Lue keskustelun säännöt.
Oletteko olleet elämässänne tilanteessa, joka on tuhoisaa ja arvojenne vastaista? Pakko avautua.
06.01.2021 |
Jos joskus olet tuntenut, että olet todella ulkopuolinen, et tunnista enää itseäsi etkä ymmärrä käyttäytymistäsi.
Tarvitsen tukeasi, neuvoasi ja ehkä pystyn itsekin antamaan vertaistukea omalla tilanteellani jollekkin.
Tunnen häpeää ja syyllisyyttä siitä, että olen täysin antanut itseni toisten odotusten vietäviksi. Olen nyt uhriutuja enkä tiedä mitä tapahtui, asiat meni vain liian pitkälle.
Kärsin alkoholismistakin aivan kuten vanhempani ja valitsin alkoholismia sairastavan kumppanin.
Tämän kumppanin tavattuani sain elämäni kaaokseen omilla valinnoillani.
Suhteessa on ollut aina todella outo asetelma. Tiesin sen jo tavattuani hänet.
Olin silloin itsenäinen ja vahva nainen, ainakin luulin niin. Tein töitä sopivasti, säästin rahaa, olin täysin riippumaton miehistä ja rakastin yksin oleskelua, omia päämääriä tavoitellen. Elin terveellisesti ja alkoholinkäyttö oli kohtuullista. Kaikki oli melko hyvin.
En tiedä mitä tapahtui kohdattuani tämän ihmisen, annoin vain impulssien viedä.
Alku oli huumaavaa, hän yltiöpäisesti piti minuun yhteyttä(rakkauspommitti) ja käytti kaiken vapaa-aikansa minuun. Tapailimme, kävimme kylpylöissä, hotelleissa, matkustelimme.
Tiesin sen jollain tasolla olevani silkkaa esitystä mutta olin utelias. Samalla hän aneli exäänäsä takaisin, jota väitti minulle hulluksi ja kertoili samalla rakkaudestaan minua kohtaan.
En uskonut hänen rakkauttaan tietenkään ja hälytyskellot soivat kaiken aikaa.
Koin hänessä kuitenkin jotain erityistä jota en osaa vieläkään selittää, en ymmärrä miksi annoin ottaa otteen minusta.
Suhde aina vain jatkui ja jatkui, olin kai jollain tavoin jo rakastunut ja huomasin murtuvani hiljaa.
Ahdistuin, masennuin ja koin olevani hänelle velkaa jollain tavalla. Tunsin häpeää ja syyllisyyttä ja siinä olikin syy jatkaa suhdetta. Mieleni oli mennyt solmuun.
Henkinen väkivalta oli kuluttavaa. Päihteet olivat kuluttavia, lisäksi käytimme huumeita joskus vaikka koskaan aikaisemmin en niitä missään nimessä edes halunnut kokeilla. Virta vei ja kadotin itseni, omat arvoni ja kaiken muunkin elämästäni joka oli minua itseäni.
Lopetin työni, uuvuin ja alkoholin käyttö ei ollut hallinnassa. Jatkuvasta ahdistuksesta ja masennuksesta huolimatta vain jatkoin suhdetta vaikka yritin päästä pois useita kertoja.
Muutimme yhteen, henkinen väkivalta oli jo turruttanut minut, alkoi myös fyysinen väkivalta toisinaan.
Muutuin ihmisenä ja olin vihainen enkä tiennyt miten päin olisin. Olin tuhonnut elämäni yhden ihmisen takia.
Hänen lapsensakin kärsivät vaikka en koskaan heille ilkeä ole ollut eikä alkoholinkäyttöä ole ollut heidän aikanaan muta huomasin, että jouduin heidän inhonsa kohteeksi hiljalleen kun yritin hakea tilanteeseen ulkopuolista apua. Eli minua kohdistuvaan väkivaltaan ja liialliseen alkoholin käyttöön.
Asetelma vain muuttui ilkikuriseksi enkä pitänyt itsestäni ja eniten ahdisti, että ulkopuolisetkin kärsivät.
Kaikki vika oli miehen mielestä minussa ja minä olin hänen mukaansa hullu.
Nyt olen elämässäni tilanteessa joka on täysin absurdi.
Syön mielialalääkkeitä, koen itseni hyvin epäonnistuneeksi ja häpeän elämääni.
