Lue keskustelun säännöt.
Vaimoni minulla on suunnitelma
30.01.2021 |
https://www.huonoaiti.fi/vaimo-tiedatko-miehesi-salaisesta-suunnitelmas…
Miksi olen munaton, enkä eroa...olen itsekäs. En halua menettää yhteisasumista lapseni kanssa, haluan olla läsnä ja vaikuttaa miten lasta elätetään, kasvatetaan, jne.
Vuosi asuntolaina on maksettu, kolme vuotta lapsi on täysi-ikäinen. Voin lopettaa työnteon ja ottaa eron vaimostani. Hänellä on ollut hyvä turva elää tätä yhteistä arkea. Itse olen säästänyt ja sijoittanut ja 90% talosta on minun. Vaimoni säästöistä en tiedä, mutta eväät niihin olen ainakin antanut.
Talo ja muu omaisuus menee myyntiin ja muutan keskelle ei mitään. Minun aikani tulee. Nyt itsekkästi otan sen ajan lapseni kanssa.
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ymmärrän, miksi miehet eivät uskalla erota lasten ollessa alaikäisiä. Liian moni äiti käyttää lapsia koston välikappaleena eron jälkeen.
Isät ihan oikeutetusti pelkäävät että heidän suhteensa lapsiin katkeaa, jos uskaltaa erota vaimosta.
Toisaalta onneton avioliitto voi olla lapsille ikävä asia, näkevät miten vanhemmat ovat onnettomia ja riitelevät. Tai näkevät miten kumpikin vanhempi pettää toista tahoillaan.
Kyllä käyttää miehetkin aivan samoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti lapsensa olevan jo 15-vuotias. Sen ikäinen osaa jo itse kulkea omatoimisesti vanhemmalta toiselle oman halunsa mukaan ja sanoa, kumman luona hän haluaa asua. Jos aloittaja ei muuta hevon kuuseen asti, hän saa olla lapsensa kanssa niin paljon kuin lapsi itse haluaa.
Eri asia tosin on, haluaako olla tuollaisen isän kanssa tekemisissä.
Jos teini ei tykkää isästään, hän ei ole isän kanssa tekemisissä vaikka he asuisivat saman katon alla.
Vielä vähemmän, jos isä on puukottanut selkään teinin äitiä. Teini kun saattaa sympatiseerata enemmän sitä vanhempaa, josta enemmän pitää ja joka on häntä hoitanut.
Vanhempieni välit menivät katki, kun olin noin kymmenvuotias, mutta asuntoa ei tietenkään myyty eikä erottu, kai siitä ajatuksesta, että se on minun kotini. Teininä en sitten kestänyt yhtään olla kotona. Kun vanhemmat tulivat töistä kotiin, minä lähdin ulos ja tulin nukkuma-aikaan takaisin.
Mun mielestä olet mitätön hiiri jos aloitus on totta ja kehtaat tänne pas.... palstalle kirjoitella. Häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tyhmä ja uskoin eksän höpinöitä mm. rahapulastaan ja toisaalta säästöistään. Maksoin perheen menoja yksin vuosikaudet, lasten menot ja vaatteet maksoin aina, tein välillä kahta työtäkin että saisimme asuntolainan maksettua. Sitten tuli se päivä kun mies ilmoitti muuttavansa pois. Muutti nuoren naisen luo, olivat yhdessä rakentaneet talon. Mies oli myös ostanut kaksi asuntoa ja muutenkin kasvattanut varallisuuttaan. Mulle jäi käteen nolla euroa ja asunnonpuolikas jota milla ei ole rahaa lunastaa enkä saa lainaa, koska romahdin täysin ja jouduin pitkälle sairauslomalle joka päättyi työsuhteen päättymiseen. "Hienoa" ollut kuulla ja huomata jälkeenpäin kuinka yhteisiksi tuttaviksi luulemani henkilöt ovat nauraneet selän takana ja päin naamaa, miten onnistuneesti eksä sai kusettua mua, kuulemma todella napakymppi. Lapset ovat kärsineet etten viitsi edes puhua kun sydän särkyy. Mut ei se mitään, pääasia että mies onnistui hienosti kusetuksessaan.
