Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kaksikymppinen pääsisi elämän syrjästä kiinni
06.01.2021 |
Miten ihmessä avovaimon kaksikymppinen poika pääsisi elämän syrjästä kiinni? Minä en siis ole tuon henkilön isä mutta olen joutunut sitä katsomaan samassa taloudessa jo 12 vuotta ja tuntenut tuon henkilön jo 15 vuotta. Lukio on venynyt ja vanunut ja ehkä ensi keväänä hän vihdoin saa valkolakin. Kirjoittanut jo kaikki muut (rimaa hipoen) paitsi äidinkielen. Syy lukion pitkittymiseen on se että koulunkäynti ei tuota heppua ole koskaan kiinnostanut ja lisäksi hän omien sanojensa mukaan sairastui heti 18 vuotta täytettyään keskivaikeaan masennukseen ja söi yli vuoden jotain masennuslääkkeitä. Turha kait mainita että tuo kaveri ei ole koskaan ollut missään oikeissa kesätöissä tai muissakaan töissä. Tuohon masennukseen ja siihen liittyvään omien puheidensa mukaan itsetuhoiseen käytökseen liittyen sai vapautuksen Kaveri makoilee päivät pitkät oman tosi tosi TOSI sekaisen huoneen sängyssä ja tuijottaa kännykästään päivät pitkät jotain elokuvia tai videopätkiä. Syö tietysti jääkaapin tyhjäksi kaikesta ruoasta mitä sieltä löytyy puhumattakaan muista herkuista mitä talossa on. Kaikki talossa oleva alkoholi on pidettävä lukkojen takana koska muuten ne häviävät parempaan käyttöön. Tuo heppu on ollut pain in my ass niin kauan kun hän on minun kanssani samassa taloudessa asunut. Varastanut minulta kolikot joita olin kerännyt purkkiin , juonut omine lupineen yhteistyökumppaniltani saamani viskipullon jonka kylkeen oli kaiverrettu nimeni , juonut olutta ja lonkeroa omin lupineen jääkaapista useaan kertaan eikä auta vaikka kuinka asiasta useaan kertaan olen hänelle puhunut, jäänyt myymälävarkaudesta kiinni joskus 14 vuotiaana, varastanut 15 vuotiaana kaverinsa äidin kaupan pohjakassan yhdessä kaverinsa kanssa, vienyt isosiskonsa kotiavaimet (silloin kun isosiskonsa oli 13 vuotias) joissa oli mukana avain hänen safetyboxiin jossa oli siskonsa käteisvarat (n 250€). Isänsä kanssa välit ovat täysin tulehtuneet ja äitinsä senkun paapoo poikaansa. Vaikuttaa että minä olen suurin kärsijä tässä tilanteessa koska en jaksa katsoa tuollaista käytöstä mutta riitahan siitä tulee kun puhun avovaimoni kanssa tästä ongelmasta. Eikä kovin valoisalta näytä että tuo heppu menisi mihinkään töihin kun lukio loppuu koska hän kaiketi saa ( en ole varma mutta avovaimon mukaan kyllä) kelalta tuosta masennuksesta johtuen jotain rahaa kuukausittain. Niin ja sellainen vielä että kaveri menetti ajokorttinsa viime keväänä jonka hankkimisessa autoin opettamalla hänet ajamaan opetusluvalla, eikä ole sitä korttia vieläkään saanut takaisin. Ilmeisesti ajeli jonkun lääkkeiden vaikutuksen alaisena kun poliisi hänet pysäytti. Sitä ennen oli jo kahteen kertaan ehtinyt hukkaamaan johonkin ajokorttinsa ja saanut uuden. Eikä tämä ole mikään provo vaan kertomus erään henkilön elämästä jonka arvostus minun silmissäni on tasan nolla. Kumpa se saisi itseään niskasta kiinni ja menisi töihin ja muuttaisi tästä huushollista omilleen tai tyttöystävänsä luokse asumaan. Minä en kohta enää jaksa kun minua ärsyttää ihan hirveästi aina kun se tyyppi on silmissäni.
