Lue keskustelun säännöt.
Poikaystäväni äidin käytös
15.01.2021 |
Aihe on vaikea, mutta haluan kirjoittaa jonnekin. Se on helpointa näin anonyymisti täällä.
Minä ja poikaystäväni ollaan noin parikymppisiä nuoria aikuisia, ja muutettu omilleen viime vuoden puolella. Pidän itse omiin vanhempiini yhteyttä, etenkin äitiini suhteellisen säännöllisesti ja meillä on lämpimät välit. Jos minusta ei kuulu, niin äitini ottaa minuun yhteyttä ja vaihtaa kuulumiset.
Poikaystäväni vanhemmista kumpikaan ei ole kertaakaan yhdessä olomme aikana (kohta vuosi) kysyneet kuulumisia viesteillä tai soittamalla. Toki he ovat tavanneet suhteellisen paljon, mutta tavatessakaan eivät suoranaisesti kysy pojaltaan miten menee. Anoppi saattaa kyllä minulta kysellä jotain, koska haluaa tutustua ja minä hänelle juttelen paljonkin tavatessa omia kuulumisia, ja hän kertoo minulle omiaan... Mutta pojan kanssa erittäin vähän.
Anoppi auttaa poikaani esim. Kela-asioissa tai joissakin virallisissa asioissa, joissa on kysyttävää. Mutta puhelut menevät jota kuinkin niin, että poika soittaa hänelle ja kysyy asiaa. Anoppi vastaa ja he lopettavat. Koskaan eivät vaihda mitään kuulumisia. Anoppi ei sanallakaan ilmaise, että olemme rakkaita tai tärkeitä hänelle tai kysele kuulumisia.
Muutoin tiedän anopin puhuvan tuntikausia puhelimessa ystäviensä, sisarustensa ja työkavereidensa kanssa. Mikä siinä on niin vaikeaa soittaa sitten edes silloin tällöin omalle pojalle? Vai eikö vain kiinnosta?
Olen erittäin loukkaantunut tavallaan poikaystäväni puolesta hänen äitinsä käytöksestä. Ja on poikaystäväkin myöntänyt, että olisi kiva jos äiti joskus kysyisi jotain muutakin kun onko laskut maksettu.
En ole ollut 3 viikkoon itsekään nyt yhteydessä, eikä hänestä kuulu.
Tuntuu pahalta ajatella, että jos joskus saisimme lapsen niin sitten hän olisi niin kiinnostunut. Kun me vanhemmat itse emme aikanaan kiinnostaneet yhtään. Mutta vielä kamalampaa olisi, jos lapsenlapsikaan ei kiinnostaisi...
Mitä hän oikein odottaa, sitä että me soitamme ja kerromme jos on asiaa? Eikö äitinä voisi koskaan olla ensin yhteydessä. Hän antaa itse signaalia ettei kiinnosta, joten miten kehtaa odottaa, että hänelle soiteltaisiin.
Itse en haluaisi olla oikein missään tekemisissä enää, koska tämä käytös satuttaa minua. Kaipaisimme hänenkin vanhempiaan....
Jouluna hän antoi kalliin yhteisen lahjan meille, olin todella hämmentynyt. Kiitettiin kauniisti. Mekin annoimme anopille joulukassin, jossa oli kaikkea kaunista ja hyvää. Siitä hän ei koskaan kiittänyt. En tiedä eikö kyseessä sitten ollut hänen mielestään ollenkaan hyvä lahja, mutta kyllä kiitoksen olisi mielestäni voinut silti antaa.
Olen hämmentynyt ja surullinen. Halusin vain avautua jonnekin.
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä minä minä ja minun tunteet, miksi kaikki ei huomio ja ole normaaleja, yhyy yhyy yhyy, meillä on totuttu näin, miksi muualla on toisin yhyy yhyy
Tuostahan ei ollut kyse. Onko kiva ilkeillä?
On ihan normaalia, että läheisiin perheväleihin tottunut ihmettelee etäisiä välejä. Ei siinä ole mitään outoa. Outoja sen sijaan vastaukset joita ap saanut.
Mutta perheitä on erilaisia.
