Päiväkodissa hoitajat antavat kaiken palautteen aina lapsen äidille eli minulle. Isää ei ilmeisesti koeta näissä piireissä lapsen huoltajaksi lainkaan?

Vierailija kirjoitti:

Voiko tässä olla taustalla myös jotain sen tyyppistä että ei haluta olla hankalia miehille? Joidenkin naisten tapa miellyttää.

Ja samalla alemmuuden tuntoa naisia kohtaan, eli käytetään omaa "asemaa" ja painetaan toista naista alas.

Sitähän se nimenomaan on. Ja myös käsitys että vain nainen hoitaa lasten asioita. 50-luvulta päivää.

Ihan käsittämättömiä nämä päiväkotilasten selityksen. Jos oma kommunikaatio ja asioiden syy-seuraussuhteiden hahmottaminen on näin ei heikkoa, ei tarvitse ihmetellä, ettei siitä hommasta enemmän makseta.

Tuttua juttua. Paras oli, kun mies varasi omilla tunnuksillaan neuvola-ajan ja itse kerroin vielä äitiysneuvolassa, että mies hoitaa esikoisen neuvolan, kun hänen työ joustaa paremmin. Silti laittavat minulle viestiä ajanvarauksen muutoksista ja joudun itse sopimaan miehen kanssa, mikä aika hänelle sopii.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kotona viestit ei mene perille toiselle osapuolelle, tai muuta ongelmaa niin henkilöstön kanssa voi ja kannattaa sopia miten nämä hoitaa. Yleensä aamulla siis vaihdetaan lapsen kuulumiset (miten aamu mennyt, vanhemmilla jotain asiaa) ja iltapäivällä sitten työntekijät kertoo lapsen päivästä ja ilmoitusasiat. Voihan näissä erikseen toivoa että voisiko hakijalle (äidille) kertoa kuulumiset ja isälle sitten erikseen tekstiviestinä tai että isälle kerrottaisiin seuraavana aamuna edellisen päivän kuulumiset.

Kyllä se viestintäongelma nyt tuntuu olevan jossain muussa kuin perheen välisessä kommunikoinnissa... Jos Pertti tuo lapsen joka aamu hoitoon ja on aina myöhässä, niin voittehan te huomattaa asiasta Pertille sitten vaikka tekstiviestillä iltapäivästä, sen jälkeen kun olette sanoneet asiasta Pirkolle (joka ei tuo lasta hoitoon aamuisin), jos tuntuu liian vaikealta sanoa asiasta Pertille suoraan kasvotusten.

Mikä vanhempien viestintä? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä annan palautteen sille, joka lapsen tulee hakemaan. Ei ole minun vikani/ongelmani, jos se on aina äiti. Eikä kuulu minun työnkuvaani soitella isälle asioista, jotka voi hoitaa lapsen hakijan kanssa. Oletan, että perheessä osataan keskustella ja tieto välittyy äidiltä isälle. 

Ongelma onkin se että jos et aamulla kuitenkaan anna sitä palautetta isälle, eikö? Jos olet äidille äpättänyt mutta seuraavana päivänä kun isä kysyy asiasta olet ihan että ei mitään ongelmaa.

Tuossa tapauksessa ongelmana on se, että äiti ei vie viestiä eteenpäin. Minä ainakin kerron miehelleni, mitä päikkytädit sanovat ja keskustelemme asian yhdessä läpi. Ei tarvitse mennä tädeiltä kyselemään erikseen. Kokisin noloksi, jos lasteni isän pitäisi päikkytädeiltä kysellä, mitä tapahtui. Se on mielestäni minun velvollisuuteni jakaa lastemme asiat myös isälle. Yhteisiä kun ne lapset ovat. 

Mistä tiedät, että äiti ei vie viestiä eteenpäin? Ainakin meillä homma menee niin, että jos kyseessä on päiväkodin toimintaan liittyvä asia, ja minä sanon yhtä, mutta päiväkodin henkilökunta toista, niin mies uskoo ensi kädessä päiväkodin henkilökuntaa, koska he ovat päiväkodin toiminnan asiantuntijoita.

