Miten teidän perhe voi tämän koronan keskellä!

Vierailija kirjoitti:

Elämä on parempaa kuin ikinä ennen. Niin moni turha energiasyöppö on jäänyt pois viemästä aikaa. Työmatkat, lasten harrastuskuskaukset ja etenkin monen eri ikäihmisen luona ramppaaminen seuralaisena ja palvelijana ja valituksia kuuntelemassa... ikävä todeta, että isohko osa meidän perheen sosiaalisesta elämästä on ennen koronaa ollut muiden sanelemaa pakkososiaalisuutta, joka ei ole antanut meille yhtään mitään. Edelleen on tavattu meidän läheisiä ihmisiä ja lapset on tavanneet kavereitaan. Elämä on ihanaa ja toivottavasti koskaan ei muutu enää ennalleen! 

Ihanaa! Älkää vaan enää alkako samaan kun tavallisempi aika palaa.

Asutaan maalla joten eletään ihan normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lukiolainen alkaa olla aika masentunut. En edes muista milloin olisi hymyillyt saati nauranut. Yleensä vaan tuijottelee jonnekin kaukaisuuteen. Harmittaa ja huolettaa. Tuossa iässä pitäisi viettää elämän parasta aikaa. Nyt viettää päivät huoneessaan yksin. Iltaisin käy ehkä kävelyllä yksin. Kaikki ystävät asuvat kaukana ympäri pääkaupunkiseutua.

ikävä kuulla :( Me juteltiin lukiolaisen kanssa asiasta ja koska tilanne on nyt mikä on, kannattaa suunnata katseensa tulevaisuuteen. Aiemmin pojalla oli tavoitteena päästä vain yo-kirjoituksista keskinkertaisesti läpi pakolliset neljä ainetta kirjoittaen, mutta nyt on tavoitteena kirjoittaa seitsemästä aineesta laudatur. Onhan se tylsää, että ei voi viettää aikaansa kavereiden kanssa, mutta sen ajan voi käyttää - jos vanhemmat onnistuvat motivoimaan - johonkin hyödylliseen. Kuten vaikkapa hyviin yo-papereihin. 

Joo, kaikki vaan tähtäämään 7 ällään niin johan lähtee masennus.....

Eli kannattaa mieluummin tuijottaa seinää kuin koittaa tehdä jotain, mistä olisi tulevaisuudessa hyötyä? En nyt tarkoittanut, että kaikkien pitäisi alkaa tavoitella seitsemää laudaturia, mutta nyt voi luppoaikansa käyttää ihan hyvin opiskeluun. Tai sitten menee tapaamaan kavereitaan, ei se ole missään laissa kiellettyä. Rähmälleen tuleen makaamaan ei kuitenkaan kannata jäädä vaan keksiä jotain järkevää tekemistä. 

Luuletko oikeasti, että vakavasti masentunut ihminen VALITSEE seinään tuijottamisen? Miten pihalla voikaan olla kun elämässä ei ole mitään oikeita ongelmia? Samaa sarjaa kuin se "mene vaikka yksin kävelylle" tyyppi. Pistää oikein vihaksi, kun ongelmiin suhtaudutaan noin vähättelevästi. 

Lukiolaisen masennukseen olisi vanhempien pitänyt puuttua jo silloin, kun nuori ei vielä ollut VAKAVASTI masentunut. Ei kukaan masennu vakavasti yhdessä yössä. Pelko ja järkytys voi syntyä yhdessä yössä, mutta ei vakava masennus. Viime talvena, kun julistettiin poikkeustila, valmiuslaki otettiin käyttöön ja Uudenmaan raja suljettiin, mun lukiolaiseni säikähti asiaa niin paljon, että kieltäytyi menemästä kevään yo-kirjoituksiin. Ei pakotettu, koska eihän kirjoituksista olisi siinä mielentilassa tullut yhtään mitään. Sen sijaan alettiin käydä läpi asioita, tehdä yhdessä asioita, hakea muita vaihtoehtoja ja koittaa tehdä nuoren elämästä niin normaalia kuin vain pandemiatilanteessa on mahdollista. Ei alettu rajoittamaan nuoren elämää liikaa. Syksyn kirjoituksiin osallistuikin ihan hyvin ja nyt kirjoittaa loput. Kavereita on saanut tavata. Myös niitä, jotka asuvat bussimatkan päässä. Täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset kulkevat ihan normaalisti julkisilla töihin, kauppaan jne, joten ei lukiolaisenkaan tarvitse istua neljän seinän sisällä. Tietyt jutut on nyt olleet jonkin aikaa tauolla kuten ryhmäliikuntaharrastus, mutta sen tilalle on keksitty muita liikuntaharrastuksia. Esim Helsingissä Talin tenniskeskus on auki ja kaverin kanssa on voinut käydä pelaamassa tennistä, vaikka joukkuelajeja ei olekaan nyt voinut vähään aikaan harrastaa. 