Kommentit (41)
Kirjoituksesi puristi sydämmestä, sillä heti tuli mieleen hyvän ystäväni poika. Tällä pojalla oli kaikki lapsuudessa asti hyvin. Yläasteella pojan vanhemmilla ei kuitenkaan ollut varaa mopoon tai mopoautoon, joten poika joutui katselemaan sivummalta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukiossa poika sairastui masennukseen. Hän pääsi vielä armeija vuoden jälkeen opiskelemaan kansainvälisiä suhteita, mutta romahdus, kun se tuli, oli nopea ja täydellinen... Nykyisin tuo ennen niin lahjakas poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana... Niin se elämä voi muuttua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin... missä vaiheessa asiat alkoi mennä pieleen? Kun ap on tavannut pojan ensimmäsitä kertaa hän on ollut vasta 5-vuotias. Kyllä perheen aikuisilla väistämättä on ollut tekemistä sen kanssa minkälainen lapsuus tällä pojalla on ollut, ja mikä hänen roolinsa perheessä on ollut. Ap kertoo heti alotuksessa miten on JOUTUNUT sietämään poikaa kodissaan 12 vuotta. Hmmm... niinhän se poikakin on joutunut sietämään että vieras mies tunki perheeseen kesken lapsuuden, ja hänet työnnettiin (ainakin tunnetasolla) syrjään. Poika on satavarmasti vaistonnut ap:n vihamielisyyden alusta asti, vaikka ei tietenkään sitä pienenä lapsena ole voinut ymmärtää. Tietenkään poika ei nyt millään tavalla kunnioita ap:ta, eikä hän ole koskaan muodostanut tähän minkäänlaista tunnesidettä, kun alusta asti aseyelma on ollut se, että ap:n silmissä poika on ollut vain välttämätön paha jota on ollut pakko sietää. Poika inhoaa ja halveksii ap: ta yhtä paljon kuin ap tätä poikaa. Vähintään. Surullista kyllä, poika on siinä sivussa oppinut vihaamaan, inhoamaan ja halveksimaan myös itseään. Aikuisten on turha kuvitella että lapsista kasvaa normaaleja tasapainoisia aikuisia ”siinä sivussa” ilman aitoa hyväksyntää, yhdessä oloa ja tunnesidettä.
Olen tämän keskusteluketjun avaaja. Mielenkiintoista miten pastan kotipsygologit ovat tehneet minusta syntipukin tähän tilanteeseen. Voin kertoa että poika on käynyt terapiassa nyt masennuksen aikana ja sillä hän on maininnut että kaikkien ongelmien alku ja juuri on hänen huonot välit omaan biologiseen isäänsä. Silloin kun poika oli pieni ja tuli viikonloppukäynniltä isänsä luota kotiin (Huom minä en silloin edes tuntenut nykyistä avovaimoani) sai poika kuulemma han hirveitä raivareita maaten lattailla potkien seinää ja huuttaen koska hänen isänsä oli manipuloinut poikaa äitinsä ja isänsä erosta. Sanoen silloin alle 4 vuotiaalle lapselle, että katso kuinka isä on nyt onneton kun joudun nyt asumaan yksin. Sitten kun poika oli jo kouluiässä ja minäkin oli mukana kuvioissa niin yhtenä talvilauantai iltana pojan isä soitti (oli kait kännissä) avovaimolleni että hän ei jaksa tuota poikaa ja että hän heittää sen nyt pihalle. Pojan isosisko oli silloin myös isänsä luona. Siinä sitten lähdin yhdessä avovaimoni kanssa hakemaan poikaa joka tavipakkasessa ilman pipoa ja hanskoja seisoi kerrostalon pihalla klo 20:00 jälkeen ja odotti että haimme hänet kotiin.
Pienenä poika ja hänen isosiskonsa olivat yleensä joka toinen viikonloppu isänsä luona. Silloin kuulemma (jälkeenpäin kuultuna kun kummatkin lapset ovat aikuisia) tilannne oli sellainen että isä joko ryyppäsi tai muuten vaan mollasi poikaansa joka ei ollut sellainen joka isälleen olisi kelvannut. Ei pärjännyt urheilussa tai oli muuten vaan looseri.
