Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhat ihmiset "tyrkyttää" vanhoja tavaroitaan
31.01.2021 |
Oletteko törmännyt asiaan? Mun mummo on sellainen, että antaisi vanhoja huonekalujaan, mattoja, verhoja, astioita ym. mulle, kun ollaan muuttamassa toiseen asuntoon mieheni kanssa. Mä oon asunut omillani yli 10 vuotta, mutta edelleen sama juttu, että kaikenlaista hän olisi antamassa. Kiva, että mummo välittää, mutta kun itse haluaisin sisustaa omalla tavallani, niin hän toteaa, että hänen tavarat eivät kelpaa. Esimerkkinä oli se, että mainitsin että uuteen kotiin hankimme uuden pöydän, niin mummo oli lahjoittamassa mökiltään keittiön pöytää. Kaikenlisäksi epäilen, että mökillänsä on hometta, mutta ei mummo sitä myönnä. Siksi myös sieltä tulevat tavarat haisevat jotenkin erikoiselta.
Kommentit (96)
Minun mummoni on antanut minulle vanhoja käytettyjä pikkuhousujaan. Olisit ap tyytyväinen mummosi vanhoihin huonekaluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas otin riemuiten vastaan mummoni vintiltä niin Tampellan tekstiilejä alkuperäisessä kunnossa kuin tiikkisen keittiön pöydän tuoleineen. Pesin kaiken, käsittelin tiikkiöljyllä kalusteet ja ovat kuin uudet.
Aina Ikean voittaa. Mutta älkää te ottako mitään, ostakaa uutta- jää meille kierrätyskuningattarille enemmän!
Tuskin nuo mummojen lahjoitukset useimmiten ihanaa vintagea ovat tai tekstiilitkään käyttämättömiä design printtejä.
Vierailija kirjoitti:
Mummoni on pula-ajan kasvatti ja sen ymmärtää, että se aika sodan arvilla höystettynä oli kamalaa. Tosin hän elää sitä aikaa jotenkin vieläkin, eikä heitä juuri paljoa mitään roskiin. Ollaan keskusteltu paljonkin asiasta ja hän on erittäin hyväsydäminen auttamaan toisia, mutta samalla hän ei tule oikein ymmärtäneeksi sitä, että kaikkea tavaraa ei voi hyödyntää, esim. jos ne ovat vuositolkulla seisoneet jossain vanhassa varastossa ilman, että ne olisi suojattu kunnolla. Olen joskus nähnyt tuholaisia hänen tarjoamissaan tavaroissa, mutta hän ei ole moksiskaan. Ap
Nykymummojen pula-aika tarkoittaa sota-aikaa. Ja hekin on olleet silloin vielä lapsia. Minä olen 50-luvun alussa syntynyt ja minun lapsenlapseni on nyt juuri niitä oman pesän rakentajia, ihan alkuvaiheissaan. Minä en ole mitään pula-aikaa ikinä kokenut, vaikka kyllä kuulemma minun syntyessäni oli vielä kahvi kortilla. Mutta kyllä kaupat oli jo täynnä tavaraa eikä ruuasta puutetta.
Luulen, että kyse on vain perinteistä, joissa säästäväisyys on ollut hyve. Viimeksi Suomessa on ollut todellinen pula-aika viime vuosisadan alussa, ja se johti kapinaan. Sota-aika taas koettiin kansan yhteiseksi koettelemukseksi ja yhteiskunta yritti helpottaa tilannetta säännöstelyn keinoin, mm. elintarvike- ym. korteilla. Äitini kyllä muistaa ne paperinarukengät ja sen, että kun tuli lottahommista siviiliin, niin kaupoissa ei ollut kangasta. Niinpä jonkun aikaa näki, että nuorilla naisilla oli tansseissa joko harmaita tai sinisiä hameita tai leninkejä. Harmaat oli muokattu lottapuvuista ja siniset Suomen lipuista (tai olisiko lippukankaista, joka oli siis ainoata kangasta, jota jostakin sai). Mutta kyllä heti sodan jälkeen alkoi voimakas elpyminen.