Jos olitte naimisissa niin osituksessa sinulle kuuluu puolet miehen omaisuudesta. Avoliitossakin on nykyään sama jos suhde on kestänyt yli 5v ja siihen on tehty lapsia.
Ja höpsis, taas mutua niin että oikein täytyy ihmetellä, mistä naiset tätä keksivät.
Jos ei ole avioehtoa, molemmille puolisoille kuuluu puolet yhteenlasketun velattoman omaisuuden arvosta, ei siis puolet toisen omaisuudesta eikä edes niin, että vaimolle kuuluu automaattisesti kaikki oma omaisuus ja siihen lisäksi puolet miehen omaisuudesta.
Avoliitto voi olla miten pitkä tahansa, mutta se ei todellakaan tuo mitään omaisuudenjakoautomaattia mukanaan. Oikeudessa on aika usein katsottu, että ainoastaan omasta työstä luopuminen ja sillä tavalla puolison uraa edistäminen tuo korvausoikeuden, ei esimerkiksi hoitovapaalla oleminen (siltä ajalta kun saa kotihoidontuean). Vuosikorvaus oleskelusta ulkomailla ja miehen työn tukeminen edustusvaimona on alle 2000 e/v eikä 5v avoliitto ja yhteiset lapset auta yhtään siinä, että haluaa päästä käsiksi toisen omaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että nostan hattua ap:lle siitä että ajattelee viimeiseen saakka lastensa etua. 3 vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika mutta nuoren elämässä juurikin se ehkä myllertävin aika jolloin vanhempien osalta elämän olisi hyvä olla mahdollisimman vakaata.
Eihän ajattele. Muuten olisi eronnut ja muuttanut lähelle niin että teini pääsisi kylään.
Nyt on kyse vain rahasta. Ap ei halua lasta kotiinsa ja elatusmaksuja ei tarvitse maksaa kolmen vuoden päästä, siksi eroo silloin.
Ilmeisesti ap ei aio olla lapsen kanssa tekemisessä eron jälkeen kun nyt ensin näyttää lapselle mallia kylmästä liitosta.
Sellaista "lapsen etua".
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ymmärrän, miksi miehet eivät uskalla erota lasten ollessa alaikäisiä. Liian moni äiti käyttää lapsia koston välikappaleena eron jälkeen.
Isät ihan oikeutetusti pelkäävät että heidän suhteensa lapsiin katkeaa, jos uskaltaa erota vaimosta.
Toisaalta onneton avioliitto voi olla lapsille ikävä asia, näkevät miten vanhemmat ovat onnettomia ja riitelevät. Tai näkevät miten kumpikin vanhempi pettää toista tahoillaan.
Seurasin sivusta, miten "isän suhde lapseen katkesi". Ennen eroa hän ei käytännössä koskaan ollut kahden lapsensa kanssa, ei lukenut iltasatua, ei osannut pakata päiväkotireppua, vei mieluummin lapsen omille vanhemmilleen kuin oli tämän kanssa. Eron jälkeen hän halusi viikko-viikko -systeemin ja kun lastenvalvoja kysyi, onko turvaverkkoa, niin vastaus oli, että joo, lapsi menee isäviikoiksi mummolaan ja hän käy siellä tätä tapaamassa, koska on liian vastuullista yksin huolehtia 4v ikäisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tuota salailua ymmärrä, mutta muuten jokaisella on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä sellaiseksi, että pärjää yksinkin. Lasten kanssa kotiin jääminen on valinta. Se, mille alalle kouluttautuu, on valinta. Sekin on valinta, millaisen ihmisen kanssa pariutuu ja miten asioista sopii; ansaitseeko toinen enemmän ja toinen kantaa isomman vastuun kodista ja lapsista; onko yhteiset vai erilliset rahat; miten ja kenen nimiin yhteinen omaisuus hankitaan jne.
