Lue keskustelun säännöt.
Miten pitäisi toimia, kun vanhat traumat ovat alkaneet tulla mieleen?
29.01.2021 |
Ajatukset syövyttävät mielen ja tekevät olon alkakuloiseksi ja surulliseksi. Miten näistä ajatuksista pääsisi eroon? Vai eikö pääse? Miten ne kannattaisi käsitellä?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia, ja sitten se, että vaikuttaa niihin omiin ajatuksiin.
Jos tulee huonoja ajatuksia, niin valitsee tietoisesti olla miettimättä niitä.
Itseäni myös lohduttanut se, ettää ymmärtää, ettei menneelle voi mitään. Niinpä siihen ei kannata kuluttaa niin paljon energiaaJuuri ajatusten tukahduttaminen on kaikista haitallisin muoto. Parempi ok hyväksyä ajatukset ja vaikka kirjoittaa ne ylös ja kertoa niistä jollekin.
Ei niitä tarvi tukahduttaa mutta kun ne on kerran ajateltu läpi niitä on ihan turha enää sen jälkeen vatvoa. Useimmat terapiat ovatkin mielestäni väärässä kun jankkaavat ja jankkaavat käymään läpi koko hommaa uudestaan ja uudestaan. Tapahtunut ei muutu, käsittele se, katso tilanne joka osapuolen kantilta, siirry eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon pyöritellyt vanhoja traumoja kohta 9 vuotta itsekseni. Aamuyöt ovat loistavaa aikaa vanhan sonnan tonkimiseen. Prosessi on ollut pitkä ja kivulias, mutta on siinä ollut jotain hyvääkin. Ymmärrän nyt paremmin niitä, jotka traumani ovat aiheuttaneet, mutta ymmärrän myös sen, ettei minun tarvitse hyväksyä sitä, mitä minulle tehtiin. Samalla meni uusiksi koko tähänastisen identiteettini perusta - ja nyt yritän saada selville, kuka minä oikeastaan olen. Niin hyvin lapsuuden ja teini-iän kasvuympäristöni sai minuuteni tukahdutettua, että on ollut vähän surullista huomata vasta nyt 5-kymppisenä, miten olenkin itse asiassa aika skarppi mimmi. Kyllä täältä tuhkasta vielä noustaan. Vielä en ole perillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä asettua itsesi ulkopuolelle tilannetta tarkkailemaan kuin olisit videopelihahmo. Joskus ihmiset vahingoittavat toisiaan tahattomasti. Joskus tahallaan. Jos joku vahingoitti sua tahallaan, se on zaskapää. Ei ole sun ongelma että joku haluaa elää elämänsä kuspäänä ja on huono vanhempi tai puoliso tai mitä nyt vaan. Ei ollut sun syytä.
Ja seuraavan kerran kun tämä tilanne pulpahtaa sun mieleen, ajattelet "olen käsitellyt tämän jo, ei ole mun ongelma enää", ja siirryt ajattelemaan ihan muita. Tämä vaatii vähän harjoitusta. Laita aivojen arkistoon joku erittäin kiva ajatus ja heti jos meinaat alkaa vielä velloa siinä traumassa vaihdat tähän kivaan ajatukseen.
Aika vaarallinen ehdotus, jos ihmisellä on trauman takia dissosiatiivisia oireita.
No oletetaanko nyt sitten vaikka että niitä dissosiatiivisia oireita ei ole ja että tämä henkilö on tarpeeksi "ehjä" ehdottamaani ajatusmalliin.
Hohhoijjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia, ja sitten se, että vaikuttaa niihin omiin ajatuksiin.
Jos tulee huonoja ajatuksia, niin valitsee tietoisesti olla miettimättä niitä.
Itseäni myös lohduttanut se, ettää ymmärtää, ettei menneelle voi mitään. Niinpä siihen ei kannata kuluttaa niin paljon energiaaJuuri ajatusten tukahduttaminen on kaikista haitallisin muoto. Parempi ok hyväksyä ajatukset ja vaikka kirjoittaa ne ylös ja kertoa niistä jollekin.
Ei niitä tarvi tukahduttaa mutta kun ne on kerran ajateltu läpi niitä on ihan turha enää sen jälkeen vatvoa. Useimmat terapiat ovatkin mielestäni väärässä kun jankkaavat ja jankkaavat käymään läpi koko hommaa uudestaan ja uudestaan. Tapahtunut ei muutu, käsittele se, katso tilanne joka osapuolen kantilta, siirry eteenpäin.
