Uusperheiden vanhemmat - Kuinka paljon te ajattelette lasten kannalta asioita?

Vierailija kirjoitti:

Uusperheet toimii harvemmin. Omat lapset ovat aina edellä sen toisen lapsia. =Ristiriita.

Sellaiset uusperheet toimii, jossa aikuiset on psyykkisesti saatavilla ja läsnä. Tämä muuten ei ole perhemuoto sidonnainen asia.

Mulla ei oo lapsia kun ei saada mutta jo teininä mietin et jos lapsia tulee niin en todellakaan sotke heitä mihinkään uudisperhekuvioihin.

Oma lapsuus meni muuttaessa useamman kerran ja kahden eri ”isäpuolen” kanssa asuin. Mulla on yksi kokoveli eli sama äiti ja sama isä. Sisarpuolia on 1 (yhteinen äiti ja eri isä) ja en ees tiedä miksi pitäisi kutsua miehen lasta miehen edellisestä liitosta.

Jotenkin sekavaa ja ainakin tuo miehen lapsi on jäänyt ihan vieraaksi mulle vaikka yhdessä asuttiinkin (toki oli välillä äidiltään ja mä olin välillä isälläni jonka luona veljeni taas asui ollen välillä meillä. Tuo äidin ja ”isäpuolen” yhteinen asui aina kotona kuten molemmat vanhempansakin. Kaikki lomat ja pyhät ja matkat ihan kauheeta säätämistä.

Muut myös kateellisia mulle ja veljelle kun saatiin perintöä oman isän puolelta ja meidän vanhemmat ovat sitten paikanneet maksamalla heille kaikkea kun me ei taas saada heiltä koskaan mitään. Lapsena varsinkin korostui kun me saatiin isän puolelta lahjoja jne ja toki sen ymmärränkin ettei lapset tuollaista ymmärrä.

"Muutetaan asuntoa tai mikä vielä hurjempaa jopa paikkakuntaa, mutta palataan takaisin vuoden päästä kun tuli ero, lapset vaihtavat koulua ja päiväkotia, kaveripiirit ja harrastukset jäävät..."

Kun minä olin pieni lapsi, YDINperheeni muutti töiden perässä uudelle paikkakunnalle joka vuosi. Kaikki aikuiset muutenkin olivat aina töissä, avain kaulaan vaan ja pärjäämään. Eikä kukaan kysynyt, tuleeko trauma ja ahdistus. Mutta sehän on vain normaalia, jos työelämä sanelee vanhempien päätökset, ainoastaan eron takia muuttaminen on traumaattista ja pilaa lapsen.

Samat aikuiset eivät ota lapsia huomioon uusperheissä jotka eivät lapsia huomioi ydinperheessä. Lapset on vähän kuin koristeita tai lemmikkejä tai "pakollinen paha".

Meillä on yritetty huomioida lapset. Huonot välit toisen exään on hankaloittanut tilannetta, kun mistään ei ole voinut asiallisesti sopia. Lähilapset ja etälapset väkisin olleet eri asemassa kun mikään meidän hankkima ei ole kelvannut. Kun ovat (harvoin) käymässä, tulee kyllä hemmoteltua vähän liikaakin. Toisen exän kanssa paremmat välit, joten osalla lapsista paremmin asiat siinä mielessä kun ei vanhempien välillä ole ongelmia.

Lähilapsissa molempien lapsia, ei erotella mun ja sun lapsiin vaan ovat kaikki "meidän" ja molemmat huolehtivat arjessa kaikista. Huoltaja hoitaa sitten ne asiat mihin huoltajaa tarvitaan. Yhteisiä ei ole eikä tule.

Ihastuminen sekoittaa pään täysin! Silloin ei ajattele järkevästi.

Kyllähän sen huomaa tuosta "mitä epätoivoista teit ihastuneena" ketjusta.

Biologiaa? Kuten joku kysyi siellä.

Ja kun se ihastumisen tunne voi kestää sen 2v.. Ei siinä paljon lapsia mietitä.

Sukulaislapsen suusta kuulin kun hän sanoi ettei isänsä välitä hänestä enää, koska on aina Pirkon (uusi naisystävä) kanssa. Mitäpä siihen enää lisäämään. Itse olen ajatellut, että kyllä helvetinmoiset ongelmat saisi elämään tulla että lasteni isästä eroaisin. Lapset ansaitsevat ehjän perheen ja yhden kodin.

