Miksi ihmeessä teidän lapsilla on lyhyt ikäero?

Voi hirveetä, mitä oon menny tekemään..

Meillä ekat 11 kuukautta ikäeroa, todellakin erohan siinä tuli, kun lapset olivat jo 22 ja 23. Tutkimus oli oikeassa. Tässä välissä on kyllä sitten syntynyt pareittain kahdet muut ja sitten se yksinäinen susi. 

Menivät kyllä samoilla tulilla.

Minulla on ikäeroa pikkusiskooni vajaat 2 vuotta ja pikkuveljeeni reilut 3 vuotta. Muistan, kuinka ihanaa oli lapsina leikkiä yhdessä. Halusin tarjota saman omille lapsilleni.

Minulla on saman ikäinen serkku, jolla on ikäeroa nuorempaan sisarukseensa 6 vuotta. Olimme usein lapsina yhdessä myös serkkuni kanssa. Jostain syystä sekä serkullani että hänen nuoremmalla sisaruksellaan on molemmilla kolme lasta lyhyillä ikäeroilla.

Ap:lle sanoisin, että minun käy enemmän sääliksi sitä isosiskoja tai -veljeä, joka joutuu lapsenvahdin rooliin, kun lapsilla on isot ikäerot. Lisäksi, jos lapsi yksivuotiaana saa sisaruksen, hän tuskin tuntee mustasukkaisuutta tai edes osaa kaivata sellaista, että sisarusta ei olisi.

Meillä jäi ikäero alle vuoteen. Koin että oli helpompi vetää ne vaipparallit ym putkeen, kuin että just kun esikoinen on kuiva jne, syntyy toinen ja aloitat alusta. Ja kyllä se osittain meni siinä samassa, vaipanvaihto molemmille peräkkäin, ruokailut, aika pian söivät jo samaa ruokaakin. Vauva nukkui paljon, silloin oli aikaa esikoiselle. Ja muulloinkin, kun ei ollut kovin vaativa vauva. Kyllä sen 1v kanssa pystyi touhuta myös silloin kun vauva oli sylissä. Ja lasten isä tuli töistä jo klo 15. Ovat olleet aina ihan erottamattomat, leikit sujuu yksiin hyvin. Tavarat ja vaatteet saa kiertoon nopeasti, ei tarvitse säilöä edes. Ja molemmat saa rauhassa olla pieniä, isomman ikäeron lapsilla se isompi joutuu usein pienemmän vahdiksi. Ja vielä sekin, että lasten välillä en ehtinyt olla kuin kuukauden kotihoidon tuella, kun jäin jo uudelle äitiyslomalle. Taloudellisesti paljon parempi olla kth 2 vuotta, kuin 4v.

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, heikkojen puhetta taas kerran !

Täällä 2 v 8 kk ja 8 kk lapset, eikä mitään ongelmaa.

Kerralla hoidetaan tää taaperoralli maallin, niin sitten se onkin siinä.

Eihän kukaan hullu aloita 5 vuoden jälkeen alusta koko rallia, meilläkin oli koko vauvageari valmiina varastossa.

Leikkivät jo nyt erittäin paljon keskenään autoilla, palikoilla, ja palloilla.

Ihanaa kun ei enään yksi lapsi roiku kokoajan omassa kintussa kiinni, ruuanlaitto ja kakalla käyminen on nykyään paljon rennompaa.

Ja vanhempi lapsi oppii hyvin tärkeitä taitoja, kun täytyy jakaa asioita ja ottaa toinen huomioon.

Meillä molemmat lapset nukkuvat 10-12 tunnin yöunet, ja me vanhemmat olemme 25 & 25 vuotiaita, joten jaksamisen kanssa ei mitään ongelmaa.

Hajotkaa vaan arkeenne sen 9 vuotiaan ja 1 vuotiaan kanssa, lapsilla ole mitään yhteistä keskenään paitsi sukunimi !

Kaikkien mielestä vanhemmuus ei ole niin raastavaa helvettiä kuin sun mielestä, vaan ilo. Ei oo tarvinnut hajota arkeen.

