Lue keskustelun säännöt.
Miten teillä entisillä koulukiusatuilla menee?
30.01.2021 |
Oletteko pärjänneet elämässä vai syrjäytyneet? Minun tarinani ei ole onnellinen minusta tuli vakavasti mielenterveysongelmainen ja suonensisäinen huumeidenkäyttäjä. Toki olisin voinut sairastua mt-ongelmiin varmaan ilmankin kiusaamista. Olen tosi herkkä ihminen ja koulukiusaaminen musersi mut täysin ja traumatisoi pahasti. Mutta joo miten teillä muilla kiusatuilla menee?
Kommentit (105)
Ihan hyvin. Aloin seurustella abivuotena, menin tämän saman tyypin kanssa naimisiin, rakennettiin talo ja kaksi lasta sai tulla maailmaan. Lasten ollessa pieniä opiskelin kasvatustieteen maisteriksi ja nyt olen yliopistolla töissä. Saman tyypin kanssa ollaan edelleen 29 vuoden jälkeenkin naimisissa.
Se mihin kiusaaminen tai oikeastaan koulun sosiaalisesta elämästä syrjään jättäminen vaikutti, on etten hae aktiivisesti ihmisten seuraan enkä niele pureskelematta yleisiksi totuuksiksi miellettyjä asioita. Esim. Käsitykset ilmastonmuutoksesta ja koronasta poikkeavat yleisestä katsannosta. Enemmistö ei ole aina oikeassa, jos koko luokka kiusaa ja syrjii, se ei silti tee asiasta hyväksyttävää tai oikeaa.
Tsemppiä sulle, aineista eroon pääsemisessä on iso työ, eikä elämä senkään jälkeen helppoa ole, jos ei kasvata kovaa nahkaa itsen ja maailman väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin olen pärjännyt ja menestynyt sekä työelämässä että yksityiselämässä. Totuin ulkopuolisuuteen jo pienenä ja siitä on tullut elämäntapa. En niin kaipaa ihmisten hyväksyntää ja kuljen omia polkujani pelkäämättä. Olen tasapainoinen ja osaan iloita pienistäkin asioista.
Onko kaikki naiset koulukiusattuja? Melkein kaikki julkisuudessa olevat väittää olleensa koulukiusattuja.
Lukion sain rämmittyä läpi, ainoana motivaationa päästä muuttamaan pois kotipaikkakunnalta. Opiskelukokeilut yksi toisensa jälkeen ovat kaatuneet, nykyään olen vaikean masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja täysin erakoitunut. Vaikka kuinka ajattelen että olen päässyt siitä yli, sehän tapahtui yli 30 vuotta sitten eikä mua yläasteen jälkeen enää kiusattu, ja niillä kerroilla kun olen aikuisena yrittänyt opiskella, musta on jopa pidetty ja olisin saanut kavereitakin. En varsinaisesti edes pelkää ihmisiä, en ole ujo tai häpeä itseäni, tulin sille immuuniksi jo ala-asteella. Mutta keho ei unohda - opiskelun aloittaminen laukaisee aina erilaisia fyysisiä oireita ja pahanlaatuisen unettomuuden, luokassa menen jonkinlaiseen dissosiatiiviseen kuplaan jossa en näe enkä kuule mitään, haluan vain pois. En tiedä toimisiko etäopiskelu mulla, ei ole ollut voimia kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa hyvin. Asun kivassa kaupungissa, ihana mies kumppanina, löydän iloa elämästä taas. Mutta kyllä mulla on haasteita ihmisiin luottamisessa ja työelämässä koska olen niin arka muiden kanssa. Törmään myös välillä vieläkin ihmisiin jotka yrittävät alkaa kiusata minua. Mutta liukenen paikalta koska en enää tahdo olla siinä tilanteessa koskaan. En osaa ilkeillä takaisin joten pakenen. Toki mukaviakin ihmisiä on mutta en jaksa kauheasti tutustua nykyään uusiin, on niin raskasta sellainen.