Hassua, en tunnista tuollaista ollenkaan omassa tuttavapiirissäni. Monenlaisia perhemuotoja kyllä löytyy. Olen itse yhdeksättä vuotta lasten kanssa yksin.

Minulla on uusperhe, lapset ovat nyt täysi-ikäisiä.

Eron jälkeen olin kolme vuotta vuoroviikkovanhempi. Ajattelin lapsia siten, että jäin asumaan kilometrin päähän lasten koulusta.

Kun perustin uuspeheen, kysyin lapselta, mitä mieltä he asiasta olisivat. Heille, teini-ikää lähestysville, se oli ihan sama.

Sanoin miehelle, että se onnistuu seuraavilla ehdoilla: jäämme sinne, missä minun lapseni ovat koulussa, ja asunnon pitää olla niin iso, että jokaisella on oma huone, eikä yhteisissä tiloissa kompastuta toisiimme. Tästä vuokra-asunnosta maksoimme 2100 e kk, jotta nämä ehdot toeutuivat. Eli ajattelin lapsia.

Ajattelin lapsia myös lahjonnan kannalta. He saivat pelikoneet ja uuteen asuntoon kaikkea sellaista, mitä ei aikaisemmin ollut.

Ajattelin lapsia siten, etteivät he joutuneet luopumaan mistään saavutetuista eduista yhteenmuuton jälkeen. Illalla minulla oli tapana puoli tuntia jutella lapsen kanssa sängyssä, ja se jatkui myöhemminkin.

Ajattelen lapsia niin, että söimme usein päivällisen lasten kanssa yksin. Mies tekee pitkää päivää, mutta se ei ole ainoa syy, vaan se, että saan kahdenkeskistä aikaa lasteni kanssa.

Kuten sanoin, niin mies tekee yrittäjänä paljon töitä yms yms.,niin minulla on ollut paljon aikaa lasten kanssa. Enkä ilman miestäkään olisi sen enempää lasteni kanssa kuin tässäkään elämäntilanteessa olisin ollut.

Toinen asia, millä perustelen uusperheeni olleen lapsilleni ok on se, että molemmat halusivat lopettaa vuoroviikkoilun pian yhteenmuuttomme jälkeen, ja halusivat muuttaa nimenomaan meille. Tuskin olisivat tätä valinneet, jos elämämme olisi ollut kauheeta.

Aloittajalle ihmettelen, miksi ihmeessä kuvittelet, että ihmiset eivät ajattelisi lapsiaan?

Pelkästään lasten kannalta. Jatkoimme omissa kodeissa kunnes lapsista tuli aikuisia emmekä tehneet yhteisiä.

Tiesin ettei minusta olisi uusperheen äidiksi. Luulen, että harva on niin avarasydäminen että laittaa aidosti omat ja toisen lapset samalle viivalle.

Vierailija kirjoitti:

"Muutetaan asuntoa tai mikä vielä hurjempaa jopa paikkakuntaa, mutta palataan takaisin vuoden päästä kun tuli ero, lapset vaihtavat koulua ja päiväkotia, kaveripiirit ja harrastukset jäävät..."

Kun minä olin pieni lapsi, YDINperheeni muutti töiden perässä uudelle paikkakunnalle joka vuosi. Kaikki aikuiset muutenkin olivat aina töissä, avain kaulaan vaan ja pärjäämään. Eikä kukaan kysynyt, tuleeko trauma ja ahdistus. Mutta sehän on vain normaalia, jos työelämä sanelee vanhempien päätökset, ainoastaan eron takia muuttaminen on traumaattista ja pilaa lapsen.

Naulan kantaan. Mutta nämä uusperhevihaajat ydinperheuskovaiset eivät voi käsittääkään että ydinperheen vanhemmat voisivat olla itsekkäitä ja tehdä vääriä valintoja. Vain uusperheissä/eroperheissä lapset kärsivät, aina! Samat toimet ydinperheessä ovat sitten sitä "normaalia elämää".

Minä halusin eron ja lähdin suhteesta. Lapset jäi isälleen ja tulivat luokseni joka viikonloppu ja loma.

