Mitä teidän mielestä 40v pitäisi olla saavutettuna elämässä?

Mulla oli nelikymppisenä maisterintutkinto, 17 vuotta työuraa toiselta alalta, velaton omistusasunto, täysi-ikäinen lapsi, toinen avioliitto, terveys menetetty ja vanhemmat edunvalvonnassa. Menee miten menee kenelläkin. Elämä on kyllä parantunut huomattavasti nuoruudesta, kun on se sisäinen rauha.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä neitsyydestä pitäisi päästä eroon ennen tuota.

Mutta sekin vain jos itse haluaa. Mua harmittaa kun menin muiden painostuksesta luopumaan neitsyydestäni. Oma haaveeni oli olla ikineitsyt kaunis nainen, mutta annoin toisten mielipiteiden vaikuttaa. Eikä se edes tuntunut hyvältä, joten ihan turhaa oli. 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään listaa, josta ruksitaan asioita pois. Nelikymppisenä ehkä on jo jonkinnäköinen ajatus siitä, minkälaista elämää haluaa elää ja mahdollisesti saanutkin oman elämänsä muokattua siihen suuntaan. Se on tärkeintä.

Ainoa asia, jossa biologinen ikä merkitsee jotain on lapset. Jos niitä haluat, kannattaa lähivuosina edetä sen suhteen.

Tämäpä se onkin kun sitä ei ole saanut vietyä sellaiseen suuntaan kuin olisi halunnut, pelkkiä pettymyksiä vain tullut. Itse olen kipuillut tämän asian kanssa nyt jo pari vuotta.

M38

Ikävää että asia painaa sinua. Vertaatko nyt itseäsi johonkin? Vai yrittääkö joku määritellä miten pitäisi olla? Vaikka olisi hankkinut tutkinnon, perheen, omakotitalon, työn, koiran, mökin, auton ja maksanut lainansa ja tulee vaikkapa ero. Aika monelle käy niin...ikävä kyllä. Voisin kuvitella, asetelmaa itse kokematta, että alastulossa kokee menettäneensä enemmän.

Toisaalta jos jollakulla on joku vaikkapa synnynnäinen juttu mikä estäisi matkustamisen, työskentelyn, omakotiasumisen tms. Sureeko hän sitä? En tiedä. Vai onko elämässä ihan uusia ulottuvuuksia joita ei muut ole älynneet edes havitella?

Ja on elämä kyllä epäreiluakin hyvin usein. Moni tuntuu saavuttaneen tai pikemminkin saaneen asioita joita ei edes ymmärrä arvostaa. Ja tekisi joskus mieli sanoa niinkin, että ei ole ansainnut edes. Yksin saattaa elää joitakin tosi hyviä tyyppejä mutta ne ei vaan kohtaa toisiaan.

Aikuisuus. Käsitys itsestä ja omien tekojen vaikutuksesta muihin ja omaan elämään.

Perhe, kunnollinen oma asunto tai talo, vähintään 100000 euroa säästöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään listaa, josta ruksitaan asioita pois. Nelikymppisenä ehkä on jo jonkinnäköinen ajatus siitä, minkälaista elämää haluaa elää ja mahdollisesti saanutkin oman elämänsä muokattua siihen suuntaan. Se on tärkeintä.

Ainoa asia, jossa biologinen ikä merkitsee jotain on lapset. Jos niitä haluat, kannattaa lähivuosina edetä sen suhteen.

Tämäpä se onkin kun sitä ei ole saanut vietyä sellaiseen suuntaan kuin olisi halunnut, pelkkiä pettymyksiä vain tullut. Itse olen kipuillut tämän asian kanssa nyt jo pari vuotta.

M38

Ikävää että asia painaa sinua. Vertaatko nyt itseäsi johonkin? Vai yrittääkö joku määritellä miten pitäisi olla? Vaikka olisi hankkinut tutkinnon, perheen, omakotitalon, työn, koiran, mökin, auton ja maksanut lainansa ja tulee vaikkapa ero. Aika monelle käy niin...ikävä kyllä. Voisin kuvitella, asetelmaa itse kokematta, että alastulossa kokee menettäneensä enemmän.