Suurten ikäerojen lapset jäävät etäisiksi toisilleen ja yli kuuden vuoden ikäero on kuin ainokainen lapsi. Ainakin tulee sosiaalisempia lapsia ja tietenkin se on taloudellisempaa hoitaa esim. kahta kotona yhtä aikaa.

Olen itse 23-vuotias. Isosiskoni on minua 19 vuotta vanhempi, veljeni 11. Lapsena leikkikaveria ei ollut sisaruksista, mutta nyt aikuisena on ihan mahtavaa, että on vanhempia sisaruksia, jotka tietävät elämästä paljon enemmän kuin minä. Jos saan itse lapsia, haluan vähintään viiden vuoden ikäeron.

Taasko täällä jauhetaan ikäerosta? Etukäteen ei voi tietää kuinka hommassa käy. Meillä on kaksi lasta 1,6 vuoden ikäerolla ja meillä kävi tuuri. Olivat pienempänä kuin paita ja peppu, ja isompinakin puuhaavat paljon keskenään. Mutta tuttavapariskunnalla tilanne oli ihan päinvastainen. Heidän lapset tappeli jatkuvasti. 

Ihan saman ilmiön olen huomannut pidemmän ikäeron lapsien kohdalla. Osa on paljon tekemisissä keskenään ja toiset taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Moni varmaan haluaa viettää nuo raskaat vuodet putkeen eikä aloittaa vauvarumbaa alusta kun esikoinen on 4-5 vuotias. Näin ainakin lähipiirissä, mistä yleisin lapsiluku on 2 ja pienellä ikäerolla.

Tämä. Kyllähän siinä oli hetki melkoista hässäkkää, mutta meni siinä samalla. Kun nuorimmainen oli eskari-ikäinen oli perhe-elämä tältä osin niin leppoisaa, ettei tullut mieleenkään tehdä enää lisää muksuja.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan samaa mieltä ap! Tai en olisi kehdannut tehdä noin kärkevää aloitusta aiheesta, mutta ihan samoja ajatuksia. Myös tuota näkökulmaa olen miettinyt, mitä ei useinkaan tuoda esille, että miltä vaikka 1,5-vuotiaasta lapsesta tuntuu kun äiti onkin yht äkkiä kiinni pienessä vauvassa ja itse jää paitsioon? Vauvoja on erilaisia, mutta en ainakaan itse olisi omien lasten kohdalla mitenkään pystynyt jatkuvalta imetykseltä ja nukuttamiselta antamaan tarpeeksi huomiota 1,5-vuotiaalle. Ja jokainen syntyvä vauva ansaitsee mielestäni alkuun äidin täyden huomion (miksei isänkin, mutta äiti nyt joka tapauksessa on ensimmäiset 3kk vauvan kanssa kotona).

Tuon ikäinen ei edes muista kyseistä aikaa. Ja herää kysymys, että miten sinä ole vauvaa hoitanut. Ei se nyt jatkuvaa hoitamista vaadi. Ja 1,5-vuotiaankin on hyvä oppia olemaan itsekseenkin.

Salarakas tuli tuli raskaaksi ja sai vauvan 2 viikkoa ennen kuin oma vaimo.

Meillä kahden vanhimman lapsen väli on 14 kk ja kaikkiaan 3 lasta 3,5 vuodessa.

Ehdottomasti valitsisimme saman taktiikan uudestaankin. Lapsista on kasvanut todella läheiset toisilleen. He ovat oppineet asioita kilvan toisiltaan. Aina on ollut kaveri, jonka kanssa leikkiä, eikä ole ollut tarvetta sisarkateuteen, että äiti on vain vauvan kanssa. Sisarukset ovat hioneet pois teräviä kulmia ja syrjiä.  Perhe-elämä sujui hyvin, kun uudelle vauvalle totutti perheen rutiinit heti pienestä. Eikä minun äidin sen kummemmin kuin isänkään tarvinnut olla kymmentä vuotta poissa työelämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle sanoisin, että minun käy enemmän sääliksi sitä isosiskoja tai -veljeä, joka joutuu lapsenvahdin rooliin, kun lapsilla on isot ikäerot. Lisäksi, jos lapsi yksivuotiaana saa sisaruksen, hän tuskin tuntee mustasukkaisuutta tai edes osaa kaivata sellaista, että sisarusta ei olisi.

