Voitteko kertoa positiivisia kokemuksia miehistänne heidän tullessaan isiksi?

Vierailija kirjoitti:

Ihan omien havaintojeni perusteella hyvillä isillä on yksi yhteinen asia. Eli se, että he ovat monen pikkuVELJEN isoveli, korkeintaan yksi pikkusisko siellä joukossa. Eli ovat huolehtineet pienemmistään jo lapsesta asti ja jatkavat tätä koko elämänsä.

Yleistys, mutta pätee kyllä oman mieheni osalta. Hänellä on kaksi pikkuveljeä ja on jo pienestä tottunut vähän liikaakin ottamaan vastuuta, laittamaan ruokaa koko perheelle ja siivoamaan. Näkyy siten, että huolehtii erinomaisesti perheestään, mutta toisaalta huomaan myös kuormittuvan liiasta vastuuntunnosta. Lapsena hänen olisi pitänyt saada olla lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että jos muutoinkin hyvän ja vastuullisen miehen olet löytänyt niin samalla tapaa varmasti laittaa perheensä etusijalle. Rentun kanssa ei kannata perhettä perustaa.

Täällä on hyvä isä jolle koti ja perhe on etusijalla. Oli kyllä hyvä mies jo seurusteluvaiheessa, mutta silloin toki meni harrastuksissa ja menoissa niinkuin lapseton meneekin. Lapsia kun tuli kuvioon niin tajusi itse katsoa sitä mun jaksamista ennenkuin sopi mitään tai aloitti uusia harrastuksia. Mies tekee pitkiä päiviä töissä ja nyt kun lapset pieniä niin vapaat viettää kyllä kotona perheen ja arjen parissa.

Yhden vuoden oli lasten kanssa kotonakin kun minä halusin käydä töissä mutta nuorimmainen oli vasta 1.v. Nopeasti palattiin kuitenkin miehen palkkapussin varaan.

Jos mies on hyvä, niin miksi sinä sitten loisit kotona hänen rahoillaan?

Onko lasten kanssa kotona oleminen sinusta loisimista?

Haha, olen aina miettinyt tätä: jos kerta sen lapsen kanssa kotona oleminen on pelkkää helppoa makaamista ja loisimista, miksi miehet eivät joukkokaupalla heittäydy koti-isiksi ja anna naisen käydä töissä? Hmmm..? Vai voisiko olla, että se lapsen hoitaminen ei olekaan niin helppoa ja se tiedetään kyllä, pitää vain jollain tavalla päästä naisia haukkumaan ja purkamaan naisvihaansa?

Mulla on kertomus koko elämän mitalta!

Esikoinen syntyi kun oltiin parikymppisiä ja sen jälkeen syntyi vielä kaksi nuorempaa. Mies on ihan ekasta päivästä ollut ihan täsmälleen tasavertainen vanhempi. Teki lapsille ruuat siinä missä minäkin, vaihtoi vaipat, kylvetti, vei leikkipuistoon, leikki barbeilla, opetti kalastamaan, oli mukana harrastuksissa. Tytöille ei tuottanut mitään ongelmia vaikka huikata isälleen että kun meet kauppaan tuo siteitä.

nyt lapset on n. kolmekymppisiä ja edelleen aina kun tulee kysyttävää, soitetaan iskälle. Iskä on mukana ostetaan sitten telkkari, tietokone tai talo. Kaikilla lapsilla on ihan äärimmäisen hyvät ja mutkattomat välit isänsä kanssa.

Koko porukka eli lapset ja puolisonsa saattaa ilmestyä meille ihan vaan katsomaan leffaa tai pelaamaan jotain lautapeliä ja hengailemaan. Jos joskus lapsenlapsia siunaantuu, pappa varmaan hemmottelee ne pilalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että jos muutoinkin hyvän ja vastuullisen miehen olet löytänyt niin samalla tapaa varmasti laittaa perheensä etusijalle. Rentun kanssa ei kannata perhettä perustaa.