Ahem.... joillakin ne traumat on niin vaikeita, ettei niitä tahdonvoimalla saa omasta mielestään lakaistua pois. Usein tilanne on sellainen, ettei potilas traumansa vuoksi pysty edes ajattelemaan koko asiaa, mutta hänen psyyke ja fyysinen puoli reagoi traumaan tavoilla, jotka tekevät elämästä sietämätöntä. Tällöin ei ole pienintäkään apua siitä, että potilaalle sanoo, ettei kannata jankata asioita. Esim. sodassa traumatisoituneet + vakavaa sek suaalista ja fyysistä vä kiva ltaa lapsena kärsineet.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon pyöritellyt vanhoja traumoja kohta 9 vuotta itsekseni. Aamuyöt ovat loistavaa aikaa vanhan sonnan tonkimiseen. Prosessi on ollut pitkä ja kivulias, mutta on siinä ollut jotain hyvääkin. Ymmärrän nyt paremmin niitä, jotka traumani ovat aiheuttaneet, mutta ymmärrän myös sen, ettei minun tarvitse hyväksyä sitä, mitä minulle tehtiin. Samalla meni uusiksi koko tähänastisen identiteettini perusta - ja nyt yritän saada selville, kuka minä oikeastaan olen. Niin hyvin lapsuuden ja teini-iän kasvuympäristöni sai minuuteni tukahdutettua, että on ollut vähän surullista huomata vasta nyt 5-kymppisenä, miten olenkin itse asiassa aika skarppi mimmi. Kyllä täältä tuhkasta vielä noustaan. Vielä en ole perillä.
On vielä viiskyt vuotta olla se oma aito itsesi! Tsemppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä asettua itsesi ulkopuolelle tilannetta tarkkailemaan kuin olisit videopelihahmo. Joskus ihmiset vahingoittavat toisiaan tahattomasti. Joskus tahallaan. Jos joku vahingoitti sua tahallaan, se on zaskapää. Ei ole sun ongelma että joku haluaa elää elämänsä kuspäänä ja on huono vanhempi tai puoliso tai mitä nyt vaan. Ei ollut sun syytä.
Ja seuraavan kerran kun tämä tilanne pulpahtaa sun mieleen, ajattelet "olen käsitellyt tämän jo, ei ole mun ongelma enää", ja siirryt ajattelemaan ihan muita. Tämä vaatii vähän harjoitusta. Laita aivojen arkistoon joku erittäin kiva ajatus ja heti jos meinaat alkaa vielä velloa siinä traumassa vaihdat tähän kivaan ajatukseen.
Aika vaarallinen ehdotus, jos ihmisellä on trauman takia dissosiatiivisia oireita.
No oletetaanko nyt sitten vaikka että niitä dissosiatiivisia oireita ei ole ja että tämä henkilö on tarpeeksi "ehjä" ehdottamaani ajatusmalliin.
Hohhoijjaa.
Hohhoijaa itsellesi vain. Mielestäni on asiatonta antaa tuollaisia ohjeita, jos ei ota huomioon mahdollisia haittavaikutuksia. Siksi vain asiantuntijoiden kannattaisi neuvoa näissä tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia, ja sitten se, että vaikuttaa niihin omiin ajatuksiin.
Jos tulee huonoja ajatuksia, niin valitsee tietoisesti olla miettimättä niitä.
Itseäni myös lohduttanut se, ettää ymmärtää, ettei menneelle voi mitään. Niinpä siihen ei kannata kuluttaa niin paljon energiaaJuuri ajatusten tukahduttaminen on kaikista haitallisin muoto. Parempi ok hyväksyä ajatukset ja vaikka kirjoittaa ne ylös ja kertoa niistä jollekin.
Ei niitä tarvi tukahduttaa mutta kun ne on kerran ajateltu läpi niitä on ihan turha enää sen jälkeen vatvoa. Useimmat terapiat ovatkin mielestäni väärässä kun jankkaavat ja jankkaavat käymään läpi koko hommaa uudestaan ja uudestaan. Tapahtunut ei muutu, käsittele se, katso tilanne joka osapuolen kantilta, siirry eteenpäin.
