Lue keskustelun säännöt.
Mä olen henkisesti jo ihan kypsä kotona oloon, samaa tylsää arkea aina vaan
04.08.2006 |
2 kitisevää lasta, huonosti nukutut yöt ja mikä inhottavinta, mun kaikki päivät, viikot ja kuukaudet on sitä samaa. Ei tapahdu mitään!! Olen yrittänyt olla aktiivinen, käynyt perhekerhoissa, leikkipuistoissa. Asutaan maalla, joten jos johonkin haluaa, pitää aina mennä autolla. Aivoja ei tule käytetyksi tässä hommassa ollenkaan, mä tylsistyn, turhaudun ja masennun koko ajan lisää. Lisäksi kuulin, että työpaikalla on organisaatiomuutoksia ja hoitovapaan jälkeen, mulle ei ole siellä käytännössä töitä.
blääh.
Kommentit (7)
Kesälomalla sai taas huomata, kuinka ihanaa on, kun
- lapsi saa herätä ja nukkua omaan tahtiinsa
- ehtii hoitaa asioita
- ei ole koko ajan hirveä minuuttiaikataulu
- ehdin leikkiä lapseni kanssa
- saan seurata lapseni kasvua ja kehitystä ja ymmärrän hänen kertomansa asiat - mikä ei aina ole tilanne silloin, kun asiat tapahtuu päiväkodissa ja kuulen niistä vain lapsen version; päinvastoin tädit eivät ymmärrä asioita, jotka tapahtuvat kotona (jos lapsi alkaa yhtäkkiä puhua vaikka lampaista joita kävimme katsomassa).
- en ollut ollenkaan niin kiukkuinen ja stressaantunut kuin olen talvella.
Kunpa olisikin mahdollista jäädä vielä kotiin!!! Lapseni siis alle 3 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä en ainakaan ehdi hoitaan yhtään mitään asioita ja jos joskus tulis sopiva rako, mä en kerta kaikkiaan jaksa. Ei ole minuuttiaikataulu, mutta eipä tässä lepäilläkään. Koko ajan juostava jotakin tarvetta tyydyttämässä. Ja mä olen kyllä kiukkuinen, stressaantunut ja turhautunut!! ap
Vierailija:
Kesälomalla sai taas huomata, kuinka ihanaa on, kun
- lapsi saa herätä ja nukkua omaan tahtiinsa
- ehtii hoitaa asioita
- ei ole koko ajan hirveä minuuttiaikataulu
- ehdin leikkiä lapseni kanssa
- saan seurata lapseni kasvua ja kehitystä ja ymmärrän hänen kertomansa asiat - mikä ei aina ole tilanne silloin, kun asiat tapahtuu päiväkodissa ja kuulen niistä vain lapsen version; päinvastoin tädit eivät ymmärrä asioita, jotka tapahtuvat kotona (jos lapsi alkaa yhtäkkiä puhua vaikka lampaista joita kävimme katsomassa).
- en ollut ollenkaan niin kiukkuinen ja stressaantunut kuin olen talvella.Kunpa olisikin mahdollista jäädä vielä kotiin!!! Lapseni siis alle 3 v.
En missään nimessä väitä - toivottavasti et käsittänyt niin - että kotona oleminen olisi lepäilyä. Se ei sitä ole ja varmasti kaksi lasta työllistää enemmän kuin tuo minun ainokaiseni.
Lasten kanssa liikkuminen ja asioiden hoitaminen on tietysti raskasta, mutta tarkoitin sitä, että silloin kun lapset on hereillä ja syötetty, niin asioille kuitenkin pääsee. Työarjessa sitä juoksee - tai minä ainakin juoksen - aamulla päiväkotiin, sieltä töihin, töistä päiväkotiin ja äkkiä laittamaan päivällistä. Jos haluan käydä kaupassa, joko jätän päivällä syömättä ja käyn ruokiksella kaupassa tai sitten käyn kaupassa väsyneen, kiljuvan lapsen kanssa. Samoin vaikkapa pankkiin en päässyt ennen kuin loma alkoi, kun se menee kiinni jo ennen kuin sinne ehtisin ja minnekäs taas lapsen laittaisin. Aikaa ei yksinkertaisesti ole.
