Mikälainen anoppi sinulla on?

En ole tavannut anoppiani kuin puhelimen välityksellä, mutta siis mukava marokkolainen. Uskonnollinen, mutta silti hyväksyy minut (ei tosin tiedä että olen ateisti). Tykkää myös siitä, että olen erittäin vaalea, miehen veljelle tämä anoppi yritti järkätä toista vaaleaihoisempaa kakkosvaimoa. Jakelee ruokareseptejä. 

Varmaan miehellenikin olisi kakkosvaimo luvassa, jos kuulisi, että en ole uskovainen (ei ole mieskään)

Muistakaa että äiti on miehen elämän tärkein nainen. Kun tämän sisäistätte niin avioliittonne on onnellinen.

Ihan mukava anoppi. Meillä ei ole kamalasti yhteistä. Anoppi on aina asunut samassa pikkukaupungissa ja ollut samassa työpaikassa. Hänellä on tosi pieni elämänpiiri. Minun elämäni on todella erilainen. Mutta hän on kiltti ja kunnioitamme toisiamme. Hänen mielestään olen upea äiti lapsillemme. Harvalta anopilta saa tällaisen kohteliaisuuden.

Paras, asuu ulkomailla. Näemme kolme kertaa vuodessa pari tuntia kerrallaan. Hyväksymme toisemme mutta emme oikeastaan pahemmin pidä toisistamme, mitäpä valehtelemaan.

Jos nyt vanhemmiten muuttais lähemmäksi ja näkemisen ja avun tarve kasvais niin olisi rasite. Ei ole pahemmin laittanut aikaa tai edes osottanut kiinnostusta lapsenlapsistaan.

Varmaankin loppupeleissä ihan lämmin ihminen, empaattinenkin, mutta jonkinlaisesta hoivakompkleksista kärsii. Ollut pitkä ja kivinen tie irrottautua perheenäidin roolista, olisi mielellään soveltanut sitä siis myös minuun sekä poikaansa ja meidän lapsiimme. Näki alkuun perheemme osana hänen kontrollinsa alla olevaa suurempaa perhettä. Ongelmat alkoivat siis esikoisen synnyttyä. Kasvatettu uskoakseni tyypilliseen, typistävään 60-luvun pienen maalaiskunnan henkeen - piti olla näkymätön mutta ahkera tyttö. Teoriani mukaan hän tuli nähdyksi ja ihmisenä noteeratuksi vasta perheenäitinä, varmaankin identiteetti kehittyi liiaksi tuon roolin yhteyteen.

Tarjosi kovan koulun minulle "mummohuuruissaan". Opin ottamaan paikkani ja puolustamaan itseäni, mutta hintana olivat mutkattomat ja luottamukselliset välit anoppiin.

Tulemme toimeen kyllä, voin sanoa että välitän hänestä, mutta otan etäisyyttä heti kun käytöksessä alkaa ilmetä rajattomuutta.

Lasten kanssa on erinomainen mummo, tosin vain siihen asti kun malttaa pysyä mummona eikä ala larppaamaan äitiyttä.

Egoistinen. Viimeksi kyseenalaisti mm. pärjäämiseni toisen tuloillaan olevan lapsen kanssa. Tämä oli jonkinlainen kosto siitä, että en halunnut jättää esikoistani hänelle hoitoon. Minun olisi kuulemma pitänyt jättää hänelle äidin perään itkevä lapseni, ettei hän loukkaannu. No en jättänyt.

Ei olla tekemisissä. Enää.

Aiemmin anoppi oli rasite. Ramppasi meillä päivittäin ja joka kerta löysi jotain moitittavaa. Hän olisi kovasti halunnut sisustaa meidän kodin, motkotti kun en osta miehelleni rasvatonta maitoa ja olisin tarvinnut jostain syystä anopin siunauksen, kun vaihdoin autoa. Näistä "ulkopuolelle jättämistä" sitten vedettiin marttyyridraamaa monta viikkoa, kun "ei arvosteta". Miksi ihmeessä anopilla pitäisi olla mitään valtaa poikansa kotona yhtään mihinkään, saati mitä se anopille kuuluu, mihin minä rahani käytän?

Paras.

Oma anoppini, kuuleman mukaan, oli aivan ihana tyyppi. Valitettavasti hän menehtyi ennen kuin siipan kanssa kohtasimme. Harmi.

Vierailija kirjoitti:

Egoistinen. Viimeksi kyseenalaisti mm. pärjäämiseni toisen tuloillaan olevan lapsen kanssa. Tämä oli jonkinlainen kosto siitä, että en halunnut jättää esikoistani hänelle hoitoon. Minun olisi kuulemma pitänyt jättää hänelle äidin perään itkevä lapseni, ettei hän loukkaannu. No en jättänyt.

Mun lapsilla on 16 kk ikäeroa, ihan pieni oli esikoinen kun kuopus syntyi. Mä en anopin mukaan mitenkään voi pärjätä kahden pienen kanssa itsekseni. Hän sitten keksi, että mun mies vois viedä työpäivänsä ajaksi esikoisen mummulaan hoitoon. Anoppi esitti tämän ideansa mun miehelle, joka ei ihan heti tähän suostunut. Mies kyseli mun jaksamista, kun anoppi oli maalaillut kauhukuvia, kun on niin "huolissaan" mun jaksamisesta ja horjuvasta mielenterveydestä. Anoppi oli miehelleni väittänyt, että olin jopa tätä järjestelyä ehdottanut!