Ahem.... joillakin ne traumat on niin vaikeita, ettei niitä tahdonvoimalla saa omasta mielestään lakaistua pois. Usein tilanne on sellainen, ettei potilas traumansa vuoksi pysty edes ajattelemaan koko asiaa, mutta hänen psyyke ja fyysinen puoli reagoi traumaan tavoilla, jotka tekevät elämästä sietämätöntä. Tällöin ei ole pienintäkään apua siitä, että potilaalle sanoo, ettei kannata jankata asioita. Esim. sodassa traumatisoituneet + vakavaa sek suaalista ja fyysistä vä kiva ltaa lapsena kärsineet.
Kyllä. Enkä sanonut että tahdonvoimalla lakaistaan mitään pois, vaan että aivot aktiivisesti pakotetaan eri reitille niin ettei ajatukset itsestään lähde sille ahdistavalle raiteelle. Tietenkin tosi vakavat tapaukset on eri juttu.
Täällä jos ehdottaa yhtään mitään muuta kuin että sille psykiatrille puhutaan vuosikymmenet niistä traumoista, tulee heti vastamyrsky. Mielestäni useat terapiamuodot ovat vanhentuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä asettua itsesi ulkopuolelle tilannetta tarkkailemaan kuin olisit videopelihahmo. Joskus ihmiset vahingoittavat toisiaan tahattomasti. Joskus tahallaan. Jos joku vahingoitti sua tahallaan, se on zaskapää. Ei ole sun ongelma että joku haluaa elää elämänsä kuspäänä ja on huono vanhempi tai puoliso tai mitä nyt vaan. Ei ollut sun syytä.
Ja seuraavan kerran kun tämä tilanne pulpahtaa sun mieleen, ajattelet "olen käsitellyt tämän jo, ei ole mun ongelma enää", ja siirryt ajattelemaan ihan muita. Tämä vaatii vähän harjoitusta. Laita aivojen arkistoon joku erittäin kiva ajatus ja heti jos meinaat alkaa vielä velloa siinä traumassa vaihdat tähän kivaan ajatukseen.
Aika vaarallinen ehdotus, jos ihmisellä on trauman takia dissosiatiivisia oireita.
No oletetaanko nyt sitten vaikka että niitä dissosiatiivisia oireita ei ole ja että tämä henkilö on tarpeeksi "ehjä" ehdottamaani ajatusmalliin.
Hohhoijjaa.
Hohhoijaa itsellesi vain. Mielestäni on asiatonta antaa tuollaisia ohjeita, jos ei ota huomioon mahdollisia haittavaikutuksia. Siksi vain asiantuntijoiden kannattaisi neuvoa näissä tilanteissa.
No tämä toimii itselleni. Mielestäni en ole asiaton. Asiantuntijoilta tulee aina vain se neuvo että vatvotaanpa tätä seuraavat sata vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia, ja sitten se, että vaikuttaa niihin omiin ajatuksiin.
Jos tulee huonoja ajatuksia, niin valitsee tietoisesti olla miettimättä niitä.
Itseäni myös lohduttanut se, ettää ymmärtää, ettei menneelle voi mitään. Niinpä siihen ei kannata kuluttaa niin paljon energiaaJuuri ajatusten tukahduttaminen on kaikista haitallisin muoto. Parempi ok hyväksyä ajatukset ja vaikka kirjoittaa ne ylös ja kertoa niistä jollekin.
Joo, on se niinkin.
Mutta esimerkiksi jos minulle tulee joku todella epämieluisa muisto menneisyydestä, esim olen nolannut itseni tosi pahasti ja iskee kauhea häpeä, niin itseäni on auttanut sen ymmärtäminen, että hei, ihan turha mun on tästä ahdistua tai mielessäni vatvoa, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja se meni jo, vaikka kuinka sitä mielessä pyöeittelisi niin se ei tule asiaa auttamaan, pahentaa vain. ~sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon pyöritellyt vanhoja traumoja kohta 9 vuotta itsekseni. Aamuyöt ovat loistavaa aikaa vanhan sonnan tonkimiseen. Prosessi on ollut pitkä ja kivulias, mutta on siinä ollut jotain hyvääkin. Ymmärrän nyt paremmin niitä, jotka traumani ovat aiheuttaneet, mutta ymmärrän myös sen, ettei minun tarvitse hyväksyä sitä, mitä minulle tehtiin. Samalla meni uusiksi koko tähänastisen identiteettini perusta - ja nyt yritän saada selville, kuka minä oikeastaan olen. Niin hyvin lapsuuden ja teini-iän kasvuympäristöni sai minuuteni tukahdutettua, että on ollut vähän surullista huomata vasta nyt 5-kymppisenä, miten olenkin itse asiassa aika skarppi mimmi. Kyllä täältä tuhkasta vielä noustaan. Vielä en ole perillä.