Minä yritin touhuta kaiken näköistä tuon pojan kanssa silloin kun hän oli pieni. Esim. potkia jalkapalloa, käydä uimassa, polkupyöräilemässä jne. Mutta vastaus häneltä oli että ei halua tehdä minun kanssani mitään, koska hänen isällään tulee kuulemma paha mieli. Sitten alkoivatkin jo nämä varkaudet ja muu sählääminen.
Luulin että välimme olisivat parantuneet niistä lapsuuden ja teini-iän murheista, kun opetin häntä ajamaan autoa ja vietimme yhdessä sen puitteissa aikaa. Mutta niinhän siinä kävi että kun annoin luottamusta niin tuli sen viinapullon ja kaljojen varastelu. Sen jälkeen en enää ole pystynyt suhtautumaan tuohon jätkään mitenkään ymmärtäväisesti vaan haluaisin että se muuttaisi kotoa pois ja häviäisi elämästäni. Mitä nopeammin sen parempi. Että tässä vähän pespektiiviä siihen kuinka syyllinen minä olen tapahtumiin. T:ap
Kuulostaa enemmänkin siltä että tuo kaveri on luonteeltaan lintsari. On keksinyt itselleen muka masennuksen jolla saanut vapautuksen armeijasta. Lisäksi jos on kerran pienestä pitäen varastellut niin luonne on se että hänen ei tarvitse itse panostaa mihinkään vaan joku muu tekee asiat kyllä hänen puolestaan. Ilmeisesti äiti ja mummi ovat suurimmat syylliset.
Huonolta näyttää tulevaisuus joka on joko alkoholismi, vankilakierre tai piripää.
Tarina kertoo millaista on nykyajan vihervasemmistolaisessa suomessa asua. Tärkeintä on auttaa ulkomaalaisia eikä masentuneita suomalaisia jotka apua tarvitsisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin... missä vaiheessa asiat alkoi mennä pieleen? Kun ap on tavannut pojan ensimmäsitä kertaa hän on ollut vasta 5-vuotias. Kyllä perheen aikuisilla väistämättä on ollut tekemistä sen kanssa minkälainen lapsuus tällä pojalla on ollut, ja mikä hänen roolinsa perheessä on ollut. Ap kertoo heti alotuksessa miten on JOUTUNUT sietämään poikaa kodissaan 12 vuotta. Hmmm... niinhän se poikakin on joutunut sietämään että vieras mies tunki perheeseen kesken lapsuuden, ja hänet työnnettiin (ainakin tunnetasolla) syrjään. Poika on satavarmasti vaistonnut ap:n vihamielisyyden alusta asti, vaikka ei tietenkään sitä pienenä lapsena ole voinut ymmärtää. Tietenkään poika ei nyt millään tavalla kunnioita ap:ta, eikä hän ole koskaan muodostanut tähän minkäänlaista tunnesidettä, kun alusta asti aseyelma on ollut se, että ap:n silmissä poika on ollut vain välttämätön paha jota on ollut pakko sietää. Poika inhoaa ja halveksii ap: ta yhtä paljon kuin ap tätä poikaa. Vähintään. Surullista kyllä, poika on siinä sivussa oppinut vihaamaan, inhoamaan ja halveksimaan myös itseään. Aikuisten on turha kuvitella että lapsista kasvaa normaaleja tasapainoisia aikuisia ”siinä sivussa” ilman aitoa hyväksyntää, yhdessä oloa ja tunnesidettä.
Olen tämän keskusteluketjun avaaja. Mielenkiintoista miten pastan kotipsygologit ovat tehneet minusta syntipukin tähän tilanteeseen. Voin kertoa että poika on käynyt terapiassa nyt masennuksen aikana ja sillä hän on maininnut että kaikkien ongelmien alku ja juuri on hänen huonot välit omaan biologiseen isäänsä. Silloin kun poika oli pieni ja tuli viikonloppukäynniltä isänsä luota kotiin (Huom minä en silloin edes tuntenut nykyistä avovaimoani) sai poika kuulemma han hirveitä raivareita maaten lattailla potkien seinää ja huuttaen koska hänen isänsä oli manipuloinut poikaa äitinsä ja isänsä erosta. Sanoen silloin alle 4 vuotiaalle lapselle, että katso kuinka isä on nyt onneton kun joudun nyt asumaan yksin. Sitten kun poika oli jo kouluiässä ja minäkin oli mukana kuvioissa niin yhtenä talvilauantai iltana pojan isä soitti (oli kait kännissä) avovaimolleni että hän ei jaksa tuota poikaa ja että hän heittää sen nyt pihalle. Pojan isosisko oli silloin myös isänsä luona. Siinä sitten lähdin yhdessä avovaimoni kanssa hakemaan poikaa joka tavipakkasessa ilman pipoa ja hanskoja seisoi kerrostalon pihalla klo 20:00 jälkeen ja odotti että haimme hänet kotiin.