Meillä on käyty ihan vastaavista asioista vääntöä: mies vie lapsen myöhässä aamupalalle > henkilökunta hymistelee ja antaa lapselle aamupalaa > mies ajattelee, että asia ok > minä haen lapsen, ja henkilökunta naputtaa minulle, että pitäisi tulla ajoissa, tai aamupalaa ei saa > kerron asiasta miehelle > mies kertoo, mitä henkilökunta hänelle sanoi, ja toimii sen mukaan> mies vie taas lapsen myöhässä, ja kysyy aamupalakäytännöistä, koska ohjeet ovat epäselviä > henkilökunta hymistelee ja sanoo että ei ongelmaa vaikka lapsi tuodaan myöhässä, lapsi saa aamupalaa > mies jatkaa myöhässä viemistä > minulle naputetaan asiasta jne... 

Tämä ei varmaan aukea niille, jotka eivät tunne päiväkodin arkea. Mikä tuntuu hieman oudolta, jos teidän lapset siellä ovat päivästä toiseen.

Päivät ovat aikataulutettuja ja aamupalakin menee niin että yksikössä riippuen joko keittiön hommat venyy (tämä varsinkin isoissa yksiköissä), toiminnan aloitus venyy (joissakin ryhmissä syödään aamupala > siivotaan > aloitetaan aamupiiri samassa tilassa) tai työntekijämitoitukset voivat olla sellaiset että pitäisi olla 8.30 työkaverin kanssa kun lapsia on liikaa yhdelle työntekijälle.

Aamuisin sanotaan että no ei se mitään, annetaan näkkäriä, koska mennään lapsen edulla. Lapsi tuodaan nälkäisenä hoitoon ja ei kerkeä aamupalalle, pakkohan sille jotain on antaa. Lapsia ryhmässä 13 kpl, 1 työntekijä ja toinen työntekijä istuu aamupalalla sen yhden lapsen kanssa vaikka pitäisi olla muiden kanssa.

Jos tämä on yleistäkin että isälle ei kerrota, niin ekoilla kerroilla varmaan mennyt niin että isä tuonut lapset myöhässä, sanotaan että ei voi mitään, annetaan nälkäiselle lapselle näkkäriä. Iltapäivällä sitten hakijalle (oli kumpi tahansa - tässä tilanteessa ollut juurikin äiti?) kerrotaan kuulumiset ja toivotaan että lapsi ajoissa aamupalalle (on vaikuttanut toimintaan jollain tavalla) ja oletetaan tietysti jos samassa taloudessa olette niin vaihdatte kuulumiset. Äiti tietysti nyökytellyt että kyllä joo joo kerron Antille että tuo lapset ajoissa. Silti se isä tuo lapset joka aamu myöhässä aamupalalle. Ja homma jatkuu, joka päivä kun huomattu että myöhäinen aamupala on vaikuttanut toimintaan ja toivotaan että olisi ajoissa, niin silti se kuka tuo lapsen, tuo hänet myöhässä.

MIKSI sille isälle ei voi sanoa heti aamulla, että huomenna sitten ajoissa? MIKSI ei voi sanoa viimeistään seuraavana aamuna, kun on myöhästytty toista kertaa peräkkäin, että pitää tulla ajoissa? Miksi pitää hymistellä isälle, että ei se mitään, annetaan näkkäriä, ja sitten olettaa että äiti välittää viestin isälle, vaikka aikuisen ihmisen pitäisi pystyä viestimään suoraan toiselle aikuiselle ihmiselle jo siinä tilanteessa?

Tämä ketju tarjoaa juuri sitä terapiaa jota kaipasin tähän iltaan!

Mikä vanhempien viestintä? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä annan palautteen sille, joka lapsen tulee hakemaan. Ei ole minun vikani/ongelmani, jos se on aina äiti. Eikä kuulu minun työnkuvaani soitella isälle asioista, jotka voi hoitaa lapsen hakijan kanssa. Oletan, että perheessä osataan keskustella ja tieto välittyy äidiltä isälle. 

Ongelma onkin se että jos et aamulla kuitenkaan anna sitä palautetta isälle, eikö? Jos olet äidille äpättänyt mutta seuraavana päivänä kun isä kysyy asiasta olet ihan että ei mitään ongelmaa.