Mutta kun ne perhevälit eivät saata olla hänelle etäisen tuntuiset. Kokisin itse oudoksi jos äitini soittelisi minulle jatkuvasti ja pommittaisi viesteillä. Tämä ei kielisi välittämisestä vaan siitä, ettei minuun luoteta aikuisena ihmisenä joka selviää kyllä viikon hengissä ilman huolenpitoa. Jatkuva neuvojen kysyminen vanhemmilta on myös itselleni outoa, eivät omani ainakaan tiedä useista asioista minua enempää. Toki joskus tulee kysäistyä puhelun lomassa mielipidettä johonkin päätökseen, mutta vastaus on usein "etköhän sinä tiedä nämä asiat paremmin" tai "tekisin näin mutta sinunhan se päätös on, tee miten parhaaksi näet ja hyvin se varmasti menee".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yli 50 v ja anoppini ei käytännössä ikinä ole kysynyt, että mitä kuuluu. Joskus että "ootteko ny ollu terveenä". Mut jos kysyisi, sanoisin että mitäpäs tässä. Anoppi on niin kova juoruamaan ja ymmärtämään väärin, etten haluaisi edes omia asioitani siihen myllyyn.
Hei, katsokaa meitä kuinka paljon me välitetään toisistamme, kun soitellaan usein ja vietetään lähes kaikki vapaa-aika yhdessä yhtenä suurena perheenä. Katsokaa nyt kuinka ihana meillä on.
Sääliksi käy poikaystävän perhettä, kun heillä ei ole aina yhtä ihanaa ja tiivistä yhteydenpitoa. Mahtaako ne nyt tykätä meistä ollenkaan kun ne ei lähetä meille rakkausrunoja?
Kirjoita ihmeessä anoppi kokelaalle, kuinka hän rakastaa ja huolehtii nyt ihan väärin omasta pojastaan, eikä ole miniä kokelaallekaan antanut riittävästi huomiota.
Ps. Aika ihanan pojan hän on kaikesta huolimatta kasvattanut?
Vierailija kirjoitti:
Hei, katsokaa meitä kuinka paljon me välitetään toisistamme, kun soitellaan usein ja vietetään lähes kaikki vapaa-aika yhdessä yhtenä suurena perheenä. Katsokaa nyt kuinka ihana meillä on.
Sääliksi käy poikaystävän perhettä, kun heillä ei ole aina yhtä ihanaa ja tiivistä yhteydenpitoa. Mahtaako ne nyt tykätä meistä ollenkaan kun ne ei lähetä meille rakkausrunoja?
Kirjoita ihmeessä anoppi kokelaalle, kuinka hän rakastaa ja huolehtii nyt ihan väärin omasta pojastaan, eikä ole miniä kokelaallekaan antanut riittävästi huomiota.
Ps. Aika ihanan pojan hän on kaikesta huolimatta kasvattanut?
Enemmän minä olisin huolissani aloittajan saamasta tuesta lapsuuden kodissaan. Hänhän se joka on epävarma kun eivät saa sitä hänen kaipaamaa huolenpitoa.
Rakastan vanhempiani ja he minua, mutta näemme ehkä muutaman kerran vuodessa ja soittelemme muutaman kerran. Äidin kanssa tulee pidempiä puheluita, isäni ei osaa puhua jos ei ole asiaa :)
Tiedän että jos minulla olisi joku hätä tai heillä, niin olisimme aina toistemme käytettävissä. Mutta ei meillä ole ikinä ollut isän eikä äidin kanssa sellaista että olisi jatkuvasti puhuttu silloinkaan kun asuin kotona - ehkä siksi että mulla on huomattavasti nuorempia sisaruksia muutama.
Olemme siis hyvissä väleissä ja välillämme vallitsee suuri luottamus, mutta emme ole mitään toistemme tärkeimpiä sosiaalisia kontakteja vaikka vanhempien olemassaolo on elämäni tärkeimpiä tukipisteitä. Jotkut taas ovat enemmän myös "kavereita" vanhempien kanssa.
Olisin pöyristynyt jos miehelleni tulisi mieleenkään alkaa sekoilemaan vanhemmilleni jotain useammin soittelemisesta. Kauhea ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheitä on erilaisia. Me (minä ja veljeni) soittelemme vanhemmilleni kerran viikossa. Välit ovat silti erittäin hyvät ja lämpimät. Jos on jotain erityistä (esim. Isäni syöpä tai tyttäremme vakava sairastuminen) soittelemme useammin. Myös oma mieheni soittaa vanhemmilleen kerran viikossa. Olimme yhteisellä ulkomaanmatkalla veljeni perheen kanssa ja tällöin huomasin, että veljeni anoppi soittaa tyttärelleen jopa seitsemän kertaa päivässä. Ihmettelimme kovasti, että mitä keskusteltavaa edes noin paljon on. Puhelut tuntuivat olevan esim. päivän ohjelman yksityiskohtaista kuvailua ja yleistä fiilistelyä.
