Lue keskustelun säännöt.
Vanhat ihmiset "tyrkyttää" vanhoja tavaroitaan
31.01.2021 |
Oletteko törmännyt asiaan? Mun mummo on sellainen, että antaisi vanhoja huonekalujaan, mattoja, verhoja, astioita ym. mulle, kun ollaan muuttamassa toiseen asuntoon mieheni kanssa. Mä oon asunut omillani yli 10 vuotta, mutta edelleen sama juttu, että kaikenlaista hän olisi antamassa. Kiva, että mummo välittää, mutta kun itse haluaisin sisustaa omalla tavallani, niin hän toteaa, että hänen tavarat eivät kelpaa. Esimerkkinä oli se, että mainitsin että uuteen kotiin hankimme uuden pöydän, niin mummo oli lahjoittamassa mökiltään keittiön pöytää. Kaikenlisäksi epäilen, että mökillänsä on hometta, mutta ei mummo sitä myönnä. Siksi myös sieltä tulevat tavarat haisevat jotenkin erikoiselta.
Kommentit (96)
Mua harmittaa kun olen saanut isoäidiltä paljon sellaisia astioita ja maljakoita, tauluja, lampetteja jne, jotka hän on itse tehnyt. Niillä ei ole sinänsä rahallista arvoa, mutta ei niitä poiskaan raaski heittää tai antaa eteenpäin. En tee niillä mitään, ne on niin vanhanaikaisia ja ne vie tilaa kaapeista, minulla on muutenkin huonosti kaappitilaa.
Hienoa kun ennen tehtiin käsitöitä paljon, mutta ne jää sitten jälkipolville pyörimään kun ei niille oikein voi tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku tykkää vanhasta tavarasta, eikä 'mummolan haju' haittaa, niin se on ok. Mutta antakaa ihmisten tehdä omat valinnat itse.
Kyllä minäkin tykkään vanhasta tavarasta, mutta sitten pitäisi koko sisustus noudattaa sitä samaa linjaa. On kamalan näköistä jos vanhaa tyylikkyyttä ja modernia pelkistettyä sekoitetaan keskenään.
Eikä minulla ole varaa sisustaa kämppäni jonkun antiikkipöydän takia kokonaan sillä tyylillä. Valitettavasti ne Ikean halppikset on mun kukkarolle sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki puhuu täällä nyt sillä tavalla nii kuin kaikilla mummoilla olisi jotain design-huonekaluja ja tekstiilejä.
Itse en edes tunnistanut suurinta osaa mummoni lasimaljakoista, jotka oli susirumia, mutta googlaamalla ne olikin Wirkkalaa ja Sarpanevaa.
Tietysi jos sinä olet se palstan teini, jonka äidillä on sotkan pyökki-kirjahylly, et tätäkään tajua.
Ja cityvihreänä ostat kertakäyttöroskaa, koska olet niin uniikki.
Mulla on anoppi (äiti on kuollut, ja se oli muutenkin niin köyhä kulkuri, ettei sillä ollu mitään annettavaa) joka on myös herkästi tarjoamassa kaikenlaista vanhaa, mutta se kyllä ymmärtää, kun sanotaan, ettei meille mahdu hänen isänsä tekemät huonekalut, vaikka niillä HÄNELLE onkin suuri tunnearvo. Pienempiä juttuja olen ottanut vastaan ja laittanut kiertoon, jos ei ole ollut tarvetta. Ei kysele perään.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa kun olen saanut isoäidiltä paljon sellaisia astioita ja maljakoita, tauluja, lampetteja jne, jotka hän on itse tehnyt. Niillä ei ole sinänsä rahallista arvoa, mutta ei niitä poiskaan raaski heittää tai antaa eteenpäin. En tee niillä mitään, ne on niin vanhanaikaisia ja ne vie tilaa kaapeista, minulla on muutenkin huonosti kaappitilaa.
Hienoa kun ennen tehtiin käsitöitä paljon, mutta ne jää sitten jälkipolville pyörimään kun ei niille oikein voi tehdä mitään.
Myyt ne facen kirppareilla. Takuulla menee kaupaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku tykkää vanhasta tavarasta, eikä 'mummolan haju' haittaa, niin se on ok. Mutta antakaa ihmisten tehdä omat valinnat itse.
Kyllä minäkin tykkään vanhasta tavarasta, mutta sitten pitäisi koko sisustus noudattaa sitä samaa linjaa. On kamalan näköistä jos vanhaa tyylikkyyttä ja modernia pelkistettyä sekoitetaan keskenään.