Pienenä poika ja hänen isosiskonsa olivat yleensä joka toinen viikonloppu isänsä luona. Silloin kuulemma (jälkeenpäin kuultuna kun kummatkin lapset ovat aikuisia) tilannne oli sellainen että isä joko ryyppäsi tai muuten vaan mollasi poikaansa joka ei ollut sellainen joka isälleen olisi kelvannut. Ei pärjännyt urheilussa tai oli muuten vaan looseri.
Minä yritin touhuta kaiken näköistä tuon pojan kanssa silloin kun hän oli pieni. Esim. potkia jalkapalloa, käydä uimassa, polkupyöräilemässä jne. Mutta vastaus häneltä oli että ei halua tehdä minun kanssani mitään, koska hänen isällään tulee kuulemma paha mieli. Sitten alkoivatkin jo nämä varkaudet ja muu sählääminen.
Luulin että välimme olisivat parantuneet niistä lapsuuden ja teini-iän murheista, kun opetin häntä ajamaan autoa ja vietimme yhdessä sen puitteissa aikaa. Mutta niinhän siinä kävi että kun annoin luottamusta niin tuli sen viinapullon ja kaljojen varastelu. Sen jälkeen en enää ole pystynyt suhtautumaan tuohon jätkään mitenkään ymmärtäväisesti vaan haluaisin että se muuttaisi kotoa pois ja häviäisi elämästäni. Mitä nopeammin sen parempi. Että tässä vähän pespektiiviä siihen kuinka syyllinen minä olen tapahtumiin. T:ap
Aika nopeita kyökkipdykologidiagnooseja täällä on tehty. Veikkaan ihan vain ymmärtämättömyyttä niiden syyski. Minä olin ihan tavallisesta hyvästä perheestä jossa kukaan ei minua hyljeksinyt tai muuta ja silti putosin sinne jonnekin.
Tuo on ehkä pahimpia asioita mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Sekoittaa lapsensa tunteet ja pään. Voihan se olla ettei hän koskaan toivo tuosta.
Miten sisko voi aikuisena?
16/
Puhut ilkeästi, joten sinä et osaa auttaa. Toivottavasti joku ihana osaa auttaa. 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus kertoo loistavasti nykyvanhemmuudesta, vaikka kysymyksessä ei ole oma lapsi. Ei kasvateta, eikä tueta silloin kun lapsen aivot kehittyvät ja sitten ihmetellään huonoa lopputulosta.
20- vuotias on aikuinen ihminen joka saa äänestää, ostaa tiukkaa viinaa ja ajaa perävaunullista rekkaa.
Ei tarvita tukea vaan potkun persuuksille.
Jonkun aikuisen tuokea ja apua noi tommoset tarvii. Jonkun opastamaan ja kertomaan, mitä pitäisi tehdä. Kotoa pitäisi pikkuhiljaa muuttaa pois, mutta siinä on tietty riskinsä. Pitkän tähtäimen suunnitelma olis hyvä. Asia kerrallaan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään kun imuroin kotiamme löysin tuon pojan huoneen pöydältä poliisilta tulleen kirjeen jossa todetaan että kaveri on 3.5.2020 jäänyt kiinni autolla ajosta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Oli kirjeen mukaan ollut vähällä törmätä liikenteen jakajaan ja muutenkin törttöillyt jonka seurauksena sivullinen oli soittanut onneksi poliisit. Heppu ei ollut poliisin kertomuksen mukaan meinannut pysyä pystyssä kun oli noussut poliisiautoon. Verestä oli tavattu suuri määrä erilaisia lääkeaineita jotka olivat aiheuttaneet päihtymyksen. Kaveri on myös alkanut polttamaan tupakkaa ja ei siinä mitään kyllä kaksikymppinen saa poltela jos siltä tuntuu mutta se vituttaa että polttaa omassa huoneessaan. Kun mainitsin asiasta hänelle sain krapulaiselta pojalta vastaukseksi vain näsäviisasta kommentointia. Vituttaa tuollainen piripää jonka kanssa samassa taloudessa joudun toistaiseksi vielä asumaan. Toivottavasti kesään mennessä löytäisi töitä kun lukio loppuu ja muuttaisi pois. Sen jälkeen vaihdan lukon ulko-oveen ja sanon että ilman meidän läsnäoloamme ei tuo jätkä ole meillä yhtään hetkeä. Tiedän että saan tästä riidan avokin kanssa aikaiseksi mutta olen niin kypsä että aivan sama. T:ap
Joku tukiasunto ois varmasti hyvä, kannattaa selvittää mielenterveys toimiston kautta, kun sinne varmasti asiakkuus on tai on saatavilla tuon masennuksen takia.