Täällä on hyvä isä jolle koti ja perhe on etusijalla. Oli kyllä hyvä mies jo seurusteluvaiheessa, mutta silloin toki meni harrastuksissa ja menoissa niinkuin lapseton meneekin. Lapsia kun tuli kuvioon niin tajusi itse katsoa sitä mun jaksamista ennenkuin sopi mitään tai aloitti uusia harrastuksia. Mies tekee pitkiä päiviä töissä ja nyt kun lapset pieniä niin vapaat viettää kyllä kotona perheen ja arjen parissa.

Yhden vuoden oli lasten kanssa kotonakin kun minä halusin käydä töissä mutta nuorimmainen oli vasta 1.v. Nopeasti palattiin kuitenkin miehen palkkapussin varaan.

Jos mies on hyvä, niin miksi sinä sitten loisit kotona hänen rahoillaan?

Onko lasten kanssa kotona oleminen sinusta loisimista?

Haha, olen aina miettinyt tätä: jos kerta sen lapsen kanssa kotona oleminen on pelkkää helppoa makaamista ja loisimista, miksi miehet eivät joukkokaupalla heittäydy koti-isiksi ja anna naisen käydä töissä? Hmmm..? Vai voisiko olla, että se lapsen hoitaminen ei olekaan niin helppoa ja se tiedetään kyllä, pitää vain jollain tavalla päästä naisia haukkumaan ja purkamaan naisvihaansa?

Jep ja onpa muutenkin törkeää loisimista olla kotona kasvattamassa ja hoitamassa sen miehen jälkeläisiä :D

Riitelyksi menee.

Jos mies on vastuullinen ja osallistuu kotihommiin ennen lasta niin tuskin se siitä suuresti muuttuu, eli aika paljon voi päätellä jo etukäteen. Tunnen paljon hyviä isiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että jos muutoinkin hyvän ja vastuullisen miehen olet löytänyt niin samalla tapaa varmasti laittaa perheensä etusijalle. Rentun kanssa ei kannata perhettä perustaa.

Täällä on hyvä isä jolle koti ja perhe on etusijalla. Oli kyllä hyvä mies jo seurusteluvaiheessa, mutta silloin toki meni harrastuksissa ja menoissa niinkuin lapseton meneekin. Lapsia kun tuli kuvioon niin tajusi itse katsoa sitä mun jaksamista ennenkuin sopi mitään tai aloitti uusia harrastuksia. Mies tekee pitkiä päiviä töissä ja nyt kun lapset pieniä niin vapaat viettää kyllä kotona perheen ja arjen parissa.

Yhden vuoden oli lasten kanssa kotonakin kun minä halusin käydä töissä mutta nuorimmainen oli vasta 1.v. Nopeasti palattiin kuitenkin miehen palkkapussin varaan.

Jos mies on hyvä, niin miksi sinä sitten loisit kotona hänen rahoillaan?

Loisit? Niin, voihan noista vauvoista loisinakin puhua.

Joo, vauvan hoito on sellaista. Toisen täytyy jäädä kotiin hoitamaan sitä vauvaa ja 1.v on myös aika raadollista viedä hoitoon. Pienten lasten kasvatus ja työelämä on todella rankkaa yhdistää olkoon lapset päiväkodissa tai ei. Kukainenkin hoitakoon asiansa niinkuin perheessä parhaaksi näkee.

Meillä järjestely on tehty oma jaksaminen ja arjen helpottaminen etusijalla ja samalla ollaan kyllä taloudellisesti ammuttu itseämme jalkaan.

Meillä mies käy töissä ja minä todella arvostan hänen työssäkäyntiään ja osoituksena siitä käytän hyvillä mielin hänen palkkansa, muutoinhan mies voisi kuvitella käyvänsä siellä turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies alkoi lyödä harvemmin ja jotenkin helläkätisemmin, ei myöskään juopotellut enää kotona vaan alkoi käydä baareissa enemmän.

Vain porvoolainen mamma on niim fiksu, että lisääntyy väkivaktaisen ihmisen kanssa.