Säästäväisyyttä meille opetettiin ihan alakoulussakin. Ja pankit jakoi lapsille säästöpossuja ja neuvottiin säästämään kaikki pienetkin kolikot.
En minä ole koskaan keräillyt narunpätkiä enkä muovikasseja, mutta en silti pidä siitä, että vielä käyttökelpoinen tavara menee täysin roskiin. En tyrkyttele kenellekään vanhoja huonekalujani, mutta mietin, miten voisin omassa kodissani niitä vielä hyödyntää.
Lapsenlapset tuntuu tarvitsevan enimmäkseen silkkaa rahaa, voidakseen sitten hankkia mitä haluavat. Maku ja muoti on muuttunut ajan saatossa niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti pahoitti mielensä kun opiskelemaan lähteneelle tyttärelleni ostettiin kaikki uutena Ikeasta. Mummolla olis ollut antaa paripuolia kippoja ja kuppeja, verhoja, lakanoita ja mattoja. Kaikki suoraan 70-80 luvulta...
Syystäkin. Sillä kaiken Ikean hinnalla olisi saanut yhden laadukkaan huonekalun. Vanhat lakanat voivat olla superlaatuisia, samoin muutkin tekstiilit. Itselläni on käytössä 70-l. aluslakanat, laatu napakkaa verrattuna nykytekstiileihin.
Noissa 7-luvun aluslakanoissa on se vika, että ne ovat liian pieniä nykyisiin sänkyihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni on pula-ajan kasvatti ja sen ymmärtää, että se aika sodan arvilla höystettynä oli kamalaa. Tosin hän elää sitä aikaa jotenkin vieläkin, eikä heitä juuri paljoa mitään roskiin. Ollaan keskusteltu paljonkin asiasta ja hän on erittäin hyväsydäminen auttamaan toisia, mutta samalla hän ei tule oikein ymmärtäneeksi sitä, että kaikkea tavaraa ei voi hyödyntää, esim. jos ne ovat vuositolkulla seisoneet jossain vanhassa varastossa ilman, että ne olisi suojattu kunnolla. Olen joskus nähnyt tuholaisia hänen tarjoamissaan tavaroissa, mutta hän ei ole moksiskaan. Ap
Nykymummojen pula-aika tarkoittaa sota-aikaa. Ja hekin on olleet silloin vielä lapsia. Minä olen 50-luvun alussa syntynyt ja minun lapsenlapseni on nyt juuri niitä oman pesän rakentajia, ihan alkuvaiheissaan. Minä en ole mitään pula-aikaa ikinä kokenut, vaikka kyllä kuulemma minun syntyessäni oli vielä kahvi kortilla. Mutta kyllä kaupat oli jo täynnä tavaraa eikä ruuasta puutetta.
Luulen, että kyse on vain perinteistä, joissa säästäväisyys on ollut hyve. Viimeksi Suomessa on ollut todellinen pula-aika viime vuosisadan alussa, ja se johti kapinaan. Sota-aika taas koettiin kansan yhteiseksi koettelemukseksi ja yhteiskunta yritti helpottaa tilannetta säännöstelyn keinoin, mm. elintarvike- ym. korteilla. Äitini kyllä muistaa ne paperinarukengät ja sen, että kun tuli lottahommista siviiliin, niin kaupoissa ei ollut kangasta. Niinpä jonkun aikaa näki, että nuorilla naisilla oli tansseissa joko harmaita tai sinisiä hameita tai leninkejä. Harmaat oli muokattu lottapuvuista ja siniset Suomen lipuista (tai olisiko lippukankaista, joka oli siis ainoata kangasta, jota jostakin sai). Mutta kyllä heti sodan jälkeen alkoi voimakas elpyminen.
Säästäväisyyttä meille opetettiin ihan alakoulussakin. Ja pankit jakoi lapsille säästöpossuja ja neuvottiin säästämään kaikki pienetkin kolikot.