Itsenäistyminen on tärkeä vaihe, mutta sitäkin pitää joskus tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiani ap:lle. Tavallaan tiedän miltä sinusta tuntuu vaikka oma tilanteeni onkin hyvä. Olen kahden lähes parikymppisen pojan äiti ja isänsä kanssa tuli ero, kun pojat olivat alle kouluikäisiä.
Voi minkälainen urakka tämä on ollutkaan, kun katsoo taaksepäin :) Puhun nyt poikieni kasvatuksesta, tyttöjen kasvamisesta minulla ei ole kokemusta.
Suurin oivallus minulla on ollut, että teiniä ei saa päästää liian helpolla, koska sitten häneltä katoaa motivaatio eikä mistään tule mitään. Luulen, että ap:n tapauksessa tämä on ongelman ydin. Poika on päässyt liian helpolla.
Täytyy siis vaatia tekemään asioita, esimerkiksi täytyy kehoittaa siivoamaan huone ja lopulta vaatia niin kauan, että siivoaa. Nukkumaanmenon ja herätyksen kanssa sama juttu, jos nuori voi elää kuin pellossa niin sehän elää. Täytyy auttaa kesätöiden hankinnassa ja innostaa töihin jne. Tämä on loputon urakka, koska teinit tuntuvat hakevan aina sitä riman matalinta kohtaa mistä pääsee vähimmällä vaivalla.
Meillä on jääty kiinni niin alkoholista kuin nuuskastakin, ja olen ilmoittanut jämäkästi, että joko itse lopettavat perseilyn tai virkavalta lopettaa. Lopettivat itse pienen änkyröinnin jälkeen.
Isänsä on ollut aina lepsu ja pojat ovat käyneet hänellä vain pari kertaa kuussa. Onneksi, koska siellä rytmit nyrjähtävät ja viikonlopun jälkeen on ollut vaikea herätä kouluaamuun.
Olen lapsilleni tehnyt selväksi, että rakastan heitä enemmän kuin elämää ja milloin vain antaisin vaikka oikean jalkani heidän puolestaan, mutta niin kauan kun asuvat minun talossani niin niin kauan täällä eletään ihmisiksi, hoidetaan asiat ja opiskelut ihmisiksi eikä lyödä hommia läskiksi.
Tämä on ollut teini-iän vuodet melkoista vääntöä, .utta tulostakin alkaa tulla: kaksi tervepäistä poikaa, jotka suunnittelevat elämäänsä eteenpäin. On ollut ilo seurata miten ylpeitä ovat olleet itse tienatusta rahasta tai vaikka hyvin menneestä harrastuskerrasta.