Meinaatko että vaikka 3-5 vuotta vanhempi sisarus joutuisi lapsenvahdiksi?

Ihmeellistä että on olemassa vain "pieni ikäero" eli yleensä 1-2,5 vuotta ja "iso ikäero" eli jotain 7-12 vuotta?

Silleenkin se on jännä näissä keskusteluissa, että sisarussuhdetta luodaan tai se on erityisen hyvä jos kahdella lapsella on se pari vuotta ikäeroa, mutta ilmeisesti sisarussarjassa sisarussuhde onnistuu isompienkin ikäerojen yli. Itse en koe olevani yhtään sen enempää tai vähempää sisko kummallekaan sisarukselleni, toiseen 2, toiseen 4 vuotta ikäeroa. Kumpikin on omanlaisensa ihminen ja minulla on aina kumpaakin ollut vähän erilainen, mutta hyvä suhde. Samoin heillä keskenään.

Mutta toisaalta, kun näitä suunnitelmia tehdään siinä vaiheessa kun se oma esikoinen on vauva, niin varmaan perspektiivi on juuri niin kapea. Siinä vaiheessa moni kuvittelee kontrolloivansa kaikkea lapsensa elämässä, vaikka se vaihe on lopulta lyhyt.

Ja osa ihmisistä on ilmeisesti hyvinkin taipuvaisia kuvittelemaan, että jos joku asia sujuu, niin se johtuu juurikin omista oikeista valinnoista. Ts. Kun kahdella lapsella on kivoja leikkejä ja hyvä suhde, niin omille valinnoille annetaan hyvin suuri painoarvo? Ikään kuin suhdetta ei olisi tai se olisi varmasti ollut huonompi jossain toisessa vaihtoehdossa?

Kaikissa tilanteissa on varmaan puolensa ja puolensa. Häkellyttävän paljon ja voimakkaasti malli on se kaksi pientä lasta 1,5-2,5 vuoden ikäerolla. Lyhyttä ikäeroa perustellaan usein sisarussuhteella ja vaippa-ajan lyhyydellä, mutta luulen että muut elämän realiteet, eli äidin ikä ja työllistyminen ovat myös yhtä usein takana.

Mä myönnän, että meidän lasten 2v ikäero johtuu siitä, että äitikuplassa elämiselle toinen lapsi oli luonnollinen jatkumo. Tosiaan tuohon vuoden tienoille osuu se ”täähän on helppoa” -vaihe. Lapsi oli vielä täysin mukana kuljetettava, nukkuu hyvin ja on vielä varsin ohjattavissa ja yhteistyöhaluinen. Paljon oli tuolloin vielä omaa aikaa ja kaupungille ym. oli vielä helppo lähteä.

Sitten, kun se kuopus syntyy, ollaankin keskellä esikoisen kiihkeintä tahtoikää. Missään nimessä nuo eivät nuku päivisin samaan aikaan, joten huilitaukoja ei ole. Yöheräilyjä ei saa paikattua omilla päikkäreillä eikä aamulla nukuta pitkään. Mihinkään ihmisten ilmoille ei ole kivaa lähteä, kun se on pelkkää säätöä.

Nyt, kun nuorimmainen on 2, niin alkaa helpottaa. Luojan kiitos, sitä ei osaa edes arvata etukäteen, millaista kahden pienen kanssa eläminen on!

Vierailija kirjoitti:

Meillä kahden vanhimman lapsen väli on 14 kk ja kaikkiaan 3 lasta 3,5 vuodessa.

Ehdottomasti valitsisimme saman taktiikan uudestaankin. Lapsista on kasvanut todella läheiset toisilleen. He ovat oppineet asioita kilvan toisiltaan. Aina on ollut kaveri, jonka kanssa leikkiä, eikä ole ollut tarvetta sisarkateuteen, että äiti on vain vauvan kanssa. Sisarukset ovat hioneet pois teräviä kulmia ja syrjiä.  Perhe-elämä sujui hyvin, kun uudelle vauvalle totutti perheen rutiinit heti pienestä. Eikä minun äidin sen kummemmin kuin isänkään tarvinnut olla kymmentä vuotta poissa työelämästä.