Häpeän sitä, etten ole vieläkään päässyt miehestä irti. Toisaalta olen jo niin turtunut ja tottunut kaikkeen, ettei mikään hetkauta. Mikään käytös ei hetkauta minua. Muutin kyllä pois lopulta mutta suhteemme jatkui jollain tasolla. Epänormaalista on tullut normaalia. Olen vain niin tottunut, unohtanut paljon enkä osaa erottaa oikeaa väärästä, tai pikemminkin en osaa reagoida niin kuin pitäisi.
Pidän häntä jopa kaverina ja suhteessa on hyviä puolia mutta tervettä tämä ei ole. En tiedä kuka enää olen.
On ollut vaikein ajanjakso ehkä elämässäni.
Jatkan vielä kirjoittamista.
Kommentit (22)
Tiedän kuitenkin olevani läheisriippuvainen, aikaisemmin en ymmärtänyt sitä tai en halunnut koska olin niin vahvasti itseni takana lähdettyäni vanhempien luota pois. Koti-olonikaan eivät olleet normaalit, eivät myöskään kaverisuhteeni varhaisaikuisena.
Aloin tekemään kuitenkin töitä paljon kun jätin silloisen elämän taakseni. Työnteossa minulle muodostui identiteetti, johon pystyin ripustautumaan silloin. Tein ahkerasti töitä, koin olevani tärkeä yhteisössä antamalla kaikkeni enkä koskaan kieltäytynyt ylitöistä tai pyynnöistä. Miellyttämisen halu ol valtava.
Tein sitten liikaa, monessa paikassa ja kehitin itseni liian nopeasti vastuutehtäviin. Jouduin ongelmiin ja hain uupumukseen ja yksinäisyyteen lohtua rahapeleistä, ruoasta ja alkoholista.
Lopulta uuvuin niin, että lopetin sen aikaisen työsuhteen ja menin toisiin hommiin.
Uupuminen oli hyvä juttu, sain peruspalikoita kuntoon sillä tavalla, että aloin kasvamaan henkisesti, omia arvojani kehittäväksi yksilöksi. Identiteetti ei perustunut työhön vaan aloin vaalimaan hyvinvointiani.
Urheilin, laitoin ruokavalion kuntoon, tein töitä vain sen verran kun jaksoin, säästin rahaa, oli omat mielipiteet enkä antanut ihmisten käyttää minua hyväkseen. En ainakaan lainkaan sillä mittakaavalla kuin aikaisemmin. Olin oikeasti kiinni elämässä.
Sitten se taas tapahtui, työnmäärä kasvoi, tein pitkiä päiviä, tapasin tämän miehen joka sitten vei minut kyllä aivan järjettömälle kierrokselle elämässäni.
Tämä on sanoinkuvailematon tunne itselleni. Nyt kun en ole lainkaan enää henkisellä polullani kiinni kuten ennen. Sain turvaa ja kasvatin hyviä ihmissuhteita edellisessä vaiheessani.
Tämän kai piti tapahtua ymmärtääkseni jotain koska nyt olen valmis terpiaan.
Toivottavasti pääsen vielä jaloilleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävän surullinen tarina, mutta älä nyt jää tuohon uhrin asemaan. Sinulla on vielä elämää edessä! Oman hyvinvointisi vuoksi laitat kaikki välit poikki tuohon exään. Hakeudu aa-tapaamisiin ja aloita vaikka siitä, että pääset alkoholista eroon. Mieti joku tavoite, esim. työpaikka, opiskelu tai muu, johon tähtäät pidemmällä aikavälillä ja pidä kiinni suunnitelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävän surullinen tarina, mutta älä nyt jää tuohon uhrin asemaan. Sinulla on vielä elämää edessä! Oman hyvinvointisi vuoksi laitat kaikki välit poikki tuohon exään. Hakeudu aa-tapaamisiin ja aloita vaikka siitä, että pääset alkoholista eroon. Mieti joku tavoite, esim. työpaikka, opiskelu tai muu, johon tähtäät pidemmällä aikavälillä ja pidä kiinni suunnitelmasta.
Kiitos.
Olin uhriutuja kyllä. Pääsin siitä pahimmasta vellomisesta eroon ja olen vahvistunut näiden kokemuksien jälkeen. Vielä puolivuotta sitten itkin jatkuvasti sängynpohjalla ja olin todella voimakkaasti ahdistunut.
