Venäjän urheilu menestys
Oletteko ajatelleet, että Venäjän, maailman suurimman maan, urheilumenestys on valtavaa. Heidän jääkiekko joukkue hallitsi arenoita vuosikymmenet. Heidän atleettilajien menestys on huikea. Mistä näin johtuu?
Kommentit (14)
VENÄLÄISMEDIA, muun muassa News.ru-sivusto ja Sport-Ekspress, uutisoi keskiviikkona, että Venäjän yleisurheilun supertähti, pika-aituri Sergei Shubenkov oli antanut positiivisen dopingnäytteen.
Esimerkiksi News.ru-sivusto kertoi aituritähden jääneen kiinni kielletystä aineesta nimeltä furosemidi. Sivuston mukaan hän yritti peitellä sillä toisen dopingaineen käyttöä.
Venäjän urheilukulttuuri on sitä, että kun Bolsunov häviää niin Bolsunov odottaa Mäen anteeksipyyntöä.
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU) julkaisi torstaina raportin, jonka mukaan liiton entinen puheenjohtaja Anders Besseberg, 74, on syyllistynyt korruptioon. IBUn mukaan norjalaispomo on myös laiminlyönyt antidopingtoimintaa ja auttanut Venäjää dopingkäryjen salaamisessa.
Tutkintaa on tehty vuodesta 2018 alkaen. Samana vuonna päättyi Bessebergin vuodesta 1993 kestänyt rooli IBUn puheenjohtajana.
Raportin mukaan Besseberg on vuosien saatossa ottanut venäläisjohtajilta vastaan ilmaisia prostituoituja, luksuskelloja, lomamatkoja ja metsästysreissuja Venäjälle. Raportin laatineen Jonathan Taylorin mukaan Besseberg toimi koko ajan niin, että venäläiset olivat etusijalla.
– Siihen on selvät viitteet, Taylor painottaa NRK:n haastattelussa.
Raportissa myös todetaan, että Besseberg eräällä Moskovan-visiitillään prostituoiduksi paljastunut nainen ”ilmestyi hänen luokseen”. Hän arveli sen takana olevan joku ”järjestelykomiteasta”, mutta ei osannut nimetä ketään.
Sitä ku vetää roinaa suoneen, ni tuloksiakin saattaa tulla.
Vierailija kirjoitti:
VENÄLÄISMEDIA, muun muassa News.ru-sivusto ja Sport-Ekspress, uutisoi keskiviikkona, että Venäjän yleisurheilun supertähti, pika-aituri Sergei Shubenkov oli antanut positiivisen dopingnäytteen.
Esimerkiksi News.ru-sivusto kertoi aituritähden jääneen kiinni kielletystä aineesta nimeltä furosemidi. Sivuston mukaan hän yritti peitellä sillä toisen dopingaineen käyttöä.
Nämä ovat toisen käden tietoa. Vahva todiste puuttuu vielä.
Otas vähän vodkaa ja mietis joku muu juttu.
Toi Jääkiekkomenestys nyt oli ihan ansaittua. Siinä jätkät treenasivat 11 kuukautta jossain keskitysleirin tapasella ja vain yhden kuukauden aikana näkivät perhettään.
Vierailija kirjoitti:
Toi Jääkiekkomenestys nyt oli ihan ansaittua. Siinä jätkät treenasivat 11 kuukautta jossain keskitysleirin tapasella ja vain yhden kuukauden aikana näkivät perhettään.
Ja heillä oli maailman parhaat valmentajat
Mikä niissä yhdyssanoissa on niin vaikeaa?
Venäjällä on myös maailman paras antidopingtoimikunta. Ikinä ei tule yhtään käryä.
Jos nyt ollaan tarkkoja, Venäjä ei saa osallistua moniinkaan arvokisoihin dopingin takia. Kilpailevat yksilöt ovat itsenäisiä urheilijoita, ei Venäjän edustajia.
Neuvostoliiton aikaan varmaan oli samat keinot käytössä kuin muillakin mahtimailla kuten Itä-Saksalla. Olen varma, ettei Yhdysvallat ollut yhtään parempi, mutta hoitivat homman siistimmin eikä jääneet kiinni.
Esimerkiksi baletissa Venäjä on maailman kärki.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi baletissa Venäjä on maailman kärki.
Baletti ei ole urheilua.
Huijaamalla ja dopingilla saavutettu. Enpä olisi ylpeä.