Särö luottamukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kenelläkään neuvoa siihen, että miten voisin työstää itseni kanssa tätä turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta? Ap

Olen itse heittänyt sormuksen menemään riitatilanteessa, koska sillä hetkellä olen vain halunnut olla ilman kumppania ja riittää riitelyt ja riitoihin ajavat asiat. Ei olla erottu ja en tiedä jäikö kumppanille traumoja. Jostain se riitakin alkaa. Melko mitätön asia aiheuttamaan turvattomuutta ja epävarmuutta, koska pariskunnat selviytyy paljon rankemmistakin asioista halutessaan.

Ollaan koettu suhteessamme rankkoja asioita (mm lapsettomuushoidot koettelivat paljon), mutta niistä selvittiin koska oli luottamus toisen vierellä pysymiseen. Olenko sitten liian herkkä, mene ja tiedä, mutta minulle sormuksen riisuminen ja ero-kortin heittely istutti päähäni ajatuksen ettei toiseen enää pysty luottamaan tiukan paikan tullen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kenelläkään neuvoa siihen, että miten voisin työstää itseni kanssa tätä turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta? Ap

??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kenelläkään neuvoa siihen, että miten voisin työstää itseni kanssa tätä turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta? Ap

??

Terapia? Siis mene itse terapiaan. Siitä olisi varmasti hyötyä eniten.

Tuollaistahan se elämä on, kun on pitkään yhdessä. Aina tulee jokin särö jostain.

Sinun pitää puhua epävarmuudestasi miehelle. Miehen on tultava vastaan täydella avoimuudella. Jos ei halua, niin sitten teillä on ongelma.

No hohhoijaa taas... Jo on taas ongelmat joillakin. Jos miestä ei nappaa puhua ja sinä olet selkärangaton mustasukkainen vätys, niin eihän siinä auta muu kuin erota. Etsi ap sitten itsellesi parempi mies, jos et kerran enää mieheen luota ja riitelettekin koko ajan. Ihan turhaan sinä miestä syytät omasta saamattomuudestasi ja pahasta olostasi, vain itseään voi muuttaa.

Anna miehen mennä siis ja löytää itselleen nainen, joka ei nalkuta, epäile kaikkea ja kaikkia, joka on ihana, lämmin ja joka arvostaa myös itseään.

Minulla on vähän sama kokemus. Olemme myös olleet yhdessä 7 v ja 5 v naimisissa. Tämä tuli viime kesänä. Se vaivasi pitkään. Muutaman kerran syksyn aikana ole nostanut sen esille, ja kun uutta vastaavaa ei ole tullut, niin olen alkanut unohtaa.

Jollain tasolla se pysyy takaraivossa. Siten, ettei enää pidä tätä itsestäänselvyytenä.

Ei tässä auta muu kuin olla mahdollisimman hyvä vaimo ja toimia ”oikein”.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaistahan se elämä on, kun on pitkään yhdessä. Aina tulee jokin särö jostain.

Sinun pitää puhua epävarmuudestasi miehelle. Miehen on tultava vastaan täydella avoimuudella. Jos ei halua, niin sitten teillä on ongelma.

Pitkään yhdessä? Ap:n suhteessa ollaan vasta kuherruskuukauden loppupuolella.

Jos ap ei luota mieheen, niin se on hänen ongelma. Jos ap on epävarma kaikesta, niin ap on se joka hakee apua itselleen, miehen ei tarvitse olla mikään ap:n pään sisäisten ongelmien ratkoja ja ikuinen ymmärtäjä tai kaatopaikka. Miehelläkin pitää olla jotakin omaa elämää, ei ap voi määrätä ja valvoa hänen kaikkia tekemisiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kenelläkään neuvoa siihen, että miten voisin työstää itseni kanssa tätä turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta? Ap

Olen itse heittänyt sormuksen menemään riitatilanteessa, koska sillä hetkellä olen vain halunnut olla ilman kumppania ja riittää riitelyt ja riitoihin ajavat asiat. Ei olla erottu ja en tiedä jäikö kumppanille traumoja. Jostain se riitakin alkaa. Melko mitätön asia aiheuttamaan turvattomuutta ja epävarmuutta, koska pariskunnat selviytyy paljon rankemmistakin asioista halutessaan.

Ollaan koettu suhteessamme rankkoja asioita (mm lapsettomuushoidot koettelivat paljon), mutta niistä selvittiin koska oli luottamus toisen vierellä pysymiseen. Olenko sitten liian herkkä, mene ja tiedä, mutta minulle sormuksen riisuminen ja ero-kortin heittely istutti päähäni ajatuksen ettei toiseen enää pysty luottamaan tiukan paikan tullen. Ap

Sormuksen pois ottaminen kertoi sen, että mies ei pidä sinua enää sellaisena ihmisenä, jonka kanssa voisi loppuelämänsä jakaa. Mies ei ole enää onnellinen sinun kanssasi. Hän ei luota sinun olevan elämänsä rakkaus ja vanhuuden ystävä, vaan hän on huomannut sinun olevan aikamoinen tuuliviiri ja riidanhaastaja.

