Jos sielua ei ole olemassa, niin millä mekanismilla päätetään, ''kuka'' saa syntyessään ihmisen X tietoisuuden omakseen?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Käynnistän onnenpyörän ja niin edespäin
sincc
Tämähän alkaa jo olemaan salonkikelpoista !
Jouduin laittamaan sinulle plussan ..
Real Sincc
Vierailija kirjoitti:
olette te hihhulit sekaisin
Ei vaan sinä olet.
Sincc
Sinua on pikkaisen kuzetettu ..
Siis kroppaa voi vaihtaa ja tunnetiloja.
Ei sielua ..
Sincc
tietoisuus on sama kuin sielu, joten ei tarvitse sekoilla.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Tiede ei osaa selittää, mitä tietoisuus on. Miksei voisi olla sielua tai jopa maailmansielua?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Tiede ei osaa selittää, mitä tietoisuus on. Miksei voisi olla sielua tai jopa maailmansielua?
Tiede selittää just sen mitä sen annetaan selittää.
Sincc
Jumala luo jokaiselle syntyvälle ihmiselle sielun.
Me ihmis(eläinten) jälkeläiset vaan ollaan tällaisia ns tietoisuudella varustettuja.
Jos aivot synnyttävät tietoisuuden (niin kuin useat täällä uskovat), niin mikä määrää sen, että tämän aivon tapahtumat kokee vain yksi "minä". Miksei saman aivon tapahtumia voisi kokea useampi minä? Oikeassa ja vasemmassa aivopuoliskossa ja pikkuaivoissa olisi siis omat minänsä. Tai sitten kahden ihmisen aivoilla olisi yksi ja sama kokija. Kuka rajaa sen, minkä molekyylien synnyttämä tietoisuus kuuluu kellekin?
Vapaa tahto on myös sellainen asia, joka vaatii sielun olemassaolon.
Vierailija kirjoitti:
Vapaa tahto on myös sellainen asia, joka vaatii sielun olemassaolon.
Kaikki mihin uskot on totta. Ja kaikki mihin uskot on mitä tiedostat ja mikä on vain aistihavaintojen "ketju". Toisin sanoen kokemus vapaastatahdosta on vain kokemus, se ei ole sen enempää totta kuin epätottakaan (perustelu kappaleen alussa).
Toivottavasti olet vaarallinen vain itsellesi. piiipaaa...
Jos joku sielunkierrätys on olemassa niin eiköhän siinä päde systeemi että sielun kohtalo määräytyy sen mukaan oletko tehnyt elämäsi aikana enemmän pahaa kuin hyvää. Joka uskonnossa tuntuu olevan pääperiaate sama. Uskonnolliset johtajat sitten laittavat yleensä vielä siihen omiaan mutta se on vaan heidän juttuja eikä kuulu systeemiin.
Sielu on terminä kovin uskonnollinen, tietoisuus on parempi kuvaus siitä mistä puhutaan.
Ei "kukaan" saa sitä tietoisuutta "omakseen", vaan kaikki tietoisuus on pohjimmiltaan yhtä ja samaa tietoisuutta.
Jokainen ihmisen tai muun eläimen kokema "minä" on vain erillinen aalto samassa tietoisuuden meressä, eräänlainen tapahtumien solmukohta, joka syntyy biologisen eliön aivojen/hermoston (selviytymisen kannalta tärkeistä) rajoitteista joka saa aikaan kokemuksen muista erillisestä tietoisuudesta, vaikka se on oikeasti osa yhtä ja samaa yhtenäistä universaalia tietoisuutta.
Tämän yhtenäisyyden oivaltamista kokemuksen kautta kutsutaan, ja on aina kutsuttu, valaistumiseksi. Tämän voi kuulemma havaita meditoimalla tai myös psykedeelisten aineiden aikaansaamalla kokemuksella jota kutsutaan "egon kuolemaksi" jossa kokemus tietoisuuden erillisyydestä katoaa ja havaitsee olevansa yhtä kaikkeuden kanssa.
Jos ei usko sielua olevan olemassa, ei yleensä usko siihenkään, että joku taho _päättää_ tuollaisesta asiasta. Se, että joku päättää siitä, vaatisi nimittäin jonkin tietoisen, päätöksiin kykenevän, yliluonnollisen luomisvoiman olemassaoloa. Sieluun ja jumalalliseen voimaan uskominen yleensä kuuluvat samaan uskomuskokonaisuuteen.
Tieteellinen näkökulma asiasta kai on vain se, että tietoisuus vaatii älykkyyttä ja syntyy minän kehittymisen ohessa, perimän ja elämän kokemusten pohjalle.
Vastaukseen ei tietenkään voi antaa vastausta kuin valaistunut.
Sama jos ihmiset seisoisivat vedessä ja joku kysyisi millasta on seisoa kuivalla maalla. Vain sellainen joka on sen tehnyt osaa sen kertoa, ja silloinkin vain vertauksin.
MIksi? Koska me kaikki muut olemme kiinni syntymisen jälkeisessä aivojen ohjelmoinnissa.
(Valitan sana valintoja)
"Sielu" on yhtä kuin korkeampi aivotoiminta.
Siinä se kehittyy, rappeutuu ja kuolee aivojen mukana.
Käynnistän onnenpyörän ja niin edespäin
sincc