HS: Kipututkijan synnytys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Läpsiikö lääkärit ja kätilöt potilaitaan? Tai lyövätkö ja potkivatko? Nipistävätkö tai tukistavatko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Yhdessä dokumentissa valitettiin siitä, kuinka lääkäri laittoi kädet sisälle lupaa kysymättä. Minä olin muistaakseni aivan tunnoton, ja kaikki toimenpiteet otin kiitollisena vastaan.

Ainoa, mikä tökki, oli mieslääkärin kommentit leikkaussalissa alapääni muodosta ja karvoituksesta. Kehuvia kommentteja. Nämä olivat lähinnä toisille mieslääkäreille. Tämänkin laitoin sen piikkiin, että leikkaussalilääkärit ovat sorvin (potilaan) ääressä koko työaikansa, joista potilas on usein nukutettuna. Minä olin puudutettu ja kuulin kaiken. Siinä tuli esineellistetty olo.

Sektion tekee gynekologi eikä mikään kirurgi tai muu "leikkaussalilääkäri". Puudutuksen tekee anestesialääkäri.

Kumpikaan ei ole aina leikkaussalissa hoitamassa nukutettuja potilaita. Vaikea kuvitella, että kumpikaan kehuisi tai kommentoisi kenenkään alapäätä.

Minunkin on vaikea kuvitella, mutta gynekologi sanoi karvoituksestani näin leikkauspöydällä, oikein kauniin väriset karvat, vivahtavat lämpimään. Tämän hän sanoi toiselle mieslääkärille. Onko tuo asiallista? Minua lähinnä nauratti tuo kommentti, olin niin sekaisin väsymyksestä. Lamaantunut. Joku naishoitaja kommentoi tuohon jotain ja katsahti toiseen naishoitajaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Läpsiikö lääkärit ja kätilöt potilaitaan? Tai lyövätkö ja potkivatko? Nipistävätkö tai tukistavatko?

Kyllä he läpsivät tajutonta synnyttäjää, mutta ennen sitä he esimerkiksi pistevät, viiltävät, leikkaavat saksilla, painelevat nyrkillä ja kiskovat pihdeillä, ilman puudutusta tietenkin.

Mitä ihmettä tarkoitetaan kivun kestämisellä? Mitä muuta siinä voi kuin olla ja odottaa että se menee ohi? Jokainen joka ei kivusta menetä tajuntaansa tai kuole ns. kestää sen, ja se nyt ei ole häpeä jos taju menee tai kuolee. Ihme glorifioimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Yhdessä dokumentissa valitettiin siitä, kuinka lääkäri laittoi kädet sisälle lupaa kysymättä. Minä olin muistaakseni aivan tunnoton, ja kaikki toimenpiteet otin kiitollisena vastaan.

Ainoa, mikä tökki, oli mieslääkärin kommentit leikkaussalissa alapääni muodosta ja karvoituksesta. Kehuvia kommentteja. Nämä olivat lähinnä toisille mieslääkäreille. Tämänkin laitoin sen piikkiin, että leikkaussalilääkärit ovat sorvin (potilaan) ääressä koko työaikansa, joista potilas on usein nukutettuna. Minä olin puudutettu ja kuulin kaiken. Siinä tuli esineellistetty olo.

Sektion tekee gynekologi eikä mikään kirurgi tai muu "leikkaussalilääkäri". Puudutuksen tekee anestesialääkäri.

Kumpikaan ei ole aina leikkaussalissa hoitamassa nukutettuja potilaita. Vaikea kuvitella, että kumpikaan kehuisi tai kommentoisi kenenkään alapäätä.

Minunkin on vaikea kuvitella, mutta gynekologi sanoi karvoituksestani näin leikkauspöydällä, oikein kauniin väriset karvat, vivahtavat lämpimään. Tämän hän sanoi toiselle mieslääkärille. Onko tuo asiallista? Minua lähinnä nauratti tuo kommentti, olin niin sekaisin väsymyksestä. Lamaantunut. Joku naishoitaja kommentoi tuohon jotain ja katsahti toiseen naishoitajaan.

Ei ole asiallista. Seksuaalissävytteistä kommentointia potilaasta.

