Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäinen anoppi muuttaa naapuriin
07.01.2021 |
On myynyt asuntonsa ja kertoi ostaneensa loppuelämän kodin parinsadan metrin päästä meiltä. Hän oli iloinen kun pääsee osaksi elämäämme. Asui ennen 20km päässä ja kävi joka viikonloppu leipomassa tai tekemässä pihahommia. Nyt kyllä mulla meinaa pää hajota.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän ollaan ihan luusereita.
Ostettiin tosi kiva asunto kerrostalosta. Minun ja mieheni vanhemmat asuivat silloin omakotitalossa. Itse aloin pikkuhiljaa vanhempiani sanomaan mitä jos vaikka myisitte tämä omakotitalon pois ja muuttaisitte keskustaan. Aloin, heidän suostumuksella, myymään tarpeettomia huonekaluja, joissa eivät ikinä olleet ja aina, kun kävin, otettiin äidin kanssa joku hylly/kaappi/komero. Kerroin tarvitaan kirppistavaraa ja lähdin aina pois autolastillisen kanssa. Ja äitini oli tyytyväinen, tosi iloinen.
Yhtenä päivänä sanoivat nyt ovat samaa mieltä ja laitettiin omakotitalo myyntiin. Puolisen vuotta meni ja kun tuli ensimmäinen tarjous, laitoin lapun meidän aulaan ostetaan asunto. Tiedän moni on miettinyt.
Niinpä kävi, että mun vanhemmat myivät 250 neliön omakotitalon ja muuttivat naapurirappuun, 80 neliön asuntoon. Minä olin tekemässä pintaremonttia, muttamassa, jne.
Kun appivanhemmat saivat tietää tästä, he alkoivat miettimään samaa. Heillä on kuitenkin lemmikkejä, tarvetta on isommalle asunnolle. Kävin puhumassa 120 neliön asuntojen omistajille ja kaikki lupasivat miettiä asiaa. Sama juttu appivanhemmille. Pikkuhiljaa alettiin myymään huonekaluja, tai ne menivät hyvin nopeasti. Oltiin jo päässä suunniteltu, koska isojen asuntojen pohjat ovat identtiset ja laitettiin omakotitalo myyntiin.
Tämäpä menikin parissa viikossa ja oltiin ns pienessä kusessa. Siinä tyhjennettiin asuntoa mökille, kellariin, muutaman naapurin kellarikomeroon ja selvittiin.
Kävin uudestaan isompien asuntojen omistajien kanssa juttelemassa ja viikon päästä 1 ilmoitti hintansa.
2 v sitten me muutettiin ja nyt vietettiin yhteinen joulu, jossa jokainen lähti kävellen omaan kotiinsa, eri rappuun.
Tämä on se kirjoittaja, joka ilmeisesti ei ole koskaan kuullut että-sanasta. Kirjoittaa aina pitkiä postauksia ilman ensimmäistäkään ettää.
Opettele nyt herran tähden käyttämään ettää! Olisi helpompi ymmärtää kirjoituksiasi.
Jep, minäkin olen jo oppinut tunnistamaan tämän kirjoittajan tyylin. Kirjoittaa paljon Tavarapaljous-ketjussa, samoista asioista selittää siellä moneen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistais törmätä anoppiin esim lenkillä tai kaupassa. Aina pitäisi jäädä juttelemaan pelkkä moikkaus ei varmasti riittäisi.
Pysähdytkö koskaan miettimään miksi vihaat anoppiasi?
Kylläpä on mukavaa.Se on kyllä onnenpäivä kun anoppi muuttaa naapuriin.
Täällä taas keskustelu laidasta laitaan poukkoilua ja mustasta valkoiseksi heittelyä. Missä olisi keskitie?
Anoppi tunkee omin lupineen ja omin avaimin kylään kysymättä = eikö ikinä tuhmalle miniä-sialle apu kelpaa byää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri missään muussa maassa kuin Suomessa ei voisi edes olla olemassa tällaista aloitusta. Ihmiset oikeasti haluavat olla yhdessä ja toisista pidetään huolta. Täällä on paniikin paikka, jos joku sukulainen tulee liian lähelle. Tää mentaliteetti korreloikin kivasti sitten esim masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa.
