Testausmäärät tulevat romahtamaan uusien karanteenimääräysten seurauksena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Testeistä kieltäytyvät Sairastuttaja-sallat pitävät huolen että rajoitukset pysyy mahdollisimman pitkään.

Ei me mitään rajoituksia noudateta. Kunhan vielä suurempi osa kansaa alkaa kapinoimaan rajoituksia vastaan ja heittää maskit menemään, liikkuu normaalisti ja tapaa toisia normaalisti, niin todetaan että turha niitä rajoituksia pitää voimassa kun ei niitä kukaan noudata.

Minusta promillerajat on turhia. Lähdetään kaikki ajamaan humalassa niin päästään niistä eroon.

Sinä varmasti kannatat ideaa. Uskon ainakin niin jos et pysty perustelemaan miksi et.

Minä taas kannatan autoilun kieltämistä, koska joka vuosi auto-onnettomuuksissa kuolee ihmisiä. Ja vaikka itse en autoilisi, joku saattaa ajaa mun päälle. Vaadin autoilun kieltämistä muilta, koska se on potentiaalisesti kuolemanriski minulle. Ja tämähän ei ole yhtään itsekäs vaatimus...

Vierailija kirjoitti:

Elänköhän minä jotenkin ihan eri maailmassa kuin muut? Minusta kolme viikkoa kotosalla oman perheen kanssa ei ole yhtään kamala ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin. Minä nautin perheeni seurasta, lomat ja vapaat vietetään muutenkin pitkälti yhdessä koko perheellä.

Onko se kovin tavallistakin, että ihmiset eivät viihdy edes oman lähiperheensä seurassa enempää kuin on ns. pakko?

Ymmärräthän, että ihmiset elävät kovin erilaista elämää.

Jos joillakin on sopuisastielävä perhe, turvattu toimeentulo, viihtyisä omakotitalo tai tilava asunto, jossa riittää tilaa niin hieno juttu.

Toiset joutuvat asumaan ahtaasti, ehkä kerrostalossa, on ongelmia perheessä tai jopa huumeita ja väkivaltaa. Tai kaikkea yhteensä.

Silloin kolme viikkoa samassa tilassa saattaa olla jopa kohtalokasta.

Kyllä alkaa pelottaa näitä surullisia, miltei viikoittaisia perheiden surmatekoja lukiessa. Mikä johtuu mistäkin ja jos vielä lisääntyvät.

Itse olen yksinasuva, mutta osaan ajatella asioita myös muiden ihmisten kannalta.

Aina ärsyttää nämä omassa kuplassaan elävät, jotka ovat ihan tyytyväisiä olemaan siellä kotonaan vaikka maailman tappiin ja eipä tämä koronaakin mitään ole muuttanut eikä haitannut. Pikemminkin saisi jatkua vielä kauan.

Ja koko maailma on sekaisin, lapset, nuoret ja monet muut oireilevat ja koko maailmantalous on niin sekaisin, että hirvittää.

Niin, mutta kun mulle se ei vaikuta mitään.

Kolmen viikon karanteeni voi olla todella rankkaa joillekin, se on vaan totuus.

Tämän jo eletyn vuoden ja kaiken epätietoisuuden jälkeen varsinkin.

Monien ihmisten psyykeen se on jo vaikuttanut ja moni ei kohta jaksa.

Tähän verraten alan yhä vahvemmin epäillä, että onko se korona sittenkään pahin mitä ihmistä voi kohdata.

Vierailija kirjoitti:

Elänköhän minä jotenkin ihan eri maailmassa kuin muut? Minusta kolme viikkoa kotosalla oman perheen kanssa ei ole yhtään kamala ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin. Minä nautin perheeni seurasta, lomat ja vapaat vietetään muutenkin pitkälti yhdessä koko perheellä.

Onko se kovin tavallistakin, että ihmiset eivät viihdy edes oman lähiperheensä seurassa enempää kuin on ns. pakko?

Minulla on mt-ongelmainen perheenjäsen, jonka kanssa vietän aikaa niin vähän kuin mahdollista. Hän on erittäin epävakaa ja arvaamaton, ja kokee olevansa oikeutettu sanomaan ja tekemään mitä tahansa.

Kolme viikkoa jumissa kotona hänen kanssaan olisi aivan hirveää. Voin niin kuvitella hänen skitsoamisensa ja pari muuta perhenjäsentä vetämässä häntä nyrkillä naamaan ja raahamassa hiuksista pitkin kämppää.