Eikä minulla ole varaa sisustaa kämppäni jonkun antiikkipöydän takia kokonaan sillä tyylillä. Valitettavasti ne Ikean halppikset on mun kukkarolle sopivia.
Ne sun tähtityynyt ja sisustustikkaat on kaukana tyylikkäästä
Niin tuttua. Vanha tätini on yliveto näissä. Sain aikoinaan häneltä mm. rikkonaisen pyykinkuivaustelineen ja noin 10 vuotta parvekkeella homehtuneen pöydän. Ihanaa, kun halusi köyhää opiskelijaa näin auttaa. Poiskuljetus maksoi mulle rahaa.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se olisikin vain hyväntahtoista auttamista, mutta kun kieltäytymisestä loukkaannutaan. Esimerkiksi äitini loukkaantui, kun ostin mattoja kotiini. Olisi kuulemma ollut niin paljon hänellä mattoja varastossa.
Ikävä kyllä niissä hänen matoissaan on hyvin vahva vanhan talon haju, jota äitini ei usko, ja paheksuu kun ei kelpaa.
Mutta hän on sitä sukupolvea, joka ei ole oikein oppinut omia eikä toisten rajoja. Ei hän edes halua ymmärtää, että nelikymppinen tytär voi kyllä sisustaa huushollinsa ihan miten itse haluaa kysymättä ensin äidiltä lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki puhuu täällä nyt sillä tavalla nii kuin kaikilla mummoilla olisi jotain design-huonekaluja ja tekstiilejä.
Itse en edes tunnistanut suurinta osaa mummoni lasimaljakoista, jotka oli susirumia, mutta googlaamalla ne olikin Wirkkalaa ja Sarpanevaa.
Tietysi jos sinä olet se palstan teini, jonka äidillä on sotkan pyökki-kirjahylly, et tätäkään tajua.
Ja cityvihreänä ostat kertakäyttöroskaa, koska olet niin uniikki.
Äidillä saattaa olla jossain varastossa kyllä pyökkihylly tallella. Jos saisin valita, niin suosin Iskua. Mutta sini-/punaiset maljakot ei kuulu omiin suosikkeihin. Ja tiedän, että Sarpanevat ja Wirkkalat ei ole sinipunaisia. Ymmärtänet siis mitä tarkoitan, palstan teininä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en uskalla ottaa vastaan enää kenenkään vanhaa, käytettyä ja joutilasta tavaraa/omaisuutta.
Aikoinaan miesvainaani käly MYI meille kovaan hintaan tavaroitaan (vauvan vaatteet, syöttötuolin, rattaat, pöydän, kirjahyllyn jne)
Mielestäni maksoimme käytetyistä ja likaisista tavaroista lähes uutta vastaavan hinnan, puoliso ei vain tohtinut sanoa velkaiselle siskolleen ettei me osteta heiltä mitään.
No meni muutamia kuukausia, kun käly miehensä kanssa alkoivat pyytämään tavaroitaan takaisin, he kun olivat nyt saaneet ne MYYTyÄ! Meille ne oli kuulema annettu vain lainaksi.
No hakivat osan tavaroista todellakin pois ja osasta laskuttivat meitä toistamiseen.
Tästä viisastuneena en ottanut keneltäkään mitään vastaan. Paitsi kerran tässä ollessani jo uudessa parisuhteessa ja odottaessa vauvaa toi naapuri 4 muovikassillista vauvanvaatteita, kun he eivät näitä enää tarvitse. Oli ollut viemässä niitä uffelle, mutta nähtyään raskauteni hän päättikin tuoda ne meille!
Onneksi olin ottanut opikseni vuosien tuoman viisauden. Minä pesin nuo vaatteet ja paketoin ne nätisti vaatehuoneeseen pahvilaatikoihin.
Meni 2 vuotta, kun tämä vaatelahjoittaja naapuri halusi vauvanvaatteet takaisin!! Heille kun oli tulossa iltatähti.
Vaatteensa sai viimeistä sukkaparia myöten, mutta mikä olisi ollut meteli jos olisin nuo nutut pistänyt kiertoon? Hän antaessaan painotti ettei niitä tarvitse takaisin ja kehotti viemään ne sitten uffelle.
Tämän jälkeen en ole huolinut keneltäkään mitään. Kohteliaasti olen kiittänyt tarjoiluista lahjoista tai muista muistamisista. En osta sukulaisilta mitään, en osta keneltäkään mitään käytettyä.