Vielä saa anoppi odottaa esikoista hoitoon. Esikoinen täyttää kolmen viikon kuluttua 8. Anopilla on ollut vuosia aikaa miettiä, miksi en halua olla hänen kanssaan tekemisissä, vaikka hän vain hyvällä ja on niin huolissaan! Eikä hän ole pätkääkään rajaton, vaan ongelma on se, etten osaa arvostaa vanhemman ihmisen viisautta 🤔

En tule toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä anoppina hirviö.

Ymmärrän tilanteen hankaluuden, sillä oma anoppini on Loch Ness. Se onkin rasittava tapaus.

Ei olla oltu pitkään aikaan missään tekemisissä, mutta ei me aikaisemminkaan oltu mitenkään läheisiä. Puolisoa on kysellyt kylään luokseen, mutta minua ei ole kutsuttu kertaakaan ja meille kylään hän ei ole ollut halukas tulemaan.

Vierailija kirjoitti:

En tule toimeen.

En minäkään. Aluksi yritin tulla toimeen, mutta ihan kuin olisi taistellut tuulimyllyä vastaan. Parempi vältellä kuin olla sylkykuppina.

Ensimmäinen anoppiehdokkaani oli rauhallinen, ihana ja lämmin. Kävimme pitkiä ja syvällisiä keskusteluja yhdessä. Hänen kanssaan pystyi puhumaan kaikesta ja jotenkin vain olimme samalla aallonpituudella. Hänen kanssaan oli helppoa olla ja tulimme nopeasti läheisiksi, vaikka olin hänen poikansa kanssa vain 2 vuotta. Vietimme aikaa myös kahdestaan.

Nykyinen anoppini on myös ihana ja ystävällinen, mutta täysin eri aallonpituudella. Hän höseltää koko ajan seuraavaan asiaan: jos hän kysyy kuulumisia, ei hän välttämättä jää kuuntelemaan vastausta tai "anna tilaa ". En jaarittele, mutta hän saattaa lähteä liihottamaan pois kesken lauseeni ja meidän keskustelut on vähän niin ja näin.

Jos ensimmäinen anoppiehdokkaani ei olisi ollut niin megasuperihana, olisin tosi iloinen nykyisestä anopistani. Olemme kuitenkin tunteneet jo 7 vuotta, ja koska tosiaan olemme eri aallonpituudella, en vieläkään koe olevani yhtä läheinen hänen kanssaan. Hän on kuitenkin aivan ihana ihminen ja loistava mummo. Meillä vaan puuttuu se "kemia".

Vierailija kirjoitti:

Kuollut

Mulla ihan samanlainen! Kylmä.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että äiti on miehen elämän tärkein nainen. Kun tämän sisäistätte niin avioliittonne on onnellinen.

Olisin pahasti epäonnistunut poikani kasvatuksessa ellei hänelle oma puoliso olisi elämän tärkein nainen.

Pitäisin jopa hieman ällöttävänä.

Minulla on kiva ja fiksu anoppi. Emme ole kovin läheisiä, joten ehkä se on auttanut pitämään välit kunnossa jo yli 25 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Egoistinen. Viimeksi kyseenalaisti mm. pärjäämiseni toisen tuloillaan olevan lapsen kanssa. Tämä oli jonkinlainen kosto siitä, että en halunnut jättää esikoistani hänelle hoitoon. Minun olisi kuulemma pitänyt jättää hänelle äidin perään itkevä lapseni, ettei hän loukkaannu. No en jättänyt.

Mun lapsilla on 16 kk ikäeroa, ihan pieni oli esikoinen kun kuopus syntyi. Mä en anopin mukaan mitenkään voi pärjätä kahden pienen kanssa itsekseni. Hän sitten keksi, että mun mies vois viedä työpäivänsä ajaksi esikoisen mummulaan hoitoon. Anoppi esitti tämän ideansa mun miehelle, joka ei ihan heti tähän suostunut. Mies kyseli mun jaksamista, kun anoppi oli maalaillut kauhukuvia, kun on niin "huolissaan" mun jaksamisesta ja horjuvasta mielenterveydestä. Anoppi oli miehelleni väittänyt, että olin jopa tätä järjestelyä ehdottanut!

Vielä saa anoppi odottaa esikoista hoitoon. Esikoinen täyttää kolmen viikon kuluttua 8. Anopilla on ollut vuosia aikaa miettiä, miksi en halua olla hänen kanssaan tekemisissä, vaikka hän vain hyvällä ja on niin huolissaan! Eikä hän ole pätkääkään rajaton, vaan ongelma on se, etten osaa arvostaa vanhemman ihmisen viisautta 🤔

Tutulta kuulostaa :D tsemppiä meille molemmille! Mä olen kyllä aika kovan kuoren kohta kasvattanut, enkä jaksa vaivautua hänen mielenpahoituksistaan. Mies saa luvan hoitaa ne ja kriisi syntyy vasta jos hän ei hoida asioita äitinsä kanssa selväksi. Onneksi meillä on nykyään miehen kanssa aika selvä työnjako, niin mun ei tartte enää anopin kanssa riidellä.

Kuollut.