Toisaalta jos jollakulla on joku vaikkapa synnynnäinen juttu mikä estäisi matkustamisen, työskentelyn, omakotiasumisen tms. Sureeko hän sitä? En tiedä. Vai onko elämässä ihan uusia ulottuvuuksia joita ei muut ole älynneet edes havitella?

Ja on elämä kyllä epäreiluakin hyvin usein. Moni tuntuu saavuttaneen tai pikemminkin saaneen asioita joita ei edes ymmärrä arvostaa. Ja tekisi joskus mieli sanoa niinkin, että ei ole ansainnut edes. Yksin saattaa elää joitakin tosi hyviä tyyppejä mutta ne ei vaan kohtaa toisiaan.

Minulla on ollut joskus puoliso ja parisuhde, eronnut 5v sitten, samalla piti myydä asuntokin ja pitänyt lähteä tavallaan rakentamaan kaikki alusta. Tuntuu vaan, että hukkaan mennyt kaikki ja tässä iässä jo kaikki on myöhäistä uudelleen alkaa kaikki tyhjästä.

Niin ja tosiaan ympärillä kaikilla on puolisot, perheet, kaikkea. Tunnen vaan itse epäonnistuneeni.

M38

En tiedä mitä pitäisi olla, mutta suren todella sitä, että en ole saanut kokea tervettä parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään listaa, josta ruksitaan asioita pois. Nelikymppisenä ehkä on jo jonkinnäköinen ajatus siitä, minkälaista elämää haluaa elää ja mahdollisesti saanutkin oman elämänsä muokattua siihen suuntaan. Se on tärkeintä.

Ainoa asia, jossa biologinen ikä merkitsee jotain on lapset. Jos niitä haluat, kannattaa lähivuosina edetä sen suhteen.

Tämäpä se onkin kun sitä ei ole saanut vietyä sellaiseen suuntaan kuin olisi halunnut, pelkkiä pettymyksiä vain tullut. Itse olen kipuillut tämän asian kanssa nyt jo pari vuotta.

M38

Ikävää että asia painaa sinua. Vertaatko nyt itseäsi johonkin? Vai yrittääkö joku määritellä miten pitäisi olla? Vaikka olisi hankkinut tutkinnon, perheen, omakotitalon, työn, koiran, mökin, auton ja maksanut lainansa ja tulee vaikkapa ero. Aika monelle käy niin...ikävä kyllä. Voisin kuvitella, asetelmaa itse kokematta, että alastulossa kokee menettäneensä enemmän.

Toisaalta jos jollakulla on joku vaikkapa synnynnäinen juttu mikä estäisi matkustamisen, työskentelyn, omakotiasumisen tms. Sureeko hän sitä? En tiedä. Vai onko elämässä ihan uusia ulottuvuuksia joita ei muut ole älynneet edes havitella?

Ja on elämä kyllä epäreiluakin hyvin usein. Moni tuntuu saavuttaneen tai pikemminkin saaneen asioita joita ei edes ymmärrä arvostaa. Ja tekisi joskus mieli sanoa niinkin, että ei ole ansainnut edes. Yksin saattaa elää joitakin tosi hyviä tyyppejä mutta ne ei vaan kohtaa toisiaan.

Minulla on ollut joskus puoliso ja parisuhde, eronnut 5v sitten, samalla piti myydä asuntokin ja pitänyt lähteä tavallaan rakentamaan kaikki alusta. Tuntuu vaan, että hukkaan mennyt kaikki ja tässä iässä jo kaikki on myöhäistä uudelleen alkaa kaikki tyhjästä.

Niin ja tosiaan ympärillä kaikilla on puolisot, perheet, kaikkea. Tunnen vaan itse epäonnistuneeni.

M38

Musta tuntuu samalta. Pistetäänkö kimpsut yhteen? N40. Tavataan vaikka siellä vanhan tammen alla, tiedäthän.

Ammatti, työ, asunto, auto , lapset tehtynä. Sosiaaliset suhteet ja talous balanssissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään listaa, josta ruksitaan asioita pois. Nelikymppisenä ehkä on jo jonkinnäköinen ajatus siitä, minkälaista elämää haluaa elää ja mahdollisesti saanutkin oman elämänsä muokattua siihen suuntaan. Se on tärkeintä.