Ihan omillaan on paras olla ja tulla toimeen. Inhoan kiitollisuudenvelkaan jäämistä, lahja annetaan vasta lahjan toivossa.
Jos on pula-ajan nähnyt, niin ymmärrän, että pois heittäminen (tai kierrätyskeskukseen vieminen) tuntuu vaikealta, jos suvussa on joku, joka vasta sisustaa omaa kotiaan. Joillakin mummoilla tämä ei vain lakkaa siihen lapsen tai lapsenlapsen kodin perustamisvaiheeseen, vaan yhä edelleen esim. mun anoppi tyrkyttää omia tavaroitaan meille, vaikka ollaan aikaihmisiä ja asuttu nykyisessä talossakin jo vuosikaudet. Sanoo, että saadaan kieltäytyä, mutta silti selvästi harmistuu, kun kieltäydytään, kun "ei hyvä tavara kelpaa". No ei kelpaa, kun halutaan itse päättää, minkä väristä ja näköistä huonekalua meidän taloon tulee.
Täyspuisia, tukevia huonekaluja on äärimmäisen harvoin tarjolla, yleensä se on ihan jotain halpaa lastulevyä tai pikkutavaraa, mistä anoppi haluaa itse eroon työntämällä sen meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina voi mummolle sanoa "kiitos ei!" ja auttaa mummoa myymään ne tarpeettomat tavaransa kirppiksellä tai netissä.
Ja pahoittaa mummon mieli? Tsot tsot.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi( 50+) toi tavaroitaan meille. Saattoi piipahtaa kylässä, vaan tuomassa tämän kukan teille. Eikä asiasta ollut aikaisemmin ollut mitään puhetta. "mä toin teille tämmöisen..." (..............)
50+ ei ole vanha ihminen, että sinänsä ei kuulu ketjuun. Mutta tuo kuvailemasi käytös on epävakaan ja nimenomaan vanhan ihmisen käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on yleensä juuri tuosta, että se kuljetus on se ongelma. Ei haluta maksaa siitä, että romut kuljetettaisiin pois. Olisi kivempi, kun joku hakisi...
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Minä en uskalla ottaa vastaan enää kenenkään vanhaa, käytettyä ja joutilasta tavaraa/omaisuutta.
Aikoinaan miesvainaani käly MYI meille kovaan hintaan tavaroitaan (vauvan vaatteet, syöttötuolin, rattaat, pöydän, kirjahyllyn jne)
Mielestäni maksoimme käytetyistä ja likaisista tavaroista lähes uutta vastaavan hinnan, puoliso ei vain tohtinut sanoa velkaiselle siskolleen ettei me osteta heiltä mitään.No meni muutamia kuukausia, kun käly miehensä kanssa alkoivat pyytämään tavaroitaan takaisin, he kun olivat nyt saaneet ne MYYTyÄ! Meille ne oli kuulema annettu vain lainaksi.
No hakivat osan tavaroista todellakin pois ja osasta laskuttivat meitä toistamiseen.Tästä viisastuneena en ottanut keneltäkään mitään vastaan. Paitsi kerran tässä ollessani jo uudessa parisuhteessa ja odottaessa vauvaa toi naapuri 4 muovikassillista vauvanvaatteita, kun he eivät näitä enää tarvitse. Oli ollut viemässä niitä uffelle, mutta nähtyään raskauteni hän päättikin tuoda ne meille!
Onneksi olin ottanut opikseni vuosien tuoman viisauden. Minä pesin nuo vaatteet ja paketoin ne nätisti vaatehuoneeseen pahvilaatikoihin.
Meni 2 vuotta, kun tämä vaatelahjoittaja naapuri halusi vauvanvaatteet takaisin!! Heille kun oli tulossa iltatähti.Vaatteensa sai viimeistä sukkaparia myöten, mutta mikä olisi ollut meteli jos olisin nuo nutut pistänyt kiertoon? Hän antaessaan painotti ettei niitä tarvitse takaisin ja kehotti viemään ne sitten uffelle.
Tämän jälkeen en ole huolinut keneltäkään mitään. Kohteliaasti olen kiittänyt tarjoiluista lahjoista tai muista muistamisista. En osta sukulaisilta mitään, en osta keneltäkään mitään käytettyä.
Ihan omillaan on paras olla ja tulla toimeen. Inhoan kiitollisuudenvelkaan jäämistä, lahja annetaan vasta lahjan toivossa.