Älä ainakaan ota puheeksi tätä tilannetta, vaan anna jokaisen perheen elää omien tapojensa mukaan, ne eivät ole sen huonompia kuin teidänkään tapanne.
Miten nämä nyt kääntyy kaikki aloittajan sorsimiseksi? Hänellä on ollut järkeviä ja sopuisia kommentteja ketjussa. Aloittaja ollut pahoillaan koska tottunut itse kovin erilaiseen yhteydenpitoon ja kommunikointiin? Mitä ihmeellistä siinä, että ihminen voi vieroksua vierasta? Ottaen huomioon, että kyseessä myös nuori henkilö. En alkaisi täällä nyt arvostelemaan kauheasti tai ruotimaan kummalla on parempi tai huonompi kommunikointitapa tilanteessa. Jokaisella on omanlaisensa ja niitä kunnioittaen säilyy sopu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tämän nyt silleen nätisti sanoisi...emme me vanhemmat ota teidän nuorten suhteita niin tosissamme kuin te, että ottaisimme heidän kumppanit heti omiksemme. Tuollakin anopilla tulee varmasti olemaan kokelas toinenkin ennen kuin se oikea löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä nyt kääntyy kaikki aloittajan sorsimiseksi? Hänellä on ollut järkeviä ja sopuisia kommentteja ketjussa. Aloittaja ollut pahoillaan koska tottunut itse kovin erilaiseen yhteydenpitoon ja kommunikointiin? Mitä ihmeellistä siinä, että ihminen voi vieroksua vierasta? Ottaen huomioon, että kyseessä myös nuori henkilö. En alkaisi täällä nyt arvostelemaan kauheasti tai ruotimaan kummalla on parempi tai huonompi kommunikointitapa tilanteessa. Jokaisella on omanlaisensa ja niitä kunnioittaen säilyy sopu.
Kun ei myötäile aloittaa sortaa häntä? Ken leikkiin lähtee, leikin kestäköön. Aloittajalla on mahdollisuus puolustaa itseään, mutta jos oltaisiin oltu enemmän hänen puolella ja päivitelty poikaystävän äidin käytöstä olisiko tämä ollut reilua? Tässä on nyt asiat esitetty yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Asiat harvoin on noin mustavalkoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että kyse on muusta kuin erilaisista perhekulttuureista. Älä huoli, anoppi ei osaa paremmin, mutta varmaan yrittää näyttää välittämistään esim. kyselemällä onko asiat hoidettu ja korkeintaan osaa ostaa kalliin lahjan.
Tajusin itse tämän kun kuulin sukulaislapsen kysyneen mummolta, että miksi meillä halaillaan. Se oli hänelle outoa kun heillä ei halaile aikuiset lapsiaan eikä aikuisetkaan keskenään. Saatika että äiti antaisi teinille suukon ohimennen. Tiedän kuitenkin, että tuossakin perheessä lapsilla ja vanhemmilla on hyvät välit.
Ihmiset eivät myöskään ole ilkeyttään ajattelemattomia. Anoppi-parka ei vain ole oppinut, että lahjasta kiitetään antajaa ja jos ei itse tuota jossain iässä hoksaa niin jää oppimatta.
Kumman aloitteesta lahja hankittiin? Kaikki ei pidä siitä, että vähävaraiset nuoret ostaa aikuisille lahjoja. Itse olen tästä lapsilleni monet kerrat sanonut ja sen kerran kun toivat laitoin heidän tilille kiitokseksi rahaa. Eli kiitos on voitu osoittaa pojalle suoraan, mutta tämä unohtanut kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kirjoitti jossain viestissään, että eivät ole puheväleissä ja samaan hengenvetoon, että anoppi auttaa hoitamaan asioita. Vähän ristiriitaista? Mua myös ihmetyttää, että miten tyhjästä puhuminen puhelimessa tunti tolkulla osoittaa rakkautta?
