälkä ja siksi jatkuvasti rähjäsivät toisilleen. Helpotti huomattavasti kun aloin huolehtia siitä, että ateriat valmistuivat hyvissä ajoin ja että ruokaa oli tarpeeksi ja helposti tarjolla. 

Mua ärsytti murrosikäisenä suunnattomasti se lässytys murrosiästä, ikään kuin se olisi joku sairaus. Olisin varmaan raivostunut, jos vanhemmat olis selittäneet jostain aivotoiminnasta ja kehon muutoksista 😂. Onneksi mulla oli murrosiän oireilut hyvin lieviä ja meni nopeasti ohi.

Minun pojillani on hankalin vaihe alkanut 11-vuotiaana. Esikoisen kohdalla paruin mielessäni sitä, millainen on sitten 14-15-vuotiaana, kun nyt on jo näin kamalaa. En edes edes tajunnut, että se käytös oli ihan "oikeaa" murrosikää. 15-vuotiaana alkoi koko murrosikä olla ohi, vuotta aiemmin jo helpotti. Ikävää sinänsä, kun se kuohunta alkaa niin aikaisin, kun aivot eivät ole kunnolla kypsyneet. Siinä mielessä olisi helpompi, jos olisi vähän myöhäinen murrosikä, mutta sitten taas ehkä häpeäisi omaa fyysistä kehittymättömyyttään. Mutta muistan kyllä, kun kuopuksella alkoi ekat ihan tuulesta temmatut kiukuttelut ja minun halveksunta, kyllä se oli kuin isku mahaan kaikesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan hänellä on ollut helppo murrosikä ja nyt 13-vuotiaana on käytökseltään tosi kypsä.

Vierailija kirjoitti:

On tuo kai normaalia mutta ei kai epänormaalia ole sekään ettei tuollaista käytöstä vanhempia kohtaan ole. Itsellä 16- vuotias erittäin hyvin koulussa ja kavereiden kanssa pärjäävä lukion ekaluokkalainen poika, koskaan ei ole huonosti kotona käyttäytynyt tai vanhempien silmille hyppinyt. Toki nykyään vaatii omaa aikaa ja tilaa mutta sehän on vain hyvä. Mietin vain, että miksi murrosikäisen pitäisi käyttäytyä huonosti vanhempiaan kohtaan, ihan kuin se olisi joku normi. En itsekään sitä tehnyt, otin vain etäisyyttä mutta muuten käyttäydyin asiallisesti.

Sama meillä. Me kaikki kolme sisarusta mentiin murrosikä läpi rauhallisesti, eikä mitään kriisivillityksiä tullut myöhemminkään, jos ei nyt sitten iske joku 40-kriisi (olemme kaikki yli 30-vuotiaita). Samoin ystävilläni on ollut rauhallinen murrosikä. Yksi oli draamaan taipuvaisempi, mutta sitä hän on edelleen 35-vuotiaanakin eli kuuluu perusluonteeseen.

Muutoksia tapahtuu ja on hankalaa, mutta ei kai se oikeuta ihan minkälaiseen perzeilyyn tahansa ilman vastuuta teoistaan ja sanoistaan?

Vierailija kirjoitti:

Oudosti ihmiset unohtaa oman murrosiän. Normaalia on. Älä provosoi, ja vähättele nuoren tunteita. Anna nuorelle tilaa, mutta ole läsnä.

Kaikkein paras onkin, jos murrosikä näkyy vain kotona eikä koulussa ja kaduilla mummojen potkimisena.

Ei ollut normaalia minun lapsuuden kotona (kolme sisarusta). Eikä ole normaalia omassa perheessäni (kaksi teiniä). Kiukkua, rutinaa ja marinaa kyllä on. Mutta ne menevät nopeasti ohi. Pääasiassa vietetään normaalia elämää. Ja emme ole uskovaisia, eikä lapsuuskotini ollut uskovainen tms.

Huonoon käytökseen puututaan heti. Jos teini paiskoo ovia, niin heti tiukka puhuttelu. Jos oman huoneen ovea ei osaa käyttää asiallisesti, niin nostan oven saranoiltaan ja vien autotalliin ym. Tämä siis esimerkkinä. Eipä ole tarvinnut ovea viedä, mutta he tietävät, että se on todellinen mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsytti murrosikäisenä suunnattomasti se lässytys murrosiästä, ikään kuin se olisi joku sairaus. Olisin varmaan raivostunut, jos vanhemmat olis selittäneet jostain aivotoiminnasta ja kehon muutoksista 😂. Onneksi mulla oli murrosiän oireilut hyvin lieviä ja meni nopeasti ohi.

Samaa mieltä. Murrosikä ei ole mikään selitys tai vapautus asiallisesta käyttäytymisestä. Itse olin aika normaali nuori. Ihmetytti, kun koulussa ym. jatkuvasti toistettiin sitä mantraa, että nuorilla on vaikeaa ja murrosikä sitä ja tätä. Ei minulla ollut vaikeaa, enkä käyttänyt päihteitä, enkä sekoillut seksissä. Ei se ikä ole mikään selitys huonolle käyttäytymiselle. Aivan tuntuu kuin kannustettaisiin rähisemään. Ja rauhallinen ja normaali nuori olisi jotenkin poikkeus. Älytöntä.