Tuossa tapauksessa ongelmana on se, että äiti ei vie viestiä eteenpäin. Minä ainakin kerron miehelleni, mitä päikkytädit sanovat ja keskustelemme asian yhdessä läpi. Ei tarvitse mennä tädeiltä kyselemään erikseen. Kokisin noloksi, jos lasteni isän pitäisi päikkytädeiltä kysellä, mitä tapahtui. Se on mielestäni minun velvollisuuteni jakaa lastemme asiat myös isälle. Yhteisiä kun ne lapset ovat. 

Mistä tiedät, että äiti ei vie viestiä eteenpäin? Ainakin meillä homma menee niin, että jos kyseessä on päiväkodin toimintaan liittyvä asia, ja minä sanon yhtä, mutta päiväkodin henkilökunta toista, niin mies uskoo ensi kädessä päiväkodin henkilökuntaa, koska he ovat päiväkodin toiminnan asiantuntijoita.

Meillä on käyty ihan vastaavista asioista vääntöä: mies vie lapsen myöhässä aamupalalle > henkilökunta hymistelee ja antaa lapselle aamupalaa > mies ajattelee, että asia ok > minä haen lapsen, ja henkilökunta naputtaa minulle, että pitäisi tulla ajoissa, tai aamupalaa ei saa > kerron asiasta miehelle > mies kertoo, mitä henkilökunta hänelle sanoi, ja toimii sen mukaan> mies vie taas lapsen myöhässä, ja kysyy aamupalakäytännöistä, koska ohjeet ovat epäselviä > henkilökunta hymistelee ja sanoo että ei ongelmaa vaikka lapsi tuodaan myöhässä, lapsi saa aamupalaa > mies jatkaa myöhässä viemistä > minulle naputetaan asiasta jne... 

Tämä ei varmaan aukea niille, jotka eivät tunne päiväkodin arkea. Mikä tuntuu hieman oudolta, jos teidän lapset siellä ovat päivästä toiseen.

Päivät ovat aikataulutettuja ja aamupalakin menee niin että yksikössä riippuen joko keittiön hommat venyy (tämä varsinkin isoissa yksiköissä), toiminnan aloitus venyy (joissakin ryhmissä syödään aamupala > siivotaan > aloitetaan aamupiiri samassa tilassa) tai työntekijämitoitukset voivat olla sellaiset että pitäisi olla 8.30 työkaverin kanssa kun lapsia on liikaa yhdelle työntekijälle.

Aamuisin sanotaan että no ei se mitään, annetaan näkkäriä, koska mennään lapsen edulla. Lapsi tuodaan nälkäisenä hoitoon ja ei kerkeä aamupalalle, pakkohan sille jotain on antaa. Lapsia ryhmässä 13 kpl, 1 työntekijä ja toinen työntekijä istuu aamupalalla sen yhden lapsen kanssa vaikka pitäisi olla muiden kanssa.

Jos tämä on yleistäkin että isälle ei kerrota, niin ekoilla kerroilla varmaan mennyt niin että isä tuonut lapset myöhässä, sanotaan että ei voi mitään, annetaan nälkäiselle lapselle näkkäriä. Iltapäivällä sitten hakijalle (oli kumpi tahansa - tässä tilanteessa ollut juurikin äiti?) kerrotaan kuulumiset ja toivotaan että lapsi ajoissa aamupalalle (on vaikuttanut toimintaan jollain tavalla) ja oletetaan tietysti jos samassa taloudessa olette niin vaihdatte kuulumiset. Äiti tietysti nyökytellyt että kyllä joo joo kerron Antille että tuo lapset ajoissa. Silti se isä tuo lapset joka aamu myöhässä aamupalalle. Ja homma jatkuu, joka päivä kun huomattu että myöhäinen aamupala on vaikuttanut toimintaan ja toivotaan että olisi ajoissa, niin silti se kuka tuo lapsen, tuo hänet myöhässä.

Entä jos tilanne olisi toisinpäin? Äiti hakee lapsen myöhässä, mutta hoitaja sanoo ettei haittaa. Sitten seuraavana aamuna lasta tuovalle isälle huomautetaan, että pitäisi hakea ajoissa, ja odotetaan että isä välittää viestin äidille. Näinkö se mielestäsi toimii?

