Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi minusta tuli varattujen miesten salarakas?

Salarakas
29.01.2021 |

Aikoinaan seurustelin erään miehen kanssa vakavasti 5 vuotta ja tällöin olin kaikenlaista pettämistä vastaan, enkä voinut itse edes kuvitella pettäväni häntä. Pettäminen oli minulle silloin ehdoton NO NO. Olin suhteemme aikana kuitenkin ihastunut yhteen työkaveriini ja hänkin oli minuun, mutta koska rakastin silloista poikaystävääni, en missään nimessä tehnyt elettäkään tämän ihastukseni suuntaan, vaan päätin unohtaa hänet, sillä kyllähän se ihastus ohi menee ajan kanssa. Kuitenkin lopulta kävi niin, että mieheni löysi toisen naisen, jota hän ei myöntänyt aluksi ollenkaan. Kuitenkin hän lopulta jätti minut tämän naisen takia, tosin heidän suhteensa ei kauaa kestänyt tämän jälkeen (n. 3-4 viikkoa).
Kaiken tämän jälkeen minusta tuli itsestäni osallinen pettämiseen. Olen siis miehen kanssa, joka ovat varattu. Siis ei mitään yhden illan juttuja, vaan olen salasuhteessa miehen kanssa, siis toinen nainen. Olen muuten todella empaattinen ja kiltti ihminen, enkä koskaan satuttaisi ketään tahallaan. Mutta miksi pystyn olemaan varatun miehen kanssa, tuntematta mitään tunnontuskia. Itsehän tiedän miltä tuntuu kun tulee petetyksi ja miehellä on toinen nainen, mutta silti en yhtään välitä toisten naisten tunteista. Olenko jotenkin katkeroitunut exäni tekosien takia? Minulla on ollut 2 tällaista suhdetta varattuun mieheen. En ymmärrä mikä muu on voinut muuttaa asenteeni pettämistä kohtaan kuin exäni käytös. En nykyään edes ajattele pettämisen olevan niin kamala asia. Mikä minua vaivaa? :(

Kommentit (46)

Vierailija
21/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et taida arvostaa itseäsi tarpeeksi.

Vierailija
22/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin miksi jotkut miehet haluavat salarakkaan? Onko kyse siitä, että elävät puutteessa? kyllästyminen? vai mikä? Tuskin he kuitenkaan kehuskelevat kavereille että heillä on useampi nainen.

Huóra-madonna-syndroomaiset miesvauvat etsivät pihtarin puolisokseen ja hakevat seksin muualta, kotona oleva puhtoinen pihtari toimii vain synnyttäjänä ja kotipiikana. Miehet häpeävät naisen seksuaalisuutta eivätkä kestä sitä, että nainenkin voi haluta seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koet itsesi jotenkin paremmaksi kun olet miehen kanssa jolla on vaihtoehtona toinenkin nainen.

Tuntuu paremmalta kuin se että olisi vain ainoa vaihtoehto miehellesi.

Tässä voi olla kyllä totuuden siemen. Ainakin osittain. 

Vierailija
24/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin ärsyttää ihmiset jotka hakevat syyllistä aina jostain muualta kuin itsestään. Kyllä sinä olet tarpeeksi aikuinen tekemään omat valintasi, ja ottamaan niistä myös vastuun. Aivan turhaan uhriudut täällä, olet ihan itse ne varatut miehet kotiisi päästänyt. Ja jos olet noin "surullinen" asiasta, niin kyllä sinun pitäisi tietää mitä asialle tehdä.

Vierailija
25/46 |

En kyllä hae kenestäkään syyllistä, pohdin vain miksi suhtautumiseni pettämiseen muuttui yhtäkkiä. Siksi ajattelin, että ehkä ex-mieheni käytös on vaikuttanut siihen, en syyllistä ketään tarkoituksella. Varmasti olenkin itse syyllinen, en sitä kiellä, mietin vain.

Vierailija
26/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko sulla joku tunnelukko tai huono itsetunto.?Kun saat ne kuntoon ja arvostat taas itseäsi niin sitten kaduttaa ja ällöttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen siksi, kun haluan olla se hemmoteltu prinsessa, jota huomioidaan ja hellitään. Oma vaimo saa sen nukkavierun, sänkinaamaisen ukkonsa, minä kaavin kermat päältä.

Hyvää seksiä, illallisia, lahjoja, matkoja. Ei hassumpaa.

Tämä on asia, jota en koskaan ole tullut ajatelleeksi. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta aika härskiä etten sanoisi. Voisi itsekin kyllä kokeilla :D

Vierailija
28/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsearvostuksen puute. Ehkä jopa häpeää yms etkä kykene rehelliseen, avoimeen, kahden henkilön väliseen suhteeseen. Varatut on turvallisia kun eivät ole kanssasi tosissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Olen tosi empaattinen ja kiltti enkä ikinä.." Jaa no kuitenkin teet niin? Voitko ap vähän avata mitä oikeasti tarkoitat empaattisella ja kiltillä? Onko se jotain mitä tykkäät toisten ajattelevan sinusta vai tarkoittaako se jotain käytännön toiminnassasi?

Vierailija
30/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähestulkoon kaikki seksisuhteeni ovat olleet varatun naisen kanssa. Miksi ajaudun aina heidän seuraan. Ehkä olen sympaattinen hyvä kuuntelija. Entäs sitten kun joku hoito tulee eronneena vastaan, en tiedä mitä sitten tekisin, pitäiskö ruveta vakavaan suhteeseen. M43

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/46 |

Sinulla on se klikki että pitää viedä joltain toiselta jotain tärkeää pois. Et ole mitenkään ainutlaatuinen..