Halusin vaan laittaa ❤️ sulle. Itse myös nyt siinä vaiheessa kun lapsuuden ja nuoruuden rakennelmat alkaa sortua ja etsin palasia sieltä raunioista.
Olet kuin minä. Nyt monet yli 30 vuoden takaiset asiat elämässä tulevat eteen miettien ja niitä mietin, miten olisikaan pitänyt tehdä toisin ja sanoa toisin. Niitä pohdin, oli hyvää, mutta oli paljon ikävää. Nyt silti mietin, että en olisi tässä ja tässä suhteessa, jos ei niitä kipuja tai iloja olisi kohdattu. Nyt ollaan tässä ja kaikki on mitä parhain ja rakkaus päälle❤️. Pitää varmaan antaa olla, unohtaa ja mennä eteenpäin, kun mitään ei voida kumminkaan menneisyydestä muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiat on ihan p-skaa noin pääsääntöisesti. Se mitä ihminen tarvitsee on tuuria. :( Tuuria siten että tapaa oikeat ihmiset joiden kanssa synkkaa ja saa oikeita oivalluksia omaan elämään.
Mulla on sitten kahdesti elämässä ollut hyvä tuuri, koska kumpikin terapeutti oli todella hyvä ja osasi lukea minua ihmisenä niin, että osasi nopeasti reagoida juttuihini tavoilla, joista oli todella paljon hyötyä.
Sitten sinulla oli tuuria ja peukut siitä. 5-6 terapeuttia oli mulla eikä siitä nyt mainittavampaa hyötyä ollut. Minulla oli huono tuuri. He heijasti omia ongelmiaan minuun ja koin sen vähän vaivaannuttavaksi kun itse olin aika kiltti ja yritin keskustella.
Vai olenko oikeasti jotenkin kaheli eikä kellään muulla ole sitä kokemusta että terapeutti tarvitsisi apua melkein enemmän kuin itse?
No siis kyllähän mä kävin monella terapeutilla etukäteen ns. kokeilukäynnillä ja moni karsiutui pois, ennen kuin sopiva löytyi. Mutta löytyi kumminkin, kahdesti. Ns. laatutaso kyllä vaihteli hurjan paljon.
Jep. Aika yllättävää millaiset ihmiset hakeutuu terapeuteiksi. En olisi ennalta arvannut.
Toisaalta terapiaan varmaan hakeutuu niin iso joukko tosi rasittavia ihmisiä että en oikeasti ymmärrä miten mikään palkka tai kutsumus kattaa kaiken sen. Jättäydyin terapiasta pois ja päätin vain itse järjestää asiat ja potea pipit pois. Minua lähtökohtaisesti ärsyttää kaikki ihmiset jotka katsoo oikeudekseen saada "palvelua" millä ehdoilla tahansa ja käyttäytyä ja toimia itse miten tahansa. Se että yhteiskunta maksaa jonkun kalliin terapeutin palkan ja potilas ei älyä sen arvoa on ihan käsittämätöntä. Tiedetään, juuri haukuin terapeutit lyttyyn. Jos siitä terapiasta ei saa mitään apua niin pitäisi lopettaa se mitä pikimmiten ja miettiä jotain muuta ratkaisua. Verovaroja ei saa törsäillä ja haukkua vielä systeemiä päälle. Suomi on ihan paapola verrattuna koko muuhun maailmaan. Menkää nyt johonkin Ugandaan ja huudelkaa diagnoosejanne siellä... good luck.
Nämä jotka sanovat ettei tukahduttaminen auta, niin olen osaksi samaa mieltä. Mutta miksi se pitää viedä niin överiksi? Eihän se, että tiedostaa omaa ajatteluaan tarkoita ajatuksien tukahduttamista.
Se on päin vastoin oma-apua, joka on ihan välttämätöntä toipumisen eteen.
Ei se terapeuttikaan ole mikään ihmeiden tekijä. Itse täytyy ihmisen oppia ajattelemaan uudella tavalla.