Hus pois vaan kaikki! Ydinperheet omiin koteihinsa, ovet säppiin ja verhot kiinni. Anopit mielellään mahdollisimman kauas yksinään laitoksiin kuolemaan, ja perheettömät olkoot yksin yksiöissään.
Minäkin oon viime aikoina miettinyt että mikä meitä suomalaisia vaivaa, onko geenivirhe, vai kasvatus mennyt pieleen? Ihmisviha oikein puskee läpi lähes kaikista ihmissuhteista, ystävyys-ja perhesuhteista. Ei osata olla ystäviä, ei äitejä, isiä, isovanhempia, sisaruksia. Pilkkanaurua ja välttelyä ettei tarvitsisi auttaa eikä helpottaa toisen elämää. Itsekkyys paistaa jokaisen kommentista. Toinen haluaisi vilpittömästi auttaa esim lastenhoidossa, niin ei kelpaa edes ilmaiseksi, ollaan niin ehdottomia kaikessa vanhemmuudessa että koko elämä pilalla jos toinen vaikka tiskaa eri tavalla. Mieli pahoitetaan ihan joka asiasta ja rehellisiä ei olla koskaan mistään asiasta varsinkaan lahjoista. Huomaa kyllä sen minäminäminä- asenteen. "Minä en kerro enkä puhu, mutta minä lyön kyllä puukon selkääsi jos et osaa ajatuksiani lukea."
Noniin. Ja sitten kun huomaat, että seuraasi ei kaivata (vihamielisyys, torjuvuua), niin älä tunge sinne. Yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ärsytyksen. Mutta eipä yksinäistä anoppia jonnekin metsän syrjään yksinkään voi jättää. Oma anoppini asuu kilometrin päässä. Ei sentään tuppaa kylään kovin usein. Käyttää kyllä poikaansa taksikuskina, ja poikahan tottelee. Siitä meillä tulee riitoja, kun anoppi hyppyyttelee ja meidän oma arki hankaloituu. Anopista ei kuitenkaan ole koskaan ollut mitään hyötyä.
Ettekö osaa suunnitella omia aikataulujanne anopin kanssa? Ja miksi ihmisestä pitää olla hyötyä että hänet voi päästää omaan elämäänsä? Aika h(k)urja asenne ihmisiin, mutta onneksi historia toistaa aina itseään ja jonain päivänä sinä olet se hyljeksitty anoppi josta ei ole kellekään hyötyä ja siksi hylätään laitokseen odottamaan kuolemaa. Minkä taaksesi jätät sen edestäsi löydät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri missään muussa maassa kuin Suomessa ei voisi edes olla olemassa tällaista aloitusta. Ihmiset oikeasti haluavat olla yhdessä ja toisista pidetään huolta. Täällä on paniikin paikka, jos joku sukulainen tulee liian lähelle. Tää mentaliteetti korreloikin kivasti sitten esim masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa.
Hus pois vaan kaikki! Ydinperheet omiin koteihinsa, ovet säppiin ja verhot kiinni. Anopit mielellään mahdollisimman kauas yksinään laitoksiin kuolemaan, ja perheettömät olkoot yksin yksiöissään.
Minäkin oon viime aikoina miettinyt että mikä meitä suomalaisia vaivaa, onko geenivirhe, vai kasvatus mennyt pieleen? Ihmisviha oikein puskee läpi lähes kaikista ihmissuhteista, ystävyys-ja perhesuhteista. Ei osata olla ystäviä, ei äitejä, isiä, isovanhempia, sisaruksia. Pilkkanaurua ja välttelyä ettei tarvitsisi auttaa eikä helpottaa toisen elämää. Itsekkyys paistaa jokaisen kommentista. Toinen haluaisi vilpittömästi auttaa esim lastenhoidossa, niin ei kelpaa edes ilmaiseksi, ollaan niin ehdottomia kaikessa vanhemmuudessa että koko elämä pilalla jos toinen vaikka tiskaa eri tavalla. Mieli pahoitetaan ihan joka asiasta ja rehellisiä ei olla koskaan mistään asiasta varsinkaan lahjoista. Huomaa kyllä sen minäminäminä- asenteen. "Minä en kerro enkä puhu, mutta minä lyön kyllä puukon selkääsi jos et osaa ajatuksiani lukea."
