Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi minusta tuli varattujen miesten salarakas?

Salarakas
29.01.2021 |

Aikoinaan seurustelin erään miehen kanssa vakavasti 5 vuotta ja tällöin olin kaikenlaista pettämistä vastaan, enkä voinut itse edes kuvitella pettäväni häntä. Pettäminen oli minulle silloin ehdoton NO NO. Olin suhteemme aikana kuitenkin ihastunut yhteen työkaveriini ja hänkin oli minuun, mutta koska rakastin silloista poikaystävääni, en missään nimessä tehnyt elettäkään tämän ihastukseni suuntaan, vaan päätin unohtaa hänet, sillä kyllähän se ihastus ohi menee ajan kanssa. Kuitenkin lopulta kävi niin, että mieheni löysi toisen naisen, jota hän ei myöntänyt aluksi ollenkaan. Kuitenkin hän lopulta jätti minut tämän naisen takia, tosin heidän suhteensa ei kauaa kestänyt tämän jälkeen (n. 3-4 viikkoa).
Kaiken tämän jälkeen minusta tuli itsestäni osallinen pettämiseen. Olen siis miehen kanssa, joka ovat varattu. Siis ei mitään yhden illan juttuja, vaan olen salasuhteessa miehen kanssa, siis toinen nainen. Olen muuten todella empaattinen ja kiltti ihminen, enkä koskaan satuttaisi ketään tahallaan. Mutta miksi pystyn olemaan varatun miehen kanssa, tuntematta mitään tunnontuskia. Itsehän tiedän miltä tuntuu kun tulee petetyksi ja miehellä on toinen nainen, mutta silti en yhtään välitä toisten naisten tunteista. Olenko jotenkin katkeroitunut exäni tekosien takia? Minulla on ollut 2 tällaista suhdetta varattuun mieheen. En ymmärrä mikä muu on voinut muuttaa asenteeni pettämistä kohtaan kuin exäni käytös. En nykyään edes ajattele pettämisen olevan niin kamala asia. Mikä minua vaivaa? :(

Kommentit (46)

Vierailija
41/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitoutumispelko. Ei tarvitse jakaa arkea, ei tarvitse kyllästyä, ei tarvitse suunnitella mitään pitemmälle. Saa olla rauhassa omassa elämässään.

Usein sitten kuitenkin jossain vaiheessa tympäsee jouluisin ja lomilla, ja kun ei voi avoimesti käydä missään.

Vierailija
42/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikeaa tietää, kun ei olla tavattu. Periaatteessa monelle kelpaa kuka vaan, kunhan ei ole keinovagina. Toinen vaihtoehto on vähän erilaisen etsiminen viihdykkeeksi.

Sinä suostut siihen, siksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei usko että riittää tai kelpaa oikeaan suhteeseen. Kun pelkää pettyvänsä, ennalta jo tavallaan valitsee sellaisen mahdottoman.

Vierailija
44/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua kauhistuttaa täällä ne pari kommenttia, joissa ihan suositellaan varatun miehen kanssa vehtaamista :/

Vierailija
45/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulta puuttuu itsekunnioitus. Varatut ja exässä roikkuvat tuovat vain ongelmia elämään. Eikä ne ole sinun kanssasi 100% läsnä. Pitävät vain reikänä.

Vierailija
46/46 |
29.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinulta puuttuu itsekunnioitus. Varatut ja exässä roikkuvat tuovat vain ongelmia elämään. Eikä ne ole sinun kanssasi 100% läsnä. Pitävät vain reikänä.

Mutta jos varattu on rakastunut sinkkuun, niin ei se silloin pidä pelkkänä reikänä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi neljä