Vierailija
32/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Olen tosi empaattinen ja kiltti enkä ikinä.." Jaa no kuitenkin teet niin? Voitko ap vähän avata mitä oikeasti tarkoitat empaattisella ja kiltillä? Onko se jotain mitä tykkäät toisten ajattelevan sinusta vai tarkoittaako se jotain käytännön toiminnassasi?

Empaattisella tarkoitan sitä että, pystyn eläytymään toisten tunteisiin ja ymmärrän miltä heistä tuntuu. Välillä eläydyn vähän liikaakin, jopa niin paljon, että kärsin siitä välillä itsekin. Samaistun vaan liikaa toisten tunteisiin ja ongelmiin. Kiltti taas koen olevani, en koskaan sano kellekään pahasti tai ole ilkeä kellekään. Olen välillä jopa liian kiltti, koska usein tulee tilanteita, jossa joudun toisten yli kävellyksi. Minun on myös vaikea sanoa "ei" ja pitää omia puoliani. Mutta jostain syystä en vaan koe tunnontuskaa tässä pettämisasiassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin käy kun pakonomaisesti tavoittelee itseään suositumpia miehiä.

M/40

Vierailija
34/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Salarakas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen tosi empaattinen ja kiltti enkä ikinä.." Jaa no kuitenkin teet niin? Voitko ap vähän avata mitä oikeasti tarkoitat empaattisella ja kiltillä? Onko se jotain mitä tykkäät toisten ajattelevan sinusta vai tarkoittaako se jotain käytännön toiminnassasi?

Empaattisella tarkoitan sitä että, pystyn eläytymään toisten tunteisiin ja ymmärrän miltä heistä tuntuu. Välillä eläydyn vähän liikaakin, jopa niin paljon, että kärsin siitä välillä itsekin. Samaistun vaan liikaa toisten tunteisiin ja ongelmiin. Kiltti taas koen olevani, en koskaan sano kellekään pahasti tai ole ilkeä kellekään. Olen välillä jopa liian kiltti, koska usein tulee tilanteita, jossa joudun toisten yli kävellyksi. Minun on myös vaikea sanoa "ei" ja pitää omia puoliani. Mutta jostain syystä en vaan koe tunnontuskaa tässä pettämisasiassa.

Et siis pysty tai halua samastumaan petetyn tunteisiin. Ei muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä miksi ihmiset eivät voi kunnioittaa toisten parisuhteita!

Vierailija
36/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ärsyttää ihmiset jotka hakevat syyllistä aina jostain muualta kuin itsestään. Kyllä sinä olet tarpeeksi aikuinen tekemään omat valintasi, ja ottamaan niistä myös vastuun. Aivan turhaan uhriudut täällä, olet ihan itse ne varatut miehet kotiisi päästänyt. Ja jos olet noin "surullinen" asiasta, niin kyllä sinun pitäisi tietää mitä asialle tehdä.

Mistä löydät tuosta uhriutumista ja syyllisten etsintää? Taidat projisoida omia tunteitasi.

Vierailija
37/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo tuollainen "ei kelpaa muille" on ihan tuulesta temmattua. Tunnen monia naisia ja miehiä, jotka ovat olleet kolmantena pyöränä, mutta yhtälailla normaaleissa parisuhteissa. Ja yleensä puolisot tietävät tästä.

Myös minä tapailin varattua miestä nuorempana. En halunnut seurustella siinä välissä, mutta läheisyys tuntui hyvältä. Suhteeseen tuli vain jotenkin ajauduttua, vaikka tuhannet kerrat keskusteltiin kuinka väärin se on. Lopulta itse lopetin homman, mies olisi kai jatkanut loputtomiin. Väittäisin että ihastus, tilaisuus ja mahdollisuus on useimmiten syynä salasuhteeseen. Jotkut pysyvät vahvempina kuin toiset eikä anna ihastumisen viedä, joskus elämäntilanne sen sijaan sattuu olemaan sellainen että mieli on heikompi. Niin, ja olen naimisissa nykyään, ja pitkissä ihan normaaleissa parisuhteissa ollut ennenkin. Varatun tapailu sattui sellaiseen väliin kun en halunnut seurustelua heti edellisen eron jälkeen.

En myöskään niputtaisi petettyjä enkä edes pettäjiä samaan, tyyliin, petetyt pihtaa ja pettäjät kärsii kotona tmv, vaan tilanteita ja ihmisiä on miljoonia erilaisia. Joskus vaan kaksi ihmistä ihastuvat vaikka ajoitus on väärä.

Vierailija
38/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaisin että kokemuksesi jälkeen pelkäät sitoutua. Helpompi ottaa mies jonka kanssa tietää mitä saa, ei voi päätyä oikeaan suhteeseen, oikeasti lähelle, ei altistu sille kivulle jos jokin menee pieleen. Terapiaa suosittelen.

Vierailija
39/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vapaan seksin aika on kyllä mielenkiintoista. Eikö ketään muka ällötä olla toinen nainen/mies? Sama irtosuhteissa, elimet on ties kenen limoissa ja niitä pitäisi innokkaasti hinkata yhteen uuden tuttavuuden kanssa..

Olen varmaan vanha nainen nuoren naisen kehossa, mutta en vain voi käsittää ihmisiä, jotka harrastavat seksiä vähän kenen tahansa kanssa. Muutamat miehetkin olen jättänyt asian takia, olivat käyneet painamassa kyläpyörää ja itse en sellaisiin kavereihin halua tutustua (sain tietää jo tapailuvaiheessa).

Vierailija
40/46 |

No joo, totta tuokin. Mutta aina voi käyttää kondomia, mikä on myös suositeltavaa, eihän sitä muuten tiedä minkä taudin saa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän seitsemän