Noniin. Ja sitten kun huomaat, että seuraasi ei kaivata (vihamielisyys, torjuvuua), niin älä tunge sinne. Yksinkertaista.
No näinhän olen tehnytkin, en ole vuosikausiin käynyt kylässä, poika käy joskus minulla kylässä ilman miniää, kun saa luvan ja heillä ei ole mitään ohjelmaa miniän perheen puolelta. Mutta nyt sitten lyödään puukkoa selkään kun en käy kylässä, ota yhteyttä enkä kutsu kylään. Aina kaikki menee miniän ehdoilla ja aikatauluilla. Poika on niin kohtelias että ei halua heidän mieltään pahoittaa, pakkohan se on jos haluaa yhdessä elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistais törmätä anoppiin esim lenkillä tai kaupassa. Aina pitäisi jäädä juttelemaan pelkkä moikkaus ei varmasti riittäisi.
Pysähdytkö koskaan miettimään miksi vihaat anoppiasi?
Ei kyse ole vihasta.
Minun äitini on rajaton ja hän tunkee koko ajan iholle, tavallaan kaappaa minun elämäni. Puhuu naapureistani kuin he olisivat hänen läheisiään, tunkee jopa sinne luvatta, yrittää päättää kaikista lasten asioista, utelee ja penkoo.
Haluan vain oman elämän jossa on omat rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mummo muutti myös kahden minuutin päähän ja niin, että bussinsa ajaa kymmenen minuutin välein ihan talomme ohi, suora sihti etuovelle ja pihaan.
Ei kiva.
Siis teidän mummo on hussikuski?
Ja ajaa vielä niin lyhyttä linjaa, että on kymmenen minuutin välein saman talon kohdalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistais törmätä anoppiin esim lenkillä tai kaupassa. Aina pitäisi jäädä juttelemaan pelkkä moikkaus ei varmasti riittäisi.
Pysähdytkö koskaan miettimään miksi vihaat anoppiasi?
Ei kyse ole vihasta.
Minun äitini on rajaton ja hän tunkee koko ajan iholle, tavallaan kaappaa minun elämäni. Puhuu naapureistani kuin he olisivat hänen läheisiään, tunkee jopa sinne luvatta, yrittää päättää kaikista lasten asioista, utelee ja penkoo.
Haluan vain oman elämän jossa on omat rajat.
Sinun oma äitisi siis on rajaton, ei se anoppi jota et halua tavata. Meneekö kosto nyt ihan väärälle henkilölle? Pistä rajat äidillesi ja ala tutustumaan anoppiisi, ei hänenkään kanssa tarvitse tuntikausia kauppareissulla jutella, muutama lause ja kotia kohti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä oli se ongelma? Ap ei pidä anopista, liian tungetteleva?
Harva haluaa kotiinsa jokapäiväistä vierasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistais törmätä anoppiin esim lenkillä tai kaupassa. Aina pitäisi jäädä juttelemaan pelkkä moikkaus ei varmasti riittäisi.
Pysähdytkö koskaan miettimään miksi vihaat anoppiasi?
Ei kyse ole vihasta.
Minun äitini on rajaton ja hän tunkee koko ajan iholle, tavallaan kaappaa minun elämäni. Puhuu naapureistani kuin he olisivat hänen läheisiään, tunkee jopa sinne luvatta, yrittää päättää kaikista lasten asioista, utelee ja penkoo.
Haluan vain oman elämän jossa on omat rajat.
Sinun oma äitisi siis on rajaton, ei se anoppi jota et halua tavata. Meneekö kosto nyt ihan väärälle henkilölle? Pistä rajat äidillesi ja ala tutustumaan anoppiisi, ei hänenkään kanssa tarvitse tuntikausia kauppareissulla jutella, muutama lause ja kotia kohti.
On ohan sama kuka ja mikä se rajaton sukulainen on. Hornamaista se aina on.
Eikä tuollaiselle saa rajoja. Kas kun se juuri on sitä rajattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mummo muutti myös kahden minuutin päähän ja niin, että bussinsa ajaa kymmenen minuutin välein ihan talomme ohi, suora sihti etuovelle ja pihaan.
Ei kiva.