Se ei ole ajatuksien tukahduttamista jos niitä ajatuksiaan ja tunteitaan oppii kyseenalaistamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku muu täällä suositteli Katja Myllyviitan kirjaa Häpeän hoito. Tunnistan ainakin itseni kirjasta todella hyvin.
En tosin ole vielä päässyt siihen kohtaan äänikirjaa että kuulisin onko hänellä jotain kantaa siihen että elämässä on yhä turvallisuutta uhkaavia tekijöitä läsnä eikä ole pelkistä omista ajatuksista kyse ja vähän tuota olen ihmetellyt.
Mutta jokatapauksessa auttaa hahmottamaan mistä traumaoireilussa on kyse. Sillä varauksella että ei lakkaa suojelemasta itseään sinä aikana kun käsittelee traumoja tai usko että kaikki pelot yms on mentaalisia ja suojautumismekanismien tarve ohi jos elämässä vielä on sairaita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Joku muu täällä suositteli Katja Myllyviitan kirjaa Häpeän hoito. Tunnistan ainakin itseni kirjasta todella hyvin.
En tosin ole vielä päässyt siihen kohtaan äänikirjaa että kuulisin onko hänellä jotain kantaa siihen että elämässä on yhä turvallisuutta uhkaavia tekijöitä läsnä eikä ole pelkistä omista ajatuksista kyse ja vähän tuota olen ihmetellyt.
Mutta jokatapauksessa auttaa hahmottamaan mistä traumaoireilussa on kyse. Sillä varauksella että ei lakkaa suojelemasta itseään sinä aikana kun käsittelee traumoja tai usko että kaikki pelot yms on mentaalisia ja suojautumismekanismien tarve ohi jos elämässä vielä on sairaita ihmisiä.
Turvallisuus on illuusio. Katsokaa tämä:
Niin. Kukaan ei voi tälle yhtään mitään. Ei terapeuttinne, kaikkein vähiten valtiovalta. Ymmärtäkää ihmiskunnan rajat. Sitten voitte vapautua keskittymään NYKYhetkeen ja käyttää sen parhaiten. Kaikki muu on silkkaa tuhlausta.
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka sanovat ettei tukahduttaminen auta, niin olen osaksi samaa mieltä. Mutta miksi se pitää viedä niin överiksi? Eihän se, että tiedostaa omaa ajatteluaan tarkoita ajatuksien tukahduttamista.
Se on päin vastoin oma-apua, joka on ihan välttämätöntä toipumisen eteen.
Ei se terapeuttikaan ole mikään ihmeiden tekijä. Itse täytyy ihmisen oppia ajattelemaan uudella tavalla.Se ei ole ajatuksien tukahduttamista jos niitä ajatuksiaan ja tunteitaan oppii kyseenalaistamaan.
En nyt tiedä mihin kommenttiin viittaat mutta psykologisen oireilun hoidossa tukahduttaminen tarkoittanee yleensä sitä että kohtaamisen sijaan kiertää ongelmat erilaisia defenssejä yms kuten tukahduttamista käyttämällä.
Se että alkaa tarkastella omaa toimintaa kriittisesti ei mielestäni ole tukahduttamista?
Ja tukahduttaminenkin tosiaan on inhimillinen selviytymiskeino. Ei kaikki tilanteet ole turvallisia ja mahdollisia siihen eikä aina ole voimavaroja että alkaa kaivaa traumoja esiin.
Mutta yleensä oireilu on merkki siitä että jossain on jotain mikä vie energiaa kohtuuttomasti ja pyrkii jo senkin takia pintaan. Silloin monet päättelee että jos suinkin mahdollista ja tilanne sallii, voisi olla hyvä katsoa mistä on kyse ettei tukahdutettu ongelma ota elämää haltuun.
Porukka alaklikkaa asteroideja... ok. Onnea. See if they care.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiat on ihan p-skaa noin pääsääntöisesti. Se mitä ihminen tarvitsee on tuuria. :( Tuuria siten että tapaa oikeat ihmiset joiden kanssa synkkaa ja saa oikeita oivalluksia omaan elämään.
Mulla on sitten kahdesti elämässä ollut hyvä tuuri, koska kumpikin terapeutti oli todella hyvä ja osasi lukea minua ihmisenä niin, että osasi nopeasti reagoida juttuihini tavoilla, joista oli todella paljon hyötyä.