Tuosta on paha lähteä enää lujittamaan suhdetta. Olisi kannattanut miettiä suhdettaan mieheen enemmän ennen kuin alkoi jatkuvasti riitelemään. Parisuhde on kahden ihmisen suhde, mutta jos toinen ei tee omaa osaansa, se kaatuu.

Ap, älä vain usko vastauksia 27 ja 28. Jos annat näiden ajatusten itää mielessäsi, niin tulet itse tuhoamaan suhteen.

Mä olen heittänyt riidassa tuon ero-kortin. En halua eroa tai toivo sitä, rakastan miestäni. Mutta kun tilanne on ihan umpikujassa, toinen ei tunnu kykenevän minkäänlaiseen vastaantulemiseen tai ymmärrä tilannetta ollenkaan, niin se on jotenkin se perimmäisen epätoivon ilmaisu. Että erotako pitää kun sinä et käsitä tilanteen raskautta ja sitä kaikkea mitä mun päälle kaatuu, etkä yhtään auta. Meillä riidat liittyy siihen, että mä kannan vastuun tietyistä ikävistä juttuista ja mies on ns. vapaa-matkustaja näissä. Ei siis kotitöitä tms. vaan lapsen vaikea sairaus, hometalo jne. Kotitöiden epätasainen jakautuminen ja vastaavat on mulle niin pieniä asiota, ettei niistä viitsi riidellä.

Toisaalta, en mä kyllä käy laittautuneena viihteellä ilman miestä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä vain usko vastauksia 27 ja 28. Jos annat näiden ajatusten itää mielessäsi, niin tulet itse tuhoamaan suhteen.

Ap on tuhonnut sen jo.

Miehelläkin on vain yksi elämä ja ei hänen kannata hukata sitä ihmisen kanssa, joka on epävarma kaikesta. Saati sitten toisin päin. Jos ao ei voi sietää miehen joitakin juttuja, niin miksi niitä pitäisi ymmärtää?

Nyt ap siis alkaa miettimään omaa elämäänsä ja sitä minkälaista haluaisi elämänsä olevan tästä eteenpäin. Jos hän haluaa, että elämään kuuluu tuo mies, niin touhuun pitäisi tulla jotain järkeä. Riitelemällä ei hyvä tullut, joten pitäisiköhän kokeilla muita konsteja?

Jos mies haluaa leikkiä esimerkiksi keittiössä kokkia ja jättää sotkut siivoamatta, niin minä ainakin lähtisin kävelemään ihan suosiolla ja en edes yrittäisi kehitellä mitään hyvää fiilistä suhteesta. Jos kunnioitus on molemminpuolin miinuksella, niin sitten se on ja elämä jatkuu erillään. Helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen heittänyt riidassa tuon ero-kortin. En halua eroa tai toivo sitä, rakastan miestäni. Mutta kun tilanne on ihan umpikujassa, toinen ei tunnu kykenevän minkäänlaiseen vastaantulemiseen tai ymmärrä tilannetta ollenkaan, niin se on jotenkin se perimmäisen epätoivon ilmaisu. Että erotako pitää kun sinä et käsitä tilanteen raskautta ja sitä kaikkea mitä mun päälle kaatuu, etkä yhtään auta. Meillä riidat liittyy siihen, että mä kannan vastuun tietyistä ikävistä juttuista ja mies on ns. vapaa-matkustaja näissä. Ei siis kotitöitä tms. vaan lapsen vaikea sairaus, hometalo jne. Kotitöiden epätasainen jakautuminen ja vastaavat on mulle niin pieniä asiota, ettei niistä viitsi riidellä.

Toisaalta, en mä kyllä käy laittautuneena viihteellä ilman miestä.

Ihme lapsimiesten kanssa te olette perheen perustaneet. Jos puhut miehestäsi vapaamatkustajana, niin hän varmasti on sellainen oikeasti, sitä en epäile, mutta sitä ihmettelen, miksi viitsit katsoa vapaamatkustajaa? Avioliitto on vain avioliitto, ei mitään sen ihmeempää. Jos se on huono, niin poikki vain. Selitellä ei tarvitse.

Ap:n miehen reaktio oli epäreilu. Mies ymmärsi sen itsekin. Reilun riitelyn pelisääntöihin ei kuulu erolla uhkailu, se on henkistä väkivaltaa. Totta kai se lisää turvattomuutta ja siksi erolla uhkailu on voimakas ase. Silti jokainen inhimillinen ihminen tekee/sanoo elämässään joskus asioita, joita ei tarkoittanut niin pahaksi kuin se ulospäin näyttäytyi. Tässä kannattaa olla myös lempeä ja myötätuntoinen. Jos käytös jatkuu, niin sitten on vakavan mietinnän paikka.