En minä ole koskaan keräillyt narunpätkiä enkä muovikasseja, mutta en silti pidä siitä, että vielä käyttökelpoinen tavara menee täysin roskiin. En tyrkyttele kenellekään vanhoja huonekalujani, mutta mietin, miten voisin omassa kodissani niitä vielä hyödyntää.
Lapsenlapset tuntuu tarvitsevan enimmäkseen silkkaa rahaa, voidakseen sitten hankkia mitä haluavat. Maku ja muoti on muuttunut ajan saatossa niin paljon.
Ei tuo mummeleiden lapsena opittu säästäväisyys kuitenkaan tarkoita sitä, että jälkipolvien on pakko ottaa kaikki tarjottu materiaa vastaan, vaikka kuinka itse toivoisi näkevänsä oman ylimääräisen tavaran uusiokäytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidiltä löytyis vanhoja laadukkaita lakanoita, mutta ne on liian pieniä. Käytän vain tuplaleveitä lakanoita. Toiseksi niihin on pinttynyt tunkkainen haju kun on ollut pitkään kaapissa.
Haju lähtee kuumassa pesemällä ja lakanoita voi ommella yhteen tai jatkaa toisella kankaalla tai pitsillä.
Miksi nähdä vaivaa, kun kaupasta saa puhtaita ja valmiiksi oikean kokoisia lakanoita?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on anoppi (äiti on kuollut, ja se oli muutenkin niin köyhä kulkuri, ettei sillä ollu mitään annettavaa) joka on myös herkästi tarjoamassa kaikenlaista vanhaa, mutta se kyllä ymmärtää, kun sanotaan, ettei meille mahdu hänen isänsä tekemät huonekalut, vaikka niillä HÄNELLE onkin suuri tunnearvo. Pienempiä juttuja olen ottanut vastaan ja laittanut kiertoon, jos ei ole ollut tarvetta. Ei kysele perään.
Meillä anoppi oli jo etukäteen päättänyt, mihin mikäkin hänen tuomassa tavara sijoitetaan. Paraatipaikalle, tietysti. Jos olin siirtänyt jotain sivuun, niin heti oli kuulustelu pystyssä. Lopulta kasvatin selkärangan, keräsin romut laatikkoon. Joka ikisen. Tämän jälkeen palautin laatikon (tai kaikki kolme) anopille ja kielsi ehdottomasti tuomasta meille yhtään mitään. Poikkeuksena lasten synttärit. Muulloin saa viedä löytönsä mukanaan, vaikka se kolmen euron kirppispatsas sopisi täydellisesti meidän olkkariin. (Paitsi ettei sovi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vanhat pitkät verhot ovat tukevaa puuvillakangasta, niin hyvät aluslakanat niistä tosiaan saa, kiitos äiti! Näin hyviä lakanoita ei minulla aiemmin ole ollut, ei vaikka olen kangaskaupojakin kierrellyt. Jotkut näistä ovat maltillisen värisiä, joille on käynyt kuviolliset pussilakanat, toiset taas aitoa 1970-luvun kuviota ja niillehän taas sopivat yksiväriset pussilakanat. Hyvää laatua edelleen, vaikka niitä on käytetty vuosia ikkunoissa (erikseen kesä- ja talvivelhot -periaatteella, kuten oli tapana). Veljeni tytär teki pöytäliinan yhdestä verhosta ja esiliinan ja patalaput toisesta samanlaisesta, kauniita ovat, miehensäkin tykkää kankaasta, eivätkä ole menneet miksikään pesuissa.
Taidan olla onnekas, koska ei ole tarjottu mitään roskaa tai edes minulle tarpeetonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti pahoitti mielensä kun opiskelemaan lähteneelle tyttärelleni ostettiin kaikki uutena Ikeasta. Mummolla olis ollut antaa paripuolia kippoja ja kuppeja, verhoja, lakanoita ja mattoja. Kaikki suoraan 70-80 luvulta...
Syystäkin. Sillä kaiken Ikean hinnalla olisi saanut yhden laadukkaan huonekalun. Vanhat lakanat voivat olla superlaatuisia, samoin muutkin tekstiilit. Itselläni on käytössä 70-l. aluslakanat, laatu napakkaa verrattuna nykytekstiileihin.
No hyi. Mieti nyt kuinka monet mällit niihinkin lakanoihin on imeytynyt.
Sä et varmaan sitten pysty hotellissakaan yöpymään? Siellä on voinut olla vaikka ulk.omaalaisia samoissa lakanoissa ja kuivata samoihin pyyhkeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhat pitkät verhot ovat tukevaa puuvillakangasta, niin hyvät aluslakanat niistä tosiaan saa, kiitos äiti! Näin hyviä lakanoita ei minulla aiemmin ole ollut, ei vaikka olen kangaskaupojakin kierrellyt. Jotkut näistä ovat maltillisen värisiä, joille on käynyt kuviolliset pussilakanat, toiset taas aitoa 1970-luvun kuviota ja niillehän taas sopivat yksiväriset pussilakanat. Hyvää laatua edelleen, vaikka niitä on käytetty vuosia ikkunoissa (erikseen kesä- ja talvivelhot -periaatteella, kuten oli tapana). Veljeni tytär teki pöytäliinan yhdestä verhosta ja esiliinan ja patalaput toisesta samanlaisesta, kauniita ovat, miehensäkin tykkää kankaasta, eivätkä ole menneet miksikään pesuissa.
Taidan olla onnekas, koska ei ole tarjottu mitään roskaa tai edes minulle tarpeetonta.
Toiset panostavat tavarassa laatuun, toiset määrään. Ilmeisesti sun esivanhemmat ovat satsanneet laatuun.
Mummo antoi jonkin ihmeellisen simpukan näköisen pöytälampun, jota väitti arvokkaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuu varmaan siitä että mummojen nuoruudessa ei nuorilla ollut omilleen muuttaessaan paljon rahaa ja lahjoituksena saadut tavarat olivat arvossaan. Ei silloin myöskään sisustettu ihan samalla pieteetillä kuin nykyään, joten lahjoitetut tavarat saattoivat ainakin alkuun kelvata hyvinkin vaikkeivat olisi olleet samaa sarjaa muun kalustuksen kanssa. Kun aikanaan muutin omaan kotiin, halusi äitini lahjoittaa minulle kahvikaluston, joka oli aivan erilaista tyyliä kuin mistä itse pidin. No, otin vastaan ja käytin muutaman vuoden, kunnes ostin omat astiat oman maun mukaan.
Kierrättäkää ihmeessä sellainen tavara jota ette itse tarvitse, jos sukulaiset ei niitä halua. Turha siitä on suuttua. Huonekalut ja astiat ovat vain tavaroita, joskus ovat mieleisiä ja joskus ei. Joku toinen voi ihastua ikihyviksi löytäessään kiertoon laitetun aarteen. Minullakin on kodissani tuntemattomien taitajien tekemiä kauniita ja ainutlaatuisia käsitöitä jotka olen löytänyt kirppareilta. Minun onnekseni eivät tekijöiden perheenjäsenet niitä halunneet.
No mutta oikeassahan mummosi on siinä, ettei ne hänen tavaransa kelpaa sinulle. Se nyt on fakta, ja sen kanssa pitää sekä sinun että mummosi vaan elää.
Sano mummollesi, että se on totta, että hänen tavaransa eivät kelpaa, mutta mummo itse on kuitenkin tärkeä ja rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appiukko kantaa meille jatkuvasti vanhoja tavaroita, ilmeisesti vaimonsa käskystä. Vaimo sitten loukkaantuu verisesti, jos kaikki ei olekaan käytössä.
Kysyvät kyllä, tai mainitsevat, jos ovat tuomassa jotain. Mies on useita kertoja sanonut, että emme tarvitse, emme halua, ei kiitos, voisitteko viedä hyötykäyttöön, ei tule meillä käytettyä jne mutta ei mene perille ja tosiaan aivan väkisin tuodaan sitä tavaraa.
Suurin osa siis on tavaraa ja krääsää, mitä emme tarvitse, ja se käy meillä kääntymässä ihan turhaan kun hävittäähän mekin se tavara joudutaan - viemällä hyötykäyttöasemalle, lahjoittamalla, laittamalla roskiin tai vaikka polttamalla. Vaivansa kussakin.
Joku voisi sanoa, mikä tässä on ideana, koska turhauttaa ihan todella.
Uskokaa tai älkää mutta mun parhaat keittiöpyyhkeet ovat todella vanhoja perintöpyyhkeitä, paksuja pellavaisia. Osaa on käytetty enemmän, osaa vähemmän mutta ovat kaikki edelleen hyvän näköisiä, tekijän, äiti tai isoäiti, nimikirjaimet niissä kirjailtuna. Niistä en luovu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidiltä löytyis vanhoja laadukkaita lakanoita, mutta ne on liian pieniä. Käytän vain tuplaleveitä lakanoita. Toiseksi niihin on pinttynyt tunkkainen haju kun on ollut pitkään kaapissa.
Haju lähtee kuumassa pesemällä ja lakanoita voi ommella yhteen tai jatkaa toisella kankaalla tai pitsillä.
Miksi nähdä vaivaa, kun kaupasta saa puhtaita ja valmiiksi oikean kokoisia lakanoita?
Etkö sä pese uusia lakanoita ennen käyttöä?
Hei mä menin kerran erehdyksissäni sanomaan mun mummon kusisorsasta että "onpas kätevä", ja totesin että nyt ei tarvitse ravata yöllä veskissä. Yritin olla kohtelias.
No hän raahasi tuliaisina mulle sen saman käytetyn sorsansa seuraavalla kerralla kun tuli kylään, kun niin oli mun mielestä kätevä. :)
Vierailija kirjoitti:
Appiukko kantaa meille jatkuvasti vanhoja tavaroita, ilmeisesti vaimonsa käskystä. Vaimo sitten loukkaantuu verisesti, jos kaikki ei olekaan käytössä.
Kysyvät kyllä, tai mainitsevat, jos ovat tuomassa jotain. Mies on useita kertoja sanonut, että emme tarvitse, emme halua, ei kiitos, voisitteko viedä hyötykäyttöön, ei tule meillä käytettyä jne mutta ei mene perille ja tosiaan aivan väkisin tuodaan sitä tavaraa.
Suurin osa siis on tavaraa ja krääsää, mitä emme tarvitse, ja se käy meillä kääntymässä ihan turhaan kun hävittäähän mekin se tavara joudutaan - viemällä hyötykäyttöasemalle, lahjoittamalla, laittamalla roskiin tai vaikka polttamalla. Vaivansa kussakin.
Joku voisi sanoa, mikä tässä on ideana, koska turhauttaa ihan todella.
Mä ymmärrän sua. Itselle jää vaiva kierrättää se roska, mitä vanhemmat tai isovanhemmat roudaavat niska vääränä. Ei se tavara ole heillekään mieleen kun sen väkisin työntävät toisen kiusaksi. Miksi siis ei suoraan viedä niitä hyötykäyttöasemalle, kirpparille tai kierrätykseen? Pysyy välit kun parempana kun ei täytä lastensa kotia ylimääräisellä tavaralla, jota yksikään osapuoli ei halua.
Meillä tosiaan vielä tarkkailtiin, että kaikki roska ja p##&a tulee varmasti käyttöön. Nykyään pääsee joka tavalla helpommalla, kun välit on mennyt. Tämä tavarafarssi oli osa isompaa ongelmaa. Kun hyvää hyvyyttään vaan täytetään toisen koti, eikä yhtään arvosteta.
Mummuni antoi minulle ikivanhan naps-kukkaron. Ei saanut reuma-sormillaan avattua. Ajattelin heittää sen roskiin, mutta vilkaisin sen sisälle: siellä oli 3 tonnia viiden kympin euroja.
Alue: Aihe vapaa
Kaikille mummolle ei voi.