En oikeasti tunne kovinkaan paljon myötätuntoa niitä pienituloisia naisia kohtaan, jotka ovat rakentaneet elämänsä puolison tulojen varaan. Tottakai kyseessä on ollut yhteinen sopimus, mutta silti toivoisin, että tytöt ja nuoret naiset tähtäisivät omaan eikä miehen siivellä vaurastumiseen.
N58
Miehetkin voisivat vähemmän itsekkäästi miettiä omaa ammatinvalintaansa. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin mies ei voi päättää mennä työpaikkaan, jossa on pitkiä työpäiviä tai pitkiä poissaoloja kotoa. Kun mies on läsnä joka ikinen päivä tekemässä oman osansa lasten ja perheen hyväksi, niin naisella on yhtäläinen mahdollisuus tehdä täyttä työpäivää. On epäreilua, jos mes valitsee ison palkan ja jättää naisen elämään käytännössä yksinhuoltajan elämää. Reissutöiden vuoro on sitten, kun lapset alkavat olla isoja teinejä.
Nimenomaan. Nainen voisi sanoa perheenperustamisen ehdoksi, että lasten hoito jakautuu tasan. Mutta ennen kaikkea nainen voisi olla itse se, joka valitsee ison palkan. Ei miestä, jolla on iso palkka.
Vaikka mies lupaisi mitä tahansa, niin ei ole mitään takeita peruuko mies puheensa lapsen syntymän jälkeen. Jos mies ei haluakaan jäädä kotiin vanhempainvapaalle, ei miestä voi pakottaa, mutta lastakaan ei saa tuossa vaiheessa minnekään hoitoon. Turha väittää, että hoitajan voi palkata kotiin, ei miehet suostu maksamaan sellaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että nostan hattua ap:lle siitä että ajattelee viimeiseen saakka lastensa etua. 3 vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika mutta nuoren elämässä juurikin se ehkä myllertävin aika jolloin vanhempien osalta elämän olisi hyvä olla mahdollisimman vakaata.
Sinänsä voisi olla totta, mutta koska puoliso tekee tämän tekemällä lasten äidistä täyden narrin, on vaikea nähdä sitä lasten etuna; lasten etu olisi, että heillä olisi tasapainoinen taustatuki edelleen, kun muuttavat pois ja äiti, joka olisi heille hyvä äiti jatkossakin. Se, että isä systemaattisesti kusettaa, pettää ja ei arvosta tuon vertaa äitiä, käytöksellään mahdollisesti murskaa luottamuksen ihmisiin ja tulevaisuuteen noin epäreilulla tavalla, EI OLE lasten etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti lapsensa olevan jo 15-vuotias. Sen ikäinen osaa jo itse kulkea omatoimisesti vanhemmalta toiselle oman halunsa mukaan ja sanoa, kumman luona hän haluaa asua. Jos aloittaja ei muuta hevon kuuseen asti, hän saa olla lapsensa kanssa niin paljon kuin lapsi itse haluaa.
Eri asia tosin on, haluaako olla tuollaisen isän kanssa tekemisissä.
Jos teini ei tykkää isästään, hän ei ole isän kanssa tekemisissä vaikka he asuisivat saman katon alla.
Vielä vähemmän, jos isä on puukottanut selkään teinin äitiä. Teini kun saattaa sympatiseerata enemmän sitä vanhempaa, josta enemmän pitää ja joka on häntä hoitanut.
Siinä on lapsilla kestämistä, kun vanhemmat käyvät eroaan heidän kanssaan läpi. Erkaannuttaa lapset todella tehokkaasti molemmista, myös aikuiset lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tuota salailua ymmärrä, mutta muuten jokaisella on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä sellaiseksi, että pärjää yksinkin. Lasten kanssa kotiin jääminen on valinta. Se, mille alalle kouluttautuu, on valinta. Sekin on valinta, millaisen ihmisen kanssa pariutuu ja miten asioista sopii; ansaitseeko toinen enemmän ja toinen kantaa isomman vastuun kodista ja lapsista; onko yhteiset vai erilliset rahat; miten ja kenen nimiin yhteinen omaisuus hankitaan jne.
