Tulin kotiin ja löysin 15-vuotiaan poikani itkemästä. Olen huolissani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi pientä poikaa. Onneksi äitinä välität ja haluat olla läsnä. Jutteleeko poika sulle tai isällee tai jollekin aikuiselle millaisessa tilanteessa helpoiten? Kousaamistahan nuori ei välttämättä koskaan kerro/myönnä vanhemmalleen. Ole läsnä, kuuntele ja muistuta, että äidit kestää ikäviäkin asioita, koska puhuminen auttaa. On myös paljon nuorille suunnattuja chatteja ja muita paikkoja joissa keskustella anonyymisti. Tässä yksi vaihtoehto https://www.vaestoliitto.fi/poikien-puhelin/

Jatkan vielä, että oma poikani masentui kasiluokalla ja jumitti lopulta kotiin, ei lähtenyt enää kouluunkaan. Ei siinä auta kuin kuunnella, olla läsnä ja vaikka leipoa sämpylöitä (naurakaa vaan, mutta joku asia edes sai nuoren hymyilemään). Viimeaikaisten karmeiden ja traagisten tapahtumien vuoksi olisin itse nykyään hupmattavasti herkemmin miettimässä kiusausta/kiristystä tai muuta ikävää, jos nuori alkaisi vetäytyä ja itkeä. Koko sydämestäni voimia ja viisautta sinulle äitinä ja pojalle tunnetta siitä että uskaltaa kertoa mikä vaivaa.

Kiitos kauniista viestistä. Vastaan pian paremmin. Nyt alan laittamaan ruokaa. Ap

Ohjaa koulukuraattorille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Murrosikäkin oli jo kesällä"

Se ikä kestää usean vuoden, ei kesän. Silloin ei yleensä luoteta vanhempiin että ihan kaikesta kertoisi, varsinkin jos pelkää että joku tuomitsee. Osasiko eritellä mikä oli ikävää päivän aikana ja onko väsynyt, laskeeko verensokeri.

Nojoo, mutta tarkoitin sitä pahinta kuohuntavaihetta, nyt on jo pitkään ollut kovin tasaista. Voihan tämä toki jotain takapakkia olla.

Voi olla että osaisi, mutta tuntuu ettei halua. Äskenkin vaihtoi puheenaihetta. En sitten viitsinyt tentata. Ap

Poika on viisitoista. Et todellakaan voi tietää oliko pahin kuohuntavaihe jo, vaiko pahempaa luvassa.

Osalla niitä tulee ja menee. Sitä aaltoilua voi kestää parikymppiseksi saakka.

Voisiko olla jollekin kaverille sattunut jotain mitä ei ole kertonut? Meillä teinin kaverin kaveri kuoli auto-onnettomuudessa ja se kosketti kyllä omaakin nuorta vaikka hän tuon pojan tunsikin vain etäisesti kaverinsa kautta.

Tai onko tehnyt jotain konnuuksia ja pelkää yhteydenottoa vanhemmille aiheesta.

Se voi vaan olla saanut pakit joltakin tytöltä, eikä kehtaa kertoo

Anna lapsen itkeä ja olla. Tarjoa syliä ja juttuseuraa, jos haluaa tulla juttelemaan.

Näin mä olen toiminut ja yleensä ne sitten koottua ajatuksensa tulee luo. Sille on sitten samantien löydyttävä aikaa. Aina ei tarvii jutella, riittää, kun vaikka sohvalla ollaan haleikkain.

Vierailija kirjoitti:

Joku ihmissuhdekriisi? Jos hoitaa koulun ja muut velvollisuudet niin en heti huolestuisi. Eihän näy mitään mustelmia?

Katsele pari päivää, ole läsnä mutta älä tuppaudu. Jos teillä on hyvät välit niin rohkeasti vaan juttusille. Ehkä lastakin helpottaa kun saa tunteen purettua

Sama tuli mieleen minullekin. Kun 15v tytär itki salaa ja huomasin sen, niin ekana kävin mielessä kaikki kauheudet enkä saanut vastausta jne. Mieheni sanoi, että oliskohan nyt kuitenkin niin, että olis eronnut siitä kundista. Mietin olisko niin. Mies sanoi jos joku olisi tehnyt sille pahaa esim aikuinen ihminen tai jotain todella järkyttävää, niin toi meidän lapsi kyllä sellaset asiat kertoo varmasti.

