Asumisero muttei avioero, lasten kanssa jaksamisen vuoksi

Musta ajatuksena sinällään ihan kypsä ja fiksu, mutta mielestäni sitä ei pitäisi toteuttaa käyttämällä yhteiskunnan tukia vilpillisesti.

Ei ketään voi pakottaa asumaan yhdessä. Eikä sillekään kukaan voi mitään, jos haluaakin palata yhteen asumiseron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkä = hienosteleva nimitys autismin kirjon ongelmille

Psykiatrille mars! Täällä entinen erityisherkkä, sittemmin autismidiagnoosin (siis ihan "oikean" autismin) saanut. Lapsuus oli kärsimystä kun pidettiin vaan herkkänä eikä saatu apua. Nyt aika on eri.

On tutkittu eikö muuta löytynyt. Toimintaterapiasta ei ollut apua ja neuvot mitä saatiin oli supernannyn tasoa.

ap

Ihanko totta lasten kanssa olisi sitten helpompaa ja aina ihanaa, kun he vielä tuohon päälle alkaisivat reagoida erosta? Vai eivätkö he reagoi, koska tuo ei ole ero, se on vaan erilleen muutto, koska ette jaksa lapsia? Tuon kun tajuavat niin käytös paranee? Yleensä ihmiset miettivät ihan oikeita eroja liian pitkään lasten takia. Ja eron hetkellä toistavat uudestaan ja uudestaan lapsille, että tämä ei johdu teistä, ja silti lapset saattavat saada trauman. Mieti nyt itseäsi niiden vaikeiden lastesi kanssa ihan yksin, monta vuorokautta, kun mies rentoutuu yksiössään? Ei tuo järjestely sisälle pelkkää tietoa omasta tulevasta vapaasta vaan myös sen toisen puolen missä olet itse 100% vastuussa ja yksin ilman toisen aikuisen tukea. Kannattaa puhua siitäkin puolesta.

Ja sitten niihin ideoihin. Perheneuvola, missä puhutte suoraan. Lasu omista lapsista. SIjaisperhe. Isompi asunto, vaikka kaksi kerrosta, missä on tilaa ottaa sitä omaa aikaa. Jos olette niin sitoutuneet olemaan pidempiäkin aikoja yksin lasten kanssa, kun toinen "ottaa happea", niin miksi se ei onnistuisi samassa osoitteessa? Vastamelukuulokkeet käyttöön yms. ja toinen sitten vaan kantaa sen vastuun sillä aikaa, 100%, aivan kuten se pitäisi kantaa tuossa erilleenmuuttoideassakin.

Ihan pimeetä, kohta on uusi normaali että lapsiperheiden on saatava toinen asunto yhteiskunnan tuilla. Mitäs jos vaan tsemppaisitte niinkuin muutkin, vähän sitä tiikerin katsetta kehiin.

Ap, oletko varma että jaksatte vuoroviikoin yksin kahden lapsen kanssa arkea? Jos arki on jo nyt hyvin raskasta, vaikka toinen on vielä auttamassa, uskotko että jaksatte paremmin erikseen eri osoitteissa? Teoriassa ajatus joka toisesta vapaasta viikosta kuullostaa varmasti hyvältä, ja silloin varmasti saa myös ladattua akkuja. Kannattaa silti miettiä jaksatko yksin (vaikkakin vain joka toisen viikon) pyörittää koko arjen yksin, siivota, pyykätä, käydä kaupassa, tehdä töitä, hoitaa kahden lapsen koulu ja päiväkoti ja kaikki erityiset tarpeet? Ja pystyykö mies myös varmasti samaan yksin? Jos arki on nyt raskasta, tuon muutoksen jälkeen se on tuplasti raskaampaa joka toinen viikko ja joka toinen viikko vapaata. Riittää vapaa viikko teille molemmille toipumiseen tuplasti raskaammasta viikosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan lapset voi antaa adoptioon tai sijoitukseen

Se onkin ainoa ' apu' mitä tässä maassa välillä vanhemmille, jotka kuitenkin rakastavat lapsiaan ja yrittävät todella kaikkensa, tarjota.

Ei oikein kuulosta siltä, että yrittävät tarjota kaikkensa kun pitää löytää pakopaikka lapsilta, jossa voidaan sitten vuorotellen oleilla. 

