Oman miehen kehumisketju
Tänne saa tulla kehumaan omaa miestään, jos katsoo sen aiheelliseksi. Olen niin paljon nähnyt huonoja miehiä sekä omassa elämässäni että lähipiirissäni, että nyt on pakko hehkuttaa, kun lopultakin olen löytänyt uskomattoman fiksun, vastuullisen ja täysipäisen miehen.
Ollaan seurusteltu kaksi vuotta ja vieraskoreus on kadonnut suhteestamme, mutta silti siinä on säilynyt lämpö, läheisyys ja tunne siitä, että olen rakastettu ja arvostettu. Mies ei käytä mitään päihteitä ja omaa muutenkin terveelliset elämäntavat. Harrastamme monia eri liikuntalajeja yhdessä ja muutenkin priorisoimme aikaa vain toisillemme. Mies ei ravaa kaveri-illoissa ja omissa harrastuksissaan, vaan laittaa ajankäytössään etusijalle lapsensa ja minut. Yksi miehen harrastuksista on ruoanlaitto ja saan tietenkin nauttia sen tuloksista itsekin samalla oppien lisää. Täysin pyytämättä hän korjaa aina jäljet, tarttuu imuriin ja muutenkin auttaa taloni töissä. Hän osaa korjata laitteita ja remontoida.
Olen niin onnellinen, kun onnistuin löytämään luonteeltaan mitä ihanimman ja kilteimmän kultakimpaleen rinnalleni. Kummallakin on oma koti ja talous, joten ei tarvitse pelätä toisen lokkeilevan. Mieheni on rauhallinen, tasapainoinen ja arvostaa minua tasaveroisena kumppanina. Ei tarvitse riidellä mistään tai kuunnella lyttäämistä ja kiukuttelua. On ihanaa voida luottaa täysin miehen sanaan ja hän on tukena tarvittaessa. Hän on saanut sydämeni täysin itselleen. Tämän paremmasta rakkaudesta en olisi osannut edes unelmoida.
Kommentit (388)
Minun mieheni miellyttää minua fyysisesti, lihavana ja laihana ja niitä on ollut matkan varrella molempia versioita. Kokoa ja näköä iso korsto, kengännumero 48.
Hyvä ja huomaavainen rakastaja.
Hänellä on hyvä huumorintaju ja itsetunto, ja kestää herjanheittoa ja pientä piikittelyä.
Hyvin rehellinen ja vaatii sitä myös muilta.
On hyvä isä, ei tarvinnut olla koskaan huolissaan lapsista. On ollut vanhempain- ja hoitovapaalla.
Tekee osuutensa kotitöistä. Ei tarvitse pyytää.
Pitää puoliani, kun itse en siihen pysty/jaksa.
Ei harrasta mykkäkoulua, asiat sanotaan tai huudetaan suoraan ja sitten sovitaan. Ei nimittele rumasti.
Osaa pyytää anteeksi.
Tajuaa asioita samalla lailla kuin minäkin, samanlainen maailmannäkemys.
Vaihtaa mun autonrenkaani. Veisin ne kyllä ammattilaiselle, mutta väen väkisin haluaa itse vaihtaa ne.
Nostaa kaikki painavat jutut, kun minä en jaksa (tai jaksaisin, mutta antaa miehen päteä voimillaan ;)
Halaa ja pussaa.
Syksyllä oltu 24 vuotta naimisissa ja 3 lasta.
Ei sfiddu mikä ketju! :D
Siis onko tässä ideana väittää, että 99 sadasta miehestä on suunnilleen apinoita, ja hehkuttaa kun löysi sen ainoan, joka ei ole? Hyvin te mammat vedätte.
Noin niin kuin normaalien ihmisten mielestä täällä oikeassa maailmassa ihan suurin osa ihmisistä sukupuoleen katsomatta on fiksuja ja mukavia. Ei tarvitse erikseen hehkuttaa, että joku EI ole täysi kusipääidiootti. :D
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinkut saavat kehua?
Naapurin miestä.
Viestiketjun alkuperäinen ja viaton idea kehua miestään on ihana!
Harmi kun tänne vaan vääristelijöitä ja tahalleen väärin ymmärtäjiä taas eksyi.
Oma ukkoni on huonojenkin puoliensa kanssa (minulle) täydellinen, olen todella kiitollinen että olemme sopineet yhteen jo 7 vuotta <3
Erityisesti hyvää on viitseliäisyys, rehellisyys, joka päivä saa halauksia/pusuja, osaa antaa ja ottaa omaa aikaa, mahtava kokkaaja, ja kohtelee kaikkia hyvin. Ja tottakai hyvä pylly :D
Luulin tähän ketjuun jo vastanneeni, mutta ei löytynytkään.. ehkä tällainen on ollut aiemminkin (?).
Mut joo.
Kypsällä iällä (50+) löytyi puoli vuotta sitten ihana kultakimpale.
