Lue keskustelun säännöt.
Miksi innostun asioista aivan hulluna mutta toisena päivänä saatan olla täysin tylsistynyt ajatukseen?
26.01.2021 |
Raivostuttava puoli minussa.
Voin ajatella jotain asiaa todella määrätietoisesti, keskittyä hakemaan tietoa paljon ja varma aloittamaan vaikkapa projektin. Joskus onnistuu mutta yleensä ei.
Saatan huomenna jo väsyä ajatukseen, heittää romukoppaan koko jutun ja taas kiinnostua jonakin päivänä - sama tapahtuu uudelleen.
Esimerkkejä löytyy ihan arkipäiväisissä jutuissa myös.
Joku mies kiinnostaa - nääh, ei sittenkään.
Ihan varmasti siivoan vaatekaapin tänään, viimeistään huomenna! - en saanut sitä aikaiseksi.
Luen tämän äänikirjan loppuun. - nukahdan kahden tunnin jälkeen ja seuraavana päivänä sama juttu.... Aloitan seuraavan ennen kun saan ensimmäistä kuunneltua.
Palaan aina samoihin ajatuksiin, samoihin aiheisiin mutta mitään en saa loppuun vietyä.
Ottaa päähän ihan mahdottomasti.
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Olen erittäin tiedonjanoinen, innostun omista "projekteista", saatan suunnitella kaikenlaista, mutta toteutus jää aina kesken - tai enemmänkin jutut vain lässähtävät niin kuin vuotava ilmapallo. Kyllästyn, tylsistyn, en jaksa keskittyä, uutuudenviehätys katoaa, turhaudun nopeasti, huomaan yhtäkkiä säätäväni epäolennaisia yksityiskohtia jne.
Niin joo, minulla diagnosoitiin ADHD hieman yli nelikymppisenä.
Mulla on ihan sama ja kämppä täynnä harrastusvälineitä.
ADHD diagnosoitiin kolmekymppisenä...
Jos tunnistaa tuon kaavan itsessään kannattaa vähintään pitää huoli, ettei houkuttele muita mukaan niihin projekteihinsa. Todella ikävää, kun vaikka suurella innolla pyytää jonkun harrastuskaverikseen ja pyytäjällä innostus hiipuukin heti kun on harrastusvälineet hommattu, toinen joutuukin harrastaa yksin tai jopa luopua koko hommasta jos pari on pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Onko kyse vain tylsistymisestä ideaan vai voiko ongelman taustalla olla myös pelko, ettei projektin tms. lopputulos ole riittävän hyvä? Eli pelko, että joudut pettymään?
Jos tuo on olennainen syy, niin se korjautuu heti, kun alat ajatella, että huonohkokin lopputulos on parempi kuin ei yhtään mitään. Siihen saattaa ajan mittaan (siis jopa vuosien kuluessa) turhautua, ettei ikinä tee mitään vapaaehtoisesti, ei ikinä käytä lahjakkuuksiaan, ei ikinä luo mitään jne., ja se saattaa käynnistää muutoksen. Ehkä nyt olet siinä tilanteessa?
Rutiinit ja deadlinet voivat auttaa käytännössä, mutta niistä ei kannata tehdä liian tiukkoja.
Hmm..
Hyviä kysymyksiä.
Pakko sanoa, että asetan itselleni aina turhan korkeat tavoitteet. Jos ikävystyn tai vähänkin menen suunnitelmien rajan alle niin koen, ettei minusta kuitenkaan ole tähän ja siitähän se sitten alkaa pikkuhiljaa menemään täysin tyhjäkäynnille koko juttu. Alan epäröimään, liikaa analysoimaan, lopulta kai lievästi ahdistumaan enkä jaksa kerrata asioita koska pelkään, etten opi kuitenkaan VAIKKA tiedostan, että potentiaalia löytyy aivan varmasti.
Olen siis myös kuluttanut itse pahasti loppuun työelämässä aikaisemmin. En sallinut epäonnistumistani ja sitähän nyt vääjämättä tapahtui ja koin järkyttäviä suorituspaineita vastuutehtävistä huolimatta. Sain paljon osakseni hyvää palautetta jne mutta jos en kokenut vain itseäni tarpeeksi hyväksi niin aloin kertakaikkiaan stressaamaan ja tein myös töitä aivan tajuttomasti liikaa, jotta pysyisin edelleen työnantajan suosiossa " huonommuudestani" huolimatta.
Paljon siis ajatuksia, levottomuutta ja niitä pelkojakin...
Ap
"Paljon siis ajatuksia, levottomuutta ja niitä pelkojakin..."
Tuosta se poukkoilu juuri johtuukin. Nuo asiat ovat stressaavia, etkä pysty määrätietoisesti keskittymään oikein mihinkään. Olet epävarma tekemisistäsi ja valinnoistasi. Kunnon motivaatiota ei synny, vaikka hapuilet sinnepäin ja tavoittelet erilaisia asioita.
Minä huomaan itsessäni tuon saman, ja se korostuu juuri tilanteissa, kun olen pitkään kamppaillut haastavien ongelmien parissa ja stressi on jäänyt pysyvästi päälle.
Monenlaiset asiat, tekemättömät ja toivotut, pyörivät mielessä, mutta mitään en saa aikaiseksi. Voin myös paeta tilannetta esim. nettiin ja saatan sieltä yht'äkkiä saada "loistoidean", mitä alan kehitellä saman tien niin, etten malta mennä edes nukkumaan. Seuraavana päivänä ihmettelen, onko idea edes toteuttamisen arvoinen.
Tuttua on... Olen taipuvainen perfektionismiin ja minulla on korkeat standardit kaikkeen mitä teen. Lisäksi ADD-kuvaukset sopivat minuun vähän liian hyvin. Olen kiinnostunut vähän kaikesta, mutta mikään ei oikein jaksa kantaa sen pitemmälle. Motivaatio on usein hukassa, mutta inspiraation iskiessä olen ihan hullu työmyyrä. Olen hukannut hyviä ideoita ja omaa potentiaalia muutaman ihmiselämän verran.
Mikään muu ei taida auttaa kuin hyväksyä tilanne ja suunnitella elämä niin, että siinä olisi jonkinlainen tasapaino rutiinien ja pakkojen sekä inspiraatioiden välillä. Eli pitää olla tilaa niille inspiraatioille, mutta jonkinlaiset raamit on hyvä olla ja pitää vain yrittää saada tehtyä rutiineista sellainen tapa, ettei osaa enää olla tekemättä sitä, vrt. hampaiden pesu. Aloittaminen on yleensä se vaikea osa silloin, kun ei ole inspiraatiota eikä pakkoa. Siksi ei kannata miettiä sitä, tekeekö tarpeeksi. Pitää vain tehdä aloittamisesta mahdollisimman helppoa. Ja mihinkään "huippuideaan" ei kannata lupautua mukaan ennen kuin on nukkunut vähintään yhden yön yli.
Up