Oletteko olleet elämässänne tilanteessa, joka on tuhoisaa ja arvojenne vastaista? Pakko avautua.

Jos joskus olet tuntenut, että olet todella ulkopuolinen, et tunnista enää itseäsi etkä ymmärrä käyttäytymistäsi.
Tarvitsen tukeasi, neuvoasi ja ehkä pystyn itsekin antamaan vertaistukea omalla tilanteellani jollekkin.

Tunnen häpeää ja syyllisyyttä siitä, että olen täysin antanut itseni toisten odotusten vietäviksi. Olen nyt uhriutuja enkä tiedä mitä tapahtui, asiat meni vain liian pitkälle.
Kärsin alkoholismistakin aivan kuten vanhempani ja valitsin alkoholismia sairastavan kumppanin.
Tämän kumppanin tavattuani sain elämäni kaaokseen omilla valinnoillani.

Suhteessa on ollut aina todella outo asetelma. Tiesin sen jo tavattuani hänet.
Olin silloin itsenäinen ja vahva nainen, ainakin luulin niin. Tein töitä sopivasti, säästin rahaa, olin täysin riippumaton miehistä ja rakastin yksin oleskelua, omia päämääriä tavoitellen. Elin terveellisesti ja alkoholinkäyttö oli kohtuullista. Kaikki oli melko hyvin.

En tiedä mitä tapahtui kohdattuani tämän ihmisen, annoin vain impulssien viedä.
Alku oli huumaavaa, hän yltiöpäisesti piti minuun yhteyttä(rakkauspommitti) ja käytti kaiken vapaa-aikansa minuun. Tapailimme, kävimme kylpylöissä, hotelleissa, matkustelimme.
Tiesin sen jollain tasolla olevani silkkaa esitystä mutta olin utelias. Samalla hän aneli exäänäsä takaisin, jota väitti minulle hulluksi ja kertoili samalla rakkaudestaan minua kohtaan.
En uskonut hänen rakkauttaan tietenkään ja hälytyskellot soivat kaiken aikaa.
Koin hänessä kuitenkin jotain erityistä jota en osaa vieläkään selittää, en ymmärrä miksi annoin ottaa otteen minusta.
Suhde aina vain jatkui ja jatkui, olin kai jollain tavoin jo rakastunut ja huomasin murtuvani hiljaa.
Ahdistuin, masennuin ja koin olevani hänelle velkaa jollain tavalla. Tunsin häpeää ja syyllisyyttä ja siinä olikin syy jatkaa suhdetta. Mieleni oli mennyt solmuun.

Henkinen väkivalta oli kuluttavaa. Päihteet olivat kuluttavia, lisäksi käytimme huumeita joskus vaikka koskaan aikaisemmin en niitä missään nimessä edes halunnut kokeilla. Virta vei ja kadotin itseni, omat arvoni ja kaiken muunkin elämästäni joka oli minua itseäni.
Lopetin työni, uuvuin ja alkoholin käyttö ei ollut hallinnassa. Jatkuvasta ahdistuksesta ja masennuksesta huolimatta vain jatkoin suhdetta vaikka yritin päästä pois useita kertoja.
Muutimme yhteen, henkinen väkivalta oli jo turruttanut minut, alkoi myös fyysinen väkivalta toisinaan.
Muutuin ihmisenä ja olin vihainen enkä tiennyt miten päin olisin. Olin tuhonnut elämäni yhden ihmisen takia.
Hänen lapsensakin kärsivät vaikka en koskaan heille ilkeä ole ollut eikä alkoholinkäyttöä ole ollut heidän aikanaan muta huomasin, että jouduin heidän inhonsa kohteeksi hiljalleen kun yritin hakea tilanteeseen ulkopuolista apua. Eli minua kohdistuvaan väkivaltaan ja liialliseen alkoholin käyttöön.
Asetelma vain muuttui ilkikuriseksi enkä pitänyt itsestäni ja eniten ahdisti, että ulkopuolisetkin kärsivät.
Kaikki vika oli miehen mielestä minussa ja minä olin hänen mukaansa hullu.

Nyt olen elämässäni tilanteessa joka on täysin absurdi.
Syön mielialalääkkeitä, koen itseni hyvin epäonnistuneeksi ja häpeän elämääni.
Häpeän sitä, etten ole vieläkään päässyt miehestä irti. Toisaalta olen jo niin turtunut ja tottunut kaikkeen, ettei mikään hetkauta. Mikään käytös ei hetkauta minua. Muutin kyllä pois lopulta mutta suhteemme jatkui jollain tasolla. Epänormaalista on tullut normaalia. Olen vain niin tottunut, unohtanut paljon enkä osaa erottaa oikeaa väärästä, tai pikemminkin en osaa reagoida niin kuin pitäisi.
Pidän häntä jopa kaverina ja suhteessa on hyviä puolia mutta tervettä tämä ei ole. En tiedä kuka enää olen.

On ollut vaikein ajanjakso ehkä elämässäni.

Jatkan vielä kirjoittamista.