En oikeasti tunne kovinkaan paljon myötätuntoa niitä pienituloisia naisia kohtaan, jotka ovat rakentaneet elämänsä puolison tulojen varaan. Tottakai kyseessä on ollut yhteinen sopimus, mutta silti toivoisin, että tytöt ja nuoret naiset tähtäisivät omaan eikä miehen siivellä vaurastumiseen.
N58
Miehetkin voisivat vähemmän itsekkäästi miettiä omaa ammatinvalintaansa. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin mies ei voi päättää mennä työpaikkaan, jossa on pitkiä työpäiviä tai pitkiä poissaoloja kotoa. Kun mies on läsnä joka ikinen päivä tekemässä oman osansa lasten ja perheen hyväksi, niin naisella on yhtäläinen mahdollisuus tehdä täyttä työpäivää. On epäreilua, jos mes valitsee ison palkan ja jättää naisen elämään käytännössä yksinhuoltajan elämää. Reissutöiden vuoro on sitten, kun lapset alkavat olla isoja teinejä.
Nimenomaan. Nainen voisi sanoa perheenperustamisen ehdoksi, että lasten hoito jakautuu tasan. Mutta ennen kaikkea nainen voisi olla itse se, joka valitsee ison palkan. Ei miestä, jolla on iso palkka.
Vaikka mies lupaisi mitä tahansa, niin ei ole mitään takeita peruuko mies puheensa lapsen syntymän jälkeen. Jos mies ei haluakaan jäädä kotiin vanhempainvapaalle, ei miestä voi pakottaa, mutta lastakaan ei saa tuossa vaiheessa minnekään hoitoon. Turha väittää, että hoitajan voi palkata kotiin, ei miehet suostu maksamaan sellaisesta.
Jos suhde perustuu noin huonoon luottamukseen, niin miksi edes tehdä siihen lapsia? Kun yritän kuvitella tilannetta, että olisin puolison kanssa selkeästi sopinut esimerkiksi, että minä olen kotona ensimmäiset 9 kk ja hän seuraavat 9 kk (sen jälkeen lapsi laitetaan perhepäivähoitoon), niin jos mies todellakin ilmoittaisi oman hoitovuoronsa lähestyessä, että hän ei pidäkään osaansa sopimuksesta, niin olisihan se sen suuruusluokan petos, että kasvattaisin lapsen sen jälkeen mieluummin yh:na kuin hänen kanssaan.
Let's face it: monille naisille sopii se, että he pitävät hoitovapaat. Heille sopii se, että miehellä on isommat tulot. Heille sopii se, että miehen tulojen varassa heidän omakin elintasonsa paranee. Heille sopii se, että he saavat olla kotona.
Ja hyvä niin, olen ehdottomasti valinnanvapauden kannalla. Mutta siinä kohtaa, kun ero tulee, miesten on turha valittaa, etteivät saa lähihuoltajuutta ja naisten on turha valittaa elintason laskua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja meinaa, että lapsen itsenäistyminen on hyvä kohta vanhempien erota ja isän hävittää itsensä lapsensa elämästä?
Ei ole hyvä isä eikä ymmärrä nuoren itsenäistymisestä yhtään mitään. Pois muuttaessa nuori aikuinen vasta tarvitseekin sitä pesää mihin voi vähäksi aikaa palata akkuja lataamaan. Jos siinä kohtaa vanhemmat eroaa ja kotikin myydään, niin tavallisen tyhjän päälle jää.
Jos on tehnyt lapsia, niin ei se ihan siihen 18 ikävuoteen katkea se kannatteluvastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tuota salailua ymmärrä, mutta muuten jokaisella on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä sellaiseksi, että pärjää yksinkin. Lasten kanssa kotiin jääminen on valinta. Se, mille alalle kouluttautuu, on valinta. Sekin on valinta, millaisen ihmisen kanssa pariutuu ja miten asioista sopii; ansaitseeko toinen enemmän ja toinen kantaa isomman vastuun kodista ja lapsista; onko yhteiset vai erilliset rahat; miten ja kenen nimiin yhteinen omaisuus hankitaan jne.
