Tulin kotiin ja löysin 15-vuotiaan poikani itkemästä. Olen huolissani

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mäkin olen huolissani kun kerrot teidän alaikäisen lapsen huolista sosiaaliseen mediaan.

Miettisit edes yhden kerran ensin.

Ihan hyvä, jos pystyy anonyymisti avautumaan jossain. Yksi tuttu kertoi fb:ssä lapsensa koulukiusaamisesta ja muista ongelmista, tätä en pitänyt hyvänä asiana. Onneksi omassa lapsuudessani ei ollut mitään facebookkeja, olisin ollut omalle äidilleni hyvin vihainen, jos olisi julkisesti kertonut minun ongelmistani kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Murrosikäkin oli jo kesällä"

Se ikä kestää usean vuoden, ei kesän. Silloin ei yleensä luoteta vanhempiin että ihan kaikesta kertoisi, varsinkin jos pelkää että joku tuomitsee. Osasiko eritellä mikä oli ikävää päivän aikana ja onko väsynyt, laskeeko verensokeri.

Nojoo, mutta tarkoitin sitä pahinta kuohuntavaihetta, nyt on jo pitkään ollut kovin tasaista. Voihan tämä toki jotain takapakkia olla.

Voi olla että osaisi, mutta tuntuu ettei halua. Äskenkin vaihtoi puheenaihetta. En sitten viitsinyt tentata. Ap

Poika on viisitoista. Et todellakaan voi tietää oliko pahin kuohuntavaihe jo, vaiko pahempaa luvassa.

Osalla niitä tulee ja menee. Sitä aaltoilua voi kestää parikymppiseksi saakka.

Joo ehkä huonosti muotoiltu. Siis tähän mennessä pahin kuohuntavaihe oli kesällä. Silloin oli rajojen kokeilua ihan todella. Ei poika ollut kuitenkaan surkea, ennemminkin päinvastoin. Oli hyvin itsevarma omista periaatteistaan ja niistä ei olisi halunnut joustaa. Tuon kuohunnan jälkeen oli pitkään todella tasainen vaihe, rajojen kokeilu loppui ja hymy oli taas pojan vakioilme. Mutta nyt tosiaan ihan viikon sisään pojasta on tullut jotenkin väsynyt ja apea, kärttyinen ja surullinen. Se kummastuttaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla jollekin kaverille sattunut jotain mitä ei ole kertonut? Meillä teinin kaverin kaveri kuoli auto-onnettomuudessa ja se kosketti kyllä omaakin nuorta vaikka hän tuon pojan tunsikin vain etäisesti kaverinsa kautta.

Tai onko tehnyt jotain konnuuksia ja pelkää yhteydenottoa vanhemmille aiheesta.

Hui, kurja juttu! :( Kaveripiirissä asiat hyvin. Ainakin on nähnyt paljon kavereita ja kuulumisia aina selittää kun kyselen. Toki voihan sielläkin olla jotain mistä ei äidille kerrota. Konnuuksia teki kesällä ja oikeastaan toimi hyvin kypsästi kun uskalsi kolttoset myöntää tai ei niitä ainakaan peitellyt, esim tuli kerran kännissä kotiin (onneksi tuli!). en siis usko että sellainen mieltä painaa Ap

Vierailija kirjoitti:

Anna lapsen itkeä ja olla. Tarjoa syliä ja juttuseuraa, jos haluaa tulla juttelemaan.

Näin mä olen toiminut ja yleensä ne sitten koottua ajatuksensa tulee luo. Sille on sitten samantien löydyttävä aikaa. Aina ei tarvii jutella, riittää, kun vaikka sohvalla ollaan haleikkain.

Kiitos! Ihana neuvo

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamiselta kuulostaa, jos on nyt monena päivänä ollut itkuinen ja hermot kireällä. Ei ehkä kehtaa kertoa mikä on vialla. 

Tätä minäkin pelkään. Ei suostunut puhumaan kun kysyin. Vaihtoi puheenaihetta. Onneksi ei mitään fyysisiä jälkiä näy. Silti tätä eniten huolehdin.. toivottavasti olen väärässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ota puheeksi heti kiusaaminen! Se on ikävä kyllä ensimmäinen ehdotukseni. Puutu heti, juttele avoimesti. Toivottavasti poikaa ei kiusata! Ja jos niin HETI STOPPI!

Joo. Tähän pakko sanoa, että tämä minuakin pelottaa. Tosiaan kuten olen sata kertaa sanonut ei tavallaan tälle ole mitään järjellistä syytäkään. En ole nähnyt pojassa mitään ulkoisia merkkejä esim väkivallasta ja kavereitakin on. Silti sitä huolehtii. Harmi vaan, että meidän keskustelut ei aina oikein etene. Poika kiusaantuu ja pyrkii pääsemään pois tilanteesta. Isänsä kanssa kenties pystyisi paremmin juttelemaan. Mies voisi mennä hetkeksi pojan luo tässä illalla. Äskenkin ruoalla poika oli hiljainen. Kysyin että miksi päivä oli huono niin kiersi vain vastauksia. Se tässä ihmetyttääkin, että jos olisi joku normaali asia, kai poika sen voisi sanoa. Ainakin ennen olisi sanonut. Ap