Mikä vanhempien viestintä? kirjoitti:

Aamuisin sanotaan että no ei se mitään, annetaan näkkäriä, koska mennään lapsen edulla.

Jos se myöhästyminen haittaa, miksi sanotte että ei se mitään? Miksi ette voi sanoa niin kuin asia on, että annetaan tällä kertaa näkkäriä, mutta jatkossa olisi tärkeää tulla ajoissa? Miksi myöhästelevälle iskälle annetaan viesti, että myöhästyminen ei haittaa, mutta käytetään sitten äitiä viestinviejänä, että kyllä se oikeastaan haittaakin? Miksi päiväkoti viestii asiat isälle äidin kautta, sen sijaan että sanoisi isälle suoraan?

Kun äiti menee sanomaan isälle siitä myöhästelystä, isä ei välttämättä edes tajua ottaa asiaa vakavasti, jos päiväkodilla asia on hänelle jo kuitattu sanomalla että ei se haittaa. Isä ajattelee, että vaimo nyt vähän pingottaa turhaan. Palaute menee parhaiten perille antamalla palaute sille jolle se on tarkoitettu.

En ole töissä varhaiskasvatuksessa, vaan oppilashuollossa. Sinne tullessani halusin noudattaa tasa-arvoa ja aina kun oli tarve olla yhteydessä vanhempiin, niin joka toinen kerta äiti, joka toinen kerta isä. Ja sitten tajusin, että kun on yhteydessä isään, tapahtuu jompi kumpi seuraavista

a) asia ei hoidu mihinkään, on kuin ei olisi soittanut kenellekään koskaan

b) äiti soittaa takaisin, haluaa että koko asia selitetään hänelle uudelleen ja samalla ilmaistaan myös pahastumista siinä, että ei soitettu ensin äidille. Eli tuplatyö.

Joten nykyään soitan ensin äidille. Päästään kaikki vähemmällä. Sori, en jaksa tämän enempää tehdä kulttuurimuutosta tässä asiassa, joka mua itseäkin äitinä ketuttaa.

Melkeinpä inhottavin seuraus tästä asiasta on se että sitten tulee riitaa kotona. Minä olen turhautunut ja koen syyllisyyttä jostakin mihin en juurikaan voi vaikuttaa. Mies saattaa suhtautua juuri niin että mitäs siinä taas napiset, ei se niin tarkkaa ole, ei niitä siellä haittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa työskentelee varhaiskasvattajia. Ei "hoitajia".

Ei ollut jutun pointti

Yritetään ymmärtää varhaiskasvattaja ei ymmärrä mikä on pointti ja mikä ei, koska hän on varhaiskasvattaja, eli siis lastentarhanopettaja. Siis melkein opettaja vaan ei nyt sit kuitenkaan oikein mikään.

Vierailija kirjoitti:

Mikä vanhempien viestintä? kirjoitti:

Aamuisin sanotaan että no ei se mitään, annetaan näkkäriä, koska mennään lapsen edulla.

Jos se myöhästyminen haittaa, miksi sanotte että ei se mitään? Miksi ette voi sanoa niin kuin asia on, että annetaan tällä kertaa näkkäriä, mutta jatkossa olisi tärkeää tulla ajoissa? Miksi myöhästelevälle iskälle annetaan viesti, että myöhästyminen ei haittaa, mutta käytetään sitten äitiä viestinviejänä, että kyllä se oikeastaan haittaakin? Miksi päiväkoti viestii asiat isälle äidin kautta, sen sijaan että sanoisi isälle suoraan?

Kun äiti menee sanomaan isälle siitä myöhästelystä, isä ei välttämättä edes tajua ottaa asiaa vakavasti, jos päiväkodilla asia on hänelle jo kuitattu sanomalla että ei se haittaa. Isä ajattelee, että vaimo nyt vähän pingottaa turhaan. Palaute menee parhaiten perille antamalla palaute sille jolle se on tarkoitettu.

Hyvä pointti, äidistä tulee ”syyllinen” sekä kotona että tarhassa.

