Mikälainen anoppi sinulla on?

Hän on ihan mukava. On hyvin lapsissaan kiinni, joten se alussa ärsytti, kun joka paikkaan pisti nokkansa, mutta se ripustautuminen on onneksi ajan saatossa jäänyt pois. Nyt osaa ihan ihmisiksi olla. 

Miesystäväni ei ole pitänyt mitään yhteyttä lapsuudenperheeseensä enää sen jälkeen kun muutti omilleen. Eli jos me joskus päädyttäisiinkin naimisiin asti niin en usko että tulisin koskaan tapaamaan anoppia tai ketään muitakan miehen sukulaisia. 

Entinen. Luojan kiitos.

Meillä ei ole kamalasti yhteistä. Anoppi on aina asunut samassa pikkukaupungissa ja ollut samassa työpaikassa. Hänellä on tosi pieni elämänpiiri. Minun elämäni on todella erilainen. Mutta hän on kiltti ja kunnioitamme toisiamme. Hänen mielestään olen upea äiti lapsillemme. Harvalta anopilta saa tällaisen kohteliaisuuden.

Napanuora vieläkin kiinni nelikymppisessä pojassaan. Jos mieheni pitäisi valita äitinsä tai minun väliltä, niin valitsisi varmasti äitinsä😁

Njet anoppi.

Tullaan aivan hyvin toimeen. Miehelläni on maatila ja toisin kuin appiukko, ymmärtää hyvin, etten ole halunnut muuttaa siihen. Anoppi kyllä ehdottelee appiukolle, että muuttaisivat pois tilalta, mutta appiukko haluaa asua siinä. Emnekä minä ja mies ala ajaa vanhaa miestä pois tilalta, jolla on elämänsä asunut.

Anoppi on ystävällinen ja mukava. Aika perinteinen maslaisnainen, mutta suvaitsee hyvin minun erilaisia tapoja.

Kuollut. Emme koskaan tavanneet, mikä on harmi, sillä olisin halunnut tutustua häneen.

Kaksi viimeistä: persoonallisuushäiriöinen, myöhemmin dementikko.

Narsisti, alkoholisti, myöhemmin altzaimer.

Molemmat jo edesmenneitä. Oli raskasta ja vaikeaa. Silti muistelen joskus eli oli jotain hyvääkin vissiin. Pientä.

Vierailija kirjoitti:

Ruma, lihava ja pahasuinen

Mikä sinä sitten olet?

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on mulle kyllä rakas ja tiedän hänen rakastavan minua, lähes kuin omaa lastaan.

Ärsyynnyn häneen yhtälailla, vaikkakin eri syistä, kuin omiin vanhempiini. Ja lepyn yhtä nopeasti.

Välimme ovat aina olleet siis varsin kotoisat.

Ainoa mikä ajoittain hiertää, on anopin muutamat sanomiset liittyen ulkomailla asuvan tyttärensä lapsiin, versus meidän lapset, eli hänen poikansa lapset.

Sanoi mm. jotakuinkin niin, että ”oman tyttären ensimmäisen lapsen syntymä on ollut hänelle kaikkein hienointa”. En sanonut siihen mitään, istuin vaan hiljaa.

Hän tajusikin nopeasti virheensä ja alkoi selittää, että ”siis…siis varmaan sinunkin äidillesi on ollut hienointa, kun sinä sait ensimmäisen lapsesi…”.

Mutta joo. Yritin laittaa tuon vanhuuden piikkin, koska eihän tollasta sano kukaan ihan täyspäinen poikansa lasten äidille, vaikka ajattelis päässään noin.

Meidän lapset vielä kaikeinlisäksi leikki siinä vierellä. Siitä tuli vähän surku.

Mutta hän kuitenkin huomasi virheensä ja yritti tasoitella tilannetta.

Oma anoppini sanoo kanssa mitä sattuu, eikä koskaan pahoittele mitään.

Esim. Äitini kuoli aika nuorena ja olin valmistautumassa lähtemään perukirjoituksiin kun anoppi tuli kylään ja kuultuaan minne lähden totesi:"turhaan menet, kyllä poikalapset on niin paljon tärkeämpiä, että veljellesi kaikki menee." Oikeasti, kuka sanoo nuorelle, äitinsä menettäneelle ihmiselle noin :O Tietysti anoppi puuttuu myös muihin asioihin ja mollaa ja arvostelee koko ajan. En jaksa enää tavata häntä.

Minulla on kaksi anoppia: nyxä ja exä. Nyxä on uskonnollinen kotiäiti, joka ei aina tunnu ymmärtävän, mitä teen ja miksi. Mutta tullaan juttuun, jopa paremmin kuin mieheni ja tämä nyxä eli äitinsä.

Exä on todella ihana ihminen. Meillä oli eron jälkeen jokin vuosi hiljaista, mutta nyt käyn heillä aina, kun satun sinne suuntaan ajelemaan. Olemme käyneet nykyisen mieheni kanssa kylässäkin heillä. 

Ei ole enää elossa. Oli täysin erilainen kuin minä. En oppinut koskaan luottamaan häneen. Joskus hän tykkäsi ja kehui minua mutta toisessa hetkessä syytti ja mollasi. Suhde oli loppuun asti noin 25 vuoden ajan ristiriitainen, enkä luottanut häneen. Viimeisinä vuosinaan pyysi anteeksi ja saimme sovinnon.

Muistan häntä lämmöllä, hän oli kuitenkin mieheni äiti.

Ihana, vähän höpsö. Rakastaa lastamme yli kaiken. Näemme noin kerran viikossa. Tarjoaa usein hoitoapua ja mahdollistaa minulle ja miehelle yhteistä aikaa aina halutessamme.

Kuollut.

Mukava, mutta vähän sellainen hössöttäjä :D Tulemme kuitenkin hyvin toimeen. 

Totaalisen tietämätön maailman asioista, ei lue mitään eikä katso uutisia, hänen elämänsä pyörii alennusmyyntien, syömisen ja tosi-tv-ohjelmien ympärillä. Päivittelee ja höpöttää lakkaamatta, ei kestä hiljaisuutta. Ostelee meille kotiin kaikenlaista krääsää ja tuputtaa lapsellemme epäterveellisiä herkkuja ja rumia printtivaatteita. Mutta ei hän ole paha ihminen, ja lapsemme tykkää hänestä. Pieninä annoksina jaksan häntä pari-kolme kertaa vuodessa. Onneksi asuvat kaukana meistä.

Ihana anoppi ja hyvä mummo. Luotettava ystävä. Nyt jo aika iäkäs.

Kamala kaksinaamainen. Puhuu toista ja on mukava mutta selän takana puhuu pahaa minusta. Ja jos olemme kahden rähisee välillä minulle ties mistä.

Olemme aika eri maailmoista, ja näkemyseroja on aika paljon. Hän on kuitenkin maailman herttaisin ja hyväntahtoisin ihminen, siihen pisteeseen asti, että se on välillä jopa rasittavaa.

Tulemme toimeen, minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, mutta välit ovat jääneet kohteliaan etäisiksi. Isoin ongelma on ehkä se, että minulle tämä on ok, hän toivoisi läheisempää suhdetta, josta tunnen toisinaan syyllisyyttä, kun menen mieluummin harrastuksiini kuin anopille kyläilemään. Olen kuitenkin iloinen, että mieheni on äitinsä kanssa todella läheinen ja pitävät tiiviisti yhteyttä, joten lapsillakin on todella läheinen suhde mummoonsa.