Mikälainen anoppi sinulla on?

Kuollut. Hän oli ihan ok. Vähän sellainen hössöttäjä. Hyvä äiti ja mummo. Välit oli sellaiset aika asialliset ja ei riitoja.

Ex-anoppini ja ex-anoppikokelaani olivat molemmat kiinnostuneita vain omista lapsistaan. Minä olin heille jotenkin vain ilmaa, vaikka yritin tutustua heihin. Kiusallisinta oli se itse itsensä kylään kutsuminen ja pojan talousasioihin puuttuminen.

Ensirakkauteni äidin kanssa minulla oli kivat välit, mutta en ehtinyt tutustua häneenkään paremmin, kun poikansa ei halunnutkaan vielä sitoutua niin nuorena.

Kuollut

Haukkuva anoppi.

Kiroileva, huutava ja muita arvosteleva ja lyttäävä anoppi.

Osaa anoppi olla kivakin ja auttaa. Hermostuessaan aika hirveä.

Vierailija kirjoitti:

Kiroileva, huutava ja muita arvosteleva ja lyttäävä anoppi.

Kylläpä on sinulla kamala anoppi.

Itsepetoksinen ja muiden asioita arvosteleva lesbo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiroileva, huutava ja muita arvosteleva ja lyttäävä anoppi.

Kylläpä on sinulla kamala anoppi.

Mies on samanlainen. Vanhempiinsa tullut.

Minun on kuollut, myös appiukko. Arvostin heitä suuresti ja oltaisiin hyvin tultu juttuun jatkossakin. Myös oma sukuni suhtautuu mukavasti puolisooni. Anoppi oli vanhemmiten dementti ja niin on nyt minunkin äitini. Hyvät välit oli kuitenkin jo tätä ennen.

Inhoan jonkin verran tyhmiä anoppivitsejä.

Kuollut, jo ennen kun miehen kanssa tavattiin. Niin harmi, kuulemani mukaan tultaisi hyvin juttuun.

Anoppini on ihminen, niin kuin muutkin. Köyhän lapsuuden elänyt, lapsuusaikana ollut yksinäinen. puhumaton isä, joka pitänyt prinsessanaan ja ehdottomasti halunnut hänet oppikouluun ja dissaava, alituisesti moittiva äiti, jolle mikään ei kelpaa. Ihaillut koulutusta ja sairaanhoitajia ja halunnut parempaa elämää ja tehdä itse elämässään jtn hyvää. Opiskeluaikana saanut vahingossa ensimmäisen lapsen, sitten toisenkin, kuunnellut äitinsä haukut ja elänyt puhumattoman miehen kanssa ikänsä avioliitossa. Ollut tärkeää näyttää, että lapsista huolimatta saa opinnot tehtyä ja tekee paljon töitä, niin etteivät pääse muut puhumaan enempää pahaa. Tehnyt paljon töitä eläkeikään asti ja tosiaan täysipäiväisesti opiskeli/oli töissä lastensa vauva-ajat, vain mieheni, kuopus sai olla äidin hoidossa useamman kuukauden. Keskittynyt työntekoon ja kotona kodin siisteyteen ja ruoanlaittoon ja stressannut raha-asioita. Äitinä ollut hyvin etäinen pikkulapsiajan jälkeen. Kova huolehtimaan, huono keskustelemaan, vielä huonompi oikeasti kuuntelemaan toista. Tahtoo hyvää, tykkää kovasti jutella asioista, monesti ei ymmärrä tai kuuntele toisia. Haluaisi aina auttaa, siis aikuisia lapsiaan ja näiden perheitä kaikessa, mutta ei koskaan siinä, missä sitä apua halutaan, vaan siinä mitä itse ajattelee, että pitäisi tehdä. Appearance ja ”mitä ne muutkin ajattelee” tärkeitä asioita. Ennen oli ystäviä työelämästä, nykyään ei taida pitää enää kehenkään yhteyttä. Korona aiheuttanut vielä lisää sitä, että pyörii lähinnä kotona.

Meidän kanssa ja minun kanssani hyvin ambivalentit välit, on siis ihminen, joka arvostelee epäsuorasti paljon, haukkuu muita selän takana _todella_paljon (en muista koskaan puhuneen muista hyvää), neuvoo kysymättä muka hyvää hyvyyttään, monessa asiassa hyvin rajaton. Silti monessa asiassa myös näkyy välittäminen, tosin se on ehdollista. Välimme eivät todellakaan ole välittömät ja kivat, vaan pakotetun ystävälliset ja siitä pinnistelystä väsyy valtavasti. On myös raskasta kuunnella jatkuvaa mieheni negatoimista, vaikka sitä on yritetty myös rajata. Aiemmin on jouduttu rajaamaan tosi rankasti, etteivät välit menneet kokonaan poikki, varsinkin esikoisemme synnyttyä käytös meni jossain vaiheessa tosi rajattomaksi arvosteluksi ja meille tunkemisemiseksi väkisin. Jouduimme olemaan pitkiä aikoja näkemättä sen vuoksi ja edelleen on tiettyjä ehtoja, joiden mukaan näemme ja näin se sujuu jotenkin. Lapsenlapset kovin tärkeitä, tosin varsinkin alussa oli paljon epävarmuutta siinä vuorovaikutuksessa, kun ei oikeastaan ole tottunut pienten lasten kanssa olemaan ja leikkimään, vaan aina ollut se, joka hoitaa ja ruokkii kaikki ja siivoaa koko ajan ja vuorovaikutus jää pois. On paljon yritetty saada häntä juuri siihen lasten kanssa olemiseen ja leikkimiseen ja semmoiseen touhuamiseen, koska siinä on oikeasti tosi hyvä ja lapset häneltä juuri sitä eniten kaipaa. Meidän lapsia ei hoida kuin ihan hetkittäin joskus, koska ei ole luotettava allergioiden kanssa ja autistinen on liian hankala nyt ylipäätään kaikille sukulaisille, lasten serkkuja sitten sitäkin enemmän. Siinä rajattomuutta myös niin päin, ettei osaa kieltäytyä hoitamisesta, vaikkei jaksakaan, valittaa sitten meille siitä.

