Miten suhtaudut ystävääsi / kaveriisi joka kertoo tulleensa uskoon?

Oliko tällä aloituksella muuta tarkoitusta kuin se, että pääset hehkuttamaan ihanaa, autuaaksi tekevää lapsenuskoasi?

Surullista jos kaveri sairastuu. Otan etäisyyttä.

Jos sanoo tulleensa uskoon ja että se on tehnyt hänen elämänsä paremmaksi, sanon että kiva homma.

Jos sanoo tulleensa uskoon ja alkaa paasata "ihaninta kun uskoo ja tietää että Hän rakastaa niin paljon myös minua, ilman että olisin sitä mitenkään ansainnut. Se on armoa, sataprosenttisesti. Tänä ahdistavana poikkeusaikana usko tuo paljon turvaa elämään tässä turvattomassa maailmassa. (VT Psalmi 91)"

niin se on kyllä välit poikki, ei tuollaista kukaan jaksa.

Juuri nämä kommentoinnit tuossa on se syy, miksi itse en puhu uskostani kenellekään mitään.  Vain niille puhun, ketkä on myös uskossa ja seurakunnassa voin tietysti olla vapaasti uskossa.  Onneksi on seurakunta.

Yritän puhua järkeä. Jos vaikuttaa siltä, että on toivoton tapaus, niin välit poikki. Uskonnot on niin last season.

Vierailija kirjoitti:

Oliko tällä aloituksella muuta tarkoitusta kuin se, että pääset hehkuttamaan ihanaa, autuaaksi tekevää lapsenuskoasi?

Otsikossahan se tarkoitus tuli esiin, siis kysyttiin, että miten suhtaudut kaveriisi, joka kertoo tulleensa uskoon.  

Sinä siis suhtaudut noin.

Vierailija kirjoitti:

Yritän puhua järkeä. Jos vaikuttaa siltä, että on toivoton tapaus, niin välit poikki. Uskonnot on niin last season.

Nyt kyse on uskosta, ei uskonnoista.

Uskovaisuus on ikävä tauti. Armeliainta on viedä kaveri piikille.

No kertokaa te autuaat, että miksi se ei riitä että kerrotte tulleenne uskoon? Miksi pitää aloittaa helvetillinen paasaus miten Hän on pelastanut ja Hän on tie ja totuus ja anna itsesi Hänelle ja antaudu ja helvetti satoja rivejä tuota samaa sontaa?

Miksi ette kunnioita muita vaan alatte heti vaahdota ja tuputtaa tuota massapsykoosianne?

Kommentoin, että hieno juttu, mutta todennäköisesti ystävyyssuhde hiipuu nopeasti, jos uskonnosta tulee tiivis osa kaverin arkea. En jaksa kuunnella pitkään mitään juttuja, joihin ihmiset hurahtavat (juokseminen, laihduttaminen jne. jos niihin hurahtaa syvälle), joten en halua kuulla myöskään uskosta. Mutta ystäväpiirissäni on eri uskontokuntien edustajia, joille usko on tärkeä mutta siitä ei paljoa puhuta. En itsekään tuputa ateismiani

Vierailija kirjoitti:

No kertokaa te autuaat, että miksi se ei riitä että kerrotte tulleenne uskoon? Miksi pitää aloittaa helvetillinen paasaus miten Hän on pelastanut ja Hän on tie ja totuus ja anna itsesi Hänelle ja antaudu ja helvetti satoja rivejä tuota samaa sontaa?

Miksi ette kunnioita muita vaan alatte heti vaahdota ja tuputtaa tuota massapsykoosianne?

Oma näkemykseni on, että uskovaisuus on mielisairaus, joka pyrkii leviämään sanallisesti. Eräänlainen henkinen virus siis.

Kun olin vielä nuori aikuinen koki osa kavereista uskonnollisen herätyksen. Meidät tapauskovat jätettiin sen porukan ulkopuolelle aika lailla välittömästi kun löysivät parempaa seuraa muista uskiksista. Mua heidän uskomuksensa ei haitanneet, vähän ihmeteltiin sitä melko täydellistä välien katkasua.