Valitettavasti ei ole positiivisia kokemuksia edes lähipiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies alko harrastaa seksiä jossain muualla. Samoin kotona kaljottelut siirty lähiöpubiin..

Tää vitsi vanheni heti ensimmäisen viestin jälkeen

Hiekkapi11uisten av-mammojen on pakko korostaa omaa erinomaisuuttaan aina kun siihen tulee tilaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies alko harrastaa seksiä jossain muualla. Samoin kotona kaljottelut siirty lähiöpubiin..

Tää vitsi vanheni heti ensimmäisen viestin jälkeen

Hiekkapi11uisten av-mammojen on pakko korostaa omaa erinomaisuuttaan aina kun siihen tulee tilaisuus.

Kyse nyt oli vaan siitä että tää läppä tuli jo useamman kerran eikä jaksa enää riemastuttaa. Harmi että epäonnistuit, keksi seuraavan kerran jotain omaa.

Ap, suosittelen lopettamaan tämän palstan lukemisen. Suurin osa vastauksista on weetee-mammojen tilitystä omasta pahoinvoinnistaan ja surkeista valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että jos muutoinkin hyvän ja vastuullisen miehen olet löytänyt niin samalla tapaa varmasti laittaa perheensä etusijalle. Rentun kanssa ei kannata perhettä perustaa.

Täällä on hyvä isä jolle koti ja perhe on etusijalla. Oli kyllä hyvä mies jo seurusteluvaiheessa, mutta silloin toki meni harrastuksissa ja menoissa niinkuin lapseton meneekin. Lapsia kun tuli kuvioon niin tajusi itse katsoa sitä mun jaksamista ennenkuin sopi mitään tai aloitti uusia harrastuksia. Mies tekee pitkiä päiviä töissä ja nyt kun lapset pieniä niin vapaat viettää kyllä kotona perheen ja arjen parissa.

Yhden vuoden oli lasten kanssa kotonakin kun minä halusin käydä töissä mutta nuorimmainen oli vasta 1.v. Nopeasti palattiin kuitenkin miehen palkkapussin varaan.

Jos mies on hyvä, niin miksi sinä sitten loisit kotona hänen rahoillaan?

Onko lasten kanssa kotona oleminen sinusta loisimista?

Haha, olen aina miettinyt tätä: jos kerta sen lapsen kanssa kotona oleminen on pelkkää helppoa makaamista ja loisimista, miksi miehet eivät joukkokaupalla heittäydy koti-isiksi ja anna naisen käydä töissä? Hmmm..? Vai voisiko olla, että se lapsen hoitaminen ei olekaan niin helppoa ja se tiedetään kyllä, pitää vain jollain tavalla päästä naisia haukkumaan ja purkamaan naisvihaansa?

Itse oli vain puolivuotta lasten kanssa kotona, mutta olihan se nyt leppoisaa aikaa.

Vauva valvoi yöt lähes vuoden ja minä myös, mutta isä hoiti vauvaa päivisin, kun nukuin univelat pois. Vaipanvaihdot samoin vuorotellen aina kun mies oli kotona. Koko lapsuuden ja nuoruuden isä vietti paljon aikaa lapsen kanssa pelaten, kuskaten, pitkän matikan tehtävissä autellen ja keskustellen ja isänpäiväkortissa yleensä lukeekin, että maailman parhaalle iskälle.

Lapsen isä kannattaa valita huolella. Miten kohtelee muita ihmisiä, miten elää ja miten koulut ovat sujuneet. Meidän jo aikuiselle lapselle iskä on ollut tosi iso voimavara ja on edelleen. Miesmaku hänellä myös tosi hyvä, ei varmasti kelpuuta ketä tahansa jantteria, vaan isänsä kaltaisen hyvän miehen ja ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, suosittelen lopettamaan tämän palstan lukemisen. Suurin osa vastauksista on weetee-mammojen tilitystä omasta pahoinvoinnistaan ja surkeista valinnoista.

Olen lukenut myös kokemuksia, että miehestä on tullut lapamato vasta lasten synnyttyä tai jonkun aikaa perhe-elämää eläneinä. Toisaalta ei varmaan kannattaisi pelätä pahinta, ainahan voi vaikka mikä asia mennä pieleen.