Ainoa asia, jossa biologinen ikä merkitsee jotain on lapset. Jos niitä haluat, kannattaa lähivuosina edetä sen suhteen.

Tämäpä se onkin kun sitä ei ole saanut vietyä sellaiseen suuntaan kuin olisi halunnut, pelkkiä pettymyksiä vain tullut. Itse olen kipuillut tämän asian kanssa nyt jo pari vuotta.

M38

Ikävää että asia painaa sinua. Vertaatko nyt itseäsi johonkin? Vai yrittääkö joku määritellä miten pitäisi olla? Vaikka olisi hankkinut tutkinnon, perheen, omakotitalon, työn, koiran, mökin, auton ja maksanut lainansa ja tulee vaikkapa ero. Aika monelle käy niin...ikävä kyllä. Voisin kuvitella, asetelmaa itse kokematta, että alastulossa kokee menettäneensä enemmän.

Toisaalta jos jollakulla on joku vaikkapa synnynnäinen juttu mikä estäisi matkustamisen, työskentelyn, omakotiasumisen tms. Sureeko hän sitä? En tiedä. Vai onko elämässä ihan uusia ulottuvuuksia joita ei muut ole älynneet edes havitella?

Ja on elämä kyllä epäreiluakin hyvin usein. Moni tuntuu saavuttaneen tai pikemminkin saaneen asioita joita ei edes ymmärrä arvostaa. Ja tekisi joskus mieli sanoa niinkin, että ei ole ansainnut edes. Yksin saattaa elää joitakin tosi hyviä tyyppejä mutta ne ei vaan kohtaa toisiaan.

Minulla on ollut joskus puoliso ja parisuhde, eronnut 5v sitten, samalla piti myydä asuntokin ja pitänyt lähteä tavallaan rakentamaan kaikki alusta. Tuntuu vaan, että hukkaan mennyt kaikki ja tässä iässä jo kaikki on myöhäistä uudelleen alkaa kaikki tyhjästä.

Niin ja tosiaan ympärillä kaikilla on puolisot, perheet, kaikkea. Tunnen vaan itse epäonnistuneeni.

M38

Musta tuntuu samalta. Pistetäänkö kimpsut yhteen? N40. Tavataan vaikka siellä vanhan tammen alla, tiedäthän.

Mä tuun myös sinne tammen alle, treffataan kolmistaan!

N38

Ja siis mulla on vain yliopistotutkinto, ei edes vakituista työtä. Mutta henkisesti olen vihdoin tasapainoinen ja pidän itsestäni, siinäpä saavutukseni.

T. se tammenalusen kolmas pyörä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään listaa, josta ruksitaan asioita pois. Nelikymppisenä ehkä on jo jonkinnäköinen ajatus siitä, minkälaista elämää haluaa elää ja mahdollisesti saanutkin oman elämänsä muokattua siihen suuntaan. Se on tärkeintä.

Ainoa asia, jossa biologinen ikä merkitsee jotain on lapset. Jos niitä haluat, kannattaa lähivuosina edetä sen suhteen.

Tämäpä se onkin kun sitä ei ole saanut vietyä sellaiseen suuntaan kuin olisi halunnut, pelkkiä pettymyksiä vain tullut. Itse olen kipuillut tämän asian kanssa nyt jo pari vuotta.

M38

Ikävää että asia painaa sinua. Vertaatko nyt itseäsi johonkin? Vai yrittääkö joku määritellä miten pitäisi olla? Vaikka olisi hankkinut tutkinnon, perheen, omakotitalon, työn, koiran, mökin, auton ja maksanut lainansa ja tulee vaikkapa ero. Aika monelle käy niin...ikävä kyllä. Voisin kuvitella, asetelmaa itse kokematta, että alastulossa kokee menettäneensä enemmän.

Toisaalta jos jollakulla on joku vaikkapa synnynnäinen juttu mikä estäisi matkustamisen, työskentelyn, omakotiasumisen tms. Sureeko hän sitä? En tiedä. Vai onko elämässä ihan uusia ulottuvuuksia joita ei muut ole älynneet edes havitella?

Ja on elämä kyllä epäreiluakin hyvin usein. Moni tuntuu saavuttaneen tai pikemminkin saaneen asioita joita ei edes ymmärrä arvostaa. Ja tekisi joskus mieli sanoa niinkin, että ei ole ansainnut edes. Yksin saattaa elää joitakin tosi hyviä tyyppejä mutta ne ei vaan kohtaa toisiaan.

Minulla on ollut joskus puoliso ja parisuhde, eronnut 5v sitten, samalla piti myydä asuntokin ja pitänyt lähteä tavallaan rakentamaan kaikki alusta. Tuntuu vaan, että hukkaan mennyt kaikki ja tässä iässä jo kaikki on myöhäistä uudelleen alkaa kaikki tyhjästä.

Niin ja tosiaan ympärillä kaikilla on puolisot, perheet, kaikkea. Tunnen vaan itse epäonnistuneeni.

M38

Musta tuntuu samalta. Pistetäänkö kimpsut yhteen? N40. Tavataan vaikka siellä vanhan tammen alla, tiedäthän.

Mä tuun myös sinne tammen alle, treffataan kolmistaan!

N38

Sopii kyllä, olen aika avarakatseinen. N40.

Mun mielenterveys ja työkyky on riekaleina, toisaalta olen lämmin ja sydämellinen ja on suhteessa paljon annettavaa. Tuon tammen alle yhden kappaleen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisuus. Käsitys itsestä ja omien tekojen vaikutuksesta muihin ja omaan elämään.

Tämä on mielestäni tärkeä aikuisuuden merkki. Nuorten on usein hyvin vaikea hahmottaa näitä. Mitä tarkoittaa omalle elämälle se, ettei esimerkiksi ota vastaan/etsi apua, kun sitä tarvitsisi? Mitä tarkoittaa se, kun hakeutuu ja jää epävakaaseen parisuhteeseen? Mitä tarkoittaa, kun ei hanki kunnon koulutusta? Jne. Lisäksi nelikymppisenä on usein aika myös hyväksyä asioita, ettei kaikki mennyt täysin niinkuin toivoi. Nelikymppisenä usein myös ymmärtää, ettei kaikki onnistumiset ole pelkästään omaa ansiota ja melko monet saavutukset voivat yhtäkkiä kadota.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nelikymppisenä maisterintutkinto, 17 vuotta työuraa toiselta alalta, velaton omistusasunto, täysi-ikäinen lapsi, toinen avioliitto, terveys menetetty ja vanhemmat edunvalvonnassa. Menee miten menee kenelläkin. Elämä on kyllä parantunut huomattavasti nuoruudesta, kun on se sisäinen rauha.

Niinpä kun pääsisikin tuollaiseen sisäiseen rauhaan. En oikein usko, että kykenen siihen koskaan nykyisessä tilanteessa.

M38

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä neitsyydestä pitäisi päästä eroon ennen tuota.

Mutta sekin vain jos itse haluaa. Mua harmittaa kun menin muiden painostuksesta luopumaan neitsyydestäni. Oma haaveeni oli olla ikineitsyt kaunis nainen, mutta annoin toisten mielipiteiden vaikuttaa. Eikä se edes tuntunut hyvältä, joten ihan turhaa oli. 🙄

Ensin se sattuu, sitten siihen tottuu ja kohta sitä tekee jo mieli. Mikähän se semmottinen mahtaapi olla?

Mun lasteni isä oli 41v kun tavattiin. Vuoden päästä asuttiin yhdessä, syntyi se lapsikin.

Että ei 38v kannata vielä asettua makaamaan lattialle ja odottamaan että kuolo korjaa.

Tyytyväisyys ois hyvä saavuttaa jossain vaiheessa elämää. Mitä pikemmin sen parempi kai.

Itsenäinen elämä. Se, että on tehnyt mitä haluaa eikä vain tehnyt kuten kuuluu tai mitä on käsketty tehdä. Kaikki eivät halua omaa asuntoa, lapsia, avioliittoa.