Juuri synnyttäjien ala-arvoinen hoito on se syy, miksi en aio synnyttää tähän maahan yhtäkään lasta. Normaaleissa maissa naisella on itsemäärämisoikeus ja saa valita synnytystavan, mutta Suomessa joku toinen valitsee sen puolestasi.

Ja normaaleissa maissa saa asianmukaisen kivunlievityksen, eikä tarvitse synnyttää ilman hoitoa "koska anestesialääkärillä on nyt muita töitä".

N24

Vierailija kirjoitti:

Juuri synnyttäjien ala-arvoinen hoito on se syy, miksi en aio synnyttää tähän maahan yhtäkään lasta. Normaaleissa maissa naisella on itsemäärämisoikeus ja saa valita synnytystavan, mutta Suomessa joku toinen valitsee sen puolestasi.

Ja normaaleissa maissa saa asianmukaisen kivunlievityksen, eikä tarvitse synnyttää ilman hoitoa "koska anestesialääkärillä on nyt muita töitä".

N24

Todella tää on aina mua ihmetyttänyt - en ole itse tosin ikinä ollut aikeissa synnyttää millään menetelmällä, mutta ymmärrän että monelle olis helpompaa jos olisi se itsemääräämisoikeus joka tosiaan Suomessa raskautuvilta naisilta puuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri synnyttäjien ala-arvoinen hoito on se syy, miksi en aio synnyttää tähän maahan yhtäkään lasta. Normaaleissa maissa naisella on itsemäärämisoikeus ja saa valita synnytystavan, mutta Suomessa joku toinen valitsee sen puolestasi.

Ja normaaleissa maissa saa asianmukaisen kivunlievityksen, eikä tarvitse synnyttää ilman hoitoa "koska anestesialääkärillä on nyt muita töitä".

N24

Kokeilepa synnyttää Hollannissa. Jos virka-ajan jälkeen pyydät puudutusta, ei onnistu.

Esikoisen synnytyksessä kipu ei ollut oikein siedettävää, synnytys käynnistyi vesien menolla ja sitä käynnisteltiin pitkään, supistukset oli todella kivuliaita ja olin aivan loppu. Sitten kun lopulta sain epiduraalin niin olo oli niin autuas, että nukahdin ja heräsin vasta vähän ennen kuin piti ponnistaa!

Toisessa synnytyksessä taas meni ihan päin vastoin, synnytys enteili noin vuorokauden, mutta supistukset oli hyvin siedettäviä. Kunnes sitten lähti käyntiin oikein ryminällä, supistukset tuli ihan tauottomia ja en meinannut päästä suihkusta lähtemään sairaalalle. Kivunlievityksiä en juuri ehtinyt kokeilla, hengittämällä ja mielikuvaharjoituksilla (tämä menee kohta ohi, supistus on aalto joka nousee ja laskee) mentiin. Olin ihan todella hämmästynyt, kun yhtäkkiä olinkin melkein auki, eikä supistuksista tullut koskaan sietämättömiä. Ponnistusvaihe teki molemmissa kipeää, mutta se ei kestänyt kauaa ja tavallaan oli paljon palkitsevampaa, kun tiesi että tämä loppuu ihan juuri. Voin vaan kuvitella miten kamalaa se kipu olisi, jos ponnistusvaihe pitkittyisi, onneksi ei tarvinnut sitä kokea. Eli tosiaan, synnytyskivut voi vaihdella ihan siedettävästä ihan sietämättömään kipuun, jopa saman henkilön eri synnytyksissä. Valmistautuminen, synnytyksen vaiheisiin tutustuminen ja hengitysharjoitukset voivat todella auttaa, mutta ei kannata etukäteen luoda suunnitelmaa kuinka aikoo hengitellä tyytyväisenä synnytyksen läpi, koska etukäteen ei voi tietää miten tulee käymään. Siinä altistuu pahoille pettymyksille ja traumoille, jos kroppa ja mieli ei sitten toimikaan niinkuin oli suunnitellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Väkivalta on rikoslaissa käytetty termi, joten sillä on niin vahva konteksti ettei sitä voi täysin irroittaa siitä tarkoittamaan mitä itsekukin sattuu mieltämään. 