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä nyt kääntyy kaikki aloittajan sorsimiseksi? Hänellä on ollut järkeviä ja sopuisia kommentteja ketjussa. Aloittaja ollut pahoillaan koska tottunut itse kovin erilaiseen yhteydenpitoon ja kommunikointiin? Mitä ihmeellistä siinä, että ihminen voi vieroksua vierasta? Ottaen huomioon, että kyseessä myös nuori henkilö. En alkaisi täällä nyt arvostelemaan kauheasti tai ruotimaan kummalla on parempi tai huonompi kommunikointitapa tilanteessa. Jokaisella on omanlaisensa ja niitä kunnioittaen säilyy sopu.
Aloittajahan oli anopille kirjoittamassa, että on pahoittanut mielensä poikkiksensa puolesta. Tämä ei ole mitään kunnioittamista. Onneksi älysi, että asia ei ole hänen puututtavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kysynyt poikaystävältäsi, mitä HÄN haluaa? Haluaako hän jokapäiväistä kuulumisien vaihtamista, haluaako HÄN koko suvun teidän parisuhteeseen? Nyt tuntuu, että sinä olet yksin tässä parisuhteessa ja vaan sun kokemalla on merkitys.
Tunnistan ap:ssa nuoren itseni. Minullakin oli jotenkin ilmeisesti alitajuinen toive, että anopista saa ikään kuin ”toisen äidin”, olinhan nähnyt kuinka lämpimät välit esim. siskollani oli anoppiinsa.
Pointti on se, ettei ihmissuhteita voi pakottaa haluamakseen: ole tyytyväinen, että teillä on kuitenkin hyvät välit, ja keskity rakkaudellisiin väleihin oman suvun puolella kerta miehen suku toimii toisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa.
Ap, poikaystäväsi äiti on ihan kuin minun anoppini!
Todella tutulta kuulostaa. Ja mä en oikein koskaan ole ymmärtänyt tätä. Meni vuosia, olimme toki tekemisissä, lapsiakin tuli, mutta oikeastaan koskaan anoppi ei kysynyt mitään. Mitä kuuluu, miten voitte, jne., sellaista mielestäni normaalia kanssakäymistä. Vaikka olisi tapahtunut mitä, vaikka minulla tai miehellä olisi ollut töissä joku tosi iso juttu, tai olisimme tulleet maailmanympärimatkalta (no emme olleet, mutta noin niinkuin esimerkkinä) anoppi ei kysellyt mitään, ei osoittanut mitään kiinnostusta.
Mies luki aikuisiällä töiden ohessa tutkinnon aikaisemman tutkinnon lisäksi, ei onnitteluja. Ei edes tekstaria miehen 50-vuotissyntymäpäivänä (olimme tosin ns. matkoilla, mutta silti, äidiltä!!).
Jos saa lahjan käteen niin kiittää, mutta joululahjoista tai jos minä lähetän miehen mukana hänelle jonkun tuliaisen jostain matkalta tms., niin ei kiitä.
Niin, meni vuosia. Sitten jossain vaiheessa juttelin miehen siskon kanssa, ja jotenkin ohimennen mainitsin, että kun ei se "Ritva" meistä yhtään välitä. Niin siihen kälyni totesi, että välittääpäs, välittää ihan hirveästi. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että anoppi yrittää "olla puuttumatta", yrittää "olla utelematta", yrittää "olla häiritsemättä". Hänellä itsellään on ollut hankala anoppi, ja nyt hän vetää sitten ihan toiseen laitaan!
Ja anoppi on kotonaan maaseudulla kasvatettu niin, että "ei pidä udella" ihmisten asioita.
Ja kävi ilmi myös, että anopilla ja puolisollaan (miehen isä kuollut jo vuosia sitten) on parisuhteessaan suuria vaikeuksia, koska eivät kommunikoineen, eivät puhuneet keskenään. Eivät KYSYNEET.
Voi hyvät hyssykät sentään. Ei tämä juurikaan kyllä välejämme ole muuttanut. Anoppi on mikä on, ikääkin hänellä jo alkaa olla, ja minä en oikein edelleenkään ymmärrä, hyvästä tahdosta huolimatta.
Yritän olla ja toimia anoppia kohtaan ihan niinkuin ketä tahansa muuta kohtaan, juttelen, vien lahjat jne.