Tunnen vain hyviä tai vähintään kohtalaisia isiä. Oma isäni, puolisoni, veljeni, kavereiden miehet, kollegani, kaikki ovat hyviä isiä.

Uskon, että lähes aina ongelmat ovat täysin ennakoitavissa ennen lapsen syntymää. Jos mies on päihdeongelmainen, impulssiivinen, kärsimätön, epäempaattinen, kypsymätön, laiska ja niin edelleen, ei hän yleensä muutu siitä yhtäkkiä. Pikemminkin on niin, että lapsen syntymä on kriisi, joka nostaa ongelmat pintaan.

Myös kannattaa ottaa huomioon, että persoonallisuushäiriöinen mies voi "haluta" lapsen vain sitoakseen naisen enemmän itseensä tai jonkinlaiseksi statussymboliksi. Hänestä ei tule hyvää isää, vaikka valinta olisi ollut hänen.

Pitää tarkkailla, miten mies suhtautuu heikkouteen. Miten hän reagoi, kun sinä olet sairas? Tai pystyykö hän siirtämään omien tarpeidensa tyydytystä? Ärsyyntyykö hän helposti siitä, että hänen pitäisi sietää ja joustaa? Nämä ovat hälytysmerkkejä.

Mun mies! On hoitanut lapsia alusta asti, ollut perhevapailla ja ollut osallistuva. Kesäisin on mm. käynyt telttaretkillä ja talvisin laskettelemassa kuopuksen kanssa. Auttaa mm. matematiikassa esikoista ja keskustelee historiasta hänen kanssaan. Tekee ruokaa ja muutenkin kotitöitä. Mulla on osa töistä iltaisin ja viikonloppuisin ja aina pyörittää kodin sillä aikaa. Ei ole todellakaan tarvinnut pettyä!

Annan semmoisen näkökulman, että kukaan ei muutu hirviöksi lapsen syntymän jälkeen. Mutta väsymyksestä johtuen siltä voi todella tuntua. Esikoisen syntymä on valtava mullistus sekä isälle että äidille. Se herättää paljon sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Negatiiviset tunteet korostuvat väsyneenä ja kanavoituvat helposti puolisoon. Kaikenlaista kateutta, katkeruutta ja jopa vihaa ihanaa puolisoa kohtaan on odotettavissa. Vauva-aikana lapsi on ymmärrettävästi melko kiinni äidissä, mikä tekee tilanteen epätasapainoiseksi. Isä saattaa kokea ettei osaa tai uskalla hoitaa vauvaa, ja äitikin saattaa kokea että ei luota vauvaa kenenkään, edes isän hoiviin. Sitä on vaikea etukäteen uskoakaan, mutta tällaisia kuvioita tulee tosi usein. Jotkut parisuhteet eivät selviä vauva- ja pikkulapsiajasta, se on totta, mutta monet selviävät. Apua on saatavilla sekä jaksamiseen että parisuhteeseen. Ap, jos tiedät joskus haluavasi lapsia, ei se lykkäämällä parane. :) lasten haluaminenhan on usein yksi syy hakeutua vakiintuneeseen parisuhteeseen, joten on aika nurinkurista jos parisuhteeseen ei sitten uskalleta yrittää lasta.

Oma näkökulmani on se että olen 2.5v:n äiti. Vanhemmuuden rankkuus on yllättänyt sekä mut että miehen, ja välillä ollaan oltu hirveitä toisillemme. Ja välillä mies on ollut kauhea m*lkku. Silti halusimme lapsen ja olemme hänestä kovin kiitollisia. Lapsi on mahtava ja ihana ja rakas. Hän jatkaa sukuamme, eli on tärkeä myös sisaruksillemme ja vanhemmillemme. Hän on tuonut elämäämme uusia asioita, valtavasti uusia ihmisiä, harrastuksia, ilon ja huolen aiheita. Siis rikastuttanut. Lapsen myötä sitä myös tajuaa miten rajallinen ja ohikiitävä elämä on. Vanhemmuus siis tarjoaa uudenlaista näkökulmaa kaikkeen. Vanhemmaksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys, vaan ilman mitään erityisiä ongelmiakin yrittäminen voi viedä vaikka vuoden. Alun keskenmenot ovat myös yleisiä. Jos siis haluatte lapsen, ap, uskaltautukaa antamaan mahdollisuus raskaudelle. Kaikkea hyvää teille.