Isä etsi välittömästi itselleen suhteen, ja lasten tarpeet alkoi unohtua. Puolen vuoden kuluttua isä alkoi vihjailemaan, että lasten pitää muuttaa luokseni, kun hän muuttaa naisensa luo. Asiahan sopi minulle täysin. Isä vain ei yhtään ajatellut lapsia eikä edelleenkään ajattele. Isä asuu naisensa kanssa. Lapset eivät halua sinne ollenkaan. Kuopus on käynyt siellä pari kertaa. Kaksi vanhempaa ei ollenkaan ja erostakin vuosia.

Itselläni on miesystävä. Yhteen emme aio muuttaa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Muutetaan asuntoa tai mikä vielä hurjempaa jopa paikkakuntaa, mutta palataan takaisin vuoden päästä kun tuli ero, lapset vaihtavat koulua ja päiväkotia, kaveripiirit ja harrastukset jäävät..."

Kun minä olin pieni lapsi, YDINperheeni muutti töiden perässä uudelle paikkakunnalle joka vuosi. Kaikki aikuiset muutenkin olivat aina töissä, avain kaulaan vaan ja pärjäämään. Eikä kukaan kysynyt, tuleeko trauma ja ahdistus. Mutta sehän on vain normaalia, jos työelämä sanelee vanhempien päätökset, ainoastaan eron takia muuttaminen on traumaattista ja pilaa lapsen.

Naulan kantaan. Mutta nämä uusperhevihaajat ydinperheuskovaiset eivät voi käsittääkään että ydinperheen vanhemmat voisivat olla itsekkäitä ja tehdä vääriä valintoja. Vain uusperheissä/eroperheissä lapset kärsivät, aina! Samat toimet ydinperheessä ovat sitten sitä "normaalia elämää".

Samaa mieltä. Lisäksi moni uusperheongelma kuulostaa mt-ongelmalta, ei varsinaiselta uusperheongelmalta. 

Kyllä se niin menee, että ne ihmiset, jotka pistävät ydinperheessä omat tarpeensa muiden edelle, tekevät samaa uusperheessäkin. Ja toisinpäin. 

Ajatellaan lapsia todella paljon. Miehen lapset haluaisi isomman asunnon, ei asuta vielä yhdessä, mutta ollaan muuttamassa tämän vuoden puolella. Olen miehen luona aina lapsiviikoilla, hoidan lapsia ja leikin heidän kanssaan. Miehen lapsista on tullut tosi tärkeitä ja minusta tärkeä lapsille. Lapset ylipäätänsä ovat tärkeitä, kaikkein tärkeimpiä. Rakennamme sellaista tulevaisuutta itsellemme ja muille, miten kohtelemme lapsia. Ihan huolimatta siitä onko lapsi oma, vai jonkun muun. Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisimman hyvän, turvallisen ja rakkaudellisen lapsuuden. Ollaan edetty miehen kanssa hitaammin isojen muutosten kohdalla juuri siksi, että olemme halunneet antaa aikaa muutokselle. Lapset ovat jo itse kyselleet, miksi ei asuta yhdessä ja milloin muutetaan :).

Sehän olisi tosiaan hienoa jos lasten ei koskaan tarvitsisi muuttaa ja elämä olisi muutenkin kuin pumpulia vaan siihen asti että muuttaa omilleen. Mutta valitettavasti se oikea elämä tulee vastaan niin ydin kuin uusperheissä. Joskus joutuu muuttamaan työn perässä, ei silloin voi mennä lasten mielipide edellä. Joskus on järkevää muuttaa yhteen toisen aikuisen kanssa TALOUDELLISISTAKIN syistä, jos vaikka tienaa sen verran paljon ettei ole oikeutettu kaiken maailman asumistukiin, mutta liian vähän että elämä olisi itselle tai lapsille kovin laadukasta. Elämä on sellaista.

Huvituksella seuraan näitä keskusteluja missä eronnut vanhempi suunnittelee seurustelevansa vuositolkulla uuden kanssa niin että asuvat eri asunnoissa. Ensinnäkin mitä ihmettä se kevytsuhteen toinen osapuoli siitä saa, paitsi jos silläkin on sitten lapsia. Toiseksi, kellä on varaa pitää jotain kakkoskämppää, etenkin jos käytännössä asutaan vain toisessa.

Mulla ei ole lapsia mutta yksi iso syy siihen miksi seurustele kenenkään kanssa on se yhteisen elämän eläminen, joka myös mahdollistaa molemmille laadukkaamman asumisen. En katselisi pitkään sellaista että tapaillaan vaan kerran viikossa ja asutaan omissa yksiöissämme. Eri asia jos olisin näitä tuilla asujia, silloin kannattaisi tietenkin olla oma kämppä, mutta kun käyn ihan töissä niin ei ole sitä "luksusta".