Siinä mielessä olisi parempi puhua muusta kuin tahallisesta väkivallasta silloin kun itse antaa suostumuksen menemällä hoidettavaksi tai hyväksymällä esimerkiksi sm-seksiaktin. Hammaslääkäri ei normaalitilanteessa syyllisty pahoinpitelyyn vaikka aiheuttaa potilaalle kipua sen vuoksi että potilas on antanut siihen luvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittaja kirjoittaa, että miksi pitää olla ylpeä kivun sietämisestä. Minusta pitää: voi olla ylpeä siitä että jaksaa juosta maratonin, nostaa raskaita painoja, esittää pitkän luennon, lukea puuduttavan kirjan, uida avannossa. Ne sattuvat ja kivun siedosta voi olla ylpeä.

Kaikki on kehon ja mielen hallintaa, ja onnistuneesta suorituksesta minusta pitääkin olla ylpeä! Sama juttu synnytyksessä: jos hallitsee kehon rentouttamisen, tunnistaa kipukynnykset, osaa hengittää ja keskittyä, se on aivan upea suoritus ja SIITÄ PITÄÄ OLLA YLPEÄ!

Synnytyskipua voi hallita, mutta se ei onnistu harjoittelematta. Oman kehon tunteminen, terveys, sinnikkyys ja urheilutausta auttavat.

Täyttä huuhaata.

Eihän ole. Itsensä ylittäminen on ylpeyden aihe. Eikö sinulle?

Millä lailla se on itsensä ylittämistä jos synnytyksessä menee kaikki hyvin ja kipu pysyy siedettävänä? Ei se ole mikään itsensä ylittäminen johon on voinut valmistautua. Tosiasiassa jonkinasteiseen kipuun voi siedättyä ja voi opetella erilaisia tekniikoita kestää kipua. Mutta fakta on, että siinä vaiheessa kun todellinen kova kipu tulee, siinä ei mikään mindfullness tai ultramaratonharjoittelut auta. Kipu on pahimmillaan traumatisoivaa, jopa tappavaa. On vähättelyä luulla että kaikkien synnytyskipu on samanlaista tai siedettävää, vaikka kuinka olisi harjoitellut.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mun mielestä on erikoista ajattelua se, että ilman kivunlievitystä synnyttäneillä kipu on aina lievää. Ensinnäkin, isolla osalla maailman synnyttäjistä ei ole minkäänlaista pääsyä lääketieteellisiin kivunlievityksiin, ja he synnyttävät silti. Kyllä kovaankin kipuun voi soveltaa niitä samoja keinoja kuin lieväänkin. Kipu tuntuu toki silti, mutta kun keskittyy vain siihen rentoutumiseen, niin se auttaa, vaikkei tietenkään vie kipua pois. Mulla oli synnytys, joka alkoi kalvojen puhkeamisella, joka käynnisti erittäin rajut supistukset. Oli se ihan hirveän kivuliasta ja inhottavaa, mutta kyllä siitä hengityksestä vain oli apua. En ajatellut mitään muuta, tein tosi kovasti työtä. Mitään kivunlievitystä ei ollut saatavilla, joten ei ollut edes sitä mahdollisuutta.

Kyllä kovaankin kipuun voi toki soveltaa samoja keinoja. Mutta meinaatko ihan aidosti että ihmiset eivät esim kuolisi kipushokkiin jos osaisivat vain hyödyntää näitä keinoja?

Tosiasiassa sinä et ole kokenut niin kovaa kipua että olisit siihen kuollut tai traumatisoitunut. Se, että kipu oli sinusta hirveän kuvuliasta ja inhottavaa mutta olet kykenyt johonkin hengitysharjoitteluihin ja et traumatisoitunut - kertoo ettei se ole ollut niin kovaa kuin esim sellaisella joka on siitä kivusta vaikkapa traumatisoitunut tai jopa iihen kuollut. Isolla osalla maailman synnyttäjistä ei tosiaan ole pääsyä lääketieteellisiin kivunlievityksiin, mutta tämä näkyy mm synnytyskuolleisuudessa, ja luuletko etteivät he traumatisoidu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Keskustelu ON todella vaikeaa jos osallistujat keksivät omia määritelmiään vakiintuneille sanoille. Onneksi meillä on kuitenkin kielitoimisto:

”Kielitoimiston sanakirjan mukaan väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että aika kultaa muistot. Vuosienkin jälkeen muistelen järkyttäviä synnytyskipuja. Kipututkija oli artikkelissa sitä mieltä, että synnytyskipu koetaan niin rankkana, koska ihmisten elämässä ei ole paljon kipua nykyään. Tämä pitää varmasti paikkansa. Olen elänyt kivutonta elämää, ei ole ollut suuria leikkauksiakaan. Sektio on suurin tähänastisista leikkauksista. Tämän takia varmaankin koin synnytyskivun niin voimakkaana.