Mikä järki oli pidentää karanteeneja, kun testaushalukkuus oli jo valmiiksi alhaalla? Eikö niitä olisi pitänyt enemminkin lyhentää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elänköhän minä jotenkin ihan eri maailmassa kuin muut? Minusta kolme viikkoa kotosalla oman perheen kanssa ei ole yhtään kamala ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin. Minä nautin perheeni seurasta, lomat ja vapaat vietetään muutenkin pitkälti yhdessä koko perheellä.

Onko se kovin tavallistakin, että ihmiset eivät viihdy edes oman lähiperheensä seurassa enempää kuin on ns. pakko?

Ymmärräthän, että ihmiset elävät kovin erilaista elämää.

Jos joillakin on sopuisastielävä perhe, turvattu toimeentulo, viihtyisä omakotitalo tai tilava asunto, jossa riittää tilaa niin hieno juttu.

Toiset joutuvat asumaan ahtaasti, ehkä kerrostalossa, on ongelmia perheessä tai jopa huumeita ja väkivaltaa. Tai kaikkea yhteensä.

Silloin kolme viikkoa samassa tilassa saattaa olla jopa kohtalokasta.

Kyllä alkaa pelottaa näitä surullisia, miltei viikoittaisia perheiden surmatekoja lukiessa. Mikä johtuu mistäkin ja jos vielä lisääntyvät.

Itse olen yksinasuva, mutta osaan ajatella asioita myös muiden ihmisten kannalta.

Aina ärsyttää nämä omassa kuplassaan elävät, jotka ovat ihan tyytyväisiä olemaan siellä kotonaan vaikka maailman tappiin ja eipä tämä koronaakin mitään ole muuttanut eikä haitannut. Pikemminkin saisi jatkua vielä kauan.

Ja koko maailma on sekaisin, lapset, nuoret ja monet muut oireilevat ja koko maailmantalous on niin sekaisin, että hirvittää.

Niin, mutta kun mulle se ei vaikuta mitään.

Kolmen viikon karanteeni voi olla todella rankkaa joillekin, se on vaan totuus.

Tämän jo eletyn vuoden ja kaiken epätietoisuuden jälkeen varsinkin.

Monien ihmisten psyykeen se on jo vaikuttanut ja moni ei kohta jaksa.

Tähän verraten alan yhä vahvemmin epäillä, että onko se korona sittenkään pahin mitä ihmistä voi kohdata.

Olen tuo, jolle vastasit. En huomannut sanoa, että mekin elämme kerrostalokolmiossa neljästään, eli aika ahtaasti. Lisäksi puolisoni on vaikeasti sairas ja sen takia poissa työelämästä, ja tarvitsee paljon apua arjen toiminnoissa. Riskiryhmäläisenä hän ei ole vuoteen päässyt mihinkään. Myös toisella lapsella on etenevä, vakava sairaus ja itselläni on myös terveyden kanssa ongelmia, tosin työssä pystyn vielä toistaiseksi käymään. Eli haasteita meidänkin arjessa riittää ilman koronaakin, mutta perheen kanssa yhdessäoloa en itsessään koe haasteeksi, vaan voimavaraksi. Nämä ihanat tyypit ovat niin paljon muutakin kuin sairautensa. Kyllä korona meihinkin on vaikuttanut, puolisollani varsinkin on raskasta sairautensa kanssa. Mutta ilman perhettä ympärillä olisi varmasti vielä raskaampaa? Ja koska maailman tilannetta ei vaan voi taikasauvalla muuttaa, niin olemme yrittäneet sopeutua ja keksiä keinoja, miten tästä ajasta saisi mahdollisimman hyvän meille perheenä.

Olen itse väkivaltaisesta alkoholistiperheestä lähtöisin, ja tiedän kyllä, mitä he!vettiä sellaisessa eläminen on. Kaikkea hyvää ja voimia hakea apua toivon niille, joille se on todellisuutta tänäkin päivänä.

Mutta uskon kuitenkin, että valtaosa ihmisistä elää ihan ns. normaalissa perheessä, eikä ääriolosuhteissa päihteiden tai väkivallan tms. vuoksi. Ja jos näiltä "normaaleilta" perheiltä pinna katkeaa kolmessa viikossa, niin sitten on oikeasti syytä syvästi huolestua ihmisten jaksamisesta yleensäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elänköhän minä jotenkin ihan eri maailmassa kuin muut? Minusta kolme viikkoa kotosalla oman perheen kanssa ei ole yhtään kamala ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin. Minä nautin perheeni seurasta, lomat ja vapaat vietetään muutenkin pitkälti yhdessä koko perheellä.