Olen isä, mutta ihan saman ongelman äärellä. Olemme eronneet ja meillä on viikko-viikko-systeemi. Lapset ovat minulla kuitenkin hieman enemmän kuin äidillään. Minä kalenteroin vasut, retket yms., huolehdin neuvolat, kamppeet ja kuskaukset. 

Silti, ihan kaikki tieto menee äidille, joka ei muista niitä minulle ilmoittaa, laittaa kalenteriin jne. Meillä on lasten äidin kanssa hyvät välit, joten tieto ei jää minkään riitojen takia kulkematta. Minä hoidin nuo asiat jo ennen eroa, eikä lasten äiti ole siis niitä tottunut huolehtimaan. Siksi unohtaa. Kun vanhimmainen aloitti ekaluokan, meni 6 kk saada minulle Vilma-viestit näkymään.

Miten tää voi olla tällaista? En ole itse ikinä törmännyt. Kaksi lasta. Musta usein tuntuu, että elän jossain rinnakkaistodellisuudessa. Kaikki ne jutut, mistä netissä ja lehdissä kirjoitetaan ovat mulle täyttä hepreaa. Esim. tämä ketju. Tai ketjut missä valitetaan, ettei mies hoida lapsia tai tee kotitöitä, jne. Kirjoittaako nettiin vain tietynlaiset ihmiset vai mistä on kyse? Tai vaikka ne jutut, miten äitiyttä aina arvostellaan. Tai että ihimiset jossain paheksuu. Miksen minä ole koskaan äitinä, kohta viiden vuoden aikana ikinä törmännyt moiseen? Ei kukaan koskaan arvostellut, ei ole katsonut kaupassa kieroon eikä lytännyt somessa. Ei sukulaiset eikä ystävät eikä tuttavat eikä vieraatkaan. Olen päinvastoin saanut kehuja ja tsemppausta ja hymyjä. Olenko jotenkin ufo? Joskus tuun lukemaan tätä palstaa ja ihmettelen, onko tämä fiktiota?

Ne hoitajat on ihan vaan reppanoita lässyköitä jotka ei USKALLA miehelle puhua epäkohdista. Helpompi nalkuttaa toiselle naiselle. Näinhän se on.

Tämä ketju on hyvä esimerkki sen kuuluisan metatyön kasautumisesta äidin harteille. Tai siitä, miksi äitien on vaikeampi ottaa rennompi ote asioiden hoitamiseen. Vaikka parisuhteessa yritetään jakaa vastuuta tasan, ympäristö vyöryttää vastuuta äidille ja toisaalta viestii samalla, että ei isien nyt näitä juttuja niin tarvitsekaan hoitaa.

Minä olen yleensä pakannut lapsen kanssa eväät hänen harrastukseensa. Kerran homma jäi pitkästä aikaa miehelle, joka päätti hakea lapselle limsapullon ja jotain suklaata/keksiä, vaikka sanoin, että herkut on siellä kielletty. Mies vaan siihen, että ei kai se nyt niin tarkkaa ole joka kerta. Heti kun mies tuli lapsen kanssa kotiin, mulla soi puhelin, ja sain ohjaajalta valitukset niistä herkuista. Meillä on ollut ajoittain kinaa sen takia, että koen olevani yksin vastuussa liian paljosta tai että mies ei aina hoida omaa osuuttaan kunnolla, mutta tämä herätti kyllä miehenkin tajuamaan, miksi minulla on joskus taipumus stressata, nipottaa enkä vaan pysty ottamaan asioita niin rennosti. Koska minulle asioiden hoitamatta jättämisestä tulee "seurauksia", ja jos puoliso ei hoida osuuttaan, siitäkin seuraukset ja valitukset tulevat minulle. Minulta odotetaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Miten tää voi olla tällaista? En ole itse ikinä törmännyt. Kaksi lasta. Musta usein tuntuu, että elän jossain rinnakkaistodellisuudessa. Kaikki ne jutut, mistä netissä ja lehdissä kirjoitetaan ovat mulle täyttä hepreaa. Esim. tämä ketju. Tai ketjut missä valitetaan, ettei mies hoida lapsia tai tee kotitöitä, jne. Kirjoittaako nettiin vain tietynlaiset ihmiset vai mistä on kyse? Tai vaikka ne jutut, miten äitiyttä aina arvostellaan. Tai että ihimiset jossain paheksuu. Miksen minä ole koskaan äitinä, kohta viiden vuoden aikana ikinä törmännyt moiseen? Ei kukaan koskaan arvostellut, ei ole katsonut kaupassa kieroon eikä lytännyt somessa. Ei sukulaiset eikä ystävät eikä tuttavat eikä vieraatkaan. Olen päinvastoin saanut kehuja ja tsemppausta ja hymyjä. Olenko jotenkin ufo? Joskus tuun lukemaan tätä palstaa ja ihmettelen, onko tämä fiktiota?