Kipu ei jalosta ja päinvastoin esim. lapsuudessa voimakkaat kivun kokemukset tekevät ihmisestä kipuherkemmän loppuiäksi.

Uskoisin sen olevan juuri näin. Itse pidin itseäni henkilönä jolla on todella korkea kipukynnys, olihan minulta poistettu rautahampaita ilman puudutusta ja murtunut raajoja yms. Kuitenkin (käynnistetty) synnytys oli aivan järjetön ja sektioonhan se päättyi 3pv jälkeen. Kipu traumatisoi minut pahasti ja nyt en siedä kipua ollenkaan.

Kyllä, rajansa kaikella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Läpsiikö lääkärit ja kätilöt potilaitaan? Tai lyövätkö ja potkivatko? Nipistävätkö tai tukistavatko?

No yksi minua hoitaneista kätilöistä tökkäsi reiteeni jonkun piikin kesken supistuksen kun olin nojallaan sänkyä vasten kivuissa. Ei varoittanut että nyt pistän, ei edes sanonut mitä siinä neulassa oli, tähän päivään en tiedä mitä siinä oli kun edellinen kätilö oli juuri sanonut että nyt ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin epiduraali. Kyllä se tuntui väkivallalta siinä tilanteessa vaikka sanoikin silmät pyöreinä ai että supistiko sua? Jos on niin puupää kätilö ettei tajua milloin on tosi kova supistus menossa niin olikohan oikea ammatinvalinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Läpsiikö lääkärit ja kätilöt potilaitaan? Tai lyövätkö ja potkivatko? Nipistävätkö tai tukistavatko?

No yksi minua hoitaneista kätilöistä tökkäsi reiteeni jonkun piikin kesken supistuksen kun olin nojallaan sänkyä vasten kivuissa. Ei varoittanut että nyt pistän, ei edes sanonut mitä siinä neulassa oli, tähän päivään en tiedä mitä siinä oli kun edellinen kätilö oli juuri sanonut että nyt ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin epiduraali. Kyllä se tuntui väkivallalta siinä tilanteessa vaikka sanoikin silmät pyöreinä ai että supistiko sua? Jos on niin puupää kätilö ettei tajua milloin on tosi kova supistus menossa niin olikohan oikea ammatinvalinta?

Jatkan vielä sen verran että tuon piikin jälkeen käski sängylle makaamaan ja hirveellä kiireellä veti jostain jonkun virkkuukoukun näköisen vehkeen ja sanoi että nyt hän puhkaisee sult kalvot ja olin niin järkytyksessä vielä piikistä etten hetkeen ees tajunnut mitä tapahtuu kun koukku oli jo haarovälissä ja vedet sängyllä. Kuulemma oli niin kiire kun lapsen sydänäänet ei näkyneet näytöllä - no eihän ne näkyneet kun monitorit oli valahtaneet liikkuessa, yritin selittää että niitä oli seurailtu siinä vaiheessa tosi pitkään ja mitään ongelmia ei ollut ja monta kertaa olin ne monitorit laittanut jo paikalleen. Olin ollut rauhallisuuden perikuva siihen asti ja tuo kätilö sai mut aivan hysteeriseen tilaan pitkäksi aikaa, epiduraalin kanssa nukuttuani vasta rauhoituin. Näen vieläkin painajaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kipututkijan ja lääkärimiehensä haastattelu oli ok. Toivottavasti kannustaa naisia valmistautumaan synnytykseen.

Sen sijaan synnytysväkivalta-termin käyttäminen oli harkitsematonta ja kritiikitöntä. Ei esimerkiksi haastateltu kätilöiden tai synnytyslääkärien koulutuksesta vastaavia tahoja, tai ylipäänsä näiden alojen edustajia.