Useita useita useita pienten lasten perheiden eroja joutunut läheltä seuraamaan ja on hämmästyttävää miten suurella osalla eroavista ja eronneista on kiire löytää uusi kumppani. Lapset ovat aivan masentuneita ja jääneet sivurooliin. Äidit juoksee baareissa, isät selaa tinderiä. Tästä ei voi puhua julkisesti, koska halutaan antaa kuva, että ”lapsetkin ovat onnellisia kun ydinperhe särkyy ja vanhemmat löytävät uusia rakkauksia.”

Lähipiiristäkin voin kertoa, ettei muuta sukua vi**ujakaan kiinnosta ne uusperheen ei-sukulaislapset. Rasittavaa, kun niitä roudataan kuin jotain suurtakin saavutusta mökeille ja sukujuhliin. He ovat vieraita äpäriä, mutta sehän ei näitä uusonnellisia vanhempia taas kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaislapsen suusta kuulin kun hän sanoi ettei isänsä välitä hänestä enää, koska on aina Pirkon (uusi naisystävä) kanssa. Mitäpä siihen enää lisäämään. Itse olen ajatellut, että kyllä helvetinmoiset ongelmat saisi elämään tulla että lasteni isästä eroaisin. Lapset ansaitsevat ehjän perheen ja yhden kodin.

Minä kuulin tällaista myös. Miehen lapsen suusta. Äitinsä oli kertonut lapselle että isä ei ole teidän kanssa sen takia niin paljon kun hän on minun kanssani. Tosiasiassa miehen ja lapsen tapaamiset LISÄÄNTYIVÄT kun minä tulin kuvioihin, ja pahapa se on olla olematta olemassa, ja miehen kanssa vähän vain tekemisissä, kun samassa talossa yhdessä asutaan ja naimisissa ollaan. Kannattaa vähän miettiä mikä on totta ja mikä lapsen päähän istutettua.

Vierailija kirjoitti:

Useita useita useita pienten lasten perheiden eroja joutunut läheltä seuraamaan ja on hämmästyttävää miten suurella osalla eroavista ja eronneista on kiire löytää uusi kumppani. Lapset ovat aivan masentuneita ja jääneet sivurooliin. Äidit juoksee baareissa, isät selaa tinderiä. Tästä ei voi puhua julkisesti, koska halutaan antaa kuva, että ”lapsetkin ovat onnellisia kun ydinperhe särkyy ja vanhemmat löytävät uusia rakkauksia.”

Lähipiiristäkin voin kertoa, ettei muuta sukua vi**ujakaan kiinnosta ne uusperheen ei-sukulaislapset. Rasittavaa, kun niitä roudataan kuin jotain suurtakin saavutusta mökeille ja sukujuhliin. He ovat vieraita äpäriä, mutta sehän ei näitä uusonnellisia vanhempia taas kiinnosta.

Ydinperhe särrrrkyyyy, hajoaaaaa, viattomat lapset kärsiiiii.

Anteeks vähän tulee oksennusta suuhun tuonkaltaisisten mielipiteiden yhteydessä käytetystä ylidramaattisesta kielestä.

Voi että kun ajateltaisiinkin lapsia. Omassa elämässä on nyt tilanne jossa reilu vuosi sitten tuli ero miehestä ja kaksi noin yläkouluikäistä jäi asumaan luokseni. Exmies löysi sitten alle kuukaudessa uuden naisen jonka katon alle, ahtaaseen kerrostalokämppään, muutti lähes saman tien. Miehellä on käytössä myös mökki mutta siellä ymmärtääkseni harvemmin lasten kanssa on, tai jos on niin uusi nainen on mukana. Melko nopeasti sitten heidän puoleltaan vaadittiin vuoroviikkoasumista.

Naisella on ennestään kaksi lasta ja tosiaan tilaa ei ole paljoa, lapset jakavat keskenään kaksi huonetta. Tämäkin vielä olis ok.

Ongelma on nyt siinä että miehen naisystävä tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen lasteni kouluttamisen ja säännöt ja rajoitukset ovat ihan mahdottomia. Lapseni kärsivät tästä. Miestä tämä nainen ei tunnu kuuntelevan ollenkaan ja ex sitten vaan sopeutuu kulloiseenkin vaatimukseen pitääkseen naisensa tyytyväisenä.