Ei ehkä superkomea monen mielestä, mutta mun silmiin ihana.
Älykäs, supernopea reagoimaan ja nokkelasti juttuihin, meillä menee huumori yksiin ja tykätään samoista asioista. Mutta ehkä hänen ihanin puolensa on se, että hän tykkää hipsutella ja silittää, olla kainalokkain ja pussailla (juu vielä tälläkin iällä!). Seksi on upeaa ja hän on kaikin puolin huomaavainen. Herrasmies, sellainen, joka ei kyllä ikinä kohtele ketään epäkohteliaasti tai ylemmyydentuntoisesti.
Mun mies osaa korjata asioita. Minusta se on hieno taito. :)
Sen lisäksi hän on huumorintajuinen ja positiivinen ja kiltti ja lempeä. Ominaisuuksia, joita arvostan suuresti, koska lapsuudessa elämäni miehet (eli isä ja veljet) olivat julmia, väkivaltaisia ja synkkiä muutenkin.
Lähes sama, vaikka useamman vuoden jouduin työskentelemään vuodattaen verta, hikeä ja kyyneleitä. Nyt tyytyväinen lopputulokseen ja itseeni. 🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinkut saavat kehua?
Vaikka sitä, että miehet ovat hienosti omaksuneet metoon, eivätkä enää lähesty sinkkuja tai muitakaan naisia, jotka voivat ahdistua
Tai kuinka jotkut miehet jopa mukisematta käyttävät omasta aloitteestaan kortsuja.
Vierailija kirjoitti:
Ei sfiddu mikä ketju! :D
Siis onko tässä ideana väittää, että 99 sadasta miehestä on suunnilleen apinoita, ja hehkuttaa kun löysi sen ainoan, joka ei ole? Hyvin te mammat vedätte.
Noin niin kuin normaalien ihmisten mielestä täällä oikeassa maailmassa ihan suurin osa ihmisistä sukupuoleen katsomatta on fiksuja ja mukavia. Ei tarvitse erikseen hehkuttaa, että joku EI ole täysi kusipääidiootti. :D
Meinaatko, että me ollaan kokeiltu ensin liki sataa miestä, ja sitten vasta tullut se oikea vastaan, joka on kelpuutettu?
Jokaisella ihmisellä on huonot puolensa, ja joskus vain se yksi asia saattaa olla ehdoton ei, vaikka mies olisi muuten kuinka ihana. Samahan se on naisellakin. Miehet voivat myös kehua naisiaan ja vaimojaan, kukaan ei ole kieltänyt. Naurettavaa loukkaantua, kun täällä kehutaan omaa puolisoa. Ei kuulu sinulle mitenkään.
Ja oli vanha kommentti, mutta luet näitä täällä kuitenkin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kieltämättä tuli näitä lukiessa mieleen että mitenköhän moni näistäkin "täydellisistä ihanuuksista" lopulta muuttuu kusipäiksi ja sitten samaiset kirjottajat tulee tänne itkemään että mites tässä näin kävi, hemmo ei ollutkaan mikään täydellinen disney prinssi, elämä on pilalla
Ihminen, joka kirjoittaa näin on saanut itse tosi pahasti siipeensä joskus, pahoittelut siitä.
Mä olen saanut kuulla 11 v rakkaudentunnustuksen joka ikinen päivä. Mies kehuu sitä miten ihana ja kaunis olen eikä ole moksiskaan kertyneistä kiloista. Mies saa mut nauramaan edelleen jatkumaan loistavalla huumorillaan ja tilannetajullaan ja jaamme samanlaisen arvomaailman. Kipinät leiskuvat makkarissa edelleen ja olemme täsmälleen samalla aaltopituudella seksiin liittyvissä asioissa - kaikki toiveet ja fantasiat on käyty läpi
Tää on kyllä mainio ryhmä :D Löysin oman vastaukseni missä kehuin puolisoani ja kerroin olevani ihanassa suhteessa ja onnellinen. Sitten tätä kommentoi joku itsenäinen tiedostava nainen että olen riippuvainen miehestäni ja tyhmä. Oe voe - liekö sitten kateutta vai mitä mutta onhan se nyt erikoista jos ei saa omaa puolisoaan kehua (KETJUSSA JOSSA NÄIN PYYDETÄÄN TEKEMÄÄN) ja syytetään, että kadottaa minuutensa ja elämänhallinnan. Ei voi muuta todeta kuin että meitä on moneksi. ps. parin vuoden takainen tekstini pitää edelleen prikuulleen paikkansa
Täällä toinen, joka löysi sen kultakimpaleensa myöhemmällä iällä, olen 45v nainen.
Mieheni on minun silmääni niin komea, huomaavainen, observoiva, energinen- vaikka 62 täyttääkin. Fyysinen läheisyys on meille molemmille tärkeä asia, ja hän rakastaa kolme lasta synnyttänyttä vartaloani, raskausarpineen ja roikkutisseineen.