En edelleenkään ole tietenkään kovin vahvoilla mutta jostain syystä psyyke on siinä kunnossa, ettei ole enää tarvetta itsesäälille. Tahdon ymmärtää ja avautua, tulla kuulluksi ja analysoida. Tahdon tietää miksi ihmeessä ihminen tällaiseen joutuu. Tahdon alkaa tuntemaan itseni.
Tähän on auttanut puhuminen ja hoitava kontakti. Usko siihen, että minua autetaan.
Lisäksi tosiaan minulla alkaa opiskelut ja se terpia, otan sen uuden alkuna ja joku päivä lähden sinne missä tahdon asua. On jonkinlaisia päämääriä onneksi.
Lisäksi näiden lääkkeiden kanssa ei sovi juoda alkoholia eikä tee mielikään, ehkä suunta on ainakin parempi nyt vaikka vähän tuo lääkkeidenkäyttökin mietityttää mutta olo ainakin parempi.
Mietityttää tämä turtuneisuuskin, ehkä se on osa sitten jotain mielen suojelua, kai se on totta, että lähes kaikkeen tottuu. Eikä se siis johdu lääkkeistä. tämä on ollut jo aika pitkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla alkaa lukemaan näin pitkää tarinaa, koska voi lukemisen edetessä paljastua keksitty tarina ja näin olet saanut varastettua minulta aikaa.
Kiitos, mutta ei kiitos
Vierailija kirjoitti:
En uskalla alkaa lukemaan näin pitkää tarinaa, koska voi lukemisen edetessä paljastua keksitty tarina ja näin olet saanut varastettua minulta aikaa.
Kiitos, mutta ei kiitos
No selvä.. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap rakas hyvä ihminen, voit valita yhä toisin ja yhä on mahdollista lähteä elämään hyvää, omannäköistä elämää! Olen ollut sinun tilanteessasi, ymmärrän niin hyvin mitä koet. Pyydä itsellesi apua ja ota siten ensimmäinen askel kohti toipumista. Ota vaikka yhteyttä naisten linjaan, siellä on ensi viikollakin anonyymi chat ti ja to. Tai lue kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Siinä pari hyvää vaihtoehtoa mistä lähteä alkuun.
Tai aloita vaikka kuuntelemalla meditaatio
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuostakin on mahdollista vielä nousta. Olen entinen alkoholisti. Pelastuin, kun psykologini vakuutti minut sairaalahoidon tarpeellisuudesta. Vietin noin puoli vuotta psykiatrisella päiväsairaalajaksolla. Siellä piti sitoutua päihteettömyyteen. Käytännössä tämä tarkoitti valvottua antabushoitoa. Hae apua.
Vieläkin syyllistät itsesi...
On täysin normaalia toivoa.
Kun ihminen on mätä, kuten exäsi, on hyvä katkaista kaikki energeettiset siteet ja alkaa löytää mistä itse pidät.
Millaista kohtelua tahdot?
Kohtele itseäsi hyvin.
Rakastaa voi mutta sen voi tehdä kauempaakin. Ihan vaan salaa.
Sulla on vapaa tahto ja kotisi on palatsisi.
Herkän ihmisen haasteita.
Itse olen kiittänyt opetuksista joita sain ja päässyt eteenpäin.
Voimaa prosessiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että olet päässyt terapiaan ja pystyt muutenkin tarkastelemaan käyttäytymistäsi syitä ja seurauksia miettien. Se on hyvä alku, ettet syyllistä itseäsi liikaa, vaan näet, että elämääsi ovat vaikuttaneet monet kielteiset asiat menneisyydestä, huono parisuhde ja masennus. Hyvä, että ymmärrät hakea apua, se on tärkeintä.
Isoin asia, joka tuosta itselleni jäi mieleen oli irrallisuuden tunne. Siksi tämä mies pääsi manipuloimaan sinua ja tarrauduit häneen, koska hän näytti suuntaa, ja vaikka tiesit alusta asti sen olevan väärä suunta, sinua veti puoleensa ihminen, joka myöskin on irrallinen ja irti normaalielämän kuvioista, siis päihdeongelmainen. Hänen kauttaan näit, ettei irrallisuus ja päihdeongelmaisuus sovi sinulle - se oli ehkä suhteen anti, jos ajattelee positiivisesti. Älä anna enää hänen sotkea suunnitelmiasi siitä, että haluat jatkossa elää paremmin päämääriäsi palvelevaa elämää.