Minusta on törkeää että käytetään sanaa ”väkivalta” kun tarkoitetaan synnyttäjien pettymyksiä jotka liittyvät vuorovaikutustaitoihin, siihen onko julkisten terveyspalvelujen käyttäjä potilas vai asiakas, kivunhoitoon, synnyttäjän rooliin, kivun määrän ja keston yllättävyyteen ja niin pois päin.

Vuorovaikutustaitoja on tuon mukaan myös esim raiskauksen määrittely. Ei ole tippaakaan törkeää, vaan ihan asiallinen termi. Synnytysväkivalta on ihan todellinen asia. Hassua että kukaan ei huomaa että naiset ovat ihan tyytyväisiä terveyspalveluihin kunnes tulee kyse synnytyksestä, eli ei ole kyse mistään synnyttäjien uhriutumisesta vaan ihan oikeasta ongelmasta.

Väkivalta ei ole hyvä termi kuvaamaan, koska hoitohenkilökunta ei aiheuta kipuja tahallaan synnyttäjälle, syntyvä lapsi aiheuttaa kivun, mutta ei ole vastuussa, eikä sitä voi lukea kätilön tai lääkärin syyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo kipututkijan ja lääkärimiehensä haastattelu oli ok. Toivottavasti kannustaa naisia valmistautumaan synnytykseen.

Sen sijaan synnytysväkivalta-termin käyttäminen oli harkitsematonta ja kritiikitöntä. Ei esimerkiksi haastateltu kätilöiden tai synnytyslääkärien koulutuksesta vastaavia tahoja, tai ylipäänsä näiden alojen edustajia.

Minusta on törkeää että käytetään sanaa ”väkivalta” kun tarkoitetaan synnyttäjien pettymyksiä jotka liittyvät vuorovaikutustaitoihin, siihen onko julkisten terveyspalvelujen käyttäjä potilas vai asiakas, kivunhoitoon, synnyttäjän rooliin, kivun määrän ja keston yllättävyyteen ja niin pois päin.

Puuduttamatta ompelu on AINA väkivaltaa ja törkeää sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittaja kirjoittaa, että miksi pitää olla ylpeä kivun sietämisestä. Minusta pitää: voi olla ylpeä siitä että jaksaa juosta maratonin, nostaa raskaita painoja, esittää pitkän luennon, lukea puuduttavan kirjan, uida avannossa. Ne sattuvat ja kivun siedosta voi olla ylpeä.

Kaikki on kehon ja mielen hallintaa, ja onnistuneesta suorituksesta minusta pitääkin olla ylpeä! Sama juttu synnytyksessä: jos hallitsee kehon rentouttamisen, tunnistaa kipukynnykset, osaa hengittää ja keskittyä, se on aivan upea suoritus ja SIITÄ PITÄÄ OLLA YLPEÄ!

Synnytyskipua voi hallita, mutta se ei onnistu harjoittelematta. Oman kehon tunteminen, terveys, sinnikkyys ja urheilutausta auttavat.

Täyttä huuhaata.

Saa siitä ylpeä olla, ja sattuu se kuitenkin ihan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin.

Osasin synnyttää, kestin kivun loppuun asti, kun en muuta voinut, ja hallitsin kehoni ja mieleni ihan niin hyvin kuin pystyin. En harjoitellut etukäteen, mutta ensimmäisen synnytyksen jälkeen seuraavat olivat tietyllä tavalla "helpompia", ehkä siksi että tiesi sen loppuvan aikanaan. Mainitut auttavat asiat auttavat kyllä, ei kaikkia, eikä täydellisesti, mutta suurimmalle osalle niistä ei ole haittaakaan.

Synnytys ei kuitenkaan ole verrattavissa urheiluun, jossa on voittajia ja häviäjiä. Me ollaan synnytyksessä kaikki ihan samalla viivalla, eikä siinä pitäisi tuntea mitään paremmuutta tai huonommuutta, eikä pitäisi aiheuttaa sitä muillekaan.

