Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi vauvavuosiväsymykseen kun kaikki menee pieleen eikä ole ketään jolle puhuisi?
26.01.2021 |
Jo otsikon kirjoittaminen saa kyyneleet silmiin. Olen niin loputtoman hukassa, identiteetti kadoksissa ja epäonnistun kaikessa. Synnytys meni mönkään, jouduin sektioon, maito ei noussut, baby blues oli suunnaton ensimmäiset viikot. Lapsi on ollut koko ajan melko vaativa eli alkuun nukkui vain sylissä, öisin heräili vähän väliä. Rakastan häntä ja olla äiti. Samaan aikaan kuitenkin se persoona, joka ennen olin on alkanut kaikota enkä enää tunne itseäni. Minulla ei ole ns. omaa aikaa, hoidan lasta yksin viikot kun mies joutuu olemaan töissä miltei koko vauvan hereillä oloajan. Imetän vielä vauvaa (maito onneksi lopulta nousi aikanaan eikä pullo kelpaa ollenkaan) joten en pääse pois hänen luotaan. Turvaverkko on olematon koronan vuoksi, mitään perhekerhoja ei täällä järjestetä. Olemme kotona viihtyviä introverttejä miehen kanssa, joten piirimme on muutenkin hyvin pieni. Nyt vielä viimeinen naula omaan identiteettiarkkuuni tuli, kun sain tiedon, että määräaikainen työni ei jatku äitiysloman jälkeen vaikka minulle luvattiin ihan muuta. Se veti mieleni niin matalaksi, että itken sitä yhä päivittäin. Se oli viimeinen osa sitä minua mikä joskus olin, rakastin tuota työtä (olin useamman vuoden tuolla määräaikaisena, tutkittiin ammattiliiton juristin kanssa asiaa ja mitään ei voi tehdä) ja toivoin niin, että pääsisin sinne takaisin ja mies jäisi lapsen kanssa kotiin. Neuvolassa ei ole reagoitu mitenkään, kun olen sanonut että olen väsynyt ja jollain tavalla pyrin kaikessa täydellisyyteen ja kun epäonnistun, se tuntuu maailmanlopulta. Sillä käynnillä terkka vain merkitsi omakantaan "äiti voi hyvin".
Tänäänkin vauva suuttui, kun en antanut hänen syödä sukkaansa kesken puuron syönnin. Siitä alkoi aivan hirveä huuto ja itken täällä taas epäonnistumistani. Tiedän, että saan kuraa täällä niskaani (itsepähän olen lapseni tehnyt ja niin edelleen) mutta uskokaapa, minulla ei ole mitään muuta tahoa jonne voisin purkaa oloani. Mies ei ihan täysin ymmärrä, että olen ihan loppu vaikka olen hänellekin itkenyt oloani monen monta kertaa ja hänelläkin on omat murheensa työssään. Olen niin yksin. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat vuoren kokoisilta ja niitä tulee eteen jatkuvana virtana.
Kommentit (71)
Paras neuvo on se, ettet tee yhtään enempää lapsia. Tuo on se todellisuus johon naisia painostetaan, itsepä päätit että haluat lapsen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa, että olet masentunut. Nyt korona-aikaan keskusteluapua saa myös etänä. Mitä jos soittaisit neuvolaan tai perheneuvolaan? Kun asioista puhuu, niihin saa myös etäisyyttä.
Suoraan sanoen ihmettelen näitä saamiasi vastauksia. "Sellaista se äitiys on" - no ei ole äitiys masennusta.
Eikä kaikki synnytyksen jälkeinen väsymys masennusta.
Lapsi on vielä pieni, hänelle riittää hyvin vanhemman seura ja rakkaus. Eiköhän tämä korona tästä pikkuhiljaa hellitä, sitten lapsi on jo vähän isompi ja on mukava taas kyläillä ja käydä kerhoissa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on vielä pieni, hänelle riittää hyvin vanhemman seura ja rakkaus. Eiköhän tämä korona tästä pikkuhiljaa hellitä, sitten lapsi on jo vähän isompi ja on mukava taas kyläillä ja käydä kerhoissa.