Aina välillä hikeennyn, kun anoppi on niin töyssy kun vaan olla voi, puran oloni lähinnä miehelleni. Mutta mikään ei muutu.
Enkä minä ymmärrä.
No kyllä hyvät käytöstavat pitäisi osata kuitenkin eli vaikkapa lahjoista kiittäminen. Ei tämä kyllä liity mielestäni mitenkään siihen, että yrittää olla puuttumatta lapsensa ja kumppanin elämään tai olla häiritsemättä. Monet vanhemmat ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita selittämään vain omia asioitaan eivätkä tunnu yhtään jaksavan kuunnella toisten asioita, edes omien lastensa tai lastenlastensa tai osoittaa kiinnostusta näiden asioihin. Mutta kyllä sitten tutuille ja muille sukulaisille selitetään suu vaahdossa, miten ne meidän lapset ja lapsenlapset sitä ja tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa.
Ap, poikaystäväsi äiti on ihan kuin minun anoppini!
Todella tutulta kuulostaa. Ja mä en oikein koskaan ole ymmärtänyt tätä. Meni vuosia, olimme toki tekemisissä, lapsiakin tuli, mutta oikeastaan koskaan anoppi ei kysynyt mitään. Mitä kuuluu, miten voitte, jne., sellaista mielestäni normaalia kanssakäymistä. Vaikka olisi tapahtunut mitä, vaikka minulla tai miehellä olisi ollut töissä joku tosi iso juttu, tai olisimme tulleet maailmanympärimatkalta (no emme olleet, mutta noin niinkuin esimerkkinä) anoppi ei kysellyt mitään, ei osoittanut mitään kiinnostusta.
Mies luki aikuisiällä töiden ohessa tutkinnon aikaisemman tutkinnon lisäksi, ei onnitteluja. Ei edes tekstaria miehen 50-vuotissyntymäpäivänä (olimme tosin ns. matkoilla, mutta silti, äidiltä!!).
Jos saa lahjan käteen niin kiittää, mutta joululahjoista tai jos minä lähetän miehen mukana hänelle jonkun tuliaisen jostain matkalta tms., niin ei kiitä.
Niin, meni vuosia. Sitten jossain vaiheessa juttelin miehen siskon kanssa, ja jotenkin ohimennen mainitsin, että kun ei se "Ritva" meistä yhtään välitä. Niin siihen kälyni totesi, että välittääpäs, välittää ihan hirveästi. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että anoppi yrittää "olla puuttumatta", yrittää "olla utelematta", yrittää "olla häiritsemättä". Hänellä itsellään on ollut hankala anoppi, ja nyt hän vetää sitten ihan toiseen laitaan!
Ja anoppi on kotonaan maaseudulla kasvatettu niin, että "ei pidä udella" ihmisten asioita.
Ja kävi ilmi myös, että anopilla ja puolisollaan (miehen isä kuollut jo vuosia sitten) on parisuhteessaan suuria vaikeuksia, koska eivät kommunikoineen, eivät puhuneet keskenään. Eivät KYSYNEET.
Voi hyvät hyssykät sentään. Ei tämä juurikaan kyllä välejämme ole muuttanut. Anoppi on mikä on, ikääkin hänellä jo alkaa olla, ja minä en oikein edelleenkään ymmärrä, hyvästä tahdosta huolimatta.
Yritän olla ja toimia anoppia kohtaan ihan niinkuin ketä tahansa muuta kohtaan, juttelen, vien lahjat jne.
Aina välillä hikeennyn, kun anoppi on niin töyssy kun vaan olla voi, puran oloni lähinnä miehelleni. Mutta mikään ei muutu.
Enkä minä ymmärrä.
No kyllä hyvät käytöstavat pitäisi osata kuitenkin eli vaikkapa lahjoista kiittäminen. Ei tämä kyllä liity mielestäni mitenkään siihen, että yrittää olla puuttumatta lapsensa ja kumppanin elämään tai olla häiritsemättä. Monet vanhemmat ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita selittämään vain omia asioitaan eivätkä tunnu yhtään jaksavan kuunnella toisten asioita, edes omien lastensa tai lastenlastensa tai osoittaa kiinnostusta näiden asioihin. Mutta kyllä sitten tutuille ja muille sukulaisille selitetään suu vaahdossa, miten ne meidän lapset ja lapsenlapset sitä ja tätä.