Sitten sinulla oli tuuria ja peukut siitä. 5-6 terapeuttia oli mulla eikä siitä nyt mainittavampaa hyötyä ollut. Minulla oli huono tuuri. He heijasti omia ongelmiaan minuun ja koin sen vähän vaivaannuttavaksi kun itse olin aika kiltti ja yritin keskustella.
Vai olenko oikeasti jotenkin kaheli eikä kellään muulla ole sitä kokemusta että terapeutti tarvitsisi apua melkein enemmän kuin itse?
No siis kyllähän mä kävin monella terapeutilla etukäteen ns. kokeilukäynnillä ja moni karsiutui pois, ennen kuin sopiva löytyi. Mutta löytyi kumminkin, kahdesti. Ns. laatutaso kyllä vaihteli hurjan paljon.
Jep. Aika yllättävää millaiset ihmiset hakeutuu terapeuteiksi. En olisi ennalta arvannut.
Toisaalta terapiaan varmaan hakeutuu niin iso joukko tosi rasittavia ihmisiä että en oikeasti ymmärrä miten mikään palkka tai kutsumus kattaa kaiken sen. Jättäydyin terapiasta pois ja päätin vain itse järjestää asiat ja potea pipit pois. Minua lähtökohtaisesti ärsyttää kaikki ihmiset jotka katsoo oikeudekseen saada "palvelua" millä ehdoilla tahansa ja käyttäytyä ja toimia itse miten tahansa. Se että yhteiskunta maksaa jonkun kalliin terapeutin palkan ja potilas ei älyä sen arvoa on ihan käsittämätöntä. Tiedetään, juuri haukuin terapeutit lyttyyn. Jos siitä terapiasta ei saa mitään apua niin pitäisi lopettaa se mitä pikimmiten ja miettiä jotain muuta ratkaisua. Verovaroja ei saa törsäillä ja haukkua vielä systeemiä päälle. Suomi on ihan paapola verrattuna koko muuhun maailmaan. Menkää nyt johonkin Ugandaan ja huudelkaa diagnoosejanne siellä... good luck.
Tekstissäsi oli pointtejakin mutta sanoisin että joskus edistymistä on todella vaikea hahmottaa. Monesti ennen oivallusta tulee kipuilu ja on lukuisia mekanismeja millä omat kivut voi näyttää siltä että tulee vaan takapakkia, terapeutti on hyödytön yms. Joskus taas joku ihminen voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, joskus ei sinnekään.
Fyysinen työ, harrastus tai liikunta auttaa.
https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/ala-jaa-jumiin-vanhoihin-virhe…
Aloita lukemalla tämä. Minä luen näitä uudelleen kun olen unohtanut ja kieriskelen jälleen menneisyydessä ihan turhaan kun sitä ei voi muuttaa enään. Kun mitään uutta ei tapahdu nyt niin alkaa pyörimään kaikessa menneisyydessä niin kuin taantuisi. Terveelleä tavalla menneisyyden käsittely on tarpeellista ettei samoja virheitä toistaisi loputtomiin mutta tarpeettoman kauaksi aikaa ei kannata jäädä menneitä murehtimaan.
Jos traumat on jonkun toisen aiheuttamia, ajattelen itse että se kuka pahaa tekee ei muutu eikä kehity, se kelle tehdään pahaa muuttuu enemmän tai vähemmän suuntaan tai toiseen, kehittyy kuitenkin. Vuosikaudet työnsin omia traumoja pois, ei ollut aika ajatella niitä ja menneitähän ne ovat. Vaikka traumoista olisi kuinka kauan eikä mennyttä voi muuttaa ja mahdollisesti pahantekijäkin on jo poissa elämästä, on trauman jäljet jossain sisimmässä. Se että ne tunkee ajatuksiin on mun mielestä merkki siitä, että ne asiat olisi käsiteltävä. Toinen hetki ei ole sen parempi ja asiat kasautuu. Jos on joku kelle puhua, puhu ja rehellisesti niistä tyhmimmistäkin asioista ja siitä miten koet sen suhun vaikuttaneen. Ja jos elämässä on mitään hyvää, onhan sillä trauman aiheuttaneella tapahtumalla/ihmisellä osansa siihen, että on päätynyt tilanteeseen jossa hyvää on tapahtunut.