Tsemppiä ap, toivon että saat pojan äidin heräämään tilanteeseen. Hän on pää puskassa ja ilmeisesti toivoo, että asiat paranisivat itsekseen. Eivät ne parane vaan äidin pitää ryhdistäytyä, laittaa selvät rajat aikuiselle pojalle ja alkaa hankkia tämän kanssa asuntoa heti maanantaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään kun imuroin kotiamme löysin tuon pojan huoneen pöydältä poliisilta tulleen kirjeen jossa todetaan että kaveri on 3.5.2020 jäänyt kiinni autolla ajosta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Oli kirjeen mukaan ollut vähällä törmätä liikenteen jakajaan ja muutenkin törttöillyt jonka seurauksena sivullinen oli soittanut onneksi poliisit. Heppu ei ollut poliisin kertomuksen mukaan meinannut pysyä pystyssä kun oli noussut poliisiautoon. Verestä oli tavattu suuri määrä erilaisia lääkeaineita jotka olivat aiheuttaneet päihtymyksen. Kaveri on myös alkanut polttamaan tupakkaa ja ei siinä mitään kyllä kaksikymppinen saa poltela jos siltä tuntuu mutta se vituttaa että polttaa omassa huoneessaan. Kun mainitsin asiasta hänelle sain krapulaiselta pojalta vastaukseksi vain näsäviisasta kommentointia. Vituttaa tuollainen piripää jonka kanssa samassa taloudessa joudun toistaiseksi vielä asumaan. Toivottavasti kesään mennessä löytäisi töitä kun lukio loppuu ja muuttaisi pois. Sen jälkeen vaihdan lukon ulko-oveen ja sanon että ilman meidän läsnäoloamme ei tuo jätkä ole meillä yhtään hetkeä. Tiedän että saan tästä riidan avokin kanssa aikaiseksi mutta olen niin kypsä että aivan sama. T:ap
Voitteko äidin kanssa yhdessä ilmoittaa pojalle, että teidän kodissa ei tupakoida sisällä, ei maata krapulassa eikä käytetä huumeita tai lääkkeitä. Pelkkä vitutus asiasta ei nyt auta vasn teidän pitää nyt viimeistään laitta tälle nuorelle miehelle rajat.
Se on sinunkin kotisi, joten kyllä sullakin on sananvaltaa. Yritä saada äiti heräämään, jos asiat eivät muutu niin voitko jatkaa suhdetta ollenkaan?
T. Äsken kirjoittanut kahden pojan äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään kun imuroin kotiamme löysin tuon pojan huoneen pöydältä poliisilta tulleen kirjeen jossa todetaan että kaveri on 3.5.2020 jäänyt kiinni autolla ajosta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Oli kirjeen mukaan ollut vähällä törmätä liikenteen jakajaan ja muutenkin törttöillyt jonka seurauksena sivullinen oli soittanut onneksi poliisit. Heppu ei ollut poliisin kertomuksen mukaan meinannut pysyä pystyssä kun oli noussut poliisiautoon. Verestä oli tavattu suuri määrä erilaisia lääkeaineita jotka olivat aiheuttaneet päihtymyksen. Kaveri on myös alkanut polttamaan tupakkaa ja ei siinä mitään kyllä kaksikymppinen saa poltela jos siltä tuntuu mutta se vituttaa että polttaa omassa huoneessaan. Kun mainitsin asiasta hänelle sain krapulaiselta pojalta vastaukseksi vain näsäviisasta kommentointia. Vituttaa tuollainen piripää jonka kanssa samassa taloudessa joudun toistaiseksi vielä asumaan. Toivottavasti kesään mennessä löytäisi töitä kun lukio loppuu ja muuttaisi pois. Sen jälkeen vaihdan lukon ulko-oveen ja sanon että ilman meidän läsnäoloamme ei tuo jätkä ole meillä yhtään hetkeä. Tiedän että saan tästä riidan avokin kanssa aikaiseksi mutta olen niin kypsä että aivan sama. T:ap
Voitteko äidin kanssa yhdessä ilmoittaa pojalle, että teidän kodissa ei tupakoida sisällä, ei maata krapulassa eikä käytetä huumeita tai lääkkeitä. Pelkkä vitutus asiasta ei nyt auta vasn teidän pitää nyt viimeistään laitta tälle nuorelle miehelle rajat.
Se on sinunkin kotisi, joten kyllä sullakin on sananvaltaa. Yritä saada äiti heräämään, jos asiat eivät muutu niin voitko jatkaa suhdetta ollenkaan?
T. Äsken kirjoittanut kahden pojan äiti
Kiitos asiallisesta kommentista. Ja onnittelut siitä että olet onnistunut kasvattamaan kaksi täyspäistä lasta. Minullakin on ex vaimon kanssa yksi jo aikuinen työssä käyvä poika ja lasten lapsia tässä odottelen. Vielä kun lähes kuusikyppisenä pääsisin tuosta yhdestä "pain in my ass" tyypistä eroon.