Siis teidän mummo on hussikuski?
Ja ajaa vielä niin lyhyttä linjaa, että on kymmenen minuutin välein saman talon kohdalla!
Kas kun tuollaisia lyhyitä linjoja nää Helsingin liityntälinjat juuri on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän ollaan ihan luusereita.
Ostettiin tosi kiva asunto kerrostalosta. Minun ja mieheni vanhemmat asuivat silloin omakotitalossa. Itse aloin pikkuhiljaa vanhempiani sanomaan mitä jos vaikka myisitte tämä omakotitalon pois ja muuttaisitte keskustaan. Aloin, heidän suostumuksella, myymään tarpeettomia huonekaluja, joissa eivät ikinä olleet ja aina, kun kävin, otettiin äidin kanssa joku hylly/kaappi/komero. Kerroin tarvitaan kirppistavaraa ja lähdin aina pois autolastillisen kanssa. Ja äitini oli tyytyväinen, tosi iloinen.
Yhtenä päivänä sanoivat nyt ovat samaa mieltä ja laitettiin omakotitalo myyntiin. Puolisen vuotta meni ja kun tuli ensimmäinen tarjous, laitoin lapun meidän aulaan ostetaan asunto. Tiedän moni on miettinyt.
Niinpä kävi, että mun vanhemmat myivät 250 neliön omakotitalon ja muuttivat naapurirappuun, 80 neliön asuntoon. Minä olin tekemässä pintaremonttia, muttamassa, jne.
Kun appivanhemmat saivat tietää tästä, he alkoivat miettimään samaa. Heillä on kuitenkin lemmikkejä, tarvetta on isommalle asunnolle. Kävin puhumassa 120 neliön asuntojen omistajille ja kaikki lupasivat miettiä asiaa. Sama juttu appivanhemmille. Pikkuhiljaa alettiin myymään huonekaluja, tai ne menivät hyvin nopeasti. Oltiin jo päässä suunniteltu, koska isojen asuntojen pohjat ovat identtiset ja laitettiin omakotitalo myyntiin.
Tämäpä menikin parissa viikossa ja oltiin ns pienessä kusessa. Siinä tyhjennettiin asuntoa mökille, kellariin, muutaman naapurin kellarikomeroon ja selvittiin.
Kävin uudestaan isompien asuntojen omistajien kanssa juttelemassa ja viikon päästä 1 ilmoitti hintansa.
2 v sitten me muutettiin ja nyt vietettiin yhteinen joulu, jossa jokainen lähti kävellen omaan kotiinsa, eri rappuun.
Tämä on se kirjoittaja, joka ilmeisesti ei ole koskaan kuullut että-sanasta. Kirjoittaa aina pitkiä postauksia ilman ensimmäistäkään ettää.
Opettele nyt herran tähden käyttämään ettää! Olisi helpompi ymmärtää kirjoituksiasi.
En minäkään käytä ”että” sanaa ellei ole pakko. Lauseen saa muotoiltua lyhyemmin ilman tuota sanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehän ollaan ihan luusereita.
Ostettiin tosi kiva asunto kerrostalosta. Minun ja mieheni vanhemmat asuivat silloin omakotitalossa. Itse aloin pikkuhiljaa vanhempiani sanomaan mitä jos vaikka myisitte tämä omakotitalon pois ja muuttaisitte keskustaan. Aloin, heidän suostumuksella, myymään tarpeettomia huonekaluja, joissa eivät ikinä olleet ja aina, kun kävin, otettiin äidin kanssa joku hylly/kaappi/komero. Kerroin tarvitaan kirppistavaraa ja lähdin aina pois autolastillisen kanssa. Ja äitini oli tyytyväinen, tosi iloinen.
Yhtenä päivänä sanoivat nyt ovat samaa mieltä ja laitettiin omakotitalo myyntiin. Puolisen vuotta meni ja kun tuli ensimmäinen tarjous, laitoin lapun meidän aulaan ostetaan asunto. Tiedän moni on miettinyt.
Niinpä kävi, että mun vanhemmat myivät 250 neliön omakotitalon ja muuttivat naapurirappuun, 80 neliön asuntoon. Minä olin tekemässä pintaremonttia, muttamassa, jne.