Niin ao kyllä se siitä. Ei sinun tarvitse tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Haluan kipeästi olla hyvä äiti lapselleni ja epäonnistun siinä joka jumalan päivä. Sanotaan, että kyllä äiti aina tuntee lapsensa itkun ja tietää, mitä se on vailla. No, en minä ainakaan tiedä. Etenkin nyt kun vauva on jo vähän isompi, hän saattaa huutaa ihan ilman mitään näkyvää syytä. Hitostako minä tiedän, mikä milloinkin on. Lohdutan aina ja pidän huolta, että lapsi saa paljon läheisyyttä, rakkautta, syliä ja huomiota mutta sekään ei tunnu riittävän. Silloin tunnen olevani sysihuono äiti. Olen kadottanut itseni uuden roolini, äitiyden tieltä enkä siinäkään osaa olla hyvä. Se saa kaiken itsetunnon nolliin. Ja kun mitään positiivista ei ole tapahtunut aikoihin, koko ajan vaan kaikki asiat sakkaavat ympärillä, siinä katoaa pikku hiljaa toive paremmasta. Koko ajan saa pelätä, että mitä nyt taas. Pelottaa, etten saa töitä, kaikki tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta. Lillun vaan ja annan päivien kadota toistensa perään. Haluaisin niin nauttia vielä tästä vauvavuodesta mutta kaikki murheet painavat niskassa. Ap
Toi on asia jonka äärelle sun kannattaisi nyt ihan tosissaan pysähtyä. Mitä sulle on "hyvä äitiys"? Listaa itsellesi noi asiat läpi ja käy se lista läpi jonkun luotettavan, pitempään äitinä olleen kanssa, Vaikka oman äitis tai anopisi, jos jomman kumman kanssa on luottamukselliset ja arvostavat välit. Voit yllättyä siitä, miten he hyvän äitiyden näkevät. Et sanonut, miten vanha vauva on, mutta jos yli 6kk, suosittelen, että alat vähentämään imetystä niin, että isä voi hoitaa vauvaa muutaman tunnin viikossa iltaisin, että pääset vaikka lenkille yksinäsi tai sulkeudut jonnekkin opiskelemaan jotain itsestäsi mielenkiintoista tms. Kun maailmassa on muutakin kuin vaan ne kodin neljä seinää ja vaativa, puhekyvytön möykky, jaksat sitä äitiyttäkin paremmin. Mutta eniten epäilen, että sinulla on nyt ihan vääristynyt kuva siitä mitä hyvä äitys on, hyvänkin äidin vauva saa hermareita, ihan siinä missä muidenkin. itse asiassa oikeasti lapsensa laiminlyävien äitien lapset eivät ilmaise mitään tunteita, jo ihan pienestä vauvasta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio ja liikunta.
Tästä on hyvä aloittaa sen yhden puhelin soiton lisäksi. Sitä helposti unohtaa syödä ja liikkua, kun sinne äitiyden liian syvään kuiluun putoaa.
Mä luin jostain, että jos vauva itkee eikä sille tavallaan ole mitään syytä, niin se sylissä pitäminenkin auttaa ja rauhoittaa vauvaa, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Sitä paitsi sun lapsi on elossa ja terve, eli et sä nyt mitään maailman surkein äiti -palkintoa vielä ole voittamassa. Häntä pystyyn ja hae apua mahdolliseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään ei tarvitse olla hyvä äiti ja odottaa mitään vuoden hyvä äiti palkintoja. Lapselle riittää kyllin hyvä.
Ap, sun masennus voi vaikuttaa kielteisesti vauvan kehitykseen. Sun on tärkeää hoitaa itsesi kuntoon, niin voit olla hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä apua neuvolasta heti. Aina ei ole pakko jaksaa kaikkea yksin. Muista, että riittävän hyvä äitiys ei ole sitä, että teet kaiken täydellisesti. Pidä huolta myös itsestäsi.
Apua vauvaperheen jaksamiseen myös täällä:
Halaus sulle! Soita vaikka perheneuvolaan, ne auttaa sua. Älä jää yksin. Kuka tahansa voi väsyä, ja vauvavuosi ei todellakaan ole helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Jos neuvola ei ota todesta, mene terveyskeskukseen ja kerro että usko olevasi masentunut. Saat sitä kautta tarvitsemaasi apua.
