Ihmiset, jotka ovat aina kaikkien kanssa kaikesta eri mieltä

Mä olen tuollainen välillä puolison kanssa ja joskus työporukassakin, ja huomaan toisessa lapsessani samaa. Mä jotenkin ajattelen että jos me esim. suunnitellaan jotain tai yritetään ymmärtää jotain ilmiötä, niin ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista tuoda keskusteluun sitä minkä toinen jo sanoi, vaan nimenomaan jokin näkökulma jota ei vielä ole nostettu esiin, jotta tässä yhdessä pähkäillen saataisiin hyvä kokonaiskuva ja ehkä ratkaisu. Esim. jos mietitään majoitutaanko reissussa mökkiin vai hotelliin, ja mies on juuri luetellut mökistä hyvät puolet a, b ja c, niin voin hyvinkin olla hänen kanssaan samaa mieltä mutta haluta ennen päätöksentekoa että puoliso muistaa että hotellissa toisaalta on hyvät puolet d ja e.

Tämä, mikä vain pään sisällä prosessoiville näyttäytyy vastaan väittämisenä, on meidän tapa tehdä ajatteluprosessia keskustellen. Keskustelu on siis yhteinen ja elävä ajatteluprosessi, eikä niin että keskustelu on se mihin tuodaan yksin ajateltu valmis lopputulos. Tämä pätee myös filosofisempaan keskusteluun, sehän päättyy kuin seinään ja jää hyvin kapeaksi, jos kaikki vain on samaa mieltä, eikä uusia oivalluksia synny. Sen sijaan että kaikki piirissä nyökytellään että "r*sismi on väärin", jos joku (jonka mielestä se on myös väärin, sekä ennen että jälkeen tämän keskustelun!) uskaltaa aloittaa lauseen "toisaalta...", saadaan keskustelussa ehkä aikaan muutakin kuin samanmielisten poteroitumista - ehkä jotain millä voidaan tehdä jotain ilmiön vähentämiseksi, kun ymmärretään paremmin mistä ne toisenlaiset näkemykset kumpuaa?

Toki tässä pitää miettiä aika, paikka ja viestimisen tapa. Itse ajattelen että näin nelikymppisenä sen joskus jopa osaan, mutta nopeasti ääneen ajatteleva 10-vuotiaani on välillä vähän raskasta seuraa, kun joskus voisi vain pukea kengät ja antaa minun pestä hampaat eikä tarttua pukemiskehotukseen haasteena tehdä syväanalyysi valittavissa olevien kenkien soveltuvuudesta vallitseviin sääolosuhteisiin.

(Meidän taloudessa nämä pään sisäisesti prosessoivat sitten sanoo "ei" tai "joo" ja muille jää mysteeriksi miten tähän on päädytty ja voisiko siihen ehkä vaikuttaa. Sit jälkikäteen valitetaan että olisin sittenkin halunnut x mutta se olisi edellyttänyt y, mutta en kertonut sitä y:tä jotta olisi voitu muodostaa yhteinen käsitys vaan sanoin vain "ei" kun toisen ehdotus sellaisenaan ei sopinut minulle.) 

Olen varmaankin tuollainen ihminen. Yritän miettiä asioista pitkällä aikavälillä, eri näkökulmat huomioiden. Nykysin harvat tykkäävät tuollaisesta ajattelusta.