Onko tokaluokkalaisenne yksin kotona iltapäivät vai onko jossain iphoitoa myös tokille?
Kommentit (6)
Mutta vastausta siihen että onko juuri sinun paikkakunnallasi tällaista palvelua on nyt vähän vaikea antaa. Ota yhteyttä kuntaan tai seurakuntaan niin asia lienee selviää.
Tai siis yleensä kavereiden kanssa. Ja hyvin meni.
Syksyllä iltsikassa aloitti paljon muitakin tokaluokkalaisia, mutta suurin niistä osa jäi talven aikana iltsikasta pois. Saapa nähdä, miten tämä kolmasluokkalainen ensi talvena pärjää kotona itsekseen. Onneksi on turvallinen 6.luokkalainen isoveli, mutta istuuko lasten lukujärjestykset yhteen, on sitten toinen asia.
Valtaosa on leikkipuistossa, jossa maksullisen välipalan saavat kaikki 1-2-luokkalaiset. Vielä viime keväänä vanhemmatkin saivat välipalaa halutessaan, mutta tästä syksystä alkaen on hanat pistetty kiinni :(
Oli jo ekalla vaikka ilttis oli varattu ja hän siis sinne olisi voinut mennä. Tyttö vaan sano et on niin ihanan rauhallista olla kun kukaan ei metelöi ja saa olla niinkuin haluaa ja SYÖDÄ HERKKUJA kaapista =)))
Itse pääsen viimeistään kolmelta joten tytöllä ei montaa tuntia yksinoloa kerry ja hyvä niin kun pieni vielä kuitenkin on vaikkakin kovin urhea =))
Tosin teen lyhennettyä työpäivää vielä ensi vuoden, eli pääsen samoihin aikoihin kuin lapsi koulusta.
Silti lapsi haluaa noin kolmena päivänä mennä muutamaksi tunniksi leikkimään puistoon (tai ainakin viime vuonna halusi).