Lisäksi oma aika silloin tällöin on tärkeää. Mihin aikaan miehesi tulee töistä kotiin? Ehtisitkö silloin tehdä jotain? Jos ei muuta niin yksin kävelylle tms?
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio ja liikunta.
Jos se olisi noin yksinkertaista, kaikki hoitaisivat vauvavuoden orastavaa masennustaan noilla kahdella "lääkkeellä" ja saisivat niistä tarvitsemansa avun.
Toisin sanoin: haista sinä víttü.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko puhunut miehellesi näistä? Onko hän pitänyt yhtään lomaa?
Täällä lytätään ja ilkeillään,mitä se oikein apta auttaa?!? Itselläni on takana hyvin raskaita aikoja liittyen nimenomaan lasteni syntymään ja vanhempana jaksamiseen. En voi ikäväkyllä ainakan itse suositella mitään 'avun' hakemista neuvolasta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta jne. Sieltä pamahtaa HYVIN herkästi lastensuojeluilmoitus milloin mistäkin ja se kyllä romahduttaa aivan varmasti siten, ettei kykene vanhemmuuteen sitäkään määrää mihin nyt kykenee. Lastensuojeluasiakkuudesta irtipääsemiseksi tarvitaankin sitten jo lakimiestä ja useita alan ammattilaisten lausuntoja vanhemmuuden riittävyydestä.
Apn kannattaisi hakea tukiperhettä jonka saa ilman lastensuojeluasiakkuuttakin ja taatusti on paremmin jaksamista tukevaa, kuin ventovieras olohuoneessa virheitä kirjaamassa.
Yksinkertaiset ja perinteiset neuvot aplle: lepää aina kun vauva nukkuu, vaikket saisi untakaan. Älä tiskaa, siivoa tms vaan lepää! Rentoutusharjoitukset auttavat irtaantumaan stressistä.
Aika menee hyvin nopeasti ja mitä vähemmän murehdit työasioita, sitä nopeammin aika kuluu. Sinun on päästettävä irti tulevaisuuden järjettömästä murehtimisesta- tehtäväsi on olla nyt vauvallesi äiti ja jos et tee mitään mistä saat iloa, on jaksaminen haastavaa. Sauno, joogaa, jumppaa, käy lenkillä, maalaa, tai ihan mitä tahansa sellaista, missä voit olla läsnä vain itsellesi. Anna isän viedä vauva vaikka lenkille siksi aikaa, jo puolikin tuntia auttaa. Vauvan kanssa ei tarvitse tehdä muuta, kuin kölliä lattialla- hän kyllä ihan varmasti osaa asiat juuri oikeassa omassa aikataulussaan- on aivan turhaa kuormaa miettiä, missä tahdossa hänen muka ' pitäisi' osata asioita- lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja viimeistään päiväkoti- iässä alkavat tasoittua suurimmat erot.
Vauvan itku voi johtua myös siitä, että pomppaa hetipaikalla vastaamaan hänen tarpeisiinsa- ei vauva mene rikki siitä, että kaksi minuuttia huutaa, kun äiti käy vaikka vessassa. Itse tein sen virheen, että lapsi oppi saamaan huomiota minulta jokaisella inhduksellaan- siitä piti opetella irti, helpotti elämää kummasti. Tämä ei tietenkään päde aivan vastasyntyneisiin, mutta kyllä n. vuoden ikäinen varmasti kestää jo parin minuutin odotuksen..
Eräs neuvo, jonka itse aikanaan sain, oli mennä esimerkiksi vessaan huutamaan tyynyyn ahdistusta ja väsymystä, jotta ei kävisi niin, että kiukkunsa purkaa vauvaan. Se helpotti, kuin myös se, että tein paljon fyysisesti rasittavia asioita, jos ahdisti.
Unikoulu oli ainakin meille pelastus, kun valvoin jo kellon ympäri antaessani vauvalle joka inahdukseen maitoa, syliä tai silittelyitä- oikea rytmi löytyi lopulta ihan parissa yössä oikealla ohjauksella-sitäkin voisit tiedustella. Tämän lisäksi säännöllisyys päivärutiineissa on tärkeää. Näin vauva/ lapsi oppii ennakoimaan asiat, arki sinulla itselläsi helpottuu huomattavasti kun muodostuu selkeä rutiini.