Miten kymmenen vuoden poissaolo työelämästä liittyy asiaan?

2 lasta 5 vuoden välein. Molempien kohdalla olin vuoden pois. Siinä ei ehtinyt syrjäytyä työelämästä eikä kenenkään tarvinnut sadatella, että taas se jää äitiyslomalle.

Tuttu saa toisen vauvan pian jolloin lasten ikäeroksi tulee vajaa vuosi. Vanhemmille varmaan raskasta, mutta lasten näkökulmasta luulisi olevan mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Osa kertoo haluavansa valvomiset ja vaipparallin yhteen putkeen. Raskasta se varmasti on ja on siltikin vaikka ikäero olisi enemmänkin.

Meillä juuri tämä oli syynä pieneen ikäeroon, jota lapsilla on siis 1 v ja 4 kk. Samoilla höyryillä molempien valvomiset, vaippailut yms. Olen tyytyväinen päätökseemme. Lapset ovat todella hyviä ystäviä ja keksivät helposti yhteisiä leikkejä. Nyt on lapsiluku täynnä. Nautiskelen koko ajan itsenäisemmiksi tulevista lapsista, enkä todellakaan tahdo enää uudestaan kokea raskautta ja vauvavuotta. Luulen, että jos emme olisi saaneet toista lasta niin pian, olisi lapsilukumme jäänyt yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan samaa mieltä ap! Tai en olisi kehdannut tehdä noin kärkevää aloitusta aiheesta, mutta ihan samoja ajatuksia. Myös tuota näkökulmaa olen miettinyt, mitä ei useinkaan tuoda esille, että miltä vaikka 1,5-vuotiaasta lapsesta tuntuu kun äiti onkin yht äkkiä kiinni pienessä vauvassa ja itse jää paitsioon? Vauvoja on erilaisia, mutta en ainakaan itse olisi omien lasten kohdalla mitenkään pystynyt jatkuvalta imetykseltä ja nukuttamiselta antamaan tarpeeksi huomiota 1,5-vuotiaalle. Ja jokainen syntyvä vauva ansaitsee mielestäni alkuun äidin täyden huomion (miksei isänkin, mutta äiti nyt joka tapauksessa on ensimmäiset 3kk vauvan kanssa kotona).

Itse en jatkuvasti imettänyt ja nukuttanut, joten jäi aikaa esikoiselle ja yllättäen vielä puolisollekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni varmaan haluaa viettää nuo raskaat vuodet putkeen eikä aloittaa vauvarumbaa alusta kun esikoinen on 4-5 vuotias. Näin ainakin lähipiirissä, mistä yleisin lapsiluku on 2 ja pienellä ikäerolla.

Tämä. Kyllähän siinä oli hetki melkoista hässäkkää, mutta meni siinä samalla. Kun nuorimmainen oli eskari-ikäinen oli perhe-elämä tältä osin niin leppoisaa, ettei tullut mieleenkään tehdä enää lisää muksuja.

Tän ilmiön takia se onkin niin, että ne joilla on ollut ne kaksi pienellä ikäerolla, eivät halua enää uutta ”vaipparallia” kun se on ohi. Koska heidän ainoa kokemuksensa on juuri tuo kaksi pientä samaan aikaan! Mutta ne joilla on ollut vain se yksi ainokaisena pikkulapsivuodet, eivät välttämättä muista sitä aikaa niin raskaana. Meillä ikäero 3,5 v ja oon nyt tyytyväinen. Lapsettomuuden jälkeen emme kuuluneet porukkaan, jolla mahdollisuus ajoittaa lasten saantia. Voimme vain toivoa, että hoidot onnistuvat.

Miksi tämä asia rassaa ap:ta? Eikö se kunkin oma asia, että millä ikäerolla lapset tekee? Molemmissa tapauksissa on puolelsa ja haasteensa.