Tarkoitat siis sinun kälysi eikä miesvainaasi käly? Miehesi sisko siis. Mutta aika hurja tarina. Hän siis myi teille tavarat, myi ne jollekulle toiselle uudelleen ja laskutti toistamiseen teitä? Ja te maksoitte? Eikö missään vaiheessa tullut mieleen kieltäytyä tiukasti?
Hyvä kun kuitenkin opit läksysi.....
Toivoisin että olisin voinut aikoinaan ottaa mummolasta kaiken ja jopa ostaa sen koko talon. Olin liian nuori ja elämäntilanne hankala. Ikävöin kaikkea sieltä ihan haarukoista lähtien.
Vanhoja verhoja voi käyttää lakanoina jos on vaan sellaista kangasta...
Vierailija kirjoitti:
Meillä tätä samaa tekee äitini ja anoppini.
70-vuotias äitini haluasi edelleen olla päättämässä kaikesta - millainen uusi sohva on, millaiset matot olen ostanut, tyrkyttää meille kaikkea omasta mielestään hyödyllistä (viimeksi tuli taistelu siitä, että en tarvitse hopeisia salaatinottimia). Kaikki menee hyvin, kunhan teen niinkuin äitini sanoo. Lasten synttäreillä äiti yrittää varastaa show’n, kieltäytyy syömästä pitopalvelun ruokia ja tuo pöytää omansa (en ole pyytänyt). Ei oikein enää 35-vuotiaana jaksaisi tälläistä ”holhousta”. Sanottu on, ensin nätisti ja sitten vähemmän nätisti. Vastaus on huutoa ja marttyyrikuolema.
Anoppini taas kiertää kirppiksillä ja ostaa sieltä paljon. Tähän oli pakko pistää stoppi, kun toi sieltä meille kolmet lasten ulkohaalarit, joissa kaikissa oli jotain korjattavaa (rikkinäinen vetoketju, reikiä vaatteissa yms). Sanoi, että näistä saa ihan hyvät, kun vaan korjaa. Sanoin, että en ala korjata, ostan ehjiä vaatteita.
Ylipäätään tuntuu, että osan vanhemmista on jotenkin todella vaikeaa päästää aikuisista lapsistaan irti. Meillä tämä tavaran tuputtaminen on vaan yksi muoto siitä, että äitini haluaa kontrolloida elämääni kaikin mahdollisin tavoin.
Vaatteista tuli mieleen. Anoppi oli lahjoittanut miehen serkulle vinon pinon lasten vaatteita, kun serkkutyttö oli raskaana. Anoppi ei muistanut tätä, ja oli todella huolissaan kun tärkeänä olisi ne rievut tuonut meille. Serkku oli sitten muistuttanut, että ne vaatteet tuli hänelle, ja ne on vuosia sitten myyty kirppiksellä. Anoppi suuttui tästä silmittömästi! Hänen aarteensa myyty pilkkahintaan!
Anoppi on raahannut ihan järjettömän määrän tavaraa, osa ihan järkevää, loput 98% ei. Meillekin tullut rikkinäisiä, tahraista jne. Eikä sen vaatteen koon kanssa ole niin nuukaa. Toi meidän 2-vuotiaalle koon 68 bodyn, kun se oli niiiin söpö. Ihan kiva, mutta oli ihan liian pieni.
Anopilla on ollut kova paikka, kun ei olla sisustettu kotia hänen ylijäämätavaroilla. Ei, se Maija-tädin ihan itse maalaama taulu ei meidän seinää tule koristamaan, koska se on surkea tekele, eikä mulla tai miehellä ole mitään tunnesidettä tauluun, kun Maija-täti on kuollut monta vuotta ennen kuin kumpikaan meistä on edes syntynyt.
Suurin ongelma on sisustustekstiilit. Anopilla on kauhea määrä mattoja, verhoja jne. Rumia, rikkinäisiä, tahraisia. Kuulemma ei se niin nuukaa ole, vaikka valkoisessa pöytäliinassa on muutama kolikon mentävä reikä ja pizzalautasta suurempi punaviinitahra. En ole anopin kotona nähnyt kyseistä liinaa käytössä, mutta mulle sen pitäisi kelvata!
köyhä123 kirjoitti:
Vanhoja verhoja voi käyttää lakanoina jos on vaan sellaista kangasta...
Just. Niistä voi tehdä myös kangasmaskeja tai kestovessapaperia.
Aina voi mummolle sanoa "kiitos ei!" ja auttaa mummoa myymään ne tarpeettomat tavaransa kirppiksellä tai netissä.