Mikälainen anoppi sinulla on?

Ihan hyvät välit on, 436km... luojan kiitos

Sain vaimon suostumaan "moniavioisuuteen" nyt on "rouvia" talossa 4, vaan enpä tajunnu, ja muut miehet harkitkaa tarkkaan, jumalauta se tarkoittaa 4 anoppia...

Vierailija kirjoitti:

Olispa kiva tietää millainen itse olet miniänä. Varmaankin täydellinen..... ?

Voi, en tokikaan. Anopin mielestä olen laiska (=myös mieheni tekee kotitöitä), en osaa pukea/ruokkia lapsia, saati muutenkaan hoitaa (olen ollut töissä päiväkodissa ja nykyisin olen opettaja), mutta pahinta on ehdottomasti se, että en suostu kaikkeen mitä anoppi ehdottaa. Esim. Olin inhottava enkä lähtenyt töihin kun vauva oli 3 kk ikäinen ja jättänyt häntä mummolle hoitoon.

Muut ihmiset pitävät minua sovittelevana, pitkähermoisena ja rauhallisena ihmisenä jonka harrastuksiin kuuluvat ruoan laitto ja leivonta. Mutta siis anopin mielestä en osaa leipoakaan, koska juhlissa ei ole tarjolla pullaa eikä välttämättä edes kermakakkua.

olematon

Me nähdään miehen vanhempia melko harvoin, ehkä joka kolmas kuukausi. Anoppi on ihan ok, mutta äärimmäisen kireä, en ole varmaan koskaan nähnyt hänen nauravan muuten paitsi ivallisesti. Sellaista aitoa naurua en ole 22 vuoden aikana nähnyt. 

On kitsas ja tunnevammainen, ei ole koskaan saanut lapsena rakkautta eikä ole osannut sitä myöskään antaa. 

Nyt sai miljoonaperinnön, mutta ei anna senttiäkään edes miehelleen :D . 

Anoppi on ihan erinomainen tyyppi. Meillä menee hyvin sekä tekemisten että puhumisten osalta.  Perillisten ollessa pieniä appivanhemmat hoitivat heitä tarvittaessa ja lapset saivat olla myös kesämökillä. Tolkun ihminen, kertakaikkiaan!

Herää kysymys mieleen, että miksi naisen tullessa anopiksi tapahtuu jotain järkyttävää naisessa? Herääkö silloin vuosien katkeruus ja tunne, ettei enää itse ole nuori ja nätti, vaan pitää purkaa kiukkunsa ja patoutumansa lastensa puolisoihin?

Vierailija kirjoitti:

Ollut anoppi jo yli 30 vuotta ja nykyään pystyn elämään kuten häntä ei olisikaan.

Olen muuttanut maalaistaloon miniäksi ja en tehnyt asioita kuten anoppi oli aikaisemmin tehnyt ja tästä tämä mielensä pahoitti ja paskoo puhunut naapureille minusta.

Hän on oikeasti tyhmänpuoleinen ja ei tule kenenkään kanssa toimeen, niin todennut jotta saa olla ihan mitä mieltä tahansa minusta ja en välitä.

Ikinä siitä ei kyllä apua ole ollut lasten ym kanssa.

Olen kirjoittanut tämän ja muu ei ole muuttunut kuin tullut vuosi lisää tätä yhteiseloa.

Tai on se muuttunut sen verran, että joudun ostamaan hänen ruoka ja kusivaippaostoksensa nykyään.

Mieltä lämmittää joka kerran ostoksilla käydessä, suorastaan keittää.

Kuollut,läjä tuhkaa. Mutta eläissään mukava mummeli.

Ei paljon poikkeava Ivan Istä, jonka Putte-Pos tuotti juuri Vennäänmaalle multiin.

Muistisairas. Alzhaimerin tauti viimeisillään.

Mulla on aivan ihana anoppi. Jutellaan anopin kanssa usein tuntikausia kasvatuksesta, ihmissuhteista, politiikasta ja muusta maailman menosta, ja hänellä on todella ymmärtäväinen tapa suhtautua kaikkiin ihmisiin. Käydään anoppilassa koko perhe usein ja pitkiäkin aikoja kerralla. Olen seurusteluaikana teininä asunutkin siellä. Ja voi sitä miestä jonka hän kasvatti minulle!👌🏼

rasittava hästääjä, ei osaa kuunnella vaan pälättää omaa asiaa, tynnyrissä kasvanut eli ei tiedä mistään mitään kuitenkin tietävinään kaikesta kaiken, typerä ja sivistymätön juntti.

Kiva ja sydämellinen, tykkään Ja tullaan hyvin toimeen. Toivon, että itsekin osaisin olla mukava anoppi, tosin se ei onnistu jos sattuisinkin saamaan ilkeän miniän. Aika näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Oikein mukava. Tosi erilainen kuin minä, mutta tullaan hyvin juttuun keskenämme. Pärjätään hyvin jopa viikon lomareissuilla, molemmat antaa tilaa toisen erilaisille tavoille. Yhteinen kiinnostuksenkohde meillä on minun ja miehen lapset (eli hänen lapsenlapsensa) ja lapsemme ovat hänelle vähintään yhtä tärkeitä kuin minulle. Se riittää minulle. Hän on kasvattanut upean miehen ja on upea mummo lapsillemme, enempää en voisi toivoa.

Voi kun itse saisin olla tällainen anoppi, kohta pojat aikuisia ja jännittää kyllä miten tulee sujumaan anoppius.

Vierailija kirjoitti:

Herää kysymys mieleen, että miksi naisen tullessa anopiksi tapahtuu jotain järkyttävää naisessa? Herääkö silloin vuosien katkeruus ja tunne, ettei enää itse ole nuori ja nätti, vaan pitää purkaa kiukkunsa ja patoutumansa lastensa puolisoihin?

 Anopiksi tulo ei ole ihmisen itsensä päätettävissä eikä siihen osaa tai voi valmistautua. Muuttunut elämäntilanne, josta voi seurata kriisi.

Marttyyri. On kateellinen jopa Alzheimeria sairastavalle äidilleni, kun kokee että tämä saa enemmän huomiota kuin hän.

Mulla on aivan ihana anoppi, olen onnekas🥰olen hänen kanssaan läheisempi kuin äitini

Minusta tuntui aina siltä, että anoppini oli kateellinen ja kilpailullinen äitiydestäni, vaikka hän oli sen itsekin saanut kokea. Kaikessa hän viesti, että on parempi kuin minä ja yritti vähätellä myös minua muille äitinä. Olin kuin jatkuvasti kilpailussa. Jos ihastelin lapseni kävelemään oppimista 1-vuotiaana, anoppi ilmoitti, että hänen lapset oppi jo 9 kk. Ei ollut asiaa, missä anopin lapset eivät olisi olleet etevämpiä. Joskus ihmettelin, miten hän muistaa niin tarkasti kaikki ajat vuosikymmenten takaa.

Vei aikansa, ennen  kuin aloimme arvostaa toinen toistamme. Näin hänet hölösuuna joka ei voinut pitää etäisyyttä, hän taas minut ei tarpeeksi hyvänä pojalleen, tosin ne ajatukset omi suoraan mieheltään joka ei minusta tykännyt. Kun lapset syntyivät, mulle alettiin antaa anteeksi olemassaoloni. Omapäinen tosin olin anopin mielestä vieläkin. Muutimme kauemmas, suhde anoppiin parani hujauksessa. Tavattiin kerran vuodessa. Nyt on jo vuosia ollut mullan alla, en muistele pahalla.