Onko se kovin tavallistakin, että ihmiset eivät viihdy edes oman lähiperheensä seurassa enempää kuin on ns. pakko?

Minulla on mt-ongelmainen perheenjäsen, jonka kanssa vietän aikaa niin vähän kuin mahdollista. Hän on erittäin epävakaa ja arvaamaton, ja kokee olevansa oikeutettu sanomaan ja tekemään mitä tahansa.

Kolme viikkoa jumissa kotona hänen kanssaan olisi aivan hirveää. Voin niin kuvitella hänen skitsoamisensa ja pari muuta perhenjäsentä vetämässä häntä nyrkillä naamaan ja raahamassa hiuksista pitkin kämppää.

Olen pahoillani tilanteestasi. En tiedä asiasta tietenkään tarkemmin, mutta eikö tuo ole jo sellainen tilanne, jossa tämän perheenjäsenen kanssa ei pärjätä kotona, jolloin pitäisi miettiä muita ratkaisuja? Ehkä niitä on mietittykin, eikä apua ole saatu? Mutta käsittääkseni kenenkään ei pitäisi joutua elämään jatkuvan väkivallan uhan keskellä. Se ei ole normaalitilanne.

T. Se, jolle vastasit

Joillain nyt vaan saattaa olla myös kodin ulkopuolisia velvollisuuksia, joita ei niin helposti jätetä väliin. Muuten minustakin olisi kiva vaan kotoilla kolme viikkoa ja katsoa sarjoja, mutta ei onnistu ihan niin helposti. Toki olen nämä velvollisuudet itse itselleni valinnut, mutta kyllä se kolmen viikon karanteeni aiheuttaisi aikamoisia hankaluuksia elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elänköhän minä jotenkin ihan eri maailmassa kuin muut? Minusta kolme viikkoa kotosalla oman perheen kanssa ei ole yhtään kamala ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin. Minä nautin perheeni seurasta, lomat ja vapaat vietetään muutenkin pitkälti yhdessä koko perheellä.

Onko se kovin tavallistakin, että ihmiset eivät viihdy edes oman lähiperheensä seurassa enempää kuin on ns. pakko?

Minulla on mt-ongelmainen perheenjäsen, jonka kanssa vietän aikaa niin vähän kuin mahdollista. Hän on erittäin epävakaa ja arvaamaton, ja kokee olevansa oikeutettu sanomaan ja tekemään mitä tahansa.

Kolme viikkoa jumissa kotona hänen kanssaan olisi aivan hirveää. Voin niin kuvitella hänen skitsoamisensa ja pari muuta perhenjäsentä vetämässä häntä nyrkillä naamaan ja raahamassa hiuksista pitkin kämppää.

Olen pahoillani tilanteestasi. En tiedä asiasta tietenkään tarkemmin, mutta eikö tuo ole jo sellainen tilanne, jossa tämän perheenjäsenen kanssa ei pärjätä kotona, jolloin pitäisi miettiä muita ratkaisuja? Ehkä niitä on mietittykin, eikä apua ole saatu? Mutta käsittääkseni kenenkään ei pitäisi joutua elämään jatkuvan väkivallan uhan keskellä. Se ei ole normaalitilanne.

T. Se, jolle vastasit

Kyseinen henkilö on ulospäin ns. normaali eikä ole omasta mielestään sairas (vaan vika on muissa ihmisissä). Ja työskentelee muuten päiväkodissa.

Se aiempi sääntö oli paljon parempi:

7 päivää sairastuneelle, 10 päivää altistuneelle ja 14 päivää perhealtistuneelle.

Ehkä testejä olisi enemmän, jos karanteenit lyhennettäisiin niin että olisi kaikille 10 päivää?

En edes jaksa lukea tätäkin ketjua. Itse noudatan ohjeita ja suosituksia, jotta säästäisin sekä ihmishenkiä että teidän työpaikkojanne. Talouden osuma on lopulta kuitenkin pienin, kun epidemia pysyy aisoissa.

Se toinen tiehän on kokeiltu monessa maassa. Sairaalat täyttyvät, henkilökunta uupuu, lopulta kaikkia ei pystytä hoitamaan. Ihmisiä kuolee, paljon. Rajoitukset kiristyvät, lopulta mennään ulkonaliikkumisrajoituksiin ja kieltoihin, joten karanteenissa ovat murto-osan sijaan kaikki.