En oikeasti tunne kovinkaan paljon myötätuntoa niitä pienituloisia naisia kohtaan, jotka ovat rakentaneet elämänsä puolison tulojen varaan. Tottakai kyseessä on ollut yhteinen sopimus, mutta silti toivoisin, että tytöt ja nuoret naiset tähtäisivät omaan eikä miehen siivellä vaurastumiseen.
N58
Miehetkin voisivat vähemmän itsekkäästi miettiä omaa ammatinvalintaansa. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin mies ei voi päättää mennä työpaikkaan, jossa on pitkiä työpäiviä tai pitkiä poissaoloja kotoa. Kun mies on läsnä joka ikinen päivä tekemässä oman osansa lasten ja perheen hyväksi, niin naisella on yhtäläinen mahdollisuus tehdä täyttä työpäivää. On epäreilua, jos mes valitsee ison palkan ja jättää naisen elämään käytännössä yksinhuoltajan elämää. Reissutöiden vuoro on sitten, kun lapset alkavat olla isoja teinejä.
Nimenomaan. Nainen voisi sanoa perheenperustamisen ehdoksi, että lasten hoito jakautuu tasan. Mutta ennen kaikkea nainen voisi olla itse se, joka valitsee ison palkan. Ei miestä, jolla on iso palkka.
Vaikka mies lupaisi mitä tahansa, niin ei ole mitään takeita peruuko mies puheensa lapsen syntymän jälkeen. Jos mies ei haluakaan jäädä kotiin vanhempainvapaalle, ei miestä voi pakottaa, mutta lastakaan ei saa tuossa vaiheessa minnekään hoitoon. Turha väittää, että hoitajan voi palkata kotiin, ei miehet suostu maksamaan sellaisesta.
Jos suhde perustuu noin huonoon luottamukseen, niin miksi edes tehdä siihen lapsia? Kun yritän kuvitella tilannetta, että olisin puolison kanssa selkeästi sopinut esimerkiksi, että minä olen kotona ensimmäiset 9 kk ja hän seuraavat 9 kk (sen jälkeen lapsi laitetaan perhepäivähoitoon), niin jos mies todellakin ilmoittaisi oman hoitovuoronsa lähestyessä, että hän ei pidäkään osaansa sopimuksesta, niin olisihan se sen suuruusluokan petos, että kasvattaisin lapsen sen jälkeen mieluummin yh:na kuin hänen kanssaan.
Let's face it: monille naisille sopii se, että he pitävät hoitovapaat. Heille sopii se, että miehellä on isommat tulot. Heille sopii se, että miehen tulojen varassa heidän omakin elintasonsa paranee. Heille sopii se, että he saavat olla kotona.
Ja hyvä niin, olen ehdottomasti valinnanvapauden kannalla. Mutta siinä kohtaa, kun ero tulee, miesten on turha valittaa, etteivät saa lähihuoltajuutta ja naisten on turha valittaa elintason laskua.
Mitä olen omaa tuttavapiiriä seurannut, niin miehille tuntuu olevan ok, että lapsi laitetaan päivähoitoon heti vanhempainvapaan päättymisen jälkeen. Äidit ovat enemmän sitä mieltä, että vauvaikäisen olisi hyvä olla kotona siihen asti, että lapsi osaa kävellä ja puhua.