Vierailija kirjoitti:

Annan semmoisen näkökulman, että kukaan ei muutu hirviöksi lapsen syntymän jälkeen. Mutta väsymyksestä johtuen siltä voi todella tuntua. Esikoisen syntymä on valtava mullistus sekä isälle että äidille. Se herättää paljon sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Negatiiviset tunteet korostuvat väsyneenä ja kanavoituvat helposti puolisoon. Kaikenlaista kateutta, katkeruutta ja jopa vihaa ihanaa puolisoa kohtaan on odotettavissa. Vauva-aikana lapsi on ymmärrettävästi melko kiinni äidissä, mikä tekee tilanteen epätasapainoiseksi. Isä saattaa kokea ettei osaa tai uskalla hoitaa vauvaa, ja äitikin saattaa kokea että ei luota vauvaa kenenkään, edes isän hoiviin. Sitä on vaikea etukäteen uskoakaan, mutta tällaisia kuvioita tulee tosi usein. Jotkut parisuhteet eivät selviä vauva- ja pikkulapsiajasta, se on totta, mutta monet selviävät. Apua on saatavilla sekä jaksamiseen että parisuhteeseen. Ap, jos tiedät joskus haluavasi lapsia, ei se lykkäämällä parane. :) lasten haluaminenhan on usein yksi syy hakeutua vakiintuneeseen parisuhteeseen, joten on aika nurinkurista jos parisuhteeseen ei sitten uskalleta yrittää lasta.

Oma näkökulmani on se että olen 2.5v:n äiti. Vanhemmuuden rankkuus on yllättänyt sekä mut että miehen, ja välillä ollaan oltu hirveitä toisillemme. Ja välillä mies on ollut kauhea m*lkku. Silti halusimme lapsen ja olemme hänestä kovin kiitollisia. Lapsi on mahtava ja ihana ja rakas. Hän jatkaa sukuamme, eli on tärkeä myös sisaruksillemme ja vanhemmillemme. Hän on tuonut elämäämme uusia asioita, valtavasti uusia ihmisiä, harrastuksia, ilon ja huolen aiheita. Siis rikastuttanut. Lapsen myötä sitä myös tajuaa miten rajallinen ja ohikiitävä elämä on. Vanhemmuus siis tarjoaa uudenlaista näkökulmaa kaikkeen. Vanhemmaksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys, vaan ilman mitään erityisiä ongelmiakin yrittäminen voi viedä vaikka vuoden. Alun keskenmenot ovat myös yleisiä. Jos siis haluatte lapsen, ap, uskaltautukaa antamaan mahdollisuus raskaudelle. Kaikkea hyvää teille.

Kiitos tästä vastauksesta. Jotenkin ajattelen, että vaikka kaikki menisikin munille miehen kanssa, niin mulla olisi silti se lapsi. 

En.

Kun sain töitä - jäin äitiysloman aikaan työttömäksi konkurssin vuoksi - mies oli se, joka jäi hoitamaan sairasta lasta ja minä sain keskittyä töihin. Mies hoiti suurimmaksi osaksi päiväkotikuljetukset. Mies oli lasten kanssa, kun täydensin opintojani iltaisin, eikä koskaan, ei kertaakaan, valittanut siitä. Mies, joka ei ollut ikinä luistellut (ei kaikissa maaseutukouluissa ei ennen vaadittu, sai valita hiihdon jos halusi), osti luistimet ja opetteli, että pystyi lähtemään lasten kanssa jäälle. 

Ei meillä täydellistä ole, mutta mies on ollut hyvä isä.