Yksi vaikeimmista ihmissuhteistani ikinä, mutta kun näemme tarpeeksi harvoin ja pidetään rajat, niin lyhyesti voi joskus minullakin olla ihan mukavaa. Miehelleni vaikuttaa tosi raskaalle seuralle aina, mutta tosiaan tehdään tätä omien rajojen ja oman jaksamisen mukaan. Lapsille hyvin rakas ja hyvä niin.

Anoppina oli hirvitys, kylmä ja ylpeä, siitä oli tunnettu kylilläkin. Minulle ei avioliiton aikana sanonut pahasti, miehelle kylläkin, toivoi että olisi laskettu lakanoille jne. Sitten kun halusin erota, sain osani minäkin, laiskimmista laiskimmalta anopilta. Meillä oli iso yhteismökki, jossa tämä anoppi määräsi kaapin paikan ja vain kerran näin puutarhatyövälineen hänen kädessään, ihmettelin kovasti, silloinkin tappoi käärmeen, muuten ei työt maistuneet. Sain kolmen lapsen ja miehen lisäksi passata anoppia, töissäkäynnin lomassa. Kai anoppi oli tyytyväinen kun pojallaan oli vaimo, ahkera ja rikaskin kuulemma (töitä tehden ne rahat oli tienattu ennen tätä avioliittoa).

Toinen anoppini, nyt jo edesmennyt olikin aivan toista maata, ihanista ihanin ihminen, ollut aina. Ikävä on suuri!

Raskasta on myös vuorovaikutuksessa se, ettei ole kiinnostunut kuin ns. kodin piirin asioista. Ei pystytä puhumaan mistään mielenkiinnon kohteista, harrastuksista, politiikasta, yleisitä asioista, kun häntä ei kiinnosta. Telkkarista katsoo hiihtoa ja jotain lauantai-illan suomalaisia viihdeohjelmia, joita meistä miehen kanssa kumpikaan ei katsota. Yritetäön puhua lapsista, ruoanlaitosta ja monesti hän kertoo minulle elämästään ja suvustaan, näitä puheenaiheita yritän itse pitää yllä. En halua kuunnella muiden haukkumista enkä suvun/kylän juoruja. Pitää minua varmasti siksi ylimielisenä. Miehelleni keksii aina uusia ideoita, miten tämän pitäisi uudistaa tyylinsä, mies enemmän semmonen vanhan heviäijän oloinen tyyppi ja äitinsä mielestä pitäisi olla tyylikäs geelit hiuksissa ja muodikkaat vaatteet. Koomista monesti, kun sen jaksaa oikein ottaa. Mutta ollaan ikävä kyllä tosi erilaisia ihmisiä kiinnostuksiltamme ja arvoiltamme ja osin myös elämäntavoiltamme ja hän halveksii aika paljon niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä (kierrätys, luonnonsuojelu, kulutuskriittisyys etc etc) niin onhan siinä savottaa.

Kuollut. Jutuista päätelleen siis paras anoppi. En ole koskaan tavannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihana anoppini on ikäväkseni kuollut...

Luulen, että mulla olisi kanssa ollur hyvät välit anopin kanssa. Valitettavasti oli kuollut jo ennen kuin aloin seurustella vaimoni kanssa yli 20 vuotta sitten.

Vaimollani on välillä ollut jotain ongelmia anoppinsa kanssa, mutta välillä ovat melkeinpä ylimmät ystävykset. Itse pidän äitiäni todella vaikeana ihmisenä. Luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja tunkee ison nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle mitenkään kuulu.

Varsin mukava ihminen, vaikka hieman yksinkertainen. Monet kerrat olen appivanhempieni luona iltaa istunut ja korttia heidän kanssa pelannut. Olemme kuitenkin hieman eri maata, minä maisteri, anoppi lomittaja. Sosioekonomisista eroista huolimatta tulemme hyvin juttuun, sillä olen maatalon poika itsekin.

Eka anoppi oli aivan mahtava ihminen. Toka anoppi ei niinkään kun ikäeroakin vain 13-vuotta.

Olen yrittänyt tulla toimeen hänen kanssaan, mutta vuosikymmentenkään jälkeen hän ei vain jotenkin hyväksy mua. Mahdoton jyrä, joka roikkuu pojissaan.

Mun anoppi oli semmonen et ku mentiin mökille niin hän perinteisesti istui kuistille heti perille tultaes ja avasi viinipönikän. Siitä sitten joi ja huuteli käskyjä muille.

Itse en koskaan nähnyt hänen tekevän mitään, en sitten yhtikäs mitään.