Lue keskustelun säännöt.
Millä helvetillä erosta pääsee yli? Olen aivan loppu ja kyllästynyt
12.01.2021 |
Miten pääsee eteenpäin? Onko täällä ketään jolle erosta yli pääseminen on ollut todella vaikeaa, mutta lopulta jotenkin keksinyt keinot päästä yli?
Haluan vain luoda uskoa itseeni, että jonain päivänä tuska loppuu ja edes osa päivästä tuntuu elämisen arvoiselta.
Olen käynyt terapiassa ja en ole kokenut sen auttaneen. Lukuisia masennuslääkkeitä kokeiltu ja lisäksi aikaisemmin käytössä rauhoittavat ja vahvat unilääkkeet. Nykyisestä lääkkeestä hieman apua siihen, että jaksa suorittaa asiat paremmin ja touhuta paremmin lasten kanssa, mutta elämänhalu on poissa enkä vanhana unelmoijana uskalla enää unelmoida tulevasta. Elän vain päivä kerrallaan, nukun, syön, teen ruuan, teen jotain lasten kanssa, työt ja kaikki perusasiat.
Mitä ihmettä te teitte ja kauanko siinä meni, että oli helpompaa olla. Saan vieläkin paniikkikohtauksia välillä, koen voimakasta vihaa, katkeruutta, syvää surua ja elämänhalun kanssa sinnittelen. Lasten vuoksi elän, muuten en missään nimessä haluaisi, enkä koe sitä edes surullisena asiana vaan valintana jonka tekisin mielelläni jos en siirtäisi valtavaa tuskaa rakkaimmilleni ja traumatisoisi heitä.
Kommentit (143)
Aloitus on tammikuulta 2021 eli 4,5 vuotta sitten.
Huomaa, että silloin tällä palstalla ei paljoakaan ollut häiriköitä, tämä koko keskustelu kokonaisuudessaan on siitä yhtenä todisteena. Tämmöinen vauva oli vuosikymmenet, Lähinnä naiset keskustelivat täällä hyvinkin asiallisesti, toki välillä oli kaikenlaista suukopua, mutta ei mitään sellaista, mitä nykyään on. Nyt tuntuu, että tänne on eksynyt rummutuksen myötä kaikki häiriköt.
Mutta asiaan.
Jos ap on linjoilla, niin mitä nyt kuuluu? Pääsitkö ikinä yli ja jos niin missä kohtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele, että ainakin sinä kykenet tuntemaan/rakastamaan. Kaikki eivät. Miehen uuden suhteen onnellisuudesta sinä et voi tietää. Vielä aika kultaa muistot miehelläsikin ja nykyisyydestä tulee sitä arkea, josta hän halusi/haluaa päästä eroon. Ei tiikeri raidoistaan pääse, mut sinä pääsit eroon petollisesta miehestä. Peettihän hän sinut ja lapset, mut teki sen mitä teki. Ei ole sun häpeä.
Mulla meni noin viisi vuotta. Jos luet ammattikirjallisuutta, niin niissä puhutaan yleensä jopa seitsemästä vuodesta. Se on ihan eri asia kuin se vuosi, josta Suomessa kaikissa kevyissä eroartikkeleissa puhutaan.
Yllättävässä erossa voi mennä moni asia yllättäen uusiksi, ei vain parisuhde: lasten kanssa vietetyn ajan määrä, asuminen (koti), ystäväpiiri, traditiot, sukulaispiiri, talous, perusturvallisuuden tunne... Kyllä se on shokki, jonka voimaa herkästi aliarvioidaan.
Mut pelasti työt ja hyvät ystävät, jotka eivät liittyneet mitenkään avioliittoon. Pitäkää niistä ihmiset kiinni!
Prosessi oli kuitenkin hidas, itselle pitää olla armollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo että erosta on jo kolme vuotta tarkoittaa sitä, että olet masentunut eikä se johdu enää erosta, joka oli vain laukaiseva tekijä. Kemikaalit voivat siis auttaakin, toisin kun joku sanoi. Ei 3 vuoden päästä ole enää normaalia prosessoida eroa itkemällä ja makaamalla pimeässä.