- eri

Kun ihminen joutuu altistumaan sietämättömille/ lähes sietämättömille kipukokemuksille riittävän pitkäkestoisesti/ toistuvasti, hän ikäänkuin sisäisesti turtuu kipukokemukseen. Vaikka itse elin useita vuosia väkivaltaisessa suhteessa, jossa olin kuollakkin pariin otteseen, silti käynnistetty synnytys ja epitosomian tuottamat fyysiset kivut ovat muistoissani yhä niitä kaikkein kauheimpia. Toisaalta, vaikka on elänyt väkivallan keskellä vuosia, niin fyysisessä kuin psyykkisessä, ei mikään väkivalta tai kipukokemus ole vetänyt vertoja viranomaisten tuottamaan yli vuosikymmenen kestäneeseen psyykkiseen tuskaan. No, kaikkeen tosiaan melkein tottuu, jopa fyysiseen kipuun, mutta oman lapsen menettämiseen ei milloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jätetä väkivalta kuvaamaan sitä mitä ennenkin eli tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Kätilöt tekevät työtään ihmisten auttamiseksi ja tilanne on rankka, mutta ei auttajan syy.

Väkivaltaa on myös jos satuttaa vaikkei se satuttaminen ole itse motiivi, eli ihan kuvaava sana se on.

Ei ole. Väkivaltaa on tarkoituksellinen vahingoittaminen. Keskustelu on tosi vaikeaa, jos osallistujat keksivät omia määritelmiä vakiintuneille sanoille.

Väkivallan määrittää kohde, ei tekijä. Jos miehesi läpsii sinua ja sanoo sitä kouluttamiseksi, niin sekö ei ole väkivaltaa, hänellä kun ei ole tarkoitusta satuttaa, vaikka silmäsi muurautuvat umpeen.

Läpsiikö lääkärit ja kätilöt potilaitaan? Tai lyövätkö ja potkivatko? Nipistävätkö tai tukistavatko?

No yksi minua hoitaneista kätilöistä tökkäsi reiteeni jonkun piikin kesken supistuksen kun olin nojallaan sänkyä vasten kivuissa. Ei varoittanut että nyt pistän, ei edes sanonut mitä siinä neulassa oli, tähän päivään en tiedä mitä siinä oli kun edellinen kätilö oli juuri sanonut että nyt ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin epiduraali. Kyllä se tuntui väkivallalta siinä tilanteessa vaikka sanoikin silmät pyöreinä ai että supistiko sua? Jos on niin puupää kätilö ettei tajua milloin on tosi kova supistus menossa niin olikohan oikea ammatinvalinta?

Jatkan vielä sen verran että tuon piikin jälkeen käski sängylle makaamaan ja hirveellä kiireellä veti jostain jonkun virkkuukoukun näköisen vehkeen ja sanoi että nyt hän puhkaisee sult kalvot ja olin niin järkytyksessä vielä piikistä etten hetkeen ees tajunnut mitä tapahtuu kun koukku oli jo haarovälissä ja vedet sängyllä. Kuulemma oli niin kiire kun lapsen sydänäänet ei näkyneet näytöllä - no eihän ne näkyneet kun monitorit oli valahtaneet liikkuessa, yritin selittää että niitä oli seurailtu siinä vaiheessa tosi pitkään ja mitään ongelmia ei ollut ja monta kertaa olin ne monitorit laittanut jo paikalleen. Olin ollut rauhallisuuden perikuva siihen asti ja tuo kätilö sai mut aivan hysteeriseen tilaan pitkäksi aikaa, epiduraalin kanssa nukuttuani vasta rauhoituin. Näen vieläkin painajaisia.

Mulla supistuksia mittaavat laitteet ei olleet paikallaan, ja supistuksia vähäteltiin ("ei sua edes satu, mittarien mukaan sulla on tosi lieviä, täytyy sun nyt edes tän verran kestää, kohta sua sattuu paljon enemmän"). Kun kätilö tajusi mokansa, ilme muuttui. Syytti kuitenkin sujuvasti minua asiasta, hän ei voinut tietää että sattui niin paljon. Mistä minä olisi voinut tietää, mihin heidän olisi pitänyt ne piuhat laittaa? Miksi piti sanoa että teeskentelen että sattuu? No ei tarvinnut puudutuksia kun ei voinut enää laittaa. :)

Väkivaltaa on myös sisätutkimus kesken supistuksen, kun siihen ei ole syytä. Samoin neulominen ( = purkaminen, neulominen..) ilman kivunlievitystä.