Vielä 65-vuotiaanakin kiusaaminen vaikuttaa elämääni. Olin kympin tyttö koulussa, mutta siltikään minusta ei tullut mitään. En vain uskonut itseeni enkä pyrkinyt opiskelemaan lukion jälkeen. Edelleen olen arka ihminen enkä hakeudu muiden seuraan. Asun yksin ja välttelen muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmia, päihderiippuvuus. On tässä tosin ollu paljon muutakin kuin koulukiusaaminen.
Kotouduin marraskuusta psykiatrisen sairaalan suljetulta osastolta. Ei tämä elämä herkkua ole, mutta viimeiset kuukaudet on mennyt ihan hyvin - tuntuu, että olen saanut taas otetta elämästä ja pystyn lukuisten psykoterapiajaksojen jälkeen vastustamaan itsetuhoviettiä.
Ei ole töitä, mutta olen osallistunut nyt muutamille nettilukion kursseille, aikomuksena korottaa paria YO-arvosanaa ensi syksynä ja toivottavasti päästä opiskelemaan vuonna 2022.
Juuri nyt minulla menee siis ihan hyvin, kiitos kysymästä, vaikka korona keväällä hajottikin mielen pahasti. Pelottaa, meneekö kaikki taas kohta rikki, mutta juuri nyt olen vähän sellaisessa zen-tilassa, yritän keskittyä tämänhetkiseen elämään. Ehkä tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut koulukiusattu (mitä nyt joskus härnättiin, mutta niinhän tehtiin kaikille), mutta voin vastata mieheni puolesta.
On naimisissa ja yksi lapsi, mutta minä olen ainoa ihminen jonka kanssa hän on ollut (menetti poikuutensa minulle aikuisiässä). Jonkinlainen ystäväporukka on, mutta olen huomannut tämän miesporukan tekevän aika monia asioita niin, että he jättävät mieheni ulkopuoliseksi. Mieheni on todella kiltti, mutta sosiaaliset taidot vieläkin aika hukassa. Ei juurikaan käy missään kodin ulkopuolella.
Hän on kertonut minulle aiemmin miettineensä itsemurhaa, mutta nykyään hän voi paremmin eikä yleensä puhu menneisyytensä vaikeista asioista. Välillä öisin hän kuitenkin alkaa avautumaan minulle traumoistaan, mutta tämä on todella harvinaista ja jos otan ne myöhemmin puheeksi niin hän alkaa vähättelemään niitä.
Menee ihan hyvin mutta olen koko ajan siinä hilkulla että romahdan. Huono itsetunto, päihteitä. Olin fiksu ja suoritin yliopistotutkintija peräti kaksi. Silti tyhjä ja ikuisesti katkera olo. Ulospäin näytän jees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin paitsi että ihmissuhteet ovat huonoja yhäkin elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menee ihan hyvin mutta olen koko ajan siinä hilkulla että romahdan. Huono itsetunto, päihteitä. Olin fiksu ja suoritin yliopistotutkintija peräti kaksi. Silti tyhjä ja ikuisesti katkera olo. Ulospäin näytän jees.
Itse olen romahtanut monta kertaa ja en oikein pysty olemaan romahtamatta, jos vaikka lasten elämässä tulee takapakkia. Ja niitähän tulee useinkin. Vaikka nyt olenkin yksin niin oli minullakin parisuhde, josta sain kaksi lasta.
Tyhjä olo kuvaa omaakin elämääni. Katkera en kuitenkaan ole. Tää nyt vaan on mennyt näin.
Minustakaan ei kukaan voisi päätellä, että olen aivan rikki - päinvastoin - olen kuullut, että ihmiset sanovat minua iloiseksi. Ryyppään myös ihan liikaa (yksin kotonani). Uskomatonta, mutta sekään ei näy ulospäin.