Sitä kutsutaan ihan arkielämäksi. Mutta sen sietäminen vaatii henkistä kypsyyttä, vaikeuksien ja tylsyyden sietokykyä, mielikuvitusta ja luovaa arjessa luovimista. Sitäkin voi opetella. Tärkeintä on se, että tekee edes viisi minuuttia päivässä vain sellaista, mikä on sinun omaasi, ja josta nautit. Vaikka ratkot ristikoita, luet dekkaria, surffaat netissä, järjestät valokuvia tai postimerkkikokoelmaa tai hoidat puutarhaa tai mitä nyt ikinä tykkäät itseksesi tehdä.
vaan kerroipa vaan, että meillä nuo kuvailemasi asiat ei onnistu samalla tavalla. Tuntuu vain, että mieluummin juoksisi tuli hännän alla vain muutaman kerran päivässä kuin KOKO ajan (> kaksi vaippapeppua). Mutta kun ei taida olla työtä mihin palata. Mä en tiedä mihin tästä sitten mennä. Pelkään, etten löydä työtä vaan olen kotona piiiitkään.
Musta myös tuntuu, että entisestä minusta ei ole paljon enää jäljellä. Tapanani oli osallistua kaikenlaisiin projekteihin ja innostua monista eri asioista. Nyt mä en jaksa tehdä mitään. Pidän itseäni säälittävänä, kun elämäni on niin h-tin yksinkertaista ja -toikkoista! Kerhojen mammakaverit eivät tunnu olevan samalla aaltopituudella ja muutenkin äidin pitäisi olla aina niin saakutin uhrautuvainen ja monitoimityyppi.
Tää on nyt tällaista purkautumista, kiva että edes joku vastasi :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No juu, kahden vaippaikäisen kanssa on varmasti vilskettä!
Jatkan kuitenkin vielä sen verran, että ei se ole sillä hyvä, että työssäkäyvä juoksee muutaman kerran päivässä. Kun tavallaan mikään ei päivästä häviä, pakkautuu vaan tiiviimpään tilaan. Lapsi on joo " säilössä" sen aikaa kun olen töissä, mutta töissä olen kuitenkin töissä (mitä nyt tällä viikolla on niin hiljaista että roikun täällä AV:llä ;)). Illalla kotona odottaa samat pyykkäämiset, imuroinnit, tiskaamiset yms. kuin kotona ollessakin. Työpäivä on siis yhtä pitkä, onpa sitä kotiäiti tai työssä käyvä äiti ja oma aika alkaa vasta, kun muksu(t) nukkuu.
Ja oikeastaan päivät myös toistuu samanlaisina, ovat tavallaan yksitoikkoisia - tää on nyt tätä arkirumbaa, se vain vaihtelee onko lapsella kurahousut vai haalarit. :)
Olen ihan samaa mieltä siitä, että entisestä minästä ei ole paljoa jäljellä. Olin sellainen pohdiskelija ennen äitiyttä - pakko on ollut oppia käytännölliseksi ja tehokkaaksi. Mutta ehkä se kuuluu äitiyteen ja on osa elämässä kasvamista. Toisaalta vapauttavaakin, ettei itseään / omia juttujaan ehdi miettiä, vaan saa tässä elämänvaiheessa elää ihan toista/toisia varten. Kokemus sekin.
Toivon iloa sinulle arkeenne!
t. 3
mutta sitten kuulin noista työjutuista, niin ahdistuin kauheasti. Miten mun elämästä on tullut tällaista? Näin tylsää? Päivän kohokohta on postin tulo. jee jee ap