Nyt viimeisimpinä päähänpistoina on ollut eräiden kalliiden harrastusvälineiden osalta se ettei niitä enää voi kuljettaa kahden kodin välillä vaan minun tulisi hankkia vastaavat lasten käyttöön. Puhutaan siis lähes tonnin arvoisista välineistä. Vielä viime keväänä tällaiset asiat eivät olleet ongelmia mutta nyt ovat. Mies vaan levittelee käsiään ja lapseni kokevat tulevansa kohdelluiksi väärin.

Äh, sainpa avauduttua. Jos joku uusperheen äiti tätä luki tähän saakka niin esittäisin toiveen että ihan aidosti ottaisitte sen linjan että jos miehen mukana tulee lapsia, niin olkaa te aikuisia itse. Lapset eivät voi valita sitä teidän puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiristäkin voin kertoa, ettei muuta sukua vi**ujakaan kiinnosta ne uusperheen ei-sukulaislapset. Rasittavaa, kun niitä roudataan kuin jotain suurtakin saavutusta mökeille ja sukujuhliin. He ovat vieraita äpäriä, mutta sehän ei näitä uusonnellisia vanhempia taas kiinnosta.

Meidän uusperheessä molemmilla on lapsia, yhteisiä ei ole eikä tule. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta. Minun lapseni asuvat meillä, miehen lapset tulevat joka toinen vkl.

Minun vanhempani asuvat lähistöllä ja ovat nähneet miehen lapset yhden kerran. Ohimennen pihalla. Miehen vanhemmat asuvat kaukana ja ovat nähneet minun lapseni meidän häissä.

Me emme yritä leikkiä yhtä suurta perhettä, ja väitänkin, että se on yksi syy, miksi meillä ei ole uusperheongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Voi että kun ajateltaisiinkin lapsia. Omassa elämässä on nyt tilanne jossa reilu vuosi sitten tuli ero miehestä ja kaksi noin yläkouluikäistä jäi asumaan luokseni. Exmies löysi sitten alle kuukaudessa uuden naisen jonka katon alle, ahtaaseen kerrostalokämppään, muutti lähes saman tien. Miehellä on käytössä myös mökki mutta siellä ymmärtääkseni harvemmin lasten kanssa on, tai jos on niin uusi nainen on mukana. Melko nopeasti sitten heidän puoleltaan vaadittiin vuoroviikkoasumista.

Naisella on ennestään kaksi lasta ja tosiaan tilaa ei ole paljoa, lapset jakavat keskenään kaksi huonetta. Tämäkin vielä olis ok.

Ongelma on nyt siinä että miehen naisystävä tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen lasteni kouluttamisen ja säännöt ja rajoitukset ovat ihan mahdottomia. Lapseni kärsivät tästä. Miestä tämä nainen ei tunnu kuuntelevan ollenkaan ja ex sitten vaan sopeutuu kulloiseenkin vaatimukseen pitääkseen naisensa tyytyväisenä.

Nyt viimeisimpinä päähänpistoina on ollut eräiden kalliiden harrastusvälineiden osalta se ettei niitä enää voi kuljettaa kahden kodin välillä vaan minun tulisi hankkia vastaavat lasten käyttöön. Puhutaan siis lähes tonnin arvoisista välineistä. Vielä viime keväänä tällaiset asiat eivät olleet ongelmia mutta nyt ovat. Mies vaan levittelee käsiään ja lapseni kokevat tulevansa kohdelluiksi väärin.

Äh, sainpa avauduttua. Jos joku uusperheen äiti tätä luki tähän saakka niin esittäisin toiveen että ihan aidosti ottaisitte sen linjan että jos miehen mukana tulee lapsia, niin olkaa te aikuisia itse. Lapset eivät voi valita sitä teidän puolesta.

Viimeisen kappaleen allekirjoitan täysin uusperheen ”äitinä”. Pyrin nimenomaan olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää. Ihan huolimatta perhemallista aikuisuus ja tunne-elämän hallinta on monelta aikuiselta hukassa. Lasten kanssa ei nyt vain voi perseillä miten huvittaa eikä käyttäytyä miten vain. Kumpa aikuiset kautta linjan tajuaisivat tämän...