Kun appivanhemmat saivat tietää tästä, he alkoivat miettimään samaa. Heillä on kuitenkin lemmikkejä, tarvetta on isommalle asunnolle. Kävin puhumassa 120 neliön asuntojen omistajille ja kaikki lupasivat miettiä asiaa. Sama juttu appivanhemmille. Pikkuhiljaa alettiin myymään huonekaluja, tai ne menivät hyvin nopeasti. Oltiin jo päässä suunniteltu, koska isojen asuntojen pohjat ovat identtiset ja laitettiin omakotitalo myyntiin.
Tämäpä menikin parissa viikossa ja oltiin ns pienessä kusessa. Siinä tyhjennettiin asuntoa mökille, kellariin, muutaman naapurin kellarikomeroon ja selvittiin.
Kävin uudestaan isompien asuntojen omistajien kanssa juttelemassa ja viikon päästä 1 ilmoitti hintansa.
2 v sitten me muutettiin ja nyt vietettiin yhteinen joulu, jossa jokainen lähti kävellen omaan kotiinsa, eri rappuun.
Tämä on se kirjoittaja, joka ilmeisesti ei ole koskaan kuullut että-sanasta. Kirjoittaa aina pitkiä postauksia ilman ensimmäistäkään ettää.
Opettele nyt herran tähden käyttämään ettää! Olisi helpompi ymmärtää kirjoituksiasi.Jep, minäkin olen jo oppinut tunnistamaan tämän kirjoittajan tyylin. Kirjoittaa paljon Tavarapaljous-ketjussa, samoista asioista selittää siellä moneen kertaan.
En ole varma tarkoitatko minua mutta kirjoitan Tavarapaljous-ketjussa paljon eli erehdyit henkilöstä. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri missään muussa maassa kuin Suomessa ei voisi edes olla olemassa tällaista aloitusta. Ihmiset oikeasti haluavat olla yhdessä ja toisista pidetään huolta. Täällä on paniikin paikka, jos joku sukulainen tulee liian lähelle. Tää mentaliteetti korreloikin kivasti sitten esim masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa.
Hus pois vaan kaikki! Ydinperheet omiin koteihinsa, ovet säppiin ja verhot kiinni. Anopit mielellään mahdollisimman kauas yksinään laitoksiin kuolemaan, ja perheettömät olkoot yksin yksiöissään.
Minäkin oon viime aikoina miettinyt että mikä meitä suomalaisia vaivaa, onko geenivirhe, vai kasvatus mennyt pieleen? Ihmisviha oikein puskee läpi lähes kaikista ihmissuhteista, ystävyys-ja perhesuhteista. Ei osata olla ystäviä, ei äitejä, isiä, isovanhempia, sisaruksia. Pilkkanaurua ja välttelyä ettei tarvitsisi auttaa eikä helpottaa toisen elämää. Itsekkyys paistaa jokaisen kommentista. Toinen haluaisi vilpittömästi auttaa esim lastenhoidossa, niin ei kelpaa edes ilmaiseksi, ollaan niin ehdottomia kaikessa vanhemmuudessa että koko elämä pilalla jos toinen vaikka tiskaa eri tavalla. Mieli pahoitetaan ihan joka asiasta ja rehellisiä ei olla koskaan mistään asiasta varsinkaan lahjoista. Huomaa kyllä sen minäminäminä- asenteen. "Minä en kerro enkä puhu, mutta minä lyön kyllä puukon selkääsi jos et osaa ajatuksiani lukea."
Ongelmat tulevat siinä vaiheessa kun autetaan silloin kun itseä sattuu huvittamaan eli "tulen nyt teille" eikä silloin kuin apua pyydetään.
Omalla anopilla oli painajaisanoppi ja siitä oppineena ei sekaannu aikuisten lastensa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Näin ne miniät aina päättää miehensäkin elämästä, ei edes vanhempiaan saisi mies nähdä. Naiset on ilkeitä, etenkin nuoret naiset. Vihataan ennen kuin edes tunnetaan ja ei edes haluta oppia tuntemaan. Asenne on aina se että "mies on minun omaisuutta ja minä päätän". Moni poika joutuu katkomaan välejään omaan perheeseensä, sillä miniä määrää. Lapsenlapsia ei miehen vanhemmille viedä hoitoon, eikä käydä kyläilemässä. Sitten kun kylmän vastaanoton jälkeen anoppi ei uskalla pitää yhteyttä ettei suututa olemassaolollaan enempää mielensäpahoittajaminiää, tämä haukkuu selän takana että hänestä ei tykätä kun ei käydä kylässä eikä kutsuta kylään. Teet niin tai näin teet aina väärinpäin. Ei tässä uskalla enää kohta edes syntymäpäivänä onnitella, väärinhän se menee kuitenkin.