Kunnioitus on minusta tärkeintä. Toki niin, että vanhempi kunnioittaa nuorta, mutta on tärkeää tehdä nuorelle selväksi, että murrosikä ei oikeuta lasta unohtamaan vanhempien kunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Oudosti ihmiset unohtaa oman murrosiän. Normaalia on. Älä provosoi, ja vähättele nuoren tunteita. Anna nuorelle tilaa, mutta ole läsnä.

Kaikkein paras onkin, jos murrosikä näkyy vain kotona eikä koulussa ja kaduilla mummojen potkimisena.

Ei välttämättä ole kyse oman murrosiän unohtamisesta. Kaikilla se ei vaan ole ollut kovin dramaattista huonon käytöksen aikaa. Itselläni se on ollut hyvin helppo vaihe. Näin ovat myös vanhempani todenneet. Oman lapsen hankala murrosikä voi tulla isona yllätyksena.

En jaksanut tehdä uutta aloitusta aiheesta kun liippaa tarpeeksi läheltä. Eli mua ihmetyttää 12-vee tytön käytös suunnattomasti. Lapsi hakee koko ajan huomiota esim. lemmikille lässyttämällä. Joka ikinen kerta kun näkee lemmikin, niin pitää alkaa lässyttämään ja suukottelemaan yms., ja tämä saattaa toistua siis 20 kertaa päivässä. Muita huomionhakukeinoja ovat mm. jatkuva moikkailu ja "miten menee" -kyselyt. Siis jos käy vaikka vessassa, niin pitäisi muka moikata uudelleen, kun minun mielestäni kotona ollessa moikkailuksi riittää hyvät huomenet ja hyvät yöt. Lisäksi tyttö kimittää, lässyttää tai narisee melkein koko ajan, varmaan n. 20% puheesta tulee normaalilla äänenpainolla ilman mitään teatraalisuutta. Kavereita ei lapsella ole, ja veikkaisinkin tuollaisen em. käytöksen kyllä karkottavan aika tehokkaasti muita lapsia... vai onko vika minussa ja olen tosikko, kun en (miehenä) siedä tuollaisia jatkuvia maneereja? 

Millainen sinä itse olit itse teininä? Entä miehesi? Onko teillä tiukka kuri kotona? Oletteko joustaneet missään lapsen iän karttuessa?

Oletteko kiinnostuneita teinin asioista? Mielipiteistä? Harrastuksista?

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut tehdä uutta aloitusta aiheesta kun liippaa tarpeeksi läheltä. Eli mua ihmetyttää 12-vee tytön käytös suunnattomasti. Lapsi hakee koko ajan huomiota esim. lemmikille lässyttämällä. Joka ikinen kerta kun näkee lemmikin, niin pitää alkaa lässyttämään ja suukottelemaan yms., ja tämä saattaa toistua siis 20 kertaa päivässä. Muita huomionhakukeinoja ovat mm. jatkuva moikkailu ja "miten menee" -kyselyt. Siis jos käy vaikka vessassa, niin pitäisi muka moikata uudelleen, kun minun mielestäni kotona ollessa moikkailuksi riittää hyvät huomenet ja hyvät yöt. Lisäksi tyttö kimittää, lässyttää tai narisee melkein koko ajan, varmaan n. 20% puheesta tulee normaalilla äänenpainolla ilman mitään teatraalisuutta. Kavereita ei lapsella ole, ja veikkaisinkin tuollaisen em. käytöksen kyllä karkottavan aika tehokkaasti muita lapsia... vai onko vika minussa ja olen tosikko, kun en (miehenä) siedä tuollaisia jatkuvia maneereja? 

Onko kyseessä oma lapsesi? Vai miksi kuulostat ulkopuoliselta?

Olisi hyvä, jos taloudessa asuisi yksi aikuinen, joka ottaisi nyt ohjat käsiinsä. Eli miksi edes lähteä mihinkään inttämiseen mukaan? Jos huudetaan ja kiroillaan, keskustelu päättyy siihen. Ihan sama kuin taaperoikäisellä, kun aletaan vinkuen vaati ajotain, homma tyssaa siihen ja asiaan palataan, kun keskustelu on taas normaalia. Kaikkia osapuolia kohdellaan asiallisesti ja kunnioittavasti, myös vanhempia. Vaikka eri mieltä oltasiinkin. Terkuin kolmen teinipojan äiti.

Vierailija kirjoitti:

dillindallin kirjoitti:

ai niin,voip syödä liian vähän,pahantuulisuus johtui mun nuorella usein siitä että oli koulussa syönyt liian vähän,rauhoittui kun sai suuhunsa murenan tai kaksi

Tämä on uskomatonta, mutta ihan totta! Äitinä en itse pitkään aikaan tajunnut, että sekä miehellä että kahdella pojalla oli yksinkertaisesti tosi usein nälkä ja siksi jatkuvasti rähjäsivät toisilleen. Helpotti huomattavasti kun aloin huolehtia siitä, että ateriat valmistuivat hyvissä ajoin ja että ruokaa oli tarpeeksi ja helposti tarjolla. 

öö, joo ihan totta varmaan. Mut kannattaisko mies ja pojat ihan opettaa ihan itse tunnistamaan nälkänsä sekä ottamaan ja laittamaan ruokaa itselleen. Ettei poikien tulevien puolisojen sitten tarvitse alkaa huolehtimaan siitä, että varmasti syövät tarpeeksi.