Olin vieressä kun lapseni soitti isoäidilleen ja kiitti joululahjasta. Ja kyseli kuulumisia ja jutteli niitä näitä n 30min.
Joulun jälkeen olen jo neljä kertaa korjannut äitiäni, joka on marissut ettei tyttö edes kiittänyt jouluna lahjasta, muuten kyllä soitti ja toivotti joulut.
Kyllä kiitti! Minä olin siinä vieressä!
Eli olisikohan kyse siitä, että anoppi on kiittänyt 'liian vähäeleisesti' eikä se kiitos ole siksi rekisteröitynyt aplle?
Itse inhoan sellaisia teennäisiä "voi KIiTOS miten korvaamattoman ihana" -lässytyksiä. Ihan vaan kiitos riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa.
Ap, poikaystäväsi äiti on ihan kuin minun anoppini!
Todella tutulta kuulostaa. Ja mä en oikein koskaan ole ymmärtänyt tätä. Meni vuosia, olimme toki tekemisissä, lapsiakin tuli, mutta oikeastaan koskaan anoppi ei kysynyt mitään. Mitä kuuluu, miten voitte, jne., sellaista mielestäni normaalia kanssakäymistä. Vaikka olisi tapahtunut mitä, vaikka minulla tai miehellä olisi ollut töissä joku tosi iso juttu, tai olisimme tulleet maailmanympärimatkalta (no emme olleet, mutta noin niinkuin esimerkkinä) anoppi ei kysellyt mitään, ei osoittanut mitään kiinnostusta.
Mies luki aikuisiällä töiden ohessa tutkinnon aikaisemman tutkinnon lisäksi, ei onnitteluja. Ei edes tekstaria miehen 50-vuotissyntymäpäivänä (olimme tosin ns. matkoilla, mutta silti, äidiltä!!).
Jos saa lahjan käteen niin kiittää, mutta joululahjoista tai jos minä lähetän miehen mukana hänelle jonkun tuliaisen jostain matkalta tms., niin ei kiitä.
Niin, meni vuosia. Sitten jossain vaiheessa juttelin miehen siskon kanssa, ja jotenkin ohimennen mainitsin, että kun ei se "Ritva" meistä yhtään välitä. Niin siihen kälyni totesi, että välittääpäs, välittää ihan hirveästi. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että anoppi yrittää "olla puuttumatta", yrittää "olla utelematta", yrittää "olla häiritsemättä". Hänellä itsellään on ollut hankala anoppi, ja nyt hän vetää sitten ihan toiseen laitaan!
Ja anoppi on kotonaan maaseudulla kasvatettu niin, että "ei pidä udella" ihmisten asioita.
Ja kävi ilmi myös, että anopilla ja puolisollaan (miehen isä kuollut jo vuosia sitten) on parisuhteessaan suuria vaikeuksia, koska eivät kommunikoineen, eivät puhuneet keskenään. Eivät KYSYNEET.
Voi hyvät hyssykät sentään. Ei tämä juurikaan kyllä välejämme ole muuttanut. Anoppi on mikä on, ikääkin hänellä jo alkaa olla, ja minä en oikein edelleenkään ymmärrä, hyvästä tahdosta huolimatta.
Yritän olla ja toimia anoppia kohtaan ihan niinkuin ketä tahansa muuta kohtaan, juttelen, vien lahjat jne.
Aina välillä hikeennyn, kun anoppi on niin töyssy kun vaan olla voi, puran oloni lähinnä miehelleni. Mutta mikään ei muutu.
Enkä minä ymmärrä.
No kyllä hyvät käytöstavat pitäisi osata kuitenkin eli vaikkapa lahjoista kiittäminen. Ei tämä kyllä liity mielestäni mitenkään siihen, että yrittää olla puuttumatta lapsensa ja kumppanin elämään tai olla häiritsemättä. Monet vanhemmat ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita selittämään vain omia asioitaan eivätkä tunnu yhtään jaksavan kuunnella toisten asioita, edes omien lastensa tai lastenlastensa tai osoittaa kiinnostusta näiden asioihin. Mutta kyllä sitten tutuille ja muille sukulaisille selitetään suu vaahdossa, miten ne meidän lapset ja lapsenlapset sitä ja tätä.