Aika monessa perheessä kulut laitetaan tasan, joten miehen isommat tulot jäävät miehen itsensä hyväksi. Naiset maksavat silti isomman osan menoista, sillä miehet syövät enemmän ja päivähoitomaksu on isompi miehen tulojen vuoksi. Sen lisäksi en ole vielä tavannut perhettä, jossa mies tekisi isomman osan kotitöistä. Sellaisia on, mutta hyvin harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestä tuollainen olisi vielä kamalampaa kuin vaikka pettäminen. Jos tietäisin että puolisoni haluaa erota minusta, tekisin sen mieluummin heti nyt kuin muutaman vuoden päästä. Vähintään jos yhdessä silti elettäisiin, vaikka niiden lasten vuoksi, niin en todellakaan enää haluaisi seksiä ja läheisyyttä ihmisen kanssa, joka odottaa pääsevänsä minusta eroon, enkä tekisi muita arjen uhrauksia toisen puolesta. Veikkaan että ap:kin kuitenkin odottaa voivansa elää liitossaan loppuun saakka saaden vaimoltaan kuitenkin palvelukset normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti lapsensa olevan jo 15-vuotias. Sen ikäinen osaa jo itse kulkea omatoimisesti vanhemmalta toiselle oman halunsa mukaan ja sanoa, kumman luona hän haluaa asua. Jos aloittaja ei muuta hevon kuuseen asti, hän saa olla lapsensa kanssa niin paljon kuin lapsi itse haluaa.
Ei välttämättä. Tuossa iässä olisin ollut lojaali molemmille vanhemmille vaikka toisen luona olisin viihtynyt enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tuota salailua ymmärrä, mutta muuten jokaisella on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä sellaiseksi, että pärjää yksinkin. Lasten kanssa kotiin jääminen on valinta. Se, mille alalle kouluttautuu, on valinta. Sekin on valinta, millaisen ihmisen kanssa pariutuu ja miten asioista sopii; ansaitseeko toinen enemmän ja toinen kantaa isomman vastuun kodista ja lapsista; onko yhteiset vai erilliset rahat; miten ja kenen nimiin yhteinen omaisuus hankitaan jne.
En oikeasti tunne kovinkaan paljon myötätuntoa niitä pienituloisia naisia kohtaan, jotka ovat rakentaneet elämänsä puolison tulojen varaan. Tottakai kyseessä on ollut yhteinen sopimus, mutta silti toivoisin, että tytöt ja nuoret naiset tähtäisivät omaan eikä miehen siivellä vaurastumiseen.
N58
Miehetkin voisivat vähemmän itsekkäästi miettiä omaa ammatinvalintaansa. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin mies ei voi päättää mennä työpaikkaan, jossa on pitkiä työpäiviä tai pitkiä poissaoloja kotoa. Kun mies on läsnä joka ikinen päivä tekemässä oman osansa lasten ja perheen hyväksi, niin naisella on yhtäläinen mahdollisuus tehdä täyttä työpäivää. On epäreilua, jos mes valitsee ison palkan ja jättää naisen elämään käytännössä yksinhuoltajan elämää. Reissutöiden vuoro on sitten, kun lapset alkavat olla isoja teinejä.
Nimenomaan. Nainen voisi sanoa perheenperustamisen ehdoksi, että lasten hoito jakautuu tasan. Mutta ennen kaikkea nainen voisi olla itse se, joka valitsee ison palkan. Ei miestä, jolla on iso palkka.
Vaikka mies lupaisi mitä tahansa, niin ei ole mitään takeita peruuko mies puheensa lapsen syntymän jälkeen. Jos mies ei haluakaan jäädä kotiin vanhempainvapaalle, ei miestä voi pakottaa, mutta lastakaan ei saa tuossa vaiheessa minnekään hoitoon. Turha väittää, että hoitajan voi palkata kotiin, ei miehet suostu maksamaan sellaisesta.
Jos suhde perustuu noin huonoon luottamukseen, niin miksi edes tehdä siihen lapsia? Kun yritän kuvitella tilannetta, että olisin puolison kanssa selkeästi sopinut esimerkiksi, että minä olen kotona ensimmäiset 9 kk ja hän seuraavat 9 kk (sen jälkeen lapsi laitetaan perhepäivähoitoon), niin jos mies todellakin ilmoittaisi oman hoitovuoronsa lähestyessä, että hän ei pidäkään osaansa sopimuksesta, niin olisihan se sen suuruusluokan petos, että kasvattaisin lapsen sen jälkeen mieluummin yh:na kuin hänen kanssaan.
Let's face it: monille naisille sopii se, että he pitävät hoitovapaat. Heille sopii se, että miehellä on isommat tulot. Heille sopii se, että miehen tulojen varassa heidän omakin elintasonsa paranee. Heille sopii se, että he saavat olla kotona.