En minäkään koskaan ole kokenut nälänhätää ja silti ihmisiä kuolee nälkään jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki sen kuuluisan metatyön kasautumisesta äidin harteille. Tai siitä, miksi äitien on vaikeampi ottaa rennompi ote asioiden hoitamiseen. Vaikka parisuhteessa yritetään jakaa vastuuta tasan, ympäristö vyöryttää vastuuta äidille ja toisaalta viestii samalla, että ei isien nyt näitä juttuja niin tarvitsekaan hoitaa.

Minä olen yleensä pakannut lapsen kanssa eväät hänen harrastukseensa. Kerran homma jäi pitkästä aikaa miehelle, joka päätti hakea lapselle limsapullon ja jotain suklaata/keksiä, vaikka sanoin, että herkut on siellä kielletty. Mies vaan siihen, että ei kai se nyt niin tarkkaa ole joka kerta. Heti kun mies tuli lapsen kanssa kotiin, mulla soi puhelin, ja sain ohjaajalta valitukset niistä herkuista. Meillä on ollut ajoittain kinaa sen takia, että koen olevani yksin vastuussa liian paljosta tai että mies ei aina hoida omaa osuuttaan kunnolla, mutta tämä herätti kyllä miehenkin tajuamaan, miksi minulla on joskus taipumus stressata, nipottaa enkä vaan pysty ottamaan asioita niin rennosti. Koska minulle asioiden hoitamatta jättämisestä tulee "seurauksia", ja jos puoliso ei hoida osuuttaan, siitäkin seuraukset ja valitukset tulevat minulle. Minulta odotetaan enemmän.

Tämä oli niin hyvin kirjoitettu! Kaikesta samaa mieltä!

Käyttäjä21291 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tää voi olla tällaista? En ole itse ikinä törmännyt. Kaksi lasta. Musta usein tuntuu, että elän jossain rinnakkaistodellisuudessa. Kaikki ne jutut, mistä netissä ja lehdissä kirjoitetaan ovat mulle täyttä hepreaa. Esim. tämä ketju. Tai ketjut missä valitetaan, ettei mies hoida lapsia tai tee kotitöitä, jne. Kirjoittaako nettiin vain tietynlaiset ihmiset vai mistä on kyse? Tai vaikka ne jutut, miten äitiyttä aina arvostellaan. Tai että ihimiset jossain paheksuu. Miksen minä ole koskaan äitinä, kohta viiden vuoden aikana ikinä törmännyt moiseen? Ei kukaan koskaan arvostellut, ei ole katsonut kaupassa kieroon eikä lytännyt somessa. Ei sukulaiset eikä ystävät eikä tuttavat eikä vieraatkaan. Olen päinvastoin saanut kehuja ja tsemppausta ja hymyjä. Olenko jotenkin ufo? Joskus tuun lukemaan tätä palstaa ja ihmettelen, onko tämä fiktiota?

En minäkään koskaan ole kokenut nälänhätää ja silti ihmisiä kuolee nälkään jatkuvasti

Aika huono vertaus. Ymmärrät varmaan itsekin miksi. Nälänhätää ei ole kukaan nähnyt nykyajan Suomessa.

Mä kun ajan teslalla päiväkodin pihaan tulee nuori hoitaja auttamaan lapsia autosta. Jutellaan siinä niitä näitä esim harrastuksista. Kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmista ja opiskeluistaan. Lapset tykkää paljon.