Nuoret ja ehdottomuus, näin se varmaan menee.

Riippunee kaverista. Osa kavereista on niin tuulellakäyviä, että näitä uusia juttuja tulee ja menee, ei ne montaa viikkoa kestä. Osa taas saattaa olla ihan tosissaankin. 

Ensimmäisten kohdalla saatan hymähtää mielessäni, että kauankohan tällä kertaa kestää. Kenellekään en silti ala päin naamaa sanomaan, että ootte ihan typeryksiä, vaikka itse olen agnostikko.  En voisi kuvitella kenestäkään kaveristani, että he alkavat mitenkään levittämään sitä uskontonsa ilosanomaa, vaikka kertoisivatkin tulleensa uskoon.

Huomaan että nyt on tullut hulluksi

Riippuu siitä mihinkä näistä keskenään täysin ristiriitaisista ja arvoltaan yhtä nollista tälläkin hetkellä pyörivistä tuhansista eri uskonnoista on sattunut hurahtamaan.  Toiset on harmittomampia kuin toiset, vaikka kaikki yhtä keksittyjä fantasioita.

Riippuu mihin uskoon. Moni uskonto sisältää paljon arvojeni vastaista, joten todennäköisesti etääntyisimme. Jos alkaa vastustaa vaikka ehkäisyä, homoseksuaaleja tai aborttia niin olemme niin kaukana toisistamme ettemme voi olla ystäviä. Tai jos alkaa uskoa johonkin luomisteoriaan evoluution sijaan niin heihei hourulaan!

Pyrkii hoitamaan omat asiansa paremmin, toivottavasti.

Muuta merkitystä ei sillä ole.

Tilanteessa, kun hän kertoo asiasta koitan tietenkin parhaani mukaan ymmärtää häntä ja iloita hänen kanssaan. Kyselen ja koitan oppia.

Mutta eihän siinä todellista mahdollisuutta varmasti enää ole ystävyyden jatkumiselle, tai en voi sitä ainakaan kuvitella. Ehkä jos ystävä onnistuisi yllättämään täysin ja näyttämään mulle uskosta jonkin aivan uuden puolen, mutta sitten tuntuu että asiaa ehkä ei luonnehdittaisi "uskoon tulemiseksi".

Sama tapahtuisi kun mitä kaikkien pilalle menneiden kaverien kanssa: hyllyttäisin siltä varalta, että muuttuvat vielä uudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yritän puhua järkeä. Jos vaikuttaa siltä, että on toivoton tapaus, niin välit poikki. Uskonnot on niin last season.

Ja aina syytetään, että me uskovaiset tuomitaan muita...?  Mitäs tuo sitten on, että yritetään saada toinen luopumaan uskostaan ja jos ei luovu, niin välit vaan kylmästi poikki?

Aika paljon olisi miettimistä näillä ei-uskovillakin siinä, miten he kohtelee ystäviään ja lähimpiään.  Enemmän minä olen sitä ateistista paasaamista ja tuputtamista tavannut, kuin uskon esiin tuomista.  Kirkkoa ja uskovaisia haukutaan ihan täysillä, se on olevinaan ihan oikein, mutta annas olla, jos joku sanoo, että uskon Jeesukseen ja toivotan sinullekin Hänen siunaustaan, se on kuin joku kauhea kirous tai manaus olisi langetettu.  Eikös se ole oikeastaan taikauskoisuutta, jos ajattelee, että nyt tapahtui jotain kauheata, kun minulle siunausta toivotettiin?  Eihän ateistisen ihmisen oikeasti siinä kohtaa pitäisi tuntea yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

annas olla, jos joku sanoo, että uskon Jeesukseen ja toivotan sinullekin Hänen siunaustaan, se on kuin joku kauhea kirous tai manaus olisi langetettu.  Eikös se ole oikeastaan taikauskoisuutta, jos ajattelee, että nyt tapahtui jotain kauheata, kun minulle siunausta toivotettiin?  Eihän ateistisen ihmisen oikeasti siinä kohtaa pitäisi tuntea yhtään mitään.

Se on todella röyhkeä ja epäkohtelias ele, ei siinä sen kummemmasta ole kyse.