Hänen seurassaan on niin turvallinen ja hyvä olla, ja hän on aina valmis seikkailuun- oli se sitten joku pikku vaellusloma, yökalastus tai ne meidän yksityiset seikkailut makuuhuoneen puolella. Hän laittaa minulle joka ikinen aamu aamiaisen ja on kaikin tavoin läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinkut saavat kehua?
Ei mitään tässä ketjussa.
Mun mies on ihana. Ulkonäköön ihastuin heti, ennen kuin sanaakaan oli vaihdettu, ja kun tutustuttiin niin yhä paremmaksi vaan muuttui. Keskustelutaitoinen, huomioiva, huumorintajuinen, lapsirakas ja kohtelias. Mies on myös urheilullinen ja ahkera, ja todella kätevä monissa asioissa. Mun mielestä hän on maailman paras aviomies ja isä. 22v ollaan oltu yhdessä, toivottavasti ei koskaan erota.
uskomaton ton ap.n avaus. jos vähän referoin ja suomennan. miehellä ei saa olla omia kavereita, eikä harrastuksia, niin on hyvä mies. veikkaan että ton naisen mies tuntee välillä, että tukehtuu ja mitäköhän toi ap tuo pöytään, varmaan minä, minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on taivaallista seksiä. Miinuksena tosin se, että mies tykkää jaella sitä vieraille naisille. Mutta se onkin sitten ainoa.
Aika vähissä on hyvät puolet. Minusta tuo menee pahasti miinukselle.
Se on polyamoriaa! Polyamoriset suhteet ovat tämän päivän sana. Pettäminenkin on normaalia ja jopa suotavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sfiddu mikä ketju! :D
Siis onko tässä ideana väittää, että 99 sadasta miehestä on suunnilleen apinoita, ja hehkuttaa kun löysi sen ainoan, joka ei ole? Hyvin te mammat vedätte.
Noin niin kuin normaalien ihmisten mielestä täällä oikeassa maailmassa ihan suurin osa ihmisistä sukupuoleen katsomatta on fiksuja ja mukavia. Ei tarvitse erikseen hehkuttaa, että joku EI ole täysi kusipääidiootti. :D
Meinaatko, että me ollaan kokeiltu ensin liki sataa miestä, ja sitten vasta tullut se oikea vastaan, joka on kelpuutettu?
Öööö.. joo?
Mun mies on ihana. Täysin ohjailtavissa, mä valitsen matkat, hoidan kaikki varailut, järjestän kodin, arjen ja juhlat. Sit kehun somessa kuinka mies on hoitanut kaiken, mua varten. Ja kehun koko ajan kaikille kuinka meillä menee hyvin. Ja kaikki tietysti uskoo. Meidän parisuhde näyttää täydelliselle ulospäin. Parasta tässä on se, että olen saanut miehen raha-asiat hoitaakseni, ja saan kaiken mitä haluan ja milloin haluan, koska hoidan kaiken itse. Mies seuraa perässä silloin kun tarvitsee, muutoin pysyy poissa jaloista omissa harrastuksissaan. Voiko olla parempaa. No ei. 😇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinkut saavat kehua?
Naapurin miestä.
Tai vaikka erästä naimisissa olevaa miestä, jonka vaimo on kehunut miestään kaikkialla, kuinka heillä menee niin hyvin parisuhteessa.
Mies todella pitää huolta, minustakin. Ainoa vain, että mies on pilalla. Olen koittanut saada miehen pysymään poissa ja kotonansa mutta ei. Mies olisikin muuten aivan ihana, mutta ei perhana kukaan täysjärkinen lähde kenenkään varatun kanssa mitään vakavampaa säätämään, ja ottamaan riskiä, että on itse kohta kotona hehkuttamassa miestä, kun tämä huolehtii ihan muista naisista. 🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on taivaallista seksiä. Miinuksena tosin se, että mies tykkää jaella sitä vieraille naisille. Mutta se onkin sitten ainoa.
Aika vähissä on hyvät puolet. Minusta tuo menee pahasti miinukselle.
Jos seksi tuntuu sinusta yhtä taivaalliselta kuin miehen muistakin naisista, millä tavalla se on sinulta pois? Ainoastaan jos parisuhdeseksi kärsisi vieraissa hyppelystä, voisi sitä pitää miinuksena.
No ehkäpä sillä lailla että kondomikaan ei estä kaikkia sukupuolitauteja? Tai mahdollisina lehtolapsina?
Tämä. En ottaisi riskiä. Sikäli kun eräs tuntemani naimisissa oleva mies ei käytä kondomia. Enkä usko siihen, että yksi mies pystyisi mitenkään pitämään tyytyväisenä useampaa naista yhtäaikaa, sori vain. 😄
Ja sinä olet täällä Vauva-palstalla tässä ketjussa ruikuttamassa. Mitä se kertookaan sitten sinusta? :D