Ja hyvä niin, olen ehdottomasti valinnanvapauden kannalla. Mutta siinä kohtaa, kun ero tulee, miesten on turha valittaa, etteivät saa lähihuoltajuutta ja naisten on turha valittaa elintason laskua.
Mitä olen omaa tuttavapiiriä seurannut, niin miehille tuntuu olevan ok, että lapsi laitetaan päivähoitoon heti vanhempainvapaan päättymisen jälkeen. Äidit ovat enemmän sitä mieltä, että vauvaikäisen olisi hyvä olla kotona siihen asti, että lapsi osaa kävellä ja puhua.
Aika monessa perheessä kulut laitetaan tasan, joten miehen isommat tulot jäävät miehen itsensä hyväksi. Naiset maksavat silti isomman osan menoista, sillä miehet syövät enemmän ja päivähoitomaksu on isompi miehen tulojen vuoksi. Sen lisäksi en ole vielä tavannut perhettä, jossa mies tekisi isomman osan kotitöistä. Sellaisia on, mutta hyvin harvassa.
Valintoja, valintoja.
Ja nainen voisi myös valita itseään pienituloisemman miehen.
N58
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä ihan hyvä parisuhde malli on vaikka se ei olekaan suuria elkeitä pusuineen ja haleineen. Puhutaan paljon, kunnioitetaan ja vietetään sitä aikaa yhdessä.
ApMikä siinä vaimossa sitten niin vikana on?
Laiskuus, ei innostu mistään uudesta ja joustaton.
ApNyt homo paljastit itses. Kyllä ne lapsetkin sinut hylkäävät, kun totuus tulee ilmi.
Sitä murehditaan sitten. Nyt olen antanut hänelle aikaa, harrastuksen ja esimerkin miten perheestä huolehtiminen on molempien vanhempien vastuulla, ei vain äidin. Hän on myös innokas kokkaaja minun rinnalla, jne. Hänellä on hyvä pohja, koulu sujuu, hän on harrastuksensa parhaimpia, hänellä on fiksu kaveripiiri. Häntä on myös ohjattu itsenäisyyteen ja aikuisuuteen. Olen ylpeä hänestä ja aika näyttää mitä kasvatus on hänelle periyttänyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti lapsensa olevan jo 15-vuotias. Sen ikäinen osaa jo itse kulkea omatoimisesti vanhemmalta toiselle oman halunsa mukaan ja sanoa, kumman luona hän haluaa asua. Jos aloittaja ei muuta hevon kuuseen asti, hän saa olla lapsensa kanssa niin paljon kuin lapsi itse haluaa.
En halua lastani asemaan, jossa hänen tulisi päättää kummalle hän on lojaali. Ja mitä, jos hän valitsee minut? Vien äidiltä lapsen?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti lapsensa olevan jo 15-vuotias. Sen ikäinen osaa jo itse kulkea omatoimisesti vanhemmalta toiselle oman halunsa mukaan ja sanoa, kumman luona hän haluaa asua. Jos aloittaja ei muuta hevon kuuseen asti, hän saa olla lapsensa kanssa niin paljon kuin lapsi itse haluaa.
En halua lastani asemaan, jossa hänen tulisi päättää kummalle hän on lojaali. Ja mitä, jos hän valitsee minut? Vien äidiltä lapsen?
ApSinähän et pysty yksin vaikuttamaan siihen miten lapsesi tai vaimosi tulee suhtautumaan ja menevätkö asiat hyvin vai huonosti. Lapsi ei ole aikuinen kahdeksantoistavuotiaana ja kolmekymppisetkin voivat reagoida vanhempiensa eroon.
P.S. Häiritsee tuo otsikon pilkkuvirhe, otsikko ei ole nyt järjellinen.
Nimenomaan. Nainen voisi sanoa perheenperustamisen ehdoksi, että lasten hoito jakautuu tasan. Mutta ennen kaikkea nainen voisi olla itse se, joka valitsee ison palkan. Ei miestä, jolla on iso palkka.