En vain kykene ymmärtämään tätä työttömien majoittamista kaupunkien keskustoihin, parhaille paikoille
Miksi tässä maassa ajetaan tällaista asuntopolitiikkaa?
Pienituloiset työssäkäyvät joutuvat asumaan kaupunkien reunoilla, tai ympäryskunnissa kun työttömät asumistukineen vievät kaikki parhaat asunnot ja nostavat vuokran hintaa epäluonnollisesti.
Ketä tässä pitää äänestää jotta työttömät saadaan ulos hulppeista lukaaleistaan?
Kuka on veronmaksajan asialla?
Kommentit (84)
Hekalle pitäisi tehdä suursiivous asujien suhteen.
Liian moni jää vaikeiden vaiheiden jälkeen niihin asumaan, vaikka tulot riittäisi vapaarahoitteiselle puolelle.
Ja en nyt tarkoita sitä yksinhuoltajaa joka luki itsensä sairaanhoitajaksi ja käy töissä.
Oma 90-luvun yh äiti sai hekalta 92 kämpän, oli silloin vauvan kanssa paennut väkivaltaista miestään.
Nyt 2021 lapset aikuisia, tienaa sen 35-40 k vuodessa, ja nykyinen mies tienaa n. 45 k vuodessa.
Asuvat hekan isossa kolmiossa ( n. 800 e kk ), eikä näe mitään moraalista ongelmaa tässä, samalla joku äiti itkee öisin mustelmilla kun ei kämppää saa millään.
Mä olen aina ollut uskossa että parhailla alueilla helsingissä ei todellakaan asu ns. elämäntapatyöttömiä. Mutta joo, provohan tää alotus selkeesti on. "Työttömät ulos hulppeista lukaaleistaan" reps. :D
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa ap. , jälleen kerran. Pitäisi kaikki työttömät kerätä ghettoihin keskusta alueita pilaamasta. Kokoontuminen rautatieasemalle pois kuljetusta varten?
Eikun keltainen tähti käsivarteen! (Tai mikä merkki työttömille nyt ap:n kaltaisten fazistien toimesta määrätään) Jawohl!
Asumistuen täytyisi olla kiinteä summa siten, että jos valitsee jonkun syrjäkylän kopin, niin jäisi suoraan erotus tuensaajalle.
Vierailija kirjoitti:
Työttömät pitäisi pakottaa soluasuntoihin jos haluavat asia kalliilla alueilla kuten pk-seutu jne. Ei tietenkään lapsiperheitä mutta ainakin lapsettomat. Esim Helsingissä maksettaisiin vain sellainen asumistuki että riittää soluun, työtön voisi sitten valita haluaako asua solussa pk-seudulla vai yksiössä muualla Suomessa.
Toivon todella että joku puolue ottaisi esiin suurten asumistukien ongelmat.
Ihanaa!!! Pääsen vihdoinkin maalle asumaan. Kannatan.

Pitkäaikaistyöttömyys on taattu :(
Vierailija kirjoitti:
Asumistuen täytyisi olla kiinteä summa siten, että jos valitsee jonkun syrjäkylän kopin, niin jäisi suoraan erotus tuensaajalle.
Niinhän se käytännössä onkin. Työttömän ei vain kannata muuttaa jonnekin syrjäkylille, koska siellä ei mitään töitä ole eikä mahdollisuuksia edistää työllistymistä muillakaan tavoin.