Ohhoh, tälläistä pyhäpäivän tarinaa. Porvoo calling?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Irrallisuuden miettiminen oli todella hyvä pointti. Pitkän aikaa elämässäni olen niin tuntenut. En ole tiennyt mihin tai mitä kohti mennä tai jos olen, en ole kyennyt siihen jostain syystä. En ole uskonut itseeni.
Miehellä on samoja piirteitä, hänessä on paljon tuttua epävakautta mutta se ei ruoki minua oikeastaan enää. En tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni kuten vanhempani olivat vaikka heitä rakastan hyvin syvästi edelleen.
Käyttäytyminen on kuitenkin todella normaalia ja mies veti itseäni puoleen jollain tasolla, tunsin ymmärtäväni häntä.
Koen, että minun tuli häntä enemmän tukea ja auttaa, jotta hän pääsisi elämässään eteenpäin. Siinä samalla menin vain itsekin rotkoon.
Vika tietysti oli myös minussa, minäkin hain jotain. Ehkä hyväksynnän haku päällimmäisenä. Tai rakkauden.
Joka tapauksessa tarvitsen enemmän, tiesin sen aina. Unohdin syvällisyyteni ja pohdiskelukykyni, se loi turvaa ja lämpöä, eheytymistä sisälleni. Sitä kautta voin paremmin ja kaikki muutkin pystyivät olemaan läsnä minulle.
No nyt tosiaan kävi näin, hain apua ja sitä onneksi olen saamassa.
Niin ja olen vielä melko nuori, vielä on kolmekymppisiin vuosia aikaa.
Ap
Kannattaa lukea av:lta Läheisriippuvuudesta eroon- ketju. Meitä elämänsä parisuhteen ja läheisriippuvuuden takia sotkeneita on monia. Tuo työnteolla, urheilulla jne. itsensä rääkkääminen on myös usein samaa sairautta.
Olet pohtiva ja osaat miettiä ongelmien syitä. Sinulla on kaikki eväät päästä tuosta eteenpäin. Uupuneena ja masentuneena tulee sumuiseksi ja välinpitämättömäksi. Onhan suhteesi ja elämäsi ollut tosi raskasta. Keskity itseesi ja hae tietoisesti nautintoa, rentoutumista elämääsi esim. kirjoista, hyvistä sarjoista/elokuvista, liikunnasta, luonnosta, käy hieronnassa/kampaajalla, opettele uusi taito tai aloita uusi harrastus. Suosittelen samaa kuin aiempi, rakasta eksääsi korkeintaan etäisyyden päästä ja salaa. Älä päästä elämääsi väärille teille ohjaavia tyyppejä. Selvitä ensin itsellesi mitä elämältä haluat.
Voimaa ja toivoa sinulle!
Itse koin nuo tunnetilat ollessani armeijassa, en vielä kolmekymppisenäkään osaa päästää urti katkeruudesta ja vihasta välillä.
Täytyy lukea tuo läheisriippuvuus-ketju, kiitos vinkistä!
Haluan vielä sanoa, että lapset asuvat pääsääntöisesti toisen vanhemman luona, kävivät silloin tällöin isällään jolloin mitään päihteitä ei tietenkään käytetty. Lähinnä muutenkin "vain" viikonloput menivät juhliten.
Kaiken tämän jälkeen olen kuitenkin ihan hyvivoiva ehkä siksi, että mikään ei herätä enää kovin vahvoja tunteita. Vanhempien sairaus, ystävieni petturuuden paljastus, tämän miehen käytös, talousongelmat, epäsopiva työ jne. En kertakaikkiaan enää osaa reagoida. Annan asioiden kulua ja menen virran mukana, syön niitä lääkkeitä ja yritän päästä jotain kohti.
Se jotain on uuden alku opiskelua ja terapiaa kohti, joka on jo pian alkamassa. Toivottavasti saan itseni myös muutettua pois.
Olen kuitenkin hämilläni kaikesta, en ymmärrä tätä kaikkea.
Vaikka olen turtunut niin tunnen itseni aika ihmisroskaksi. Miten saan itseni takaisin?
On ollut paljon kaikenlaisia mielenoireita, uupumista, itsem.ajatuksia mutta pahimmasta pääsin pois lääkäreiden avulla. Tiedän, että ehkä pahin tunneskaala on vielä tulossa kun terapia alkaa.
Pakko kirjoittaa vain.
Olisinpa valinnut toisin.
Ap