Mies oli oikeassa. Se poikaystävä ilmesty 3 päivän päästä ovelle kukkien ja karkkipussien kanssa. Mies avasi oven ja sanoi sille pojalle, että Mä tiesin että tulet ja toion elämää. Olen ollu samanlainen mun vaimolle. Se poikkis pyys anteeksi ja mun mies sanoi, että älä multa pyydä, tuolla venttaa se ihminen, jolta sä varmaan haluat pyytää. Kaikki oli taas hyvin.

Minua huvitti, kun mies sanoi niin sille pojalle. Totta se oli, mies toi sillon kukkia ja karkkia kun oltiin teinejä ja itkin itse eroamme. Tosin minä karjuin keskellä asuntoa silloin äitille ja isälle ja molemmat veljet katto ja sano oletko vähän nolo pentu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun 16-vuotias tyttö itki kun oli masentunut. Masennuksen merkki voi olla itkuisuus.

Niin. Tätähän sitä äitinä aina "pelkää". Toisaalta tätä on jatkunut nyt ehkä noin viikon verran. Sitä ennen käytös oli ihan erilaista. Voisiko kehittyä/pahentua näin nopeasti? Tai varmaan voisi.. toivotaan ettei tästä ole kyse. Ap

Kyllä voi! Masennus eteni ainakin oman poikani kohdalla sykleissä. Lopulta lääkitys ja sijoitus nuorten mielenterveyshäiriöihin perehtyneeseen nuorisokotiin auttoi ja elämä saatiin raiteilleen. Lääkitys ja terapia (jos nuori suostuu puhumaan) varmasti auttavat ilman sijoitustakin. Mutta mielummin haet apua liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja muista sanoa pojalle, että tosi monella nuorella on nyt vaikeeta, ei ole mikään häpeällinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

😟Koita se saada kertomaan mikä on. Kysy niin kauan että kertoo, ja halaa sitä paljon. Teini-ikä on välillä helvettiä.

Oma likkani sai juuri kk sitten mielialalääkityksen kun alko vajota liian syviin vesiin. Ja kun käy lukiota niin siltä tiputettiin myös jotain aineita pois kun kävi liikaa voimille. Koulu on nyt toissijanen asia, pääasia että on oma itsensä, välillä iloinenkin ja sellainen mikä on oikeesti.

Toivottavasti poikasi murhe on joku pieni ja ohimenevä, ettei mitään vakavampaa. Mutta jos on niin kertomalla voisi asiat selvitä.

Voimia ja iloa sinne toivottelen.

Ei tää korona-aika ole nuorillekaan helppoa kaiken muun arjen kuormittavuuden lisäksi. Ihana kuulla, että tyttösi asiaa on lähestytty lempeydellä ja ymmärryksellä - niin paljon erilaisiakin tarinoita on nähty.

Juu, raskasta on nuorillakin nyt.

Onneksi tyttöni sai apua ja nyt käy psykologilla ja luokanvalvojakin oli tosiaan viimeksi ollut paikalla ja helpotettiin sen jaksamista ja nyt saa rauhallisemmassa tahdissa opiskella. Ja jos ei jaksa tätäkään tahtia niin sitten keskeyttää jossain vaiheessa ja keksitään muuta , mutta tosiaan kyllä vieri kivi sydämeltä kun löyty joku ratkasu vihdoin, pelkäsin että tekee itselleen jotain.

Tytöllä ei ole muutenkaan helppoa, lukiossa ei sillä ole ainuttakaan kaveria, minä (äitinsä) olen syrjäytynyt monisairas jota on joutunut pienestä asti auttelemaan jne, Mutta aina tyttö on ollut sellainen positiivinen luonne ja illoinen sirkuttaja, oli hirveä nähdä kun muuttui ihan eri ihmiseksi.

Nyt oon saanut tyttäreni takaisin. Toivottavasti pysyvästi. ❤️

Ps. On tytöllä kavereita koulun ulkopuolella, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Se voi vaan olla saanut pakit joltakin tytöltä, eikä kehtaa kertoo

Tuskin

Anna olla. Itkua tulee jokaiselle joka elää.

Se ei ole vaarallista.

Vaarallista on ainainen paapominen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

😟Koita se saada kertomaan mikä on. Kysy niin kauan että kertoo, ja halaa sitä paljon. Teini-ikä on välillä helvettiä.

Oma likkani sai juuri kk sitten mielialalääkityksen kun alko vajota liian syviin vesiin. Ja kun käy lukiota niin siltä tiputettiin myös jotain aineita pois kun kävi liikaa voimille. Koulu on nyt toissijanen asia, pääasia että on oma itsensä, välillä iloinenkin ja sellainen mikä on oikeesti.

Toivottavasti poikasi murhe on joku pieni ja ohimenevä, ettei mitään vakavampaa. Mutta jos on niin kertomalla voisi asiat selvitä.

Voimia ja iloa sinne toivottelen.

Ei tää korona-aika ole nuorillekaan helppoa kaiken muun arjen kuormittavuuden lisäksi. Ihana kuulla, että tyttösi asiaa on lähestytty lempeydellä ja ymmärryksellä - niin paljon erilaisiakin tarinoita on nähty.

Juu, raskasta on nuorillakin nyt.

Onneksi tyttöni sai apua ja nyt käy psykologilla ja luokanvalvojakin oli tosiaan viimeksi ollut paikalla ja helpotettiin sen jaksamista ja nyt saa rauhallisemmassa tahdissa opiskella. Ja jos ei jaksa tätäkään tahtia niin sitten keskeyttää jossain vaiheessa ja keksitään muuta , mutta tosiaan kyllä vieri kivi sydämeltä kun löyty joku ratkasu vihdoin, pelkäsin että tekee itselleen jotain.

Tytöllä ei ole muutenkaan helppoa, lukiossa ei sillä ole ainuttakaan kaveria, minä (äitinsä) olen syrjäytynyt monisairas jota on joutunut pienestä asti auttelemaan jne, Mutta aina tyttö on ollut sellainen positiivinen luonne ja illoinen sirkuttaja, oli hirveä nähdä kun muuttui ihan eri ihmiseksi.

Nyt oon saanut tyttäreni takaisin. Toivottavasti pysyvästi. ❤️

Ps. On tytöllä kavereita koulun ulkopuolella, onneksi.

Hassua, miten itse lasten ollessa pieniä kauhistelin kuinka kukaan haluaa tai jaksaa olla nuorten kanssa tekemisissä. Ja sitten tulee päivä kun omat lapset ovat niitä ”kauheita teinejä” ja ovatkin kaikessa omitusuudessaan niin rakastettavia ja monessa asiassa samanlaisia kuin itse teininä olin. On jotenkin hienoa käydä keskusteluja nuoren kanssa ja nähdä kaikkien pikkulapsivuosien jälkeen esiin tulleen oman persoonan mielipiteineen kaikkineen. Ja tavallaan se tunne, kun oikeasti haluaa auttaa nuorta kasvattamaan siivet selkäänsä ja samalla tuskin uskaltaa katsoa sitä räpiköintiä oman elämän alkuun.

Kiusaamiselta kuulostaa, jos on nyt monena päivänä ollut itkuinen ja hermot kireällä. Ei ehkä kehtaa kertoa mikä on vialla. 

Vierailija kirjoitti:

Voi pientä poikaa. Onneksi äitinä välität ja haluat olla läsnä. Jutteleeko poika sulle tai isällee tai jollekin aikuiselle millaisessa tilanteessa helpoiten? Kousaamistahan nuori ei välttämättä koskaan kerro/myönnä vanhemmalleen. Ole läsnä, kuuntele ja muistuta, että äidit kestää ikäviäkin asioita, koska puhuminen auttaa. On myös paljon nuorille suunnattuja chatteja ja muita paikkoja joissa keskustella anonyymisti. Tässä yksi vaihtoehto https://www.vaestoliitto.fi/poikien-puhelin/

Ensinnäkin kiitos konkreettisesta avusta. Meillä on ollut pojan kanssa aina ihan suht läheiset välit. Isänsä kanssa samanlaiset. Joka päivä puhutaan päiväruoalla päivän kuulumiset. Ehkä sellainen kaikista syvin aste meiltä puuttuu kuitenkin -valitettavasti. Tyttären kanssa sellainen on. Olen aina sanonutkin lapsille, että äidille ja iskälle saa kaikesta kertoa, oli se mitä vaan.

Eli ruokapöydässä koko perheen voimin aina puhutaan, mutta kaksin ei oikein. Poika siinä usein tuntuu kiusaantuvan. Ap

Mitä sinä tänne kirjoitat? Mene sen lapsesi luokse.

Ope

Vierailija kirjoitti:

😟Koita se saada kertomaan mikä on. Kysy niin kauan että kertoo, ja halaa sitä paljon. Teini-ikä on välillä helvettiä.

Oma likkani sai juuri kk sitten mielialalääkityksen kun alko vajota liian syviin vesiin. Ja kun käy lukiota niin siltä tiputettiin myös jotain aineita pois kun kävi liikaa voimille. Koulu on nyt toissijanen asia, pääasia että on oma itsensä, välillä iloinenkin ja sellainen mikä on oikeesti.

Toivottavasti poikasi murhe on joku pieni ja ohimenevä, ettei mitään vakavampaa. Mutta jos on niin kertomalla voisi asiat selvitä.

Voimia ja iloa sinne toivottelen.

Ihana viesti, kiitos! Onneksi teillä on nyt paremmin asiat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

😟Koita se saada kertomaan mikä on. Kysy niin kauan että kertoo, ja halaa sitä paljon. Teini-ikä on välillä helvettiä.

Oma likkani sai juuri kk sitten mielialalääkityksen kun alko vajota liian syviin vesiin. Ja kun käy lukiota niin siltä tiputettiin myös jotain aineita pois kun kävi liikaa voimille. Koulu on nyt toissijanen asia, pääasia että on oma itsensä, välillä iloinenkin ja sellainen mikä on oikeesti.

Toivottavasti poikasi murhe on joku pieni ja ohimenevä, ettei mitään vakavampaa. Mutta jos on niin kertomalla voisi asiat selvitä.

Voimia ja iloa sinne toivottelen.

Ei tää korona-aika ole nuorillekaan helppoa kaiken muun arjen kuormittavuuden lisäksi. Ihana kuulla, että tyttösi asiaa on lähestytty lempeydellä ja ymmärryksellä - niin paljon erilaisiakin tarinoita on nähty.

Juu, raskasta on nuorillakin nyt.

Onneksi tyttöni sai apua ja nyt käy psykologilla ja luokanvalvojakin oli tosiaan viimeksi ollut paikalla ja helpotettiin sen jaksamista ja nyt saa rauhallisemmassa tahdissa opiskella. Ja jos ei jaksa tätäkään tahtia niin sitten keskeyttää jossain vaiheessa ja keksitään muuta , mutta tosiaan kyllä vieri kivi sydämeltä kun löyty joku ratkasu vihdoin, pelkäsin että tekee itselleen jotain.

Tytöllä ei ole muutenkaan helppoa, lukiossa ei sillä ole ainuttakaan kaveria, minä (äitinsä) olen syrjäytynyt monisairas jota on joutunut pienestä asti auttelemaan jne, Mutta aina tyttö on ollut sellainen positiivinen luonne ja illoinen sirkuttaja, oli hirveä nähdä kun muuttui ihan eri ihmiseksi.

Nyt oon saanut tyttäreni takaisin. Toivottavasti pysyvästi. ❤️

Ps. On tytöllä kavereita koulun ulkopuolella, onneksi.

Anteeksi off topic, mutta jos mahdollista, niin myös ferritiinin voisi mitata tytöltä. En ole varma miten pojilla vaikuttaa tai onko yleistä, että pojilla on varastorauta vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi pientä poikaa. Onneksi äitinä välität ja haluat olla läsnä. Jutteleeko poika sulle tai isällee tai jollekin aikuiselle millaisessa tilanteessa helpoiten? Kousaamistahan nuori ei välttämättä koskaan kerro/myönnä vanhemmalleen. Ole läsnä, kuuntele ja muistuta, että äidit kestää ikäviäkin asioita, koska puhuminen auttaa. On myös paljon nuorille suunnattuja chatteja ja muita paikkoja joissa keskustella anonyymisti. Tässä yksi vaihtoehto https://www.vaestoliitto.fi/poikien-puhelin/

Jatkan vielä, että oma poikani masentui kasiluokalla ja jumitti lopulta kotiin, ei lähtenyt enää kouluunkaan. Ei siinä auta kuin kuunnella, olla läsnä ja vaikka leipoa sämpylöitä (naurakaa vaan, mutta joku asia edes sai nuoren hymyilemään). Viimeaikaisten karmeiden ja traagisten tapahtumien vuoksi olisin itse nykyään hupmattavasti herkemmin miettimässä kiusausta/kiristystä tai muuta ikävää, jos nuori alkaisi vetäytyä ja itkeä. Koko sydämestäni voimia ja viisautta sinulle äitinä ja pojalle tunnetta siitä että uskaltaa kertoa mikä vaivaa.

Kurja kuulla pojastasi. Toivottavasti nyt on paremmin asiat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi pientä poikaa. Onneksi äitinä välität ja haluat olla läsnä. Jutteleeko poika sulle tai isällee tai jollekin aikuiselle millaisessa tilanteessa helpoiten? Kousaamistahan nuori ei välttämättä koskaan kerro/myönnä vanhemmalleen. Ole läsnä, kuuntele ja muistuta, että äidit kestää ikäviäkin asioita, koska puhuminen auttaa. On myös paljon nuorille suunnattuja chatteja ja muita paikkoja joissa keskustella anonyymisti. Tässä yksi vaihtoehto https://www.vaestoliitto.fi/poikien-puhelin/

Jatkan vielä, että oma poikani masentui kasiluokalla ja jumitti lopulta kotiin, ei lähtenyt enää kouluunkaan. Ei siinä auta kuin kuunnella, olla läsnä ja vaikka leipoa sämpylöitä (naurakaa vaan, mutta joku asia edes sai nuoren hymyilemään). Viimeaikaisten karmeiden ja traagisten tapahtumien vuoksi olisin itse nykyään hupmattavasti herkemmin miettimässä kiusausta/kiristystä tai muuta ikävää, jos nuori alkaisi vetäytyä ja itkeä. Koko sydämestäni voimia ja viisautta sinulle äitinä ja pojalle tunnetta siitä että uskaltaa kertoa mikä vaivaa.

Kurja kuulla pojastasi. Toivottavasti nyt on paremmin asiat! <3 joo, tuossa syy, miksi itselläkin nyt tuntosarvet on herkillä. Äidinvaistokin sanoo että nyt pitää olla tarkkana. Sinänsä syytä ei oikein ole olla huolissaan tai siis pojalla ei mitään isompia oireita ole. Mutta olemus on nuutunut ja apea eikä se ole mun poika. Kasvoissa ei näy mustelmia ja vaatteet ovat ehjät, joten ulkoisestikin kaikki ok. Silti huolettaa. Tämä eniten. Ap

Ap tarkentaa että kiusaaminen ja väkivalta pelottaa eniten. Toki myös masennusta mietin.. toivotaan että äidinvaisto olisi kerrankin väärässä

Viimeinen lause paljasti hauskasti, että taas kerran ollaan trollilla liikkeellä :D Vähän turhan selkeästi paljastit aloituksesi luonteen. Olisit vähän peitellymmin jossain sivulauseessa antanut vinkin, joka ei kaikille aukenisi ;)