Ei ole. Asumistukea saa tiettyihin rajoihin asti enemmän mitä kalliimpi asunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa ap. , jälleen kerran. Pitäisi kaikki työttömät kerätä ghettoihin keskusta alueita pilaamasta. Kokoontuminen rautatieasemalle pois kuljetusta varten?
Eikun keltainen tähti käsivarteen! (Tai mikä merkki työttömille nyt ap:n kaltaisten fazistien toimesta määrätään) Jawohl!
Kannatan!
Tähti käteen.
Voisivat myös mennä myymään kaduille työttömien lehteä/kerjäämään.
Jos tämä ro..kasakki ei saisi lehtiä kaupaksi, ei tulisi toimeentulotukeakaan.
Toimeentulotuki/työttömyystuki voisi olla ensisijassa lehtimyyntituloja. Getto kutsuu!
Vierailija kirjoitti:
Työttömät pitäisi pakottaa soluasuntoihin jos haluavat asia kalliilla alueilla kuten pk-seutu jne. Ei tietenkään lapsiperheitä mutta ainakin lapsettomat. Esim Helsingissä maksettaisiin vain sellainen asumistuki että riittää soluun, työtön voisi sitten valita haluaako asua solussa pk-seudulla vai yksiössä muualla Suomessa.
Toivon todella että joku puolue ottaisi esiin suurten asumistukien ongelmat.
Muuta ite soluun asumaan, pelle. Vinkuvinkuvinku.Ja lapsiperheet v****uun helsingistä ja koko suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömät pitäisi pakottaa soluasuntoihin jos haluavat asia kalliilla alueilla kuten pk-seutu jne. Ei tietenkään lapsiperheitä mutta ainakin lapsettomat. Esim Helsingissä maksettaisiin vain sellainen asumistuki että riittää soluun, työtön voisi sitten valita haluaako asua solussa pk-seudulla vai yksiössä muualla Suomessa.
Toivon todella että joku puolue ottaisi esiin suurten asumistukien ongelmat.
Kyllä! Tämä myös kannustaisi hankkimaan lapsia, ja saataisiin syntyvyys nousuun.
Ns. 2 kärpästä yhdellä iskulla
Haista v***u, lapsiperheet v*****n suomesta ja syntyvyys laskuun!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Hekalle pitäisi tehdä suursiivous asujien suhteen.
Liian moni jää vaikeiden vaiheiden jälkeen niihin asumaan, vaikka tulot riittäisi vapaarahoitteiselle puolelle.Ja en nyt tarkoita sitä yksinhuoltajaa joka luki itsensä sairaanhoitajaksi ja käy töissä.
Oma 90-luvun yh äiti sai hekalta 92 kämpän, oli silloin vauvan kanssa paennut väkivaltaista miestään.
Nyt 2021 lapset aikuisia, tienaa sen 35-40 k vuodessa, ja nykyinen mies tienaa n. 45 k vuodessa.
Asuvat hekan isossa kolmiossa ( n. 800 e kk ), eikä näe mitään moraalista ongelmaa tässä, samalla joku äiti itkee öisin mustelmilla kun ei kämppää saa millään.
No mitäs otti hakkaavan miehen? Oma vika... T: Sinkkumies 10min päässä keskustasta, vuokra 700e kk. :)
Hyviä ideoita!
Toivottavasti on ministerit kuulolla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistuen täytyisi olla kiinteä summa siten, että jos valitsee jonkun syrjäkylän kopin, niin jäisi suoraan erotus tuensaajalle.
Niinhän se käytännössä onkin. Työttömän ei vain kannata muuttaa jonnekin syrjäkylille, koska siellä ei mitään töitä ole eikä mahdollisuuksia edistää työllistymistä muillakaan tavoin.
Ei ole. Asumistukea saa tiettyihin rajoihin asti enemmän mitä kalliimpi asunto.
Ei muuten saa, sama taulukko on kaikille. Sijaintikunta ja henkilömäärä ovat ne mitkä ratkaisevat, ei vuokran suuruus.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ideoita!
Toivottavasti on ministerit kuulolla...
Ei toi soluasuntoidea tule ainakaan menemään läpi. Ei ihmistä voida pakottaa asumaan sellaisessa, jotkut tarvitsevat yksityisyyttä.

Kyllä Kokoomus keinot keksii... Urpot!
Vierailija kirjoitti:
Työttömät pitäisi pakottaa soluasuntoihin jos haluavat asia kalliilla alueilla kuten pk-seutu jne. Ei tietenkään lapsiperheitä mutta ainakin lapsettomat. Esim Helsingissä maksettaisiin vain sellainen asumistuki että riittää soluun, työtön voisi sitten valita haluaako asua solussa pk-seudulla vai yksiössä muualla Suomessa.
Toivon todella että joku puolue ottaisi esiin suurten asumistukien ongelmat.
Ottaen huomioon että nykynuorten (ja hieman vanhempienkin) arvioitu eläkeikä on seitsemässäkymmenissä, niin melkein kaikki joutuvat työttömäksi ennen eläkkeelle pääsyä. Se olisikin hienoa, kun tämä arpa rapsahtaa omalle kohdalle, niin heitetään myös omasta kodista pois jonnekin soluasuntoon, jonne ei mahdu edes se oma omaisuus. Kaipa valtio voisi tosin pakottaa myymään sen pois, mitäpä työttömän kaltainen kurja loinen sellaistakaan ansaitsee? Tai tosiaan pakkomuuttaa jonnekin perähikiälle, josta ei taatusti enää työllisty mihinkään. Loistavia ideoita, nämä.

Tämä. Nää työttömät soluasuntoon huutelijat on sitä sakkia jotka tuhlaa kaikki rahansa, eivät osaa hoitaa talouttansa ja ovat katkeria kun eivät ole itse saaneet asuntoa jostain heidän mielestään hyvältä alueelta. Kaikki eivät ole vapaaehtoisesti työttömiä, varsinkin nyt korona aikana. Itse olisin oikein mielelläni töissä, olisi 2,5x enemmän rahaakin käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistuen täytyisi olla kiinteä summa siten, että jos valitsee jonkun syrjäkylän kopin, niin jäisi suoraan erotus tuensaajalle.
Niinhän se käytännössä onkin. Työttömän ei vain kannata muuttaa jonnekin syrjäkylille, koska siellä ei mitään töitä ole eikä mahdollisuuksia edistää työllistymistä muillakaan tavoin.
Ei ole. Asumistukea saa tiettyihin rajoihin asti enemmän mitä kalliimpi asunto.
Ei muuten saa, sama taulukko on kaikille. Sijaintikunta ja henkilömäärä ovat ne mitkä ratkaisevat, ei vuokran suuruus.
No täällä Suomessa on ainakin asumistuki 80 % vuokran suuruudesta tiettyihin rajoihin asti. En tiedä mistä maasta sinä puhut.
Sama! Muuttaisin minäkin hylättyyn kyläkouluun parin työttömän kanssa. Ulkovessakin käy.