~ se 65-vuotias ~
Vierailija kirjoitti:
Kotouduin marraskuusta psykiatrisen sairaalan suljetulta osastolta. Ei tämä elämä herkkua ole, mutta viimeiset kuukaudet on mennyt ihan hyvin - tuntuu, että olen saanut taas otetta elämästä ja pystyn lukuisten psykoterapiajaksojen jälkeen vastustamaan itsetuhoviettiä.
Ei ole töitä, mutta olen osallistunut nyt muutamille nettilukion kursseille, aikomuksena korottaa paria YO-arvosanaa ensi syksynä ja toivottavasti päästä opiskelemaan vuonna 2022.
Juuri nyt minulla menee siis ihan hyvin, kiitos kysymästä, vaikka korona keväällä hajottikin mielen pahasti. Pelottaa, meneekö kaikki taas kohta rikki, mutta juuri nyt olen vähän sellaisessa zen-tilassa, yritän keskittyä tämänhetkiseen elämään. Ehkä tämä tästä.
Tällä zen-asenteella olen päässyt itsekin hyvään elämään kiinni. Asiat on loppujen lopuksi aika yksinkertaisia. Tsemppiä ja Zeniä, sinä olet tärkeä!
T. 2/14
Olen tainnut menestyä elämässäni paremmin kuin ne sinne korpipusikkoon jumahtaneet kiusaajat, jotka aloittivat lisääntymisen jo amisaikoinansa.
Olen töissä unelma-alallani, löytyy mies, oma koti ja koira. Elämme oikein mukavaa elämää, josta ei oikeastaan juuri mitään puutu. Ehkä kiusaamisen ja syrjimisen jäljet näkyvät lähinnä vähäisinä ystävyyssuhteina ja siinä että viihdyn melkein liiankin hyvin ihan vaan kotioloissa. Tosin enpä tiedä olisinkin tällainen ihan muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin. Aloin seurustella abivuotena, menin tämän saman tyypin kanssa naimisiin, rakennettiin talo ja kaksi lasta sai tulla maailmaan. Lasten ollessa pieniä opiskelin kasvatustieteen maisteriksi ja nyt olen yliopistolla töissä. Saman tyypin kanssa ollaan edelleen 29 vuoden jälkeenkin naimisissa.
Se mihin kiusaaminen tai oikeastaan koulun sosiaalisesta elämästä syrjään jättäminen vaikutti, on etten hae aktiivisesti ihmisten seuraan enkä niele pureskelematta yleisiksi totuuksiksi miellettyjä asioita. Esim. Käsitykset ilmastonmuutoksesta ja koronasta poikkeavat yleisestä katsannosta. Enemmistö ei ole aina oikeassa, jos koko luokka kiusaa ja syrjii, se ei silti tee asiasta hyväksyttävää tai oikeaa.
Tsemppiä sulle, aineista eroon pääsemisessä on iso työ, eikä elämä senkään jälkeen helppoa ole, jos ei kasvata kovaa nahkaa itsen ja maailman väliin.
Hienoa että sulla menee hyvin ja pärjäät. (: Mulla oli tuossa yli kuukausi raittiina ja sitten ajattelin että voin vähän alkoholia nauttia että "ei se niin paha oo" mutta se johti takaisin kovien huumeiden pariin. Nyt olen ollut taas 2 viikkoa ilman mitään päihteitä uutta yritystä siis kehiin. Mun kohdalla täysi raittius on ainoa vaihtoehto musta ole miksikään kohtuukäyttäjäksi.
Ap
Vapauduin juuri vankilasta. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Päihde ja mielenterveysongelmainen.
En ole pärjännyt elämässä. Olen täysin erakoitunut ja nytkin sairauslomalla. Pelkään että irtisanovat mut, sitten mulla ei olisi edes työtä sillä uuteen työhön musta ei enää ole.