Olin vieressä kun lapseni soitti isoäidilleen ja kiitti joululahjasta. Ja kyseli kuulumisia ja jutteli niitä näitä n 30min.
Joulun jälkeen olen jo neljä kertaa korjannut äitiäni, joka on marissut ettei tyttö edes kiittänyt jouluna lahjasta, muuten kyllä soitti ja toivotti joulut.
Kyllä kiitti! Minä olin siinä vieressä!Eli olisikohan kyse siitä, että anoppi on kiittänyt 'liian vähäeleisesti' eikä se kiitos ole siksi rekisteröitynyt aplle?
Itse inhoan sellaisia teennäisiä "voi KIiTOS miten korvaamattoman ihana" -lässytyksiä. Ihan vaan kiitos riittää.
Pitää muistaa kiittää, sekä kun saa lahjan ja vielä kun vieraat poistuu ja vielä seuraavassa viestissä tai puhelussa, että se tulee varmasti rekisteröityä. Varmaan kannattaa vielä kuukaudenkin päästä, kun joku saattaa silloinkin vielä velloa mahtoikohan se edes kiittää, kun se meidän lahja oli niin vaatimaton.
Ap, mielestäni reflektoit tosi sympaattisesti ajatuksiasi tähän ketjuun. Olen se kommentoija, jota kiitit. Sanoit älykkäästi myös sen, että olet nuori aikuinen, joka vasta opettelee elämää. Niinhän meistä jokainen tekee, vähän vanhempanakin.
Kaikkea hyvää sinulle. ❤️
En ole lukenut kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa.
Ap, poikaystäväsi äiti on ihan kuin minun anoppini!
Todella tutulta kuulostaa. Ja mä en oikein koskaan ole ymmärtänyt tätä. Meni vuosia, olimme toki tekemisissä, lapsiakin tuli, mutta oikeastaan koskaan anoppi ei kysynyt mitään. Mitä kuuluu, miten voitte, jne., sellaista mielestäni normaalia kanssakäymistä. Vaikka olisi tapahtunut mitä, vaikka minulla tai miehellä olisi ollut töissä joku tosi iso juttu, tai olisimme tulleet maailmanympärimatkalta (no emme olleet, mutta noin niinkuin esimerkkinä) anoppi ei kysellyt mitään, ei osoittanut mitään kiinnostusta.
Mies luki aikuisiällä töiden ohessa tutkinnon aikaisemman tutkinnon lisäksi, ei onnitteluja. Ei edes tekstaria miehen 50-vuotissyntymäpäivänä (olimme tosin ns. matkoilla, mutta silti, äidiltä!!).
Jos saa lahjan käteen niin kiittää, mutta joululahjoista tai jos minä lähetän miehen mukana hänelle jonkun tuliaisen jostain matkalta tms., niin ei kiitä.
Niin, meni vuosia. Sitten jossain vaiheessa juttelin miehen siskon kanssa, ja jotenkin ohimennen mainitsin, että kun ei se "Ritva" meistä yhtään välitä. Niin siihen kälyni totesi, että välittääpäs, välittää ihan hirveästi. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että anoppi yrittää "olla puuttumatta", yrittää "olla utelematta", yrittää "olla häiritsemättä". Hänellä itsellään on ollut hankala anoppi, ja nyt hän vetää sitten ihan toiseen laitaan!
Ja anoppi on kotonaan maaseudulla kasvatettu niin, että "ei pidä udella" ihmisten asioita.
Ja kävi ilmi myös, että anopilla ja puolisollaan (miehen isä kuollut jo vuosia sitten) on parisuhteessaan suuria vaikeuksia, koska eivät kommunikoineen, eivät puhuneet keskenään. Eivät KYSYNEET.
Voi hyvät hyssykät sentään. Ei tämä juurikaan kyllä välejämme ole muuttanut. Anoppi on mikä on, ikääkin hänellä jo alkaa olla, ja minä en oikein edelleenkään ymmärrä, hyvästä tahdosta huolimatta.
Yritän olla ja toimia anoppia kohtaan ihan niinkuin ketä tahansa muuta kohtaan, juttelen, vien lahjat jne.
Aina välillä hikeennyn, kun anoppi on niin töyssy kun vaan olla voi, puran oloni lähinnä miehelleni. Mutta mikään ei muutu.
Enkä minä ymmärrä.