Minua ihmetyttää että aikuiset ihmiset ovat niin riippuvaisia että jumittuvat tällaiseen. Kun menee naimisiin tai ylipäätään aloittaa parisuhteen niin pitäisi olla itsestäänselvää että siinä ollaan erillisinä ihmisinä. Minä olen minä, sinä olet sinä. Sitten on mahdolliset lapset. Ja kuten ihmisten kanssa aina niin suhde voi päättyä ihan minä tahansa päivänä. Siitä on hyvä muistutella itseään. Tänään olemme onnellisia yhdessä ja olen siitä kiitollinen, huomenna voit olla muualla tai minä voin löytää toisen. Se on elämää.
Ap:lla lienee lapsuudentrauma joka estää eteenpäin menon. Kannattaa etsiä hoitotaho arvioimaan tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsin yli ns. repäisemällä ja laitoin hetimiten hakemuksen armeijaan
Se muutti elämäni suunnan parempaan
Voin kuvitella, kuinka nelikymppinen alaikäisten lasten äiti, joka käyttää masennuslääkkeitä, hakee armeijaan päästäkseen eroon eroahdistuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää että aikuiset ihmiset ovat niin riippuvaisia että jumittuvat tällaiseen. Kun menee naimisiin tai ylipäätään aloittaa parisuhteen niin pitäisi olla itsestäänselvää että siinä ollaan erillisinä ihmisinä. Minä olen minä, sinä olet sinä. Sitten on mahdolliset lapset. Ja kuten ihmisten kanssa aina niin suhde voi päättyä ihan minä tahansa päivänä. Siitä on hyvä muistutella itseään. Tänään olemme onnellisia yhdessä ja olen siitä kiitollinen, huomenna voit olla muualla tai minä voin löytää toisen. Se on elämää.
Ap:lla lienee lapsuudentrauma joka estää eteenpäin menon. Kannattaa etsiä hoitotaho arvioimaan tilannetta.
Minä ihmettelen, oletko koskaan ollut avioliitossa?
Kirjoituksesi kuulostaa niiltä ajatuksilta, joita minulla oli, kun olin sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa joku intohimo. Oli se sitten postimerkkeily tai exän kiusaaminen. Tee sitä mistä saat iloa.
Mutta eihän naiset tarvitse nykyaikana miestä mihinkään ja ovat onnellisimmillaan sinkkuina?
Silkkaa disinformaatiota APlta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ero lasten isästä otti aikaa, kun kuviossa oli mukana uutta äitipuolta etc. Ja fakta on se, että lasten kanssa erosta toipuminen on vaikeaa etenkin jos täytyy kohdata ex joka käänteessä. Omien lasten kanssa luotujen rutiinien ja pyhien juhliminen on tärkeää että teette oman näköisiä juttuja, myös se että saat tutustua itseesi taas uudelleen ja deittailu. Uusien ihmisten tapaamiset, seksisuhteet ovat tehokkaita.
Varmaan jossain viidennen vuoden jälkeen erosta aika alkoi olla kypsä sille, että aloin olla yli erosta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat sata kertaa tärkeämpiä kuin yksikään mies. Keskity heihin nyt.
Lapset eivät korvaa miestä eivätkä parisuhteen kaipuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Identiteettiään ei kannata rakentaa parisuhteen varaan. Jonain päivänä parisudetta ei kuitenkaan ole. Harvoin ihmiset samaan aikaan hautaan menevät.
Elämänkriisi voi pitkittyä, jos lähtee masennuslääkekokeiluihin. Silloin ei enää tiedä, onko jokin oire kriisin aiheuttama vai lääkkeen sivuvaikutus.
Jos talo on mätä ja täynnä paskaa niin fiksuinta onvaan jättää se taakse eikä enää koskaan muistella sitä.