Tilanne ei jatku lopunikää, alku on kuitenkin raskas ja vaatii myös sen, että lapsen isä näkee sinun väsymyksesi ja antaa sinulle omaa aikaa vauvan hoidosta.
Toivon että ap päästäisit irti turhasta murehtimisesta, sillä se ainoastaan heikentää jaksamista. Sinun on nyt vain hyväksyttävä se, että töihin/ opiskelemaan pääset vasta kun lapsi on päiväkoti-ikäinen ja viimeistään koulun alettua elämä helpottaa kunnolla. Siihen asti yrität nauttia ajasta pikkuisen kanssa ja ottaa vähän rennommin- et ole yksin, vaikka siltä voi välillä tuntuakkin.
Jos miehesi ei ole pitänyt vielä yhtään lomia vauva-aikana, niin nyt olisi sen paikka.
Menee ohi luultavasti (toivottavasti), kun lapsi kasvaa.
Itse sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen esikoisen syntymän jälkeen. Siitä on nyt 7 vuotta jo olen edelleen valitettavasti vaikeasti masentunut.
Kaikki huutelee, että soita terkkariin tai neuvolaan ja saat apua. Valitettavasti olen huomannut, ettei masennukseen ole apua. Ainoa mitä he tarjoavat, on SSRI lääkkeet, joilla mielestäni voisi heittää vesilintua. Olen kokeillut 6 eri masennuslääkettä eikä mistään ole ollut apua. Masennukseen ei saa muuta ”apua”. Lisäksi saat lastensuojelun kimppuusi. Siinä ”apu”, kun soitat terkkariin. :(
Sinun täytyy nyt määrätietoisesti lähteä hakemaan apua. Olet sen velkaa itsellesi ja vauvallesi. Prosessin pyörimistä odotellessa vedä syvään henkeä ja rauhoitu. Voit huolehtia tulevaisuuden työnhakuprosesseista sitten kun sen aika on (vaikka ei niissä ole mitään huolehtimista, sinä sait vauvan ja olit sen kanssa kotona, ei kukaan sitä rupea ihmettelemään). Nyt prioriteetti numero yksi on sinun hyvinvointisi. Soita terveyskeskukseen ja sano tiukasti, että voit todella huonosti henkisesti ja tarvitset nyt apua, mieluiten kiireellisesti.
Sillä välin voit auttaa itseäsi syömällä terveellisesti ja tekemällä vaunulenkkejä raittiissa ilmassa. Tiedän, että näitä neuvoja aina pilkataan, mutta aivan varmaa on että roskan syöminen ja kotinurkkiin syrjäytyminen vain pahentaa tilannetta. Koita huolehtia siitä, että saisit riittävästi unta, ja että voisit joka päivä vaikka vauvan nukkuessa tehdä jotakin mistä tulee sinulle hyvä olo, vaikka jotain ihan pientäkin. Katsot vaikka jakson jotain hyvää sarjaa ja syöt suklaata.
Kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi luultavasti (toivottavasti), kun lapsi kasvaa.
Itse sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen esikoisen syntymän jälkeen. Siitä on nyt 7 vuotta jo olen edelleen valitettavasti vaikeasti masentunut.
Kaikki huutelee, että soita terkkariin tai neuvolaan ja saat apua. Valitettavasti olen huomannut, ettei masennukseen ole apua. Ainoa mitä he tarjoavat, on SSRI lääkkeet, joilla mielestäni voisi heittää vesilintua. Olen kokeillut 6 eri masennuslääkettä eikä mistään ole ollut apua. Masennukseen ei saa muuta ”apua”. Lisäksi saat lastensuojelun kimppuusi. Siinä ”apu”, kun soitat terkkariin. :(
Miksi pelottelet AP:ta näin, että varmasti ei uskalla nyt hakea apua? Ikävää, että sinulla on huono kokemus. Emme kuitenkaan voi tietää, millainen tilanne sinulla oli tuossa taustalla. Itse sain vastaavassa tilanteessa aivan asianmukaista apua ja todellakin oli fiksuin päätökseni ikinä lähteä sitä hakemaan.
Ei ap mitään apua tule hakemaan vaikka kuinka huutaisitte. Joko on uusi vauva tilauksessa? Ja sitten tuleekin se ero.