Hyvä kysymys että voiko tuon pojan äidin kanssa jatkaa suhdetta koska vaara on että tuo päihderiippuvuuteen taipuvainen jätkä ei poistu elämästäni mihinkään vaikka muuttaisikin pois. Pojan äidin kanssa menee muuten hyvin joten surullista jos tämän takia lähes 17 vuotta kestänyt suhde täytyy lopettaa. Tosin sitä vaihtoehtoa olen myös tässä vakavasti harkinnut. Onneksi meillä on avovaimon kanssa omat rahamme joten minä en rahoita kuin välillisesti (ostamalla ruokaa ja maksamalla asunnon yhtiövastiketta, sähköjä, nettiliittymää ym.) tuota hulttiopoikaa. T:ap
Tarkoitatko työn syrjästä kiinni?
Lähipiirissä samantyyppinen tapaus. Mikään ei ole koskaan kiinnostanut. Paitsi huumeet ja epämääräinen ystäväpiiri. Älyä olisi päässä kyllä. Ikää toki jo yli 30v. En enää usko että hän tuosta reipastuu ellei ihmettä tapahdu. Jokin oma intohimo pitäisi ihmisen löytää.
Taas on yksi jä nnä mies saanut geeninsä maailmalle muiden huolehdittavaksi. Tarkoitan tällä ap:n puolison ex:ää. Eikö se pojan äiti näe asiassa mitään huolestuttavaa, vai onko se vain "soo soo, äidin pikku kulta" - torumista?
Yh-äidit jotka mainostaa deitti palstoilla, etteivät hae lapselleen isää, kauhistuttaa just tän takia. Kun sillä lapsella ei sitten ole ollenkaan sitä isää. Ei biologista, eikä - puolta.
Ja vika tässäkin tapauksessa on pääasiassa tuon pojan äidissä toki biologisessakin isässä on vikaa, mutta äitihän tämän lapsen on tuohon jamaan saattanut kun ei ole ajoissa asettanut rajoja tuohon kaveriin. Nyt se taitaa ruveta olemaan jo myöhäistä. Eli kiitos puutteellisen vanhemmuuden yhteiskunta on saamassa tässä taas yhden päihderiippuvaisen lisää elätettäväkseen.
Miten ihmeessä ei yhteiskunta järjestä tuleville äideille ja isille jotain kurssia siitä miten niitä lapsia kasvatetaan sitten kun niitä siunaantuu?
Alue: Aihe vapaa
Niin... missä vaiheessa asiat alkoi mennä pieleen? Kun ap on tavannut pojan ensimmäsitä kertaa hän on ollut vasta 5-vuotias. Kyllä perheen aikuisilla väistämättä on ollut tekemistä sen kanssa minkälainen lapsuus tällä pojalla on ollut, ja mikä hänen roolinsa perheessä on ollut. Ap kertoo heti alotuksessa miten on JOUTUNUT sietämään poikaa kodissaan 12 vuotta. Hmmm... niinhän se poikakin on joutunut sietämään että vieras mies tunki perheeseen kesken lapsuuden, ja hänet työnnettiin (ainakin tunnetasolla) syrjään. Poika on satavarmasti vaistonnut ap:n vihamielisyyden alusta asti, vaikka ei tietenkään sitä pienenä lapsena ole voinut ymmärtää. Tietenkään poika ei nyt millään tavalla kunnioita ap:ta, eikä hän ole koskaan muodostanut tähän minkäänlaista tunnesidettä, kun alusta asti aseyelma on ollut se, että ap:n silmissä poika on ollut vain välttämätön paha jota on ollut pakko sietää. Poika inhoaa ja halveksii ap: ta yhtä paljon kuin ap tätä poikaa. Vähintään. Surullista kyllä, poika on siinä sivussa oppinut vihaamaan, inhoamaan ja halveksimaan myös itseään. Aikuisten on turha kuvitella että lapsista kasvaa normaaleja tasapainoisia aikuisia ”siinä sivussa” ilman aitoa hyväksyntää, yhdessä oloa ja tunnesidettä.