Käytännössä siis täytä elämäsi kaikella muulla mukavalla, niin oudolta kuin se tuntuukin. Tyyliin joko menet ulos meren rannalle ostamaan jäätelön ja nautit siitä, tai itket ja menet.
Niin yksinkertaista (ja brutaalia) se on. Et vaan anna mitään sijaa erolle, eksälle, muistoille, vaan täytät elämääsi systemattisesti uusilla muistoilla, kokemuksilla, näkemyksillä, tekemisellä, huomioilla, nautinnoilla, hetkillä, kohtaamisilla, inspiraatioilla. Jos tulee tyhjä hetki, ja huomaat ajattelevasi eksää, seiso vaikka päälläsi ja ajattle keltaisia kolmioita. Ajat sen vain pois elämästäsi ja pääsi sisältä, ihan niinkuin viet roskatkin ulos koko ajan.
Aluksi tämä on vaikeaa, mutta jo muutaman kuukauden - vuodesta puhumattakaan - jälkeen huomaat, että ero ja muistot eivät enää hallitse elämääsi, vaan se on täynnä mielekkäämpiä, ihanampia ja hauskempia asioita. Ehkä vielä ajattelet eroa päivittäin 5 minuuttia, ehkä itket välillä, mutta ehkä on myös päiviä kun et ajattele sitä ollenkaan, et enää itke, tai suhtaudut siihen terveemmin.
Riippuu siitä kuinka yllättävä ero on ollut ja kuinka paljon on toista rakastanut. Itsellä kesti 10 vuoden suhteesta yli pääsemiseen 2 viikkoa ja puolestaan puolen vuoden totaalisesti rakastumisesta selviytymiseen enemmän ja vähemmän 3 vuotta. Uuteen suhteeseen hyppäämistä liian aikaisin ei suositella, mutta itse en olisi päässyt mitenkään eteenpäin ilman. Itkisin varmaan vielä nyt 10 vuoden jälkeenkin iltakaudet menetettyä rakkautta enkä olisi toisaalta ihanan miesystäväni kanssa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat sata kertaa tärkeämpiä kuin yksikään mies. Keskity heihin nyt.
Lapset eivät korvaa miestä eivätkä parisuhteen kaipuuta.
Miehisestä huomiosta ei tarvitse tehdä kiinteää osaa elämäänsä. Itselle riittää, että saan sitä joskus, ja usein riittää ihan sekin, että katson vaikka mediasta miesten touhuja ja totean, että ei herra isä, onneksi tuo ei ole suurempi osa elämääni.
HUOMIOTA tarvitsevat kaikki, sekä rakkautta. Mutta näitä saa elämäänsä vaikkapa kasveja kasvattamalla, eläimistä huolehtimalla, kohtelemalla naapureita hyvin, tapaamalla ystäviään. Omaa kehoaan voi helliä spa-hoidoilla, miksei masturboidakin. Miehinen huomio on yleensä aika likaista ja epämiellyttävää siihen verrattuna, millaista rakkautta pystyt itse itsellesi naisena antamaan, jos annat itsellesi luvan siihen. Rakasta siis itse itseäsi juuri niillä tavoilla, mitä kaipaat ja tarvitset.
Olisko sulla jotain kivaa harrastusta tai mielenkiinnon kohdetta, johon voisit keskittyä? Tai kokonaan joku uusi harrastus, jonka aloittamista olet kenties joskus miettinyt muttet ole koskaan aloittanut? Itsellä todennäköisesti ero tulossa jossain vaiheessa, meilläkin yli 10 vuoden suhde takana. Pikkuhiljaa olen jo tähän valmistautunut irrottautumalla pelkistä kotiympyröistä etsien itselleni mielenkiintoista ja kotiasioista ajatukset pois vievää puuhaa. En tiedä auttaako se sitten kun tositilanne tulee, mutta ainakin tässä hetkessä kun eroa on harkittu, ovat harrastukset olleet henkireikä.