Ja lapsia kuitenkin vain kaksi. Mahtavat olla kamalia hirviöitä (mikähän ihme siihenkin voisi olla syynä.. )

Vierailija kirjoitti:

Ei ketään voi pakottaa asumaan yhdessä. Eikä sillekään kukaan voi mitään, jos haluaakin palata yhteen asumiseron jälkeen.

Mitäs sitten kun jo etukäteen tietää, että palataan yhteen kunhan on ensin vähän lepäilty muiden kustannuksella? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkä = hienosteleva nimitys autismin kirjon ongelmille

Psykiatrille mars! Täällä entinen erityisherkkä, sittemmin autismidiagnoosin (siis ihan "oikean" autismin) saanut. Lapsuus oli kärsimystä kun pidettiin vaan herkkänä eikä saatu apua. Nyt aika on eri.

On tutkittu eikö muuta löytynyt. Toimintaterapiasta ei ollut apua ja neuvot mitä saatiin oli supernannyn tasoa.

ap

Teille ei sitten kelvanneet ne ohjeet, joilla kauhukakarasi oltaisiin saatu kuriin. Niin nyt mietit, millä muulla tavalla yhteiskunta voi vielä auttaa teitä ilman että itse maksatte mitään tai teette töitä asian eteen?

Oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko varma että jaksatte vuoroviikoin yksin kahden lapsen kanssa arkea? Jos arki on jo nyt hyvin raskasta, vaikka toinen on vielä auttamassa, uskotko että jaksatte paremmin erikseen eri osoitteissa? Teoriassa ajatus joka toisesta vapaasta viikosta kuullostaa varmasti hyvältä, ja silloin varmasti saa myös ladattua akkuja. Kannattaa silti miettiä jaksatko yksin (vaikkakin vain joka toisen viikon) pyörittää koko arjen yksin, siivota, pyykätä, käydä kaupassa, tehdä töitä, hoitaa kahden lapsen koulu ja päiväkoti ja kaikki erityiset tarpeet? Ja pystyykö mies myös varmasti samaan yksin? Jos arki on nyt raskasta, tuon muutoksen jälkeen se on tuplasti raskaampaa joka toinen viikko ja joka toinen viikko vapaata. Riittää vapaa viikko teille molemmille toipumiseen tuplasti raskaammasta viikosta?

Näinpä. Äkkiä jompi kumpi keksiikin puolen kymmentä tekosyytä miksei voi ottaa kakaroita luokseen omalla viikollaan tai vähintään haluaa "palauttaa" ne jo parin päivän jälkeen. Sen toisen pitäisi sitten jaksaa yksinään molempien edestä... 

Siis olisiko se kotona lasten kanssa oleva vanhempi sitten huutamatta lapsille jos kerran kaksi vanhempaakaan ei jaksa pyörittää perhettä yhdessä?

Tuossahan käy niin että se kotona oleva vanhempi on aina sitruunan niellyt kun joutuu hoitamaan lapset yksin ja unelmoi omasta vapaa-ajasta. Lapset kyllä huomaavat sen. Ja sitten tulee vaihto ja toinen vanhempi tulee sitruunana kotiin kun joutuu sietämään perhettä sen ihan hiljaisuuden jälkeen.

Lapsiparat. Heidän olonsa ei parane laisinkaan vaan heidän tilanteensa vaan heikkenee.

Vierailija kirjoitti:

Ei ketään voi pakottaa asumaan yhdessä. Eikä sillekään kukaan voi mitään, jos haluaakin palata yhteen asumiseron jälkeen.

Eikä muita voi pakottaa kustantamaan tätä...

Etsikää jostain isompi asunto samalla hinnalla. Tarkoittaa että joutuu muuttamaan kauemmas keskustasta. Mutta se auttaa kummasti että saa lisätilaa, eikä törmäillä siellä jossain minikaksiossa.

Se on kyllä vähän outoa että valtion pitäisi maksaa tämä kivempi asuminen. Muutkin ihmiset joutuvat asumaan missä palkallaan pystyvät. Kaikki tuet ovat todella sekavoittaneet koko homman, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Okei, tämä on kyllä omaan logiikkaan kummallisinta mitä olen hetkeen lukenut. Oma mies tekee paljon matkustavaa työtä (tai siis ennen korona-aikaa), ja on kyllä aikamoinen setti pyörittää työmatkojen ajan sirkusta itse, kun se on alunperin mitoitettu kahden ihmisen voimin hoidettavaksi, itsestäni tuollainen kuulostaisi vielä kuormittavammalta kuin se, että tilanteissa sentään on kaksi aikuista. Jos olisin yksinhuoltaja, en todellakaan jaksaisi tätä samaa settiä yksin, vaan jostain pitäisi karsia - harrastuksia vähemmän, pienempi asunto jne. Ymmärtäisin, että teillä ei kuitenkan ole muutoin tarkoitus karsia mitään?

Ja kuten joku tuolla ehdotti, ettekö voisi sitten vaikka jakaa vastuuta siellä kotona samaan tapaan, vaikka joka toinen ilta toiselle täysi koppi kaikesta ja toisena iltana toisin päin? Se lepäävä osapuoli menee vaikka lukollisen oven taakse vastamelukuulokkeiden kanssa tms.

Ja sitten vielä viimeisenä - vaikka tämä kuulostaa aika ikävältä, niin silti: itsellänikin on ahdistushäiriötaustaa, ja välillä olisi ihana vaan vetäytyä vastuusta ja levätä kunnolla. Mutta kun, olen aikuinen ihminen, ja minulla on perhe, lapsi, työ ja asuntolaina, ja aivan kaikkien lapset kiristävät joskus hermoja, ja silloin ollaan aikuisia ja purraan hammasta. Sori nyt vaan että tämä kuulosti karulta, mutta näin se nyt vähän on. Yhteiskunnan tuilla asunnon hankkiminen ei kyllä ratkaise tuota ongelmaa.

"Mies ei tee kotitöitä" vastausta odotellessa totean vielä, että miten ihanaa onkaan varmaan palata viikon jälkeen sinne kotiin missä mies on ollut yksin vastuussa lasten kanssa? Sujuuko kotityöt tuolla yhteisessä kodissa tasapuolisesti? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioeroa tässä ei olla hakemassakaan mutta asumiseroa sitä varten että kelalta saisi asumistuet.

Ap

Teette lapset, saatte tukia. Sitten ei enää huvitakaan ja menette asumiseroon, jotta saatte vielä lisää tukia.

Me veronmaksajat kiitämme, teidän kannattikin lisääntyä!

Eiköhän me kaikki niitä veroja olla maksettu, vähistä kelan tuista 20%...

Kyllä miellän kakkosluokan veronmaksajaksi KELA tuista veroja "maksavan".

T. "Oikea veron maksaja"

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko varma että jaksatte vuoroviikoin yksin kahden lapsen kanssa arkea? Jos arki on jo nyt hyvin raskasta, vaikka toinen on vielä auttamassa, uskotko että jaksatte paremmin erikseen eri osoitteissa? Teoriassa ajatus joka toisesta vapaasta viikosta kuullostaa varmasti hyvältä, ja silloin varmasti saa myös ladattua akkuja. Kannattaa silti miettiä jaksatko yksin (vaikkakin vain joka toisen viikon) pyörittää koko arjen yksin, siivota, pyykätä, käydä kaupassa, tehdä töitä, hoitaa kahden lapsen koulu ja päiväkoti ja kaikki erityiset tarpeet? Ja pystyykö mies myös varmasti samaan yksin? Jos arki on nyt raskasta, tuon muutoksen jälkeen se on tuplasti raskaampaa joka toinen viikko ja joka toinen viikko vapaata. Riittää vapaa viikko teille molemmille toipumiseen tuplasti raskaammasta viikosta?

Uskon 100% että mies pärjää kyllä, on hoitanut lapsia itsenäisesti omien pitkien työkeikkojen ajan (kesto jopa kuukausi), ei ole pelkoakaan siitä. Ei ajateltu että oltaisiin viikko kerrallaan aina poissa, vaan olisi paikka minne mennä vaikka pariksi päivää, sitten toinen saisi olla siellä ja viikonloppuna olisi sitten jaksamista olla vaikka yhdessä koko perheenä. En näe miten olisi erilaista esim. kolmivuorotyöläisen arkeen jossa lapset ei näe toista vanhempaa iltaisin ollenkaan kun on töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Okei, tämä on kyllä omaan logiikkaan kummallisinta mitä olen hetkeen lukenut. Oma mies tekee paljon matkustavaa työtä (tai siis ennen korona-aikaa), ja on kyllä aikamoinen setti pyörittää työmatkojen ajan sirkusta itse, kun se on alunperin mitoitettu kahden ihmisen voimin hoidettavaksi, itsestäni tuollainen kuulostaisi vielä kuormittavammalta kuin se, että tilanteissa sentään on kaksi aikuista. Jos olisin yksinhuoltaja, en todellakaan jaksaisi tätä samaa settiä yksin, vaan jostain pitäisi karsia - harrastuksia vähemmän, pienempi asunto jne. Ymmärtäisin, että teillä ei kuitenkan ole muutoin tarkoitus karsia mitään?

Ja kuten joku tuolla ehdotti, ettekö voisi sitten vaikka jakaa vastuuta siellä kotona samaan tapaan, vaikka joka toinen ilta toiselle täysi koppi kaikesta ja toisena iltana toisin päin? Se lepäävä osapuoli menee vaikka lukollisen oven taakse vastamelukuulokkeiden kanssa tms.

Ja sitten vielä viimeisenä - vaikka tämä kuulostaa aika ikävältä, niin silti: itsellänikin on ahdistushäiriötaustaa, ja välillä olisi ihana vaan vetäytyä vastuusta ja levätä kunnolla. Mutta kun, olen aikuinen ihminen, ja minulla on perhe, lapsi, työ ja asuntolaina, ja aivan kaikkien lapset kiristävät joskus hermoja, ja silloin ollaan aikuisia ja purraan hammasta. Sori nyt vaan että tämä kuulosti karulta, mutta näin se nyt vähän on. Yhteiskunnan tuilla asunnon hankkiminen ei kyllä ratkaise tuota ongelmaa.

Hampaita on jo purtu niin paljon ettei paljoa ole jäljellä. Siksi tätä mietitäänkin, viimeisenä vaihtoehtona ettei tarvitsisi oikeasti erota.

Jotenkin tuntuu että tässä eniten jäytää ihmisiä se, että kelan tuilla olisi varaa 200e maksavaan opiskelijasoluun. En edes miettinyt mitään yh-korotuksia. Oletteko todella sitä mieltä että tuo on iso hinta yhteiskunnalle siitä että perherauha pitäisi? Mä en osaa nyt erottaa täältä puhtaita trolleja ja niitä joiden mielestä tuo on oikeasti kohtuutonta. 

Vierailija kirjoitti:

Etsikää jostain isompi asunto samalla hinnalla. Tarkoittaa että joutuu muuttamaan kauemmas keskustasta. Mutta se auttaa kummasti että saa lisätilaa, eikä törmäillä siellä jossain minikaksiossa.

Se on kyllä vähän outoa että valtion pitäisi maksaa tämä kivempi asuminen. Muutkin ihmiset joutuvat asumaan missä palkallaan pystyvät. Kaikki tuet ovat todella sekavoittaneet koko homman, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Ei asuta pääkaupunkiseudulla, ja juuri muutettiin isompaan jonka toivottiin korjaavan nämä ongelmat. Isompaan vuokra-asuntoon ei ole tällaisenaan varaa eikä kauemmas voi muuttaa ilman että työpaikat menee järjettömän etäisyyden päähän. Asumuserossa saisin sen verran asumistukea että saisin kustannettua parisataa maksavan opiskelijasolun. (en edes kokonaista asuntoa...)

Vierailija kirjoitti:

Siis olisiko se kotona lasten kanssa oleva vanhempi sitten huutamatta lapsille jos kerran kaksi vanhempaakaan ei jaksa pyörittää perhettä yhdessä?

Tuossahan käy niin että se kotona oleva vanhempi on aina sitruunan niellyt kun joutuu hoitamaan lapset yksin ja unelmoi omasta vapaa-ajasta. Lapset kyllä huomaavat sen. Ja sitten tulee vaihto ja toinen vanhempi tulee sitruunana kotiin kun joutuu sietämään perhettä sen ihan hiljaisuuden jälkeen.

Lapsiparat. Heidän olonsa ei parane laisinkaan vaan heidän tilanteensa vaan heikkenee.

Ajattelen että se ajatus siitä tulevasta vapaasta saisi jaksamaan. Nyt tuntuu niin mustalta kun ei ole mitään tulevaisuudessa kuin samaa huutoa päivästä toiseen. Jos saisi päivän pari jossain muualla niin jaksaisi ihan eri tavalla.