Ei. Vaan se menee näin:
- olet itse kiihkoilija, jolle oma poika ei kelvannut sellaisena kuin on (ei suostunut tekemään kaikkea kuten sinä haluat), kiitos näistä seurauksista
- olet epäkohtelias töksäyttelijä, joka sanoo asioita, joita en itse ikinä sanoisi kellekään ääneen
- arvostelet ja haukut avoimesti eri kansallisuuksia ja esim homoja syntiensä takia
- intät joka tapaamisella naisen tarkoituksesta tässä elämässä (synnyttää), mutta kun sinulla on vihdoin lapsenlapsia, et edes muista syntymävuosia saati onnittele koskaan
- pyysit rahaa, jotta voit ostaa kesäasunnon ulkomailta. Kun emme olleet yllättäen innostuneita tästä, suututaan ja puhistaan. Ja sitten saa kuulla, miten ollaan kyllä epäkohteliaita.
Jep. Tiedätkö sellaisen kiiltävän esineen kuin peili? Kurkkaa sinne, mä meen viemään miehelle lounaan kellariin (jossa hän vankina, siksi ei sinua tapaa).
Vierailija kirjoitti:
Juuri missään muussa maassa kuin Suomessa ei voisi edes olla olemassa tällaista aloitusta. Ihmiset oikeasti haluavat olla yhdessä ja toisista pidetään huolta. Täällä on paniikin paikka, jos joku sukulainen tulee liian lähelle. Tää mentaliteetti korreloikin kivasti sitten esim masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa.
Hus pois vaan kaikki! Ydinperheet omiin koteihinsa, ovet säppiin ja verhot kiinni. Anopit mielellään mahdollisimman kauas yksinään laitoksiin kuolemaan, ja perheettömät olkoot yksin yksiöissään.
Ihan järkyttyneenä luen näitä vastauksia. Olen asunut kohta 20 vuotta Espanjassa ja ilmeisesti aika erkaantunut joistain suomalaisista ajatusmalleista:D. Ehkä ihan hyväkin niin.
Vierailija kirjoitti:
Ex-appiukko osti pienen kaksion omalle anopilleen ihan heidän asuntonsa vierestä (asui siis ilmaiseksi). Näin oli helpompi pitää huolta mummelista, joka asuikin siinä yli 90-vuotiaaksi.
On helppo aina puhua jostain muista ihmisistä, mitä he tekivät. Sehän käy käden käänteessä näppistä naputtamalla. Siitä on aika pitkä matka tilanteeseen, jossa anoppi asuu seinänaapurina ITSELLÄ.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin oon viime aikoina miettinyt että mikä meitä suomalaisia vaivaa, onko geenivirhe, vai kasvatus mennyt pieleen? Ihmisviha oikein puskee läpi lähes kaikista ihmissuhteista, ystävyys-ja perhesuhteista. Ei osata olla ystäviä, ei äitejä, isiä, isovanhempia, sisaruksia. Pilkkanaurua ja välttelyä ettei tarvitsisi auttaa eikä helpottaa toisen elämää. Itsekkyys paistaa jokaisen kommentista. Toinen haluaisi vilpittömästi auttaa esim lastenhoidossa, niin ei kelpaa edes ilmaiseksi, ollaan niin ehdottomia kaikessa vanhemmuudessa että koko elämä pilalla jos toinen vaikka tiskaa eri tavalla. Mieli pahoitetaan ihan joka asiasta ja rehellisiä ei olla koskaan mistään asiasta varsinkaan lahjoista. Huomaa kyllä sen minäminäminä- asenteen. "Minä en kerro enkä puhu, mutta minä lyön kyllä puukon selkääsi jos et osaa ajatuksiani lukea."