Kulta, masennus niin kuin mikään muukaan sairaus ei ole vanhempien vallassa. Ei auta vaikka kuinka puuttuisi. Silti se oma lapsi voi sairastua. Ja sairastuu entistä pahemmin, jos vanhempi on noin tietämätön kuin sinä ja tarjoaa parantumiskeinoksi yo-kirjoituksia tai muuta turhaa. 

No sori, ymmärsin sitten ehkä väärin. Kyseisen lukiolaisen masennus ei siis olekaan johtunut pandemiatilanteesta vaan ihan jostain muusta. Koska loppujen lopuksi pandemia on rajoittanut lukiolaistenkin elämää varsin vähän. Etäkouluun siirtyminen kyllä ja joillain alueilla ryhmäharrastustoiminnan loppuminen. On kuitenkin olemassa muitakin harrastuksia kuin vain ryhmäharrastustoiminnat. Ja varmaan ne harrastuskaveritkin ovat joutuneet keksimään jotain muuta keskeytetyn harrastuksensa tilalle. Samoin luokkakaverit, kun ollaan etäopetuksessa, jotain muuta kavereiden kanssa vietettyjen välituntien tilalle. 

Ensimmäinen tummennettu kohta kumoutuu tehokkaasti heti seuraavassa lauseessa. Katsos, kun lukiolaisella elämä koostuu aika pitkälti koulusta ja harrastuksista. Kun ne pistetään mullin mallin, ei voida missään nimessä puhua "varsin vähäisestä" muutoksesta. Vain valmiiksi kotona nyhjääville koululaisille muutos ei ole tuntuva. 

Mun lukiolaisellani ei ole muuta muutosta tapahtunut kuin etäkouluun siirtyminen. Kavereitaan tapaa kuten ennenkin. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla toimii edelleen julkinen liikenne. Harrastuksetkin ovat jatkuneet koko ajan ihan normaalisti. 

Oikein hyvin, kiitos kysymästä! Kun suurimmat aikasyöpöt ovat karsiutuneet elämästä (työmatkat, tuttavavierailut, jotkut kodin ulkopuoliset harrastukset jne.), aikaa rentoutumiseen jää enemmän, ja se näkyy sopuisampana perhe-elämänä. Toivon, että tällaista elämää voisi jatkaa koronan jälkeenkin, ilman että sosiaalinen paine ajaa takaisin entiseen härdelliin ja häsläykseen. 

En valittaisi koronasta kertaakaan jos saisimme nähdä Ruotsissa asuvan miesystäväni kanssa useammin ilman karanteeneja.

Että kaikilla ei koronan takia ole edes sitä kumppania vierellä :(

Onhan tämä väsyttävää. Ei voi käydä missään eikä tavata ketään. Ei sinänsä tavallisestikaan joka päivä jaksettaisi jossakin rampata, mutta kyllä se elämää voi piristää kun voi käydä kaupassa, elokuvissa, ravintolassa syömässä, uimahallissa, kylpylöissä, hoplopissa, kirjastossa, latukahvilassa, luistinradalla, isovanhempien luona, serkkujen luona. Näissä missään ei nyt käydä, koska ovat suljettuja tai ei uskalleta koska perheessä kolminkertainen riskiryhmäläinen, joka on joutunut irtisanoutumaankin suojellakseen itseään.

En mä nyt ymmärrä, että miksi hlvetissä teidän pitää eristää teininne niiden kavereista. Hei haloo.

Vierailija kirjoitti:

En mä nyt ymmärrä, että miksi hlvetissä teidän pitää eristää teininne niiden kavereista. Hei haloo.

Olisiko siksi, että korona ei leviä? Vai onko se sinulle yksi lysti?

Meillä voidaan hyvin. Teinimme ovat hyvin järkeviä, meetit käytössä kavereiden kanssa, lisäksi liikkuvat ulkona yhdessä turvavälejä pitäen. Käyvät esim. kävelyillä tai hiihtämässä. Eivät ole koskaan olleet kovia bilettämään, joten isoa eroa ei ole. Nuorempi lapsukainen kaipaa etäkoulua, koska silloin oli helpompi keskittyä, kun ei ollut häiriöitä. Hän leikkii ulkona kavereiden kanssa. Lisäksi koko perheen voimin pelaillaan yhdessä ja vietetään aikaa. On oikeastaan nautittu tästä rauhallisuudesta. 

onneksi meidän perheessä ei ole koronaa, niin ei ole noita korona-ahdistusongelmia

Meillä voidaan oikein hyvin. Ei ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään negatiivisesti elämään koko korona, hyvä jos on edes vaikuttanut mitenkään. Uimaan jos pääsisi niin olisi kiva. 

Yritetään selvitä ja saada jotain iloa päiviin. Puolisolla syöpä ja itse teen lähityötä. Minä yritän töissä väistellä koronaa, että en vie sitä kotiin. Puoliso ei ole pystynyt edes ruokakaupassa käymään vuoteen koronan vuoksi ja hänen elämänsä rajoittuu kotiin ja hiljaisille lenkkipoluille. Hänellä on todella rankkaa.

Meille tämä aika on ollut todella raskasta. Ihmisten koronan vähättely ja asialle naureskelu pahentaa vain tätä raskautta.

Mutta yritämme. Tässä pienessä arjessa keksiä mielekästä tekemistä ja jokainen koronaton päivä on voitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vastaus näköjään sensuroitiin. No, uusi yritys:

Mun perhe on minä, N36v korkeakoulutettu ok-tuloinen helsinkiläinen. Saan nykyään kotona ja töissäkin kontrolloimattomia itkukohtauksia. Mun elämä on ihan tauolla rajoitusten vuoksi. Kesän yli jaksan katsoa, mutta jos ei helpota selvästi niin näen pelkkää mustaa, jossa en halua olla. I M -ajatus on pelottavalla tavalla alkanut konkretisoitua mielessä ja ajatuksissa joka päivä. Elämä jossa on vain työ ja ruokakauppa eikä mitään ilonaiheita eikä ketään jonka kanssa asioitaan jakaa on niin musta ajatus että tunnen luhistuvani sen alla. Mä olen elämässä lähtökohdat huomioiden erittäin hyvin menestynyt ja pärjännyt, olen jaksanut pitkälti yksin ilman toisten ihmisten tukea, mutta nyt alkaa voimat olla loppu.

saathansä nyt muuallekkin mennä ku ruokakauppaan.baaritkin auki  23 saakka.mee vaikka stoccalle. kuntosalit auki, tanssikoulut auki, itid auki, uutelaja nuuksi auki. mikä se asia on mikä sulta on rajoitettu?? 

Joo tiedän että yksin harrastettu liikunta ja kuluttaminen on sallittua. Ei ne tunnu riittävältä elämänsisällöltä. Miksi ostaisin nyt mitään en tarvitse vaatteita tms kun en käy missään, urheilukin loppuu aina kuin seinään kun tulee uusi uutinen rajoitusten jatkamisesta, miksi pitäisin itseni kunnossa kun vain olen ajassa, vailla tavoitteita tai suunnitelmia, mitään mitä odottaa

Kai kuitenkin ymmärrät, että rajoitat omaa elämääsi enemmän kuin olisi tarpeenkaan? Ei ole kiellettyä tavata läheisiä tai ystäviä. On vain suositus, että ei tavattaisi sisätiloissa isoissa porukoissa. Voit ihan hyvin mennä ystäväsi kanssa vaikka kahvilaan tai ravintolaan syömään, mutta et kerätä parinkymmenen hengen kaveriporukkaa ja mennä heidän kanssaan. Voit ihan hyvin pyytää jonkun kaverisi luoksesi kahville, mutta on suositeltavaa, että et järjestäisi mitään isoja juhlia. Tosin kotonasi saat järjestää ihan niin isot juhlat kuin mitä asuntoosi mahtuu porukkaa. Yksityiset kuntosalit ovat edelleenkin auki. Kuten myös monet muutkin yksityiset liikuntatilat. 

Itseasiassa Uudenmaan alueella on suositus, että mitään yksityistilaisuuksia ei järjestetä, ei edes perhetapahtumia. Ei siis millään henkilömäärällä. Vain muistotilaisuudet saa järjestää. https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/alueellinen-koron…

Itse olen noudattanut tätä joulukuusta asti.

Etätyöt on helpottaneet meidän arkea merkittävästi. Lapsetkin on sairastelleet tosi vähän, toki ne muutamat kotiviikot tehden etätöitä ja hoitaen samalla vähän nuhaista päiväkoti-ikäisiä on ollut rasittavia, mutta ei niitä onneksi kovin montaa ole ollut. Vähän stressaa se, että entä jos päiväkoti menee kiinni altistuksen takia ja itsekin tulee aika tarkkaan analysoitua omaa oloaan, joudun välillä käymään työpaikalla ja sinne ei voi mennä pienessäkään flunssassa. Muuten ei ole kyllä ollut merkittävää harmia, toki olisi kiva päästä matkustelemaan (ihan kotimaassakin) hyvällä omatunnolla. Meillä on täällä sikäli hyvä tilanne, että juuri mikään paikka ei ole ollut kiinni koronan takia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä voidaan hyvin. Eletään oikeastaan aivan normaalia elämää.

Sama täällä. Ihmettelen, miten niin moni tuntuu voivan pahoin perheensä kanssa omassa kodissaan. Vai ehkä mediat ja some liioittelevat - yleensähän tyytymättömät pitävät suurempaa ääntä kuin tyytyväiset.

Kyllä tuli itku näitä kommentteja lukiessa. Luulin, että olen kaikkein heikoimmassa asemassa, kun olen yksin. Olen kadehtinut perheellisiä, ketkä saavat edes puhua jollekin. Kosketuksen puute jäytää terveyttä. Onneksi auringon valo tulee nyt apuun. Syksy oli elämäni vaikein.

Viruksen hiipumisesta maailmalla ei ole minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin muunnoksia tulee toinen toisensa perään. Yksi skenaario on se, että väkiluku maapallolla tulee harvenemaan vielä tuntuvasti. Korona väsymys auttaa virusta taas levittäytymään.

Jo vuoden ajan olen seurannut mm. The Lancetia, Princetonin yliopiston julkaisuja, Johns Hopkinsia, IHME: tä. Olen tyytyväinen, että olen tehnyt niin, koska olen ollut ns. askeleen edellä siitä mitä Suomessa tiedotetaan. En koe ahdistusta tiedon ja ymmärryksen lisääntymisestä vaan koen, että siitä on ollut suuri apu.

Meillä noudatetaan aika tiukastikin rajoituksia ja suosituksia. Kun ymmärtää miksi toimii niin kuin toimii, helpottaa se kummasti oloa.

Mutta totta kai odotamme normaaliin paluuta. Välillä pinna kiristyy meillä kaikilla. Yritämme tukea toisiamme ja keksiä tässä pienentyneessä elämässä iloisia juttuja. Lapset onneksi ovat sopeutuneet tähän ja yritämme kuulla heidän ajatuksiaan ja tunteitaan herkällä korvalla jne.

Suurin riskitekijä meidän perheessä olen minä. Joudun kohtaamaan maskittomia asiakkaita lähikontaktissa pitkiäkin aikoja työpäivän aikana. Suututtaa, että minun on pakko käydä töissä, mutta asiakkailla ei ole velvollisuutta turvata minua.

Mitäs tässä. Teini masentuu, kun lukio on etäopetuksessa ja urheiluharrastus oli jonkin aikaa kokonaan tauolla ja pelejä siirtyy. Mies haki joulukuussa avioeroa.

Meille kuuluu kohtalaista. Joitakin kyläilyjä olemme uskaltaneet harrastaa viimeisen puolen vuoden aikana, jotta pää pysyisi kuosissaan. Minulla ei ole ollut omia menoja, enkä voi ajaa perhettä pois kotoa ollakseni täällä rauhassa, sillä mihin he menisivät? Välillä käydään hiljaisena aikana syömässä ravintolassa esim arki illat on olleet ravintoloissa hiljaisia/ajetaan hakemaan ruokaa jostain. Toisinaan mennääm esim su aamuna aikaisin prismaan kiertelemään "virkistäytymään".

Saunotaan melkein joka ilta, tai katsotaan leffaa. Syksyllä pelattiin paljon lautapelejä, nyt innostus jäänyt. Lapset leikkii ulkona kavereiden kanssa, ja oman pk/kouluryhmän lasten kanssa on satunnaisesti saaneet leikkiä myös sisällä.

Miehen kanssa riitoja enemmän kuin koskaan, johtunee siitä että tunnen olevani aika uupunut. Olemme vuoden aikana etääntyneet pelottavasti.toista koiraamme olen suorastaan alkanut inhoamaan, sillä joudun etäpäivinä (yli 80% työajasta) kuuntelemaan kun hän ravaa ympäri taloa ja inisee. Tekisi välillä mieli tunkea se vaikka varastoon.

Ihan ok menee. Alakoulululaiset koulussa, itse teen töitä hybridimallissa, välillä toimistolla, välillä kotona, mies tekee etätöitä.

Onneksi on töitä.

Harrastukset pyörivät. Minä ja tytär harrastetaan.

Koko perhe ulkoilee paljon, luetaan kirjoja.

Leffateatterit, teatterit, illanvietot, ulkonasyömiset ja ystäväperheiden tapaamiset jääneet.